tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ahvenia alla mugnaia

Silloin kun asuimme vielä Italiassa, piti kesälomilla luonnollisesti piipahtaa aina nautiskelemassa Suomen suvesta.

Suomen lomilla pääsinkin sitten näyttämään roomalaispojalle todellisen minäni. Sen miten tämä pohjolan tyttö on luonnon kanssa yhtä ja taipuu yhteen jos toiseenkin toimeen, joilla pysyisimme hengissä vaikka eksyisimme Lapin erämaihin.

Hakkasin halkoja, sytytin tulen takkaan (viimeistään parin Hesarin ja sytytysnesteen voimalla), sienestin, marjastin ja kävinpä hakemassa järvestä kalaakin.

Mutta kun vuodet kuluivat, alkoi metsä ötököineen hieman jännittämään ja kirveenkäsittelykin suorastaan pelottamaan. Makkarat siirtyivät kypsymään hellalla kun kosteilla tukeilla sytytetty grilli ei antanut enää pienintäkään savumerkkiä.

Ja tuli vastaan lopulta sekin päivä, se perustuksiani järkyttänyt päivä, jolloin ongenkoukkuun tarkoitettu mato sai kiemurteluillaan minut kirkumaan. Kovaa ja korkealta. Enkä enää saanut itsestäni irti tuota lapsuusaikojen kunniatehtävää. En vain pystynyt siihen enää.

Nyt kun tämä pieni väsymätön mestarionkija on näin kasvanut irti luonnosta täytyy kalasaaliitkin taipua hakemaan kaupan kalatiskiltä.

Mutta vaikka joudunkin pikkaisen syyttämään Italiaa tästä surkeasta vieraantumisesta, sain sieltä lohduksi kuitenkin reseptin, jolla valmistettu valkolihainen kala (ja kana!) auttaa takuuvarmasti unohtamaan turhat surkuttelut!


Ahvenia alla mugnaia eli myllärimimmin tapaan (2 hengelle)

6 ahvenfilettä
2 dl (punaista) maitoa
60g voita (tai niin paljon, että varmasti riittää, ja suolaista voita!)
n. 1,5 dl vehnäjauhoa
1/2 (mehukkaan) sitruunan mehu
suolaa (merisuola suoraan myllystä on superhyvää)
kourallinen persiljaa

Kävin nämä kalatiskiltä onkimassa.

1. Laita fileet (myös kana tykkää tästä kylvystä) maitoon noin 30 minuutin ajaksi.

* Tätä maidossauittamista käytetään tiiviisti varsinkin perinteisessä italialaisessa keittiössä. Kalan kanssa maidon sanotaan palauttavan kalan ominaismaun varsinkin pakastuksen jäljiltä sekä auttamaan kypsymistä tasaisesti pehmeäksi.


2. Purista sitruunan mehu valmiiksi ja hienonna persilja.

3. Kaada jauhot syvälle lautaselle ja ota viereen yksi iso lautanen. Tiputtele liiat maidot pois kalan pinnasta ja pyörittele ahvenfileet sitten yksi kerrallaan molemmin puolin jauhoissa. Siirrä jauhotetut fileet lautaselle odottamaan.

4. Laita voi sulamaan paistinpannulla. Lisää kalat kun voi alkaa tiristä ja anna niiden kypsyä molemmin puolin mukavasti tirisevällä pannulla niin, että pinta saa kauniin värin (muutama minuutti per puoli, kalan koosta tietysti riippuen. Jos teet kanaa, viitisen minuttia per puoli riittänee).

HUOM! Jos kaikki kalat eivät mahdu kerralla pannulle, kannattaa ne tehdä pienemmissä erissä, jotta kaikki saavat riittävästi lämpöä ja jauhopinta pysyy rapeana eikä lähde irtoilemaan. Pannulla on oltava kaikissa paistoerissä (ja paistopuolilla) runsaasti voita.

Kröhm..
Don't do as I do. Do as I say.

5. Laita valmiit kalat tarjoilulautaselle. Ripottele päälle suolaa ja lirauttele sitruunamehu tasaisesti kalojen päälle. Lopuksi peittele koko herkku persiljasilpulla.



Istu alas ja nauti!

Teksti löytyy täältä.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Grilliherkkuja munakoisosta ja kesäkurpitsasta

Mikä ilo ja onni onkaan mökittömälle surkimukselle saada kutsu viettämään viikonloppua järven rannalla! Juuret kun ovat kuitenkin sen verran tiukasti kiinni suomalaisessa peruskalliossa ja jalat tukevasti järvirannan mudassa, että ilman mökkikokemusta kesästä jäisi puuttumaan jotain aivan olennaista.

Sen lisäksi, että mökillä pääsee mitä luultavammin autuaasti saunomaan ja pulahtamaan järviveden viileyteen sekä palaamaan kallisarvoiseksi hetkeksi luonnon ja metsän keskelle, on mökeillä tavallisesti myös grilli.

Ihana ihana grilli, josta saa bruschettan lisäksi ihan erityisen herkullista väriä ja makua myös nämä suuret suosikkini!


Grillatut (& marinoidut) munakoisot ja kesäkurpitsat - Melenzane e zucchine grigliate

Munakoisoa ja/tai kesäkurpitsaa
valkosipulia
suolaa
oliiviöljyä
valkoviinietikkaa
(kuivattua oreganoa munakoisojen sekaan)
tuoretta persiljaa


1. Leikkaa kesäkurpitsat ja munakoisot siivuiksi. Jotta pikkuruiset kesäkurpitsat eivät niin helposti tipahtelisi grillin sisään (..juu, grilli perkule verotti useammankin herkkupalan..), siivut voi leikata hieman viistoon tai leikata kesäkurpitsan puoliksi ja siivuttaa sitten pituussuunnassa.

HUOM! Munakoisoja voi ennen grillaushommia halutessaan hieman itkettää. Eli kun munakoiso on siivutettu, asettele siivut kerroksittain pastalävikköön (ei hätää jos ei riittävän isoa lävikköä löydy, iso lautanen tai salaattikulhokin hoitaa homman). Ripottele kuhunkin kerrokseen munakoisosiivujen päälle (meri)suolaa ja asettele viimeisen kerroksen päälle suolan lisäksi lautanen painoksi. Anna munakoisojen itkeskeskellä kitkeryydet pois puolen tunnin ajan.

Kun olet valmis siirtymään grillin ääreen, pyyhi itketetyt nesteet munakoisojen pinnasta talouspaperilla. Näin munakoisoissa on jo grillausvaiheessa mukava suola, ja maustaessa voit vastaavasti laittaa vähemmän suolaa. Voit halutessasi myös hieman huuhdella itketettyjä siivuja ja sitten kuivata ne talouspaperilla.


2. Valmistele grillin ääreen tarvittavat tykötarpeet sekä omat kulhot niin kesäkurpitsoille kuin munakoisoille. Muista myös ottaa veitsi valkosipuleita varten, ettei mikään kärähdä kun lähdet sitä noutamaan..

Grillaa kesäkurpitsoihin ja munakoisoihin kaunis väri molemmin puolin. Kesäkurpitsat kärähtävät helposti ja niitä kannataa vahtia aika haukkana.

..Mutta kyllä niissä saa ja pitää vähän kuitenkin väriä olla!


3. Sitä mukaa kun siivut kypsyvät pehmeiksi, siirrä ne omiin kulhoihinsa kerroksittain.

Kun kerros kesäkurpitsaa tai munakoisoa on kypsynyt, ripottele päälle suolaa, pirskottele kauttaaltaan oliiviöljyä ja valkoviinietikkaa, leikkaa valkosipulinkynttä pienehköiksi paloiksi, revi joukkoon persiljaa (ja ripottele halutessasi myös hieman kuivattua oreganoa munakoisoille).

Toista maustamisoperaatio aina kun uusi kerros siivuja on kypsynyt.


4. Kun kaikki siivut on kypsiä ja maustettu, laita kulhot hetekeksi viileään. Tai syö hyvällä ruokahalulla vaikka samantien!


Ja mikä mukavinta - kyllä näistä tulee aika mukavia herkkuja ihan oman hellan äärellä parilallakin paistettuina.

Sitten kun tämä näkymä ruokapöydästä on kaunis muisto vain..



keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Genova kaunoinen (osa 3) - ja eräs joka jäi nuolemaan näppejään

Herkuttelen näillä kesän matkamuistoilla tällä menoa pitkälle syksyyn.. Hitaasti ja nautiskellen, vähän kerrallaan, kuten olen kuullut joidenkin syövän suklaakonvehteja.

Siitä en tosin tietäisi mitään. Minun suklaakonvehtini on juusto.

Ja kun saan eteeni hyvän juuston, on hyvin vaikea lopettaa sen syömistä kesken.

Tämä pätee kyllä lähes kaikkeen muuhunkin suolaiseen.

Täällä ei ollut sijaa nälkäiselle matkamiesparalle.

Tämä hyvän ruoan himo on matkoilla kuitenkin kavala ansa, johon aivan liian helposti putoan ja joka meinaa viedä ilon koko reissusta. Aivan liian monesti on alkanut alahuuli venyä, kun juuri Sitä Oikeaa paikkaa ei ole löytynyt. Tai jos on löytynyt, sinne ei ole ollut sinä päivänä enää menemistä (tämä on valitettavan tuttua myös täällä kotona Helsingissä. Ja varmaan koko maailmassa).

Ja siinä vaiheessa on nälkäkin yleensä alkanut olla sitä luokkaa, että etsinnät saavat siitä vielä oman pikantin lisänsä.

Näistä kokemuksista viisaantuneena päätinkin tälle matkalle varata historiallisesti etukäteen myös ruokapaikat.

Ja kun Genovassa oltiin, piti tietysti päästä syömään meren antimia.

Tämä oli kuulemma erinomaisen hyvä kalaravintola. Ainakin joskus  80-luvulla.
Mene ja tiedä. Jätin menemättä.

Niinpä päätin hyvissä ajoin kääntyä Tripadvisorin puoleen. Sehän on nykyään matkamiehen raamattu. Ainakin Italiassa, missä hämmästyttävän monta kertaa törmäsin palvelujentarjoajiin, jotka pyysivät kirjoittamaan miellyttävän evankeliumin palvelun sivulle. Tai jos eivät suoranaisesti pyytäneet, kertoivat kuinka kauppa oli kärsinyt huonoista arvosteluista. Ja loivat sitten syvälle sieluun koskettavan katseen.

Hurjaa. Ja tässä olikin se suurin ongelma kun rupesin ravintoloita kaivelemaan. Onko arvosteluissa mainittu hyvä todella hyvää. Tai huono huonoa. Menin ihan lukkoon kaikkien mielipiteiden edessä.

Il panino italianosta löytynee juuri omia makuhermoja hivelevä voikkuleipä ihan jokaiselle.

Muutama esimerkki niistä yli 120 särpimestä
joista tämän pikaruokalan paninot rakennetaan.

Kaiken lisäksi annoin itseni ymmärtää, että Genovan keskustassa ei edes saa kaupungin parasta kalaa. Ainakaan tavallisen työntekijän tuloilla. Sitä varten olisi pitänyt matkustaa parikymmentä kilometriä joillekin teollisuusalueille. Tai muualle jumalan selän taakse.

No höh. Ja tämän kaupungin kun piti olla kerrankin ihan siinä kala-apajien äärellä, ja ravintoloiden tulvia yli äyräidensä kaikkia meren herkkuja.

En sitten jaksanut hirveästi enempää asiaan perehtyä. Ensi kerralla turvaudun kalansyöntipyrkimyksissäni joukkoliikenteeseen. Tällä kertaa halusin päästä perille jalan.

Täällä kuitenkin kiinnostuneille muutamia kalaravintoloiden osoitteita sitä odotellessa.

Oli Genovassa TIETYSTI syötävä myös pestoa, joka näytti usein olevan
tarjolla tällaisten pienten ja sievien gnocchien kanssa. 

Mereneläviä näkyvissä! Mustekalan musteella värjättyä ligurialaista trofie -pastaa
 oli tarjolla Bar Bertossa, joka sijaitsee eräässä Genovan iltaelämän
kulminaatiopisteessä eli Piazza delle Erbellä.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että ravintolanmetsästyksessä lensi hanskat tiskiin lähes saman tien.

Lupasin myös pyhästi olla murjottamatta vaikka (eli jos eli kun) en paikan päällä löytäisi täydellisesti tyydyttävää ruokapaikkaa.

En siinäkään tapauksessa että en ehkä saisi tajunnanräjäyttävää pestoa, täydellistä genovalaista focacciaa, ainuttakaan merenelävää, uutta tuttavuutta farinataa (jota UNOHDIN lopulta edes etsiä!!!??) ja/tai mitä tahansa uutta ja ihmeellisen ihanaa syötävää jota Genovalla ikinä voisi olla tarjottavanaan.

Majapaikkamme vieressä sijaitsi Genovan suurin tori, Mercato Orientale.
Täällä olisi ollut sitä kaipaamaani kalaa.
Kyllä. Kalaa ja muita mereneläviä olisi löytynyt.
Ja tietysti näitä vaatimattomia vihanneksiakin.
Nämä olisi ollut kiva viedä kotiin hautumaan hitaasti pannulla
vaikkapa munakkaaksi.
Ja niitä uusia tuttavuuksia jotka jäivät maistamatta..

Ja niin päivä Genovassa lipui eteenpäin harvinaisen säyseissä merkeissä.

Vatsaa täytettiin sitä mukaa kun se alkoi tuntua vähänkään liian tyhjältä.

Ilman paineita. Ilman turhia ahdistuksia syömättä jääneistä ruoista.


Genovan satamassa sijaitsee yksi jo maailmanlaajuiseksi ketjuksi kasvaneen Eatalyn ruokakaupoista.
Ligurian alueen lempipastaa trofieta löytyy joka tarpeeseen.
Eatalyn toimintaperiaatteena on tarjota asiakkailleen ensisijaisesti
lähialueiden pientuottajien korkealaatuisia tuotteita.
Voi mikä itku ja hampaiden kiristys, että se vain tavallisesti tarkoittaa
myös paikoin aika järkyttäviä päivittäistavaroiden hintoja.
Siitäkin huolimatta, että tuotteiden tuominen kaiken kansan saataville
myös hinnan puolesta on ollut yksi Eatalyn pääperiaatteista.
Ah, mutta on siellä Eatalyssä sitten kyllä hyllykaupalla mitä ihanampia tomaatteja
- ja kaikkea muuta hyvää!
Sen lisäksi että Eataly on ökyhintainen ruokataivas,
on sen suojissa myös varsin tunnelmallinen ravintola.
Tai jos haluaa ottaa rennommin,
voi ostosten lomassa istahtaa haukkaamaan vaikka pizzaa.
Eatalyssa järjestetään myös erinäisiä italialaisen keittiön minikursseja,
kuten johdatus tädellisen pizza&leipätaikinan saloihin.

Mutta kun ilta alkoi hämärtyä ja kuu nousi taivaalle, myös sisäinen ihmissuteni heräsi eloon.

Ja kun tilanne pääsi noin pitkälle, ei mikään ollut enää ok. Eikä se mikä olisi ollut ok ollut enää saatavissa.

Häntä koipien välissä jouduin siis tallustamaan kohti majapaikkaamme. Toivoen, että saan edes jonkun murun rinnan alle jaksaakseni aamupalaan asti.

Ja tottahan nyt Genovan kokoisesta kaupungista löytyi rauha sielulle. Vaatimaton, mutta mahtavan maistuva pikku lautanen friteerattuja sardelleja (alici fritti) jossain nimettömäksi jääneessä trattoriassa.

Ja palanpainikkeeksi ihanin, pehmein, öljyisin ja suloisimmin suolattu focaccia alakerran leipomosta (tässä tapauksessa siis focacceriasta) Zena Zuenasta. Josta olisin saanut myös monia muita niistä vaille jäämistäni Genovan herkuista.

Näin. Ainakin tiedän tarkalleen mihin suuntaan heti ensimmäiseksi seuraavalla Genovanmatkallani. Sinä täydellistä focacciaa pureskellessa voin sitten ihan rauhassa katsella vaikka niitä paikallisbussien linjakarttoja.


Kesän ja pikkulauantain kunniaksi en voi olla jakamatta kanssanne myös tätä Genovan lahjaa maailmalle! Prego!


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Eri kelpo meiramipasta

Ah! Elämä on hetken ihan kuin unelmaa, kun ruoka-ajan lähestyessä voi vain reteästi luoda silmäyksen vehreänä kasvavaan parvekepuutarhaan ja antaa inspiraation viedä.

Siellä nimittäin kasvaa - tai vähintään viheriöi - (vielä) ainakin basilika, persilja, minttu, rosmariini ja meirami. Ja kesäkurpitsakin kukkii pienin kukkasin. Eikä pinaatinalkukaan ole täysin lehdetön.

Oh la laa!

Kun en ole kastelukannuineni päässyt vielä rakastamaan kasveja kuoliaaksi, löytyi parvekkeelta tänään ainekset myös seuraavanlaiseen todelliseen "köyhän keittiön" pastaan, joka upposi nälkäiseen suuhun yhtä nopeasti kuin valmistuikin.

Ja miten kivaa olikaan viimein antaa tarkoitus meiramille, joka on aina ollut maustekaappini seinäruusu ja sellainen orpo piruparka, joka ei ole koskaan oikein herättänyt ruokahalua. Siitäkin huolimatta, että se on ollut hurmaamassa moninaisissa talteen poimimissani italialaisresepteissä. Eikä lainkaan syyttä, kuten sain ilokseni huomata!


Meiramipasta - Pasta alla Maggiorana (2 hengelle)

1 kunnon kourallinen tuoretta meiramia (toimii myös kuivatetulla meiramilla, jota riittää 1rkl)
n. 100g Parmesanraastetta
karkearakeista merisuolaa
oliiviöljyä (tai voita)
(mustapippuria)

200g mieluiten pitkää pastaa (esim. tagliatellejä, linguineja tai spaghettia)
kourallinen karkeaa suolaa pastan keitinveteen


1. Laita pastavesi kiehumaan isoon kattilaan. Kun vesi kiehuu, lisää suola ja pasta. Keitä pastaa pakettiin merkitty aika (tai jos käyttämässäsi pastassa taas on merkitty liukuva keittoaika esim. 10-12 min., aloita tunnustelemaan pastan kypsyyttä maistelemalla kun aikaa on kulunut 9 min.) ja kaada kypsä pasta siivilän kautta paistinpannulle.

2. Sillä aikaa kun pastavesi on lämpeämässä, laita paistinpannulle kunnon loraus oliiviöljyä (tai ruokalusikallinen voita). Lisää joukkoon meiraminlehdet, isommat lehdet voit repiä hieman pienemmiksi. Mausta hyppysellisellä karkearakeista merisuolaa (suola kannattaa ensin rikkoa kuitenkin pikkaisen pienirakaeisemmaksi vaikkapa juomalasin avulla) ja anna poreilla hiljalleen pastan kypsyessä.

3. Heti kun pasta on kypsää, siivilöi se ja lisää pannulle öljyseokseen. Nosta levyn lämpöä niin, että öljy alkaa hieman tiristä ja raasta pastan joukkoon Parmesan -juustoa. Sekoita kastike pastan joukkoon kauttaaltaan.

4. Laita pasta-annokset lautaselle ja raasta päälle vielä muutama raapaisu juustoa sekä halutessasi hieman mustapippuriakin.

Mitä mainiointa ruokahalua!


perjantai 19. heinäkuuta 2013

Italian musiikillisia lahjoja Järvi-Suomeen

Kun koko Suomi (tämä bloggaaja mukaanlukien!) on ainakin ajatuksissaan jossain järven rannalla, en voi vastustaa kiusausta kerätä viikonlopun kunniaksi kokoon muutamia lukuisista levyarkistojen herkkupaloista, joita Italia on suomalaiselle käännösiskelmälle lahjoittanut.

Ja niitähän riittää, sen on taas kesä ja perinteisille radion kesätaajuuksille hakeutuminen osoittanut!

Appivanhempien vierailun lähetessä on myös TAVALLAAN lohdullista tietää, että kun omat tulkkausvoimat hupenevat, voi aina käydä laulamaan. Materiaali ei lopu kesken.

Sillä voimat siinä touhussa toden totta hupenevat. Niin pahasti, ettei edes tilanteen nolous saa enää pistämään stoppia koko lauluhommalle.

Ja mitäpä sitä oikeastaan vastaan rimpuilla. Kun tulkkaajan skarppi sattui pettämään sen pienen kohtalokkaan hetken verran heti ensimmäisellä kerralla etelän ja pohjoisen kohdatessa illallispöydässä, niin peli oli joka tapauksessa menetetty.  Tottahan se hiljaisuus ja sanojen puute piti tukkia hakemalla edes yhteisiä säveliä - mistäpä muualtakaan - kuin vanhoista (siis Todella Wanhoista) lauluista.

Ja perinne oli syntynyt.

Nyt appiukon suurimpana huolena onkin se, miten matkalaukkuun saisi lähiruokakauppojen koko valikoiman lisäksi mahtumaan kitaran. Ne Suomen kesään tuikitärkeät toppavaatteet kun voi hyvin hankkia täältä paikan päältä. First things first.

Apua!

Jotta ruokahalut eivät näitä lähitulevaisuuden kauhukuvia (ja ääniä) ajatellessa pakenisi koko viikonlopuksi, olkoon tämä tila pyhitetty kesäradiossa törmäämilleni lauluille, jotka muistuttavat ajasta, jolloin ainoa ja oikea kesä ja koko maailma oli jossain siellä maaseudulla, suomalaisen järven rannalla.

Lämmintä viikonloppua!






sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Genovan herkkuja - pestokastike

Ihan ensimmäisillä - tai korkeintaan toisilla - treffeillämme piti tietysti tiedustella mieheni lempiruokia. Mikäpä muukaan olisi mukavampi tapa oppia toisesta kuin alati turvallinen ruokakeskustelu.

Se mitä sain vastaukseksi herätti kuitenkin hieman epäilyjä. Nimittäin, mikäs se semmoinen mies oikein on, jonka lempiruoka on pesto??

No ei ainakaan sellainen, joka ymmärtäisi jotain kunnon ruosta - ajattelin minä suuri pihvinrakastaja silloin.

Vaikka myöhemmin selvisi, että tämä epäilyksiä herättänyt pestovastaus olikin vedetty enemmän tai vähemmän hatusta, niin tuosta hetkestä lähtien aloin suhtautua pestoon ihan uudella kunnioituksella ja kiinnostuksella.

Ja nyttemmin pesto on yksi lempiruoistani.. Ja tuo mieskin on osoittautunut ihan mukiinmeneväksi tapaukseksi!


Pesto alla genovese - Genovalainen pestokastike 


n. 3 kourallista basilikanlehtiä (50g)
2 valkosipulinkynttä
karkeaa merisuolaa
40g Parmesania
20g Pecorinoa (eikä hätää jos ei molempia löydy - erinomaisesti onnistuu silti!)
kourallinen (tai kukkurallinen 1 rkl) pinjansiemeniä
(nokare voita)
n. 1/2 dl oliiviöljyä

Sana pesto tulee kastikkeen valmistustapaa erinomaisesti kuvaavasta verbistä pestare (murskata, jauhaa, nuijia, survoa..), ja erilaisia tällä tyylillä valmistettuja kastikkeita onkin olemassa lukematon määrä. Pestoista kuuluisin on kuitenkin tämä basilikalla ja juustoilla maustettu genovalainen pestokastike, joka on saanut kunnian olla The Pesto, eli Se Kastike, jota kaikki tarkoittavat kun pestosta puhuvat.


Perinteisimmillään pesto syntyy morttelissa, ja mortteliversiona kirjaan tämän reseptinkin. Jos kuitenkin käytät tehosekoitinta, ei hätiä mitiä. Italiassa kuitenkin suositellaan viilentämään sekoittimen astia ja leikkuuterä pakastimessa ennen kuin kastikkeentekoon ryhdytään vähän modernimmin, sillä basilikan maku kärsii jonkun perimätiedon mukaan sekoittimen kuumentuvasta terästä..

1. Kuori valkosipulinkynnet ja laita ne mortteliin. Lisää joukkoon muutama isompi merisuolarae, ja hiero aineksista tasainen vaahto.

Näitä lähdetään mylläämään..
..kunnes morttelissa näyttää tältä!

2. Lisää valkosipulivaahdon joukkoon sitten taas muutama suolarae ja ala jauhaa morttelissa vähän kerrassaan basilikanlehtiä. Jauha lehdet mahdollisimman tasaiseksi ja pienijakoiseksi massaksi ja lisää lehtiä jauhaessasi silloin tällöin joukkoon suolarae jos toinenkin.

3. Lisää pinjansiemenet (sekä nokare voita) ja jauha ne tasaisesti basilikan joukkoon.

4. Raasta parmesan ja pecorinojuustot ja sekoita raasteet sitten morttelissa tasaisesti basilikan sekaan.


5. Siirrä tahna morttelista hieman isompaan astiaan, ja sekoita sitten haarukalla tahnan joukkoon vähän kerrassaan oliiviöljyä. Öljyä ei tarvitse lisätä niin, että kastikkeesta tulee juoksevaa, vaan notkistaminen viimeistellään pastan keitinvedellä.


PESTON SÄILYTYS

Pestoa kannattaa tehdä kesän basilikasadosta isompikin satsi kerralla. Pesto säilyy jääkaapissa parhaiten, kun sen laittaa mahdollisimman isosuiseen ja suoraseinäiseen kannelliseen purkkiin. Painele pestomassa purkissa tasaiseksi, siivoa sisäseinät talouspaperilla ja kaada massan päälle ohut kerros oliiviöljyä suojaamaan pestoa. Toista operaatio aina kun käytät kastiketta.

Monet myös tallettavat kesän basilikasadon pestona pakastimeen. Käytä pakastetussa pestossa vähemmän juustoa ja oliiviöljyä, ja lisää niitä vasta kun käytät peston. Oivallinen tapa on pakastaa pestoannokset jääpalamuoteissa, ja siirtää jäätyneet palat sitten esim. MiniGrip -pussiin. Yksi kuutio vastaa yhden hengen pestoannosta.

Suureksi hämmennyksekseni tätä juurikin peston kanssa parhaimmillaan olevaa
Trofie -pastaa löytyy ihan omista Prismoistamme! 

6. Keitä pasta pakkaukseen merkityn keittoajan verran runsaassa karkealla suolalla maustetussa vedessä (100g pastaa/syöjä). Kun keittoaika on täynnä, ota juomalasillisen verran keitinvettä talteen ja kaada loput vedet pois. Kaada pasta erilliseen sekoitteluastiaan (jottei pesto ja pasta kypsene liikaa - mutta jos haluat säästää tiskeissä, kattilassasekoittelu on ihan ok sekin..) ja sekoita pastan sekaan pestoa makusi mukaan. Lisää keitinvettä tarpeen tullen sen verran, että pesto sekoittuu tasaisesti koko pastaan.

Ja sitten, BUONISSIMO appetito!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Genova kaunoinen (osa 2)

Hatarat Genovatietoni olivat vuosia rajoittuneet lähinnä siihen, että Genova on basilikapeston kotikaupunki.

Ja että Genova oli ensimmäisten Italian vuosieni aikoihin otsikoissa traagiseksi kääntyneen G8 -kokouksen isännöitsijänä.

Ja että italialaisten suuresti rakastama trubaduurimainen laulaja-lauluntekijä Fabrizio de Andrè oli kotoisin Genovasta.

Ja että de Andrè ..hmm.. kehtaako tätä edes sanoa.. -INHONI sai vuosia Genovankin kuulostamaan yhtä tylsältä kuin de Andrèn pillipiiparimaiset luritukset.

Että niin. Onneksi ne pöljimmätkin särmät vuosien mittaan hioutuvat..

Genovan vanha satama, Porto Antico.
Mutta olin minä kuullut Genovasta erään toisenkin asian.

Nimittäin sen, että Genova on törkeällä tavalla pilattu kaupunkia halkovalla kehätiellä.

Kuka nyt sitten sellaiseen paikkaan haluaisi matkustaa.

En ainakaan minä.

Onneksi kuitenkin koitti kesä 2013, ja himo päästä Piemonten viinimaille kuljetti vääjäämättömästi myös Genovaan.

Ihastuttavaan Genovaan.

Mutta jotta kykenin kunnolla katsomaan ja ymmärtämän Genovaa, piti minun päästä rikospaikalle, eli sinne mistä tuo genovalaisten häpeäpilkku, eli moottoritie Sopraelevata saa alkunsa.

Sillä onhan se järisyttävää, että Italiassakin oltiin voitu mennä uhraamaan kauneus käytännön tieltä. Vähän niin kuin meillä täällä Suomessa.

Genovalaisten häpeäpilkku, autotie Sopraelevata.
Ja siinä se sitten oli. Genovan messukeskukselta alkava rantaviivan tuntumassa kulkeva korkeiden pilarien kannattelema väylä.

Eihän se tietenkään kaunis ollut. Mutta ehkä genovalaiset olivat erityisen mukavia siksi, että tien ansiosta kaupungissa oli helpompi elää. Onhan Genova Italian tärkein satama, ja Välimeren alueellakin se jää toiseksi vain Marseillelle. Miten muutenkaan maailma saisi Ferrarinsa, Fiatinsa, marmorinsa, risottoriisinsä..

Joten niin kuin kaikki, mistä jo etukäteen kamalan hirveänä puhutaan, Sopraelevata teki vähemmän pahaa sielulle, kuin olisin odottanut.

Oikeastaan se teki Genovasta vielä vähän kiinnostavamman.

Lienen ollut liian pitkään Suomessa.

Näiden kotien merinäköalaa kaunistaa Sopraelevata.
Sopraelevataa pitkin tallustellessa (se ei ollut kylläkään kaikkein viehättävin kävelykatu, romantiikka kannattaa viedä vanhan kaupungin pikkukujille) sai mukavan käsityksen kaupungista, jossa tehdään töitä, ja joka osaltaan tekee tärkeää työtä Italian vaurauden (kyllä siellä sitäkin riittää) ylläpidossa.

Jos ihan rehellisiä ollaan meinasi se tie ainoana jalankulkijankin kulkuväylänä ensin vähän ärsyttää. Olisin heti halunnut rantaviivalle katselemaan kauniita asioita, mutta sieltä oli raivattu tilaa tärkeämmille asioille kuin minun aperitiivolle.

Hah, siitäs sain.

Kehätien palkit ja vanha Genova kohtaavat.

Kun kehätieltä pääsi lopulta poistumaan, levittäytyi eteen vanhan merimahdin sydän, Porto Antico, vanha satama.

Ja se paikka näytti edelleen olevan lauantai-iltaisen kaupungin sydän. Ja olohuone.

Senkin uhalla että saattoi saada pallosta, oli tulevaisuuden balotellien peliä ilo katsella.
Taustalla kohoaa sataman tärkein nähtävyys, Genovan akvaario
sekä yksi sen osista, trooppinen biosfääri.
Taustalla vuorille kohoileva kaupunki kehystää sataman, ah niin ihanasti.

Satamaan hakeutuu kaupunkilaisten lisäksi vuosittain mukava määrä myös turisteja, sillä satama-alueella on ehkäpä Genovan tärkein nähtävyys, Euroopan toiseksi suurin yleisölle avoin akvaario.

Mutta tälle ruuminkulttuurinharrastajalle oli akvaariota tärkeämpi päästä istahtamaan ihan jonnekin toisaalle..


Satama-alueen vanhoihin puuvillavarastoihin on nimittäin rakennettu monipuolinen viihdekeskus elokuvateattereineen. Rantaviivaa seuraamalla varastorakennuksista (Magazzini del cotone) löytyi myös ulkoilmakahviloita, jossa oli hyvä hetki hengähtää.

Ja nauttia vihdoin niitä aperitiivejä.

La Golettan Mojito oli maustettu mansikalla ja balsamicolla. Spritz taas oli vanha kunnon Spritz. Palanpainikkeista pikku huikonälkään purivat parhaiten basilikalla maustetut friteeratut taikinapallot.

Mikäpä tässä on ollessa ja möllötellessä!

Vaatimattomat venheet näillä italialaisilla.

Pienen tankkaustauon jälkeen jaksoi taas ihastella arkkitehti Renzo Pianon vuoden 1992 (varjo)maailmannäyttelyyn suunnittelemaa satama-aluetta, jota hallitsee laivojen nostokurkia mukaileva "Bigo".

Tuonne huipulle 40 metrin korkeuteen voi myös nousta ihailemaan maisemia.
Tähän viritellään kuulemma telttakankaita silloin
kun sataman tapahtumat halutaan suojata sateelta (ja kovalta paisteelta).

Satamasta pääsee myös mukavasti venekyytiin katselemaan kaupunkia mereltä, retkelle läheisiin silmiähivelevän kauniisiin rantakaupunkeihin - tai vaikka bongailemaan valaita!

Matkanjärjestäjiä löytyy täältä ja täältä.

Satama-alueen tapahtumia voi tutkailla täällä.

Satama-alueelta poistuessa olisi ollut vielä tarjolla niitä kadunvarsien laukkuja, joihin Italiassa ei voi olla törmäämättä.


Ja ihan oikea merirosvolaiva "Galeone Neptune", jonka Roman Polanski oli rakennuttanut Pirates -elokuvaansa varten.

Aperitiivien rohkaisemana olisi melkein tehnyt mieli hypätä
laivan kannelle miekkailemaan ja mastoihin kiipeilemään.
Tämä hurja mies, muinaisten roomalaisten merenjumala
Neptunus vartioi nimikkoalustaan. 

Satamassa olisi riittänyt tekemistä hyvinkin päiväksi. Ja pienellekin risteilylle olisi ollut kiva suunnistaa ellei eräillä olisi ollut hoppu kiiruhtaa katselemaan kaupunkia vähän ylempää..


..Ja vaikka se de Andrè ei vieläkään kamalasti maistu, niin täytyyhän sitä nyt Genovan kunniaksi vähän edes kuunnella..


Varmaankin oikeinkin hieno teksti löytyy täältä.