maanantai 29. joulukuuta 2014

Rooman lempiosoitteita - Via dei Coronari

Harhautusyrityksistä ja tuntemattomille kujille kääntymisistä huolimatta ajaudun Roomassa aina tietyille vakiopoluille, sillä niiltä poluilta tiedän harhailuretkillä mukaan tarttuvan juuri sopivan rautaisannoksen sitä ikuista kaupunkia, jonka puutostilasta olen akuutisti kärsinyt.

Yksi näistä vakioväylistä kulkee suurinpiirten Castel Sant'Angelon sillan paikkeilta aina Piazza Navonan pohjoispäätyyn asti ja kantaa nimeä Via dei Coronari.



Kuten baanan nimi (coronari eli rukousnauhakauppiaat) antaa osviittaa, tämä Vatikaaniin johdattava pyhiinvaeltajien muinoin kansoittama valtatie lienee aikoinaan ollut varsinainen uskonnollisen tavaran ostosparatiisi.

Mutta vaikka Coronarilla ollaankin niin muinaisen kuin nykyisenkin Rooman turistivirtojen ydinalueilla, kadulla vallitsee viehättävän rauhallinen ja viipyilevä tunnelma. Ja näin myöhempinä aikoina antiikkiliikkeistään tunnettu katu tarjoaa edelleenkin mielenkiintoista tutkailtavaa noin puolen kilometrin mitallaan. Sen lisäksi, että sen autottomalla maalla on vain kerrassaan viehättävä ajelehtia ihan hiljakseen, puolelta toiselle poukkoillen.


Ihan ensimmäistä kertaa tajusin Coronarin hurmaavuuden toden teolla kun etsin pakotietä läheisen Piazza Navonan joulumarkkinahulluudesta.

Tällä kadulla ei (vielä) soi posetiivarien urkuharmoonit ja antiikin lisäksi liikkeissä on edustettuna mm. käsityöläistaidot, sisustustavarat, design ja luksukseksi luokiteltavat tuotteet.

Paljon ikkunaostoksia suurempia hankintoja Coronarilla ei siis ole tullut tehtyä, mutta palanpainiketta ja suunkostuketta on tullut kokeiltua sitten senkin edestä.

Mutta makeaakaan ei pitäisi olla tarjolla ihan mahan täydeltä. Kadun tulevaisuudesta huolestuneet kansalaiset ovatkin perustaneet katua kiinalaistumiselta, pikaruoalta sekä ylenmääräiseltä ravintoloitumiselta suojelemaan pyrkivän SOS Coronari -komitean.

Eikä se ole lainkaan huonompi aloite.


Kauppojen ja ruokapaikkojen lisäksi joulunaikaan iltahämärässä ihastuttaa erityisesti Coronarin kupeessa sijaitsevan San Salvatore in Lauro -kirkon ulkovalaistus ja pieni rauhoittumishetki kirkon suojissa.





Ja toisaalta, pieni pala Rooman vähemmän pyhää historiaa löytyy sekin Coronarin kulmilta. Pieni jälki renesanssinajan kurtisaanien keskittymisestä alueelle kielii Coronarin välittömässä läheisyydessä sijaitseva Casa di Fiammetta (Fiammettan talo), jossa mm. Cesare Borgian rakastajattarena historiaan jäänyt Fiammetta Michaelis asusti. Talo on edelleen pystyssä ja sitä voi käydä tiirailemassa emäntänsä nimeä kantavalla aukiolla (Piazza Fiammettan ja Via degli Acquaspartan kulmassa).



Aion myös istahtaa vanhan ajan parturin Luigi Sasson (Via dei Coronari 209), tuoliin sinä päivänä kun partani alkaa kasvaa.

Sitä odotellessa yritän saada mieheni suostuteltua samaan, jotta pääsisin kuulemaan Luigin tarinoita parturiliikkeen 50-luvulla käynnistyneen historian varrelta.

 Parranleikkuu tällä tuolilla ja Luigin käsissä maksaa n. 15€.


Kadun alkuperäisen hengen suojelijoiden silmissä suurin häpeäpilkku lienee Carrefour Express -ruokakauppa, jonka rantautumisen kadulle on pelätty olevan esimakua siitä, miten globaalit markkinavoimat ovat alkaneet suunnata katseensa Coronarin suuntaan.

Made Bakery on söötti kuin karkki.
Vielä toistaiseksi pääosassa näyttävät kuitenkin olevan paikalliset kuuluisuudet, ja kadun varrella voi piipahtaa välipalalle vaikkapa pizzan supertähti Gabriele Boncin palapizzeriaan (Pizzeria del Teatro, Via di San Simone 70, yhdessä kadun sievimmistä kulmista Teatro dei Coronarin juurella).

Maininnan arvoinen lienee myös yksi kalleimmista roomalaiscappucinoista, jonka nautiskelin viehättävässä Casa & Bottega -kahvilassa kadun varrella.

Sangallo ai Coronari -ravintolan kahvilassa.

Tässä Freudia syyttelevässä elokuvassa seikkailee psykologi, jonka vastaanotto sijaitsee Via dei Coronarilla.


Teksti löytyy täältä.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Innon ja kyynelten välimailla

Perjantaina pyyhin pölyt työpöydältä, latasin lahjaglögit laukkuun ja astuin hetkeksi ulos syys-talven horroksesta.

Ja yhtäkkiä löysin itseni joulusta.

Olin kyllä tajunnut, että jossain matkan varrella oli eletty sekin viikonloppu, kun perheen italialainen kaivoi esiin joulukoristeet, latasi dvd-soittimeen jokajouluisen kärsimysnäytelmän ja kävi minimittaisen muovikuusen kimppuun kolmemetrisen koristearsenaalein.

Jollain tasolla olin kai käsittänyt senkin, että jalat (ja ihan kaikki muukin jäsenet) alkoivat olla jo aikamoisilla maitohapoilla päättymättömästä kiipeämisestä talvipäivänseisauksen huipulle.

Ja jossain välissä olin ehkä huomannut lentoyhtiönkin laittaneen postia jokajouluisen matkan lähestymisestä.


Mutta silti. Suhteellisen roteva siivu loppusyksyä oli mennyt, todellakin, horroksessa.

Kävin tutkimaan menneitä viikkoja kameran muistikortilta. Sato oli melkein yhtä pelottava kuin Hangover -elokuvissa.


Kodinhengettärenä toimiva mieheni oli suurella vaivalla pilkkonut sen seitsemää sorttia vihanneksia risottoon.

Risottoa syödessä en päässyt pakoon kouluajan herne-maissi-paprika -muistoilta.

Ja voin kertoa, että ne eivät olleet muistoista kauneimpia.


Mies oli pitkään muistellut mummonsa lämmöllä laittamaa hieman kumimaista mannaryynitorttua.

Tein parhaani, mutta pinnasta ei tullut rapsakan karamellisoitunutta ja koostumus oli, noh, makeaa ja jämäkkää mannapuuroa.


Kumimaisuutta sen sijaan löytyi senkin edestä tämän päärynöille räätälöidyn piirakan pohjasta.

Pthyi!


Vuoden pimein aika edesauttoi mahtavien juonien punomista.

Kehitin pirullisen toimivan systeemin, jolla miehen on helpompi lukea ajatuksiani liittyen kotitöihin ja niiden jakamiseen.

Ja samalla voi sujuvasti treenata myös suomen kieltä (ja toisaalta, myös siistin suomen kielen kirjoittamista ihan käsin.).

Win win. I'm telling you..


Oli taas jokavuotisen "yritetäänpäs laittaa metsästäjän kanaa (pollo alla cacciatora)" -herätyksen vuoro.

Tänäkään vuonna ei ollut paljon kotona kerrottavaa.

Ensi vuonna ehkä taas uusi yritys.


Kreikasta tuotu hohkakivi (pomice) osoittautui olevansa enemmän kuin painonsa arvosta kultaa uuninpeltien siivoamisessa pizzanpaiston jäljiltä.

Jos jotain, niin näitä kiviä kannattaa matkoilla poimia rannoilta mukaan siivousvälineeksi. Eivätkä ne edes paina. Nehän vain kelluu.


Loppusyksyn mahtavain valopilkku oli visiitti Pjazzassa.

Tämän käynnin perusteella Helsingissä on vihdoin ravintola ja pizzapaikka, jossa erittäin mielellään tilaa (ja syö) italialaista ruokaa.

Kaikki oli vain ihan älyttömän hyvää ja paikkakin kerrassaan tunnelmallinen.

Eikä tässä vielä kaikki. Sillä ihan erikoiskunniamaininnan vaatii se, että Pjazzassa pizzan sai viimein ihan oikealla salsiccialla, listalta löytyi jotain niinkin uskomatonta kuin cicoriaa ja jälkiruoka-pannacotta oli ihan parasta. IKINÄ.

Muun muassa.

Kumpa tänne vain pääsisi aina kun mieli tekee. Joten, jotta pettymyksiltä välttyisi ja osaat arvoita etukäteen milloin pizzaa tekee mieli, kannattaa varata pöytä etukäteen.



Teksti löytyy täältä.

torstai 27. marraskuuta 2014

Simpukkapasta ilman simpukoita

Tämänvuotisen Mordorin yön ylväin ritari ponnistaa Napolin köyhistä keittiöistä.


Se on vaeltanut läpi pimeyden ja tuhansien kilometrien tärkeälle tehtävälleen väsymyksen valloittamaan olohuoneeseen.

Se on raivannut tiensä läpi horroksen ja nostanut sohvaan juurtuneen jaloilleen ja touhuamaan jännitystä väreillen hellan ääressä.


Sen kantamassa lahjassa soivat Välimeren turkoosit aallot ja helkkyy kekseliäisyyden kutittelema ilo.

Sen tehtävänä ei ole ollut lannistaa mahdottomilla vaatimuksillaan, vaan taikoa ihmeellisen täyttä siellä, missä muuten olisi tyhjyyttä.


Kun sen antaa viedä mukanaan, ilmassa tuoksuu hetken kesän lämmin suola ja lautasella kilisevät meren aarteet.

Ja suussa. Siellä on juhlat!



Spaghetti “A’ vongole fuiùte”* - Simpukkapasta ilman simpukoita (2 hengelle)
* a vongole fuiùte (napol.) / a vongole fuggite (ital.) / paenneilla simpukoilla (suom.)


4 rkl oliiviöljyä
1 iso valkosipulinkynsi
1/2 ruukullinen lehtipersiljaa (olettaen että ruukussa kasvaa asiallisen tuuhea persilja)

170 g spaghettia
kunnon kourallinen suolaa pastan keitinveteen (n. 3,5 l)

Voit myös rikastaa pastaa ripauksella peperoncino -chiliä ja/tai parilla kirsikkatomaatilla. Laita murennettu peperoncino muhimaan öljyyn valkosipulin kanssa ja lisää lohkotut tomaatit vasta persiljan jälkeen. Kun lisäät tomaatit, öljy saisi olla sen verran kuuma, että se sihahtaa. Pyöräytä tomaatteja öljyssä ihan vain muutama minuutti.



1. Laita pastavesi kiehumaan.

2. Leikkaa valkosipulinkynsi puoliksi (jos iso) ja puolikkaat sitten ohuiksi ja mahdollisimman samankokoisiksi siivuiksi.


3. Lisää pieneen kattilaan öljy ja valkosipuli, ja kuullota valkosipuleita kunnes väri alkaa taittaa kohti kultaa.

4. Huuhtele persilja ja ravistele enimmät vedet pois lehdistä. Hienonna persilja.

Vielä aika vaaleannäköistä porukkaa pannulla.

5. Tämän yksinkertaisen pastan haastavin hetki koittaa tässä. Öljyn tulisi olla niin kuumaa, että kun on aika lisätä persilja pannulle, öljy sihahtaa. Valkosipulit eivät kuitenkaan saisi kärähtää, vaikka niiden värin tulisi tässä kohtaa ollakin täydellisen herkullisen kullanruskea.

Challenge accepted!

6. Lisää siis hienonnettu persilja pannulle ja pyöräyttele kuumassa öljyssä muutaman minuutin ajan. (Ja mikäli lisäät tomaatin, sen aika pannulla on siis näiden muutaman minuutin jälkeen.)

Ota pannu sitten pois levyltä odottamaan että pasta on kypsää.

Ihan parhaat spaghetin sekoitusvälineet ovat - tadaa! -
puulusikoiden varret.
Toimivat mainiosti myös nuudeleiden kesytykseen.

7. Spaghetit ovat jossain välissä siis siirtyneet kattilaan. Kun pastan keittoaika tulee täyteen, kaada spaghetit lävikköön ja läviköstä tarjoiluastiaan.

Kaada spaghetin päälle persiljaöljy ja sekoita huolellisesti. Tarkista lopuksi suola.


Tästä ei pasta ehkä enää nerokkaammaksi taivu.

Buon appetito!


Och samma på finska.


Italian- ja napolinkieliset tekstit löytyvät täältä.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Hammaslääkäriliitto suosittelee - Mantelikrokantti

Mieheni lapsuuteen ovat kuulemani mukaan kuuluneet oleellisesti pitkät päivät meren rannalla, nukketeatteriesitykset Gianicolo-kukkulalla sekä vierailut nyt jo edesmenneessä huvipuistossa, Rooman LunEurissa. Tai jossain Rooman lähiseutujen kyläjuhlilla, joilla pääsi karusellikyytiin.

Itse taas pääsin hätinä kerran kesässä Lintsille. Muuten leikin kiltisti käpylehmillä. (No en ihan. Mutta melkein.) Tai seikkailin metsissä ja kallioilla.

Näihin kovin erilaisiin lapsuuksiin Euroopan laidoilla liittyi kuitenkin myös yksi ilahduttavan yhteneväinen muisto. 

Ihmeellinen, maaginen ja huumaava tuoksumuisto, joka merkitsi aina jotain erityistä. Niin sille pienelle polvihousuiselle pojalle Roomassa kuin tälle takkutukkaiselle tytölle suomalaisessa pikkukaupungissa. 

Hattara. Zucchero filato. 

Siihen kiteytyi lapsen onni. Yli kulttuurirajojen.


Kun taannoin kokkailin Sisiliassa, sain oppia, että erään onnekkaan lapsuuden huvipuistoherkkuihin  oli kuulunut muutakin kuin hattara. 

Aika epistä.

Mutta ehkä tämän takkutukan piti vain tulla tiettyyn ikään osatakseen nautiskella näitä huvipuistoherkkuja itseään satuttamatta.


Croccantini di mandorle - Mantelikrokantit

200 g sokeria (tai 75 g hunajaa ja 125 g sokeria)
200 g manteleita
kasviöljyä
(sitruunan- tai appelsiininpuolikas)

(0. Jos haluat kuoria mantelit, keitä niitä ensin muutaman minuutin ajan. Kaada sitten keitinvesi pois ja anna mantelien hetken jäähtyä, ennen kuin puristelet mantelit yksitellen ulos kuoristaan. Kuivaa mantelit lopuksi talouspaperilla.

Halutessasi voit myös paahtaa manteleita - kuorittuja tahi ei - n. 5 min. ajan 200 -asteisessa uunissa.)

1. Lisää mantelit ja sokeri paistinpannulle. Lämmitä seosta keskilämmöllä välillä hämmennellen, kunnes sokeri alkaa pikku hiljaa sulaa. Sokerin sulaessa huolehdi, ettei joukkoon jää isoja sulamattomia sokeripaakkuja ja ettei sokeri pääse palamaan kitkeräksi.

Kun sokeri on sulanut, poista pannu välittömästi levyltä.


2. Kun vielä odottelet, että pannulla alkaa tapahtua jotain, leikkaa pala leivinpaperia ja laita se sellaiselle pinnalle, jota kuuma sokeri ei tärvele. Voitele leivinpaperi kevyesti öljyllä (krokantti tulee olemaan n. 30cmx30cm).

Ota esiin myös muotoiluväline; muovilasta tai iso veitsi (tätä käytettiin Sisiliassa) ja voitele työvälineenkin terä kauttaaltaan öljyllä.

Muotoiluun voi käyttää myös sitruunan tai appelsiinin puolikkaan (muistahan pestä hedelmän ennen käyttöä). Sanovat, että krokanttiin jää tässä metodissa häivähdys herkullista sitruksen makua!

3. Kun krokantti on valmis eli sokeri sulanut, seuraa valmistuksen haastavin vaihe. Kaada kuuma sokerimassa leivinpaperille ja muotoile se kompaktiksi neliöksi nakutellen levyä kasaan niin reunoilta kuin pinnaltakin.

Varsin vääjäämättömästi sokeri tuppaa tarttumaan kiinni työvälineen öljyämisestä huolimatta. Voit pitää käsillä myös toista veistä varmuuden vuosi. Pääasia on, että et koske sormin sokeriin (tai veitsen terään).

Minä koskin.

Se oli enemmän kuin kuumaa.


3. Kun krokantti on ihan pikkuriikkisen jäähtynyt, muttei vielä kokonaan kovettunut, leikkaa krokantti sopivankokoisiksi suupaloiksi.

Tarjoile jälkiruokakahvin kanssa. Tai anna kaverille lahjaksi.

Jos säilytät krokanttiaarretta tulevaisuuden herkkuhetkiin, siirrä krokantit säilytyspurkkiin vasta niiden täysin jäähdyttyä. Säilytä aarre pimeässä ja viileässä.



LunEurista ei ole jäänyt historiaan mainittavia filminpätkiä (jostain syystä rapistumaan päässyt puisto on tuntunut roomalaisia lähes nolostuttavan), mutta tämä kyllä korvasi sen puutteen:

Circus Maximus huvin ytimessä. 

Iiiiik!



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Aarianarvoinen Pasta alla Norma

Ensimmäisellä Sisilianmatkallani muistikirjani mittavalla to-do -listalla oli seuraava merkintä:

- syö 


Ja siinäpä se lista sitten olikin.

Onneksi joskus sitä osaa keskittyä olennaiseen.



Pasta alla Norma - Sisilialainen munakoisopasta (2 hengelle)

1 munakoiso (mieluusti mahdollisimman kapea)
1 valkosipulin kynsi
1 pieni (salotti)sipuli
runsaasti oliiviöljyä
suolaa (1 tl kastikkeeseen ja n. 1 rkl munakoisojen itkettämiseen)
(ripaus sokeria pastakastikkeeseen)
400g (1 tölkki) kuorittuja tomaatteja
muutama basilikan lehti
suolattua ricottaa eli ricotta salataa (jota ei ihan helposti kaupasta löydy. Joten Pecorino tai Parmesan kelpaavat myös. Mainiosti.)

160 g lyhyttä pastaa (esim. penne rigate tai rigatoni)
kourallinen karkeaa merisuolaa pastan keitinveteen

Italiantuomiset, Graziella (ja Cirio) tomaattisäilykkeet,
pääsevät pannulle vain erityistapauksissa.

1. Pese ja leikkaa munakoiso noin 1cm paksuiksi siivuiksi. Lado munakoisosiivuista kerros siivilään ja ripottele päälle tasaisesti suolaa. Toista tarvittaessa kunnes kaikki munakoisot ovat saaneet suolasateen päälleen. Laita päälle painoksi esim. lautanen ja anna koisojen itkeä pois kaikki katkeruudet 30 min. ajan. Lopuksi huuhtele ja kuivaa munakoisot.

* HUOM! Jos itkettämiseen ei ole aikaa (tai haluaa jostain kohtaa muuten vain nipistää), moni jättää friteerattavissa munakoisoruoissa itketysvaiheen kokonaan väliin. Olen ollut huomaavinani, että samaltahan ne kyllä maistuvat.. (Ripaus suolaa kannattaa tosin siinä tapauksessa laittaa koisojen pintaan friteerauksen jälkeen).




2. Kaada paistinpannulle ujostelematon plörays oliiviöljyä ja lisää pilkottu sipuli ja valkosipuli siihen kuullottumaan hiljalleen ja hiljaisella lämmöllä.

3. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää pannulle tomaatit ja mausta suolalla sekä ripauksella sokeria. Anna kastikkeen kuumeta niin, että se hetken ajan pulpahtelee ja laske lämpö sitten ihan minimiin - ja käy friteerausshown pariin.



4. Munakoisojen friteerausta varten käsillä kannattaa olla pulska rulla talouspaperia. Öljynä ei kannata käyttää kodin parasta neitsytoliiviöljyä, vaan tavallinen oliiviöljy käy mainiosti. Tai jopa auringonkukkaöljy. Tai rypsi.

Koisosiivut voi pilkkoa ennen friteerausta myös kuutioiksi, 1/4 lohkoiksi tai tikuiksi. Muoto on vapaa. Jos annoksen haluaa kuitenkin koristella, jätä muutama siivu kokonaisiksi annoksen viimeistelyä varten.

Friteeraus sujuu näppärästi paistinpannulla. Kaada pannulle öljyä sen verran, että koko pohja peittyy kunnolla, mutta mitään uppopaistomäärää ei tarvita.

Lämmitä öljy niin lämpimäksi, että se alkaa poreilla, kun siihen lisätään munakoisosiivu (omalla 1-9 -asteikkoisella hellalla 6 on sopiva), mutta ei polta koisoa saman tien.
HUOM! Saamieni tietojen mukaan puukauha/haarukka/lasta on tässä kohtaa oiva mittari. Mikäli öljyyn upotetut kauhan varren ympärille alkaa muodostua pieniä kuplia, öljy on friteerausvalmista!

Lisää sitten huuhdellut ja talouspaperilla tarkasti kuivatut munakoisot pannulle.




Munakoisoille maistuu öljy, joten lisää pannulle öljyä, jos joku koisonreppana ei ole kauttaaltaan kylvyssä.

Kypsennä koisoja molemmin puolin kunnes pinta saa kauniin värin.

Siirrä valmiit koisot vähintään kaksinkertaiselle talouspaperipedille. Lisää myös päälle muutama kerros paperia ja painele koisoja kunnes pahimmat öljyt on saatu imaistua pois. Vaihda uusi paperisetti tarvittaessa.

Tähän operaatioon menee hyvinkin semmoiset puoli tuntia.



5. Laita pastavesi kiehumaan jossain koisoshown puolivälissä. Kun munakoisojen friteeraussessio on päätöksessään, lisää kiehuvaan veteen suola ja pasta. 
* Jos pastakastike ei ole tähän mennessä vetäytynyt riittävästi kasaan, nosta lämpöä nyt ja anna kastikkeen hieman tiivistyä.

Kun pastan keittoaika on ihan loppusuoralla, lisää kastikkeeseen munakoisot ja revityt basilikanlehdet.

HUOM! Muista jättää muutama munakoisosiivu syrjään, jos haluat koristella annoksen niillä.


6. Kun pasta on kypsynyt pakkaukseen merkityn ajan (tai parikymmentä sekuntia sen alle), kaada pasta lävikön kautta tomaattikastikkeen sekaan. Nosta pannun lämpö tiriseväksi ja pyöräytä pastaa niin, että se on kauttaaltaan tomaattikastikkeen peitossa. Poista pannu sitten kuumalta levyltä ja annostele pasta lautasille.

Muutaman munakoisosiivun lisäksi annos on ehdottomasti kruunattava ISOLLA terällä raastetulla juustolla. Ja jos kotoa löytyy pikku ciuffetto (töyhtö) basilikaa, niin ei huono!


Pastan nimi tulee muuten sisilialaissäveltäjä Vincenzo Bellinin menestysopperasta Norma.

Kun catanialaissyntyinen sanaseppo Nino Martoglio aikoinaan sai eteensä tähän tapaan valmistetun pastan, onnesta ymmyrkäinen mies huudahti “Chista è ‘na vera Norma!“ "Tämähän on Normanvertainen mestariteos!"

Olen samaa mieltä.



Teksti löytyy täältä.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kokkauskurssilla Sisiliassa

Haaveissa, elokuvissa ja kirjoissa alkuasetelma on tavallisesti jotakuinkin seuraavanlainen:

"Jo sukupolvien ajan Lucan perhe on tehnyt ruokaa tässä keittiössä ja talossa, jolle johtavat Favion kylän jyrkimmät portaat. Näkymä keittiön ikkunasta on pysynyt muuttumattomana kaikki ne vuodet. Pastellisten talojen takana häämöttää edelleen kirkko ja parvekkeilla liehuvat pyykit kurkottavat taivaalle kilpaa taatelipuiden kanssa.

Lucan muistoissa suuri keittiö on täynnä elämää. Isoäidin, lukuisten tätien ja serkkujen taitavat kädet työstävät taikinaa samalla kun äänekkäästi väitellään parhaasta uunipastan reseptistä. Tai muusta yhtä herttaisen pienestä.

Nyt keittiön liitutauluun on kirjattu ensimmäisen kurssipäivän ruokalista ja naulakkoon on ripustettu neljä valkoista essua. Lautaset ovat ryhdikkäästi pinossa ja puiset työtasot puhtaiksi kuurattu. Veitset ja pannut kiiltävät auringossa, joka loistaa avoimesta ikkunasta paljastaen ympäröivän maiseman.

On aika toivottaa oppilaat tervetulleeksi Rakkaudesta ruokaan -kokkauskurssille.."

(Nicky Pellegrino: The Food of Love Cookery School)


Ihan niillä odotuksien unelmanomaisilla tasoilla ei liidelty siinä vaiheessa kun pääsin viimein osallistumaan ihan oikealle pikku-kokkauskurssille taannoisella Sisilianmatkalla.

Mutta muutama millimetri maanpinnan yläpuolella kuitenkin.



Vaikka otinkin kiitollisena vastaan aivan viime metreillä löytyneen paikkani keittiöstä, olisi jälleen ollut kaikin puolin fiksumpaa selvitellä asioita pikkaisen aikaisemmin. Ajan kanssa kurssipaikan sijainnin lisäksi olisi kannattanut selvittää ainakin kurssin kesto, hinta ja sisältö. Ne nimittäin voivat olla mitä vain muutamasta tunnista viikkoon ja 50-500€:oon.

Näiden perustietojen lisäksi olisi voinut punnita onko mielekkäintä kurssitella ravintolahenkilökunnan, kokkikoulun vai ihan kotikokin opastuksella. Vai yksin vaiko ryhmässä? Millä kielellä, italialaisten vai ulkomaalaisen kanssa? Entä mikä on sopivin kurssin luonne (tekeekö oppilas itse kaiken alusta loppuun vai seurataanko sivusta)? Jne. Jne.

Koska Sen Oikean (vrt. nuo aiemmin mainitut haaveet..) löytäminen ei käynytkään ihan käden käänteessä joltain mukavalta yhteenvetosivulta (daaamn!), päätin hakea vaihtoehtoja maatilamajapaikoista (agriturismo), joissa oli mahdollista myös yöpyä samalla.

Ja löytyihän se. Oikein söpö paikka. Ja kokkailukurssikin onnistui.

Unohdin vain kysyä hinnan. Ja mitä, missä, milloin. Ja kenen kanssa. Ja miten.

Eihän siihen ollut enää aikaa kun kone oli jo lähtökuopissa.

Mutta mitäs me pienistä..

Tästä se lähti.
Vähän tottumaani tuhdimman Melanzane alla Parmigianan kokoaminen alkupalaksi.

Paikan päällä selvisi oman kurssini luonne. Kokkailisin illallisen majapaikan illallistajille yhdessä kahden naisen tehokeittiötiimin kanssa.

Sain itse valita mitä ruokia haluaisin treenata ja ne ympättäisin päivittäin vaihtuvaan illallismenuun.

Kurssin kesto olisi viisi tuntia iltapäivällä ennen illallista.

Kurssin hinta olisi 100€ + 75€ kahden hengen illallisesta (Äiti, ethän vaan järkyty!!).

Ja sehän sopi. (Ainakin siihen asti kunnes moni jälkikäteen kurtisti hinnalle kulmiaan. Mutta autuaita olkoot tietämättömät. Ja ne, jotka eivät tee ennakkotutkimuksia.) 

Alati kiehtova öljyn määrä ja laatu (oliiviöljyllä mentiin tällä kertaa) munakoisoja uppopaisteltaessa.

Liikuin aikamoisella epämukavuusalueella, kun jouduin itse määrittämään mihin halusin kurssini käyttää. Sisilialaista ruokaa, tietysti. Mutta samalla jotain, mitä voisin tehdä myös kotona. Ja jotain sellaista, jonka nimenomaan sisilialaiset osaavat.

Kääk. Olisi kannattanut vähän tutkia kotona pölyttyvää sisilialaista keittokirjaa. Mutta kun ei.

Päädyin sitten munakoisoihin, ihan missä muodossa vain.

Halusin myös katsastaa miten siinä keittiössä tehtiin monelle sisilialaiselle ruoalle tyypillinen "impasto" eli pinjansiemenistä, rusinoista ja korppujauhoista sekoitettu täyte.

Vaikka maksalaatikon rusinat saavat edelleen kyytiä, tässä joukossa ne kummasti taas kelpaavat..

Ja kun saarella oltiin, niin sisilialaiselle keittiölle tyypillisiä mereneläviä alkoi tehdä myös mieli (vaikkei niitä ihan helposti Suomesta saakaan).

Tietysti ainakin sardiineja (sarde).

Ja tottahan nyt miekkakalaakin (pesce spada).

Ja josko vielä sitä viime kesänä Giardini-Naxoksella nautittua täytettyä seepiaa (seppia)...?

Näin ensialkuun.

Niks ja naks.
Keittiösaksien ahkera käyttö on tutkimukseni mukaan yksi herkullisen ruoan suurista salaisuuksista.
Siistityt seepiat valmiina pannulle.

Kokkailu tapahtui maatilamatkailua järjestävän tilan omassa, pienessä keittiössä. Hellan ääressä oli kolmeen pekkaan jo hieman ahtaanpuoleista, ja koska tärkeä oli saada illalisaikaan (klo 20) mennessä valmiiksi niin alkupalat, alkuruoka (primo), pääruoka (secondo) ja jälkkäri, oli tytöillä myös aikamoinen vauhti päällä.

Kramppaavien muistinpanojen (joista ei enää ota selvää kirjanoppinutkaan) kirjaamisen ja heilahtaneiden valokuvien napsimisen lisäksi ehdin nippa nappa silloin tällöin tekemäänkin jotain. Tällä kurssilla pääosassa oli kuitenkin ennen kaikkea imeä niin paljon tietoa kuin irti lähtee ja jättää käytännön treeni odottamaan pääsyä omaan keittiöön.

Nyt vasta ihan oikeasti ymmärsin miksi sunnuntailounasta ruokaa pitää valmistella jo kukonlaulusta lähtien.
Maut ne vain tarvitsevat pikku lepoa pannulla ollakseen parhaimmillaan..
Elenan ja Caterinan kanssa sitruunanlehtiä poimimassa.
Täydellisen siistiksi saksitut miekkakalat sitruunanlehtipedeillään.
Herkät sardiinit saivat sitruunanlehdistä huivin uuniin.

Ihan kaikkea illallisella tarjottua ei sentään yhden iltapäivän aikana valmistettu. Alkupalalautasen sisililalaisklassikko, riisipallero arancino tuli pakkasesta - ja jäi sitten seuraavalle kurssille.

Pääsin kuitenkin työntämään sormeni seuraaviin soppiin, ja toivottavasti pikku hiljaa muistikirjan hieroglyfienkin auetessa saan reseptit kirjattua selkokielisemmiksi myös täällä blogin puolella!


Kokkauskurssin 10 käskyä läksyä 

Insalata caprese
Melanzane alla parmigiana (sisilialaisittain)
Pasta alla Norma (eli munakoisopasta sisilialaisittain)
Täytetyt seepiat
Pesce spada a beccafico (täytetyt miekkakalarullat)
Paprikahillolla täytetyt sardiinit
Yksinkertaistettu täyte (impasto) kalalle
Granita di limone
Limoncello
Mantelikrokantti

Illan hämärryttyä oli aika kerrata mitä oli tullutkaan tehtyä.
Terassin kynttilöin valaistuista pöydistä kuului huokauksia Pasta alla Norman tullessa pöytään.
Kuulin sen mitä mainioimmin, sillä oma italialainen seuralaiseni vietti illallisen huoneessa palellen pois auringonpistosta.
Ei makeaa mahan täydeltä. Vaan juuri sillai sopivasti.

"Ja vasta sitten, viimeisenkin krokanttipalan kadottua suuhun saattoi hän elää lomansa onnellisena loppuun asti. 

Sen pituinen se."


Pst. Tämä kurssi järjestettiin Sisiliassa lähellä Noton kaupunkia A Lumia -nimisellä luomutuotteisiin erikoistuneella tilalla.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Makea piirakkasuosikki ricotasta ja suklaasta

Yksi ensimmäisistä kulttuurishokeista Italiassa liittyi karkkeihin.

Kunnon mässyjä kun ei löytynyt mistään.

Tai jos karkkihyllystä (HAH, sallikaa mun nauraa!) joku karkkipussiksi hyväksyttävä joskus löytyikin, niin lähemmässä tarkastelussa senkin sisältö paljastui yleensä kurkkupastilleiksi. Tai muuksi mässynälässä täysin tarpeettoman, suorastaan loukkaavan, hienostuneeksi imeskeltäväksi asiaksi.

Plääh. Se oli kamalaa aikaa se.

Mutta, ei siinä auttanut itkut karkkihyllyillä. Piti vain hyväksyä, että italialaiset eivät ymmärrä hyvän päälle. Ja onneksi edes Ikeasta löytyi muutakin kuin huonekaluja.


Jo hieman hatara luottamus italialaisten makeanymmärrykseen koki lopullisen kolauksen, kun huomasin, etten pahemmin välittänyt edes italialaisista makeista leivonnaisista. Muiden päästellessä "aah!" ja "ooh!" -huudahduksia herkkujen äärellä mukeltelin tavallisesti hiljaa pientä piirakanpalaani.

Ja kaipasin äidin marjapiirakoita. Ja korvapuusteja.

Mutta sitten koitti päivä, jolloin pöytään kannettiin ricotta-suklaa piirakka. Se oli ihan aito Aaah! sitten viimein minunkin suusta!


Crostata di ricotta e cioccolato - Ricotta-suklaa piirakka

Pohja
4 dl erikoisvehnäjauhoa
1 tl leivinjauhoa
1 dl sokeria
ripaus suolaa
100g voita
2 rkl vettä

Täyte
250g ricottaa
1 dl sokeria
50g rouhittua tummaa suklaata
1 kananmuna
1/2 luomusitruunan kuori
(1 rkl marsala-viiniä)

1 kananmuna voiteluun


Tällä kertaa rouhin piirakkaan Sisiliasta hamstrattua Modican suklaata. Ensivaikutelman mukaan tämä käsipelillä viileänä työstetty suklaa vaikuttaa härskiintyneeltä, sillä suklaan pinta on vaalea ja mattainen. Puraistessa suklaasta löytyy myös toinen yllätys, sillä suklaamassan seassa rahisevat sokerikiteet. Parhaiten suklaa soveltuu jälkiruoaksi kahvin kanssa, piirakkaan kannattaa käyttää tavallista kiiltävää, vähintään 70% suklaata.


1. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään ja nypi ne sitten sekaisin paloitellun kylmän voin kanssa. Lisää lopuksi joukkoon hieman vettä, jotta taikina tasoittuu.

2. Jos maltat odottaa, laita taikina viileään puoleksi tunniksi. Valmista sillä aikaa täyte ja laita uuni kuumenemään (180 astetta).

3. Leikkaa suklaa pieniksi paloiksi terävällä veitsellä. Sekoita sitten sokeri ja ricotta tasaiseksi. Lisää joukkoon vielä kananmuna ja viimeiseksi loput täytteen ainekset.
(HUOM! Sitruunaa ei kannata leikata raastamista silmälläpitäen puoliksi..)

4. Ota seuraavaksi hieman kovettunut taikina takaisin työn alle. Jos haluat koristella piirakan pinnan, ota n. 1/3 taikinaa sivuun ja painele loput taikinat sormin piirakkavuokaan.

Tyypillisesti crostatan pinnassa on taikinapyörällä tehdyt koristenauhat.  Jos kotoa ei löydy taikinapyörää, veitsi toimii myös. Samoin kuin piparkakkumuotilla tehdyt koristelut. Koristelua varten taikina kannattaa kaulia ohueksi hieman jauhoitetulla pinnalla (ja voidella koristeet kananmunalla ennen niiden asettelua piirakan pinnalle).

5. Kaada sitten pohjan päälle täyte ja koristele. Voitele taikinakohdat lopuksi kananmunalla - ja sitten uunin. 180 astetta ja n. 50 minuuttia on aika passeli.


Kesäloman yksi sokerisimmista hetkistä koettiin kun neljän lapsuudenystävän kööri lauloi tätä ikivihreää karaokessa. Che dolce!

Teksti löytyy täältä.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Rooman uusia ravintolatuttavuuksia

Matkoilla yksi tyypillisimmistä kriisinpaikoista asettuu noin puolikkaalle tunnille ennen aiottua ruoka-aikaa.

Hetkeä aiemmin on vielä pyöritty kaupungilla tyytyväisinä. Katseltu miten aikaisimmat turistilinnut ryystävät jo jälkiruokacappuccinojaan. Fiilistelty miten kohta kulman takaa löytyy se vielä viihtyisämpi ravintola täydellisellä ruoalla.

Kaikki on mahdollista. Ilmassa on kuplivaa toivoa. Kohta päästään Nauttimaan!!

Sama vanha laulu. Uudelleen ja uudelleen.


Sillä sopivan ravintolan tunnistushaasteen edettyä ensimmäisen neljänneksen, alkaa toivo hieman rakoilla.

Puolivälin ylityttyä matkakumppanin äänessä on havaittavissa kevyttä kireyttä. Mikäli tämä on siinä vaiheessa vielä juttutuulella.

Seuraavien minuuttien aikana käydään erinäisiä tahtojen taistoja erinäisten ravintoloiden ovilla. Sisään. Ulos. Sisään ja saman tien ulos.

Mikään ravintola ei riitä lunastamaan paikkaansa niiden lomamatkan harvojen ja (ei vieläkään etukäteen) valittujen ruokaetappien joukossa.

Ja sitten mennään häntä koipien välissä tainnuttamaan nälkäraivo nopealla palalla pizzaa.


Kunnes koittaa seuraavan aterian aika..


Baccano
Via delle Muratte 23

Olin jo jonkin aikaa katsellut Baccano -ravintolaa sillä silmällä - ruoka-aikojen ulkopuolella. Sijaitseehan ravintola unelmapaikalla ison turistivirran varrella, Trevin suihkulähteen liepeillä.

Kun remontin alla oleva suihkulähde (siellä työt kestävät vielä ainakin ensi vuodelle) oli jälleen kerran ohikävelty, koitti viimein hetki poiketa lounaalle Baccanoon.



Ravintolan ranskalaishenkinen habitus viehätti kovasti. Vähän kun olisi taas päässyt Pariisiin, ah! Ja kun lounaan hinta oli huokaisten hyväksyttävän rajoissa (annokset 12-23€) ja tilaa löytyi ongelmitta,  pääsin viimein silmäilystä tositoimiin.

Ravintolan suloisesta pariisilaishengestä huolimatta ruokailu päätettiin suorittaa ulkopöydissä. Ja sillä puolella terassia, joka ei ole ihan turistivirtojen keskiössä (Via delle Vergini).



Koska Italiassa pitää (?) syödä italialaista, sitä sitten syötiin. Vaikka se olikin sitten jotain niinkin naurettavan yksinkertaista kuin italialaisversio lapsuudenherkusta (spaghettia, aromisuolaa & voita - ilman aromisuolaa, sardellifileellä). Hyvin hyvää, samoin kuin kuulemma muutkin porukkamme pastat. Ei tajunnanräjäytystä, mutta kelpoannokset.

Erityisen herkku oli alkuruokana maistellut friteeratut sardellifileet. Ja niiden väriläiskät, friteeratut persiljat.



Sievä paikka, hyvä ruoka & location, location, location.

Extraplussaa siististä ja söpöstä vessasta (edelleen jonkinlainen harvinaisuus Roomassa, you see..).

Tämä kulma kannattaa muistaa kun seuraavan kerran nälkä vaanii!

www.baccanoroma.com


Angelina a Trevi (sisarravintola myös Testacciossa)
Via Poli 27

Trevin suihkulähteeltä suunnistettaessa kohti Espanjalaisia portaita löytyi harvinaisen söpö keskustakahvila. Nojatuolista käsin oli kiva katsella ohikulkijoita ja hengähtää hetki.

Ruokatarjontaan ei tutustuttu tällä kertaa, mutta paikka kannattaa laittaa korvan taakse myös nälkää silmälläpitäen.

www.ristoranteangelina.com


Obikà mozzarella bar (Parlamento)
Piazza Firenze

Tämä on yksi niistä paikoista joihin olen joutunut häntä koipien välissä nöyrtymään.

Puhvelinmozzarellalle rakentunut pieni ravintolavaltakunta Obikà yllätti erityisen viihtyisällä ravintolasalillaan. Ja jos mozzarella maistuu, non è per niente male (paikka ei ole hullumpi). Ei lainkaan.

www.obika.com


Gelateria del Teatro
Via dei Coronari 65-66 (Ponte Garibaldin kupeessa, Campo dei Fiorin puolella jokea)

Jäätelönystävät ympäri maailmaa jatkavat Rooman parhaan jäätelöpaikan metsästystä. Mukavasti hieman sivussa, Tiber -joen varrella sijaitsevaa Gelateria del Teatroa on ulkona seisovan kunniataulun mukaan hehkutettu ympäri maailman - joten pitihän sitä sitten kokeilla.

Mieheen tämä ensiluokkaisin raaka-ainein tehty ja maustettu jäätelö ei kuitenkaan tehnyt erityistä vaikutusta (jätskipaikan laatu pitää kuulemma aina testata suklaajäätelöllä). Itse kuitenkin tykkäsin erikoisista makuyhdistelmistä (salvia & vadelma ne yhteen soppii!). Samoin vain pikkumakeannälkäiselle sopivasta "kuppikoosta" - jota toiset tosin saattaisivat pitää miinuksena. Hinta kun ei poikennut tavallisista runsaammista kuppikoista.

Ok jätskiä siis jätskinmaisteluun. Mutta jos jädeä haluaa lounaaksi (niin kuin eräät..), niin suosikit on toisaalla.


Yksi varteenotettava vaihtoehto on jo olemassa, vaikka se vaatikin vähän vaivaa.

Olen luotettavista lähteistä nimittäin kuullut, että ERITYISEN hyvää - jollei Rooman parasta - jäätelöä löytyy nyt Ostienselta, läheltä Eatalya..

Gelateria La Romana
Via Ostiense 48

www.gelateriaromana.com


Ginger
Via Borgognona 43/44

Via Borgognona aivan Rooman ydinkeskustassa, Via del Corson ja Espanjalaisten portaiden välillä on kokenut todellisen kasvojenkohotuksen.

Katua reunustaa nyttemmin kavalkadi tyylikkäitä kauppoja ja ruokapaikkoja, ja onpa kadulla myös macaronien ystävien taivas, Ladurée.

Via Borgognalle muutama vuosi sitten avattu Ginger on jälleen yksi Rooman uuden ja stylemmän ravintolatarjonnan kulmakivistä. Ja kerrassaan oiva poikkeamispaikka väsyneelle kaupunkimatkaajalle.


Hyvää makua ja terveellisyyttä (sapori e salute) lupaileva ravintola pitää sanansa.

Varsinkin jos itse raaskii pysyä niissä terveellisissä vaihtoehdoissa.

Kenen juoma ei kuulu joukkoon?
Parasta pastaa aikoihin. Guancialea & kesäkurpitsan kukkia.
Sanat eivät riitä kertomaan.
Tästä vadista riittää sivusalaattia kolmelle.

Ehdottoman herkullinen ruokapaikka. Loistava sijainti. Hinnat perus suo(ma)laiset.



Ristorante Museo Canova Tadolini
Via del Babuino 150A/B

Espanjalaisilta portailta (Piazza di Spagna) Piazza del Popololle vievä Via del Babuino on myös ollut rakennustöiden alla. Kadusta on lohkaistu aimo annos lisää tilaa jalankulkijoille, joten kauppojen katselu tällä välillä on entistä mukavampaa. Ja huomattavasti entistä väljempää.

Babuinon varrella sijaitseva kummallinen patsaiden miehittämä museo-kahvila-ravintola teki mieleni lisätä listaan, vaikken ole täällä käynyt muuta kuin kiskaisemassa espressot.

Paikka vain on kovin kiehtovan outo patsaineen kaikkineen. Ja olen alkuun jopa ujostellut astua sinne sisään.

Mutta kaikelle löytyy selitys. Vanhassa taiteilijakorttelissa kuvanveistäjä Antonio Canovan työhuoneessa nyttemmin sijaitseva ravintola kunnioittaa tavallaan edelleen artistille tehtyä lupausta. Tilan on pysyttävä taiteilijan työhuoneena.


Niinpä, jos haluat hämmentää kahvisi fiinisti kultalusikalla ja samalla haukata palan kulttuuria, niin poikkea tänne ostosten lomassa!



Caffè Propaganda
Via Claudia 15

Niin minä kuin ilmeisesti italialaiset ravintolaihmisetkin olemme ihastuneet Pariisiin.

Ja pieni pala Pariisia löytyy myös Colosseumin takaa Caffè Propagandasta.


Ruokalistalta löytyy italialais/roomalaisklassikkojen lisäksi jopa kebabia. Nyt on kyllä aikoihin eletty! 

Ja hinnat näyttävät kaikissa näissä uuden aallon paikoissa olevan myös samaa osastoa (täällä 10-22€/annos).


Paikallisoppaamme mukaan Caffè Propagandan cocktailit ovat muuten tällä hetkellä Rooman hittilistan kärjessä.


Välipalaksi Bloody Mary.
Colosseumin takamailta löytyy myös kerrassaan mainio nautiskelupaikka, nimittäin viininystävien haavemaa Wineconcept Bibenda.

Täällä pitää viinin ohella maistella vähintään myös juustoja, eivätkä hinnat ole lainkaan pahimmasta päästä. Mieluisan viinin voi ostaa myös mukaansa, sillä Bibenda toimii samalla viinikauppana.


Tänne kannattaa poiketa poluiltaan hetkeksi fiilistelemään!

Wineconcept Bibenda
Via Capo d’Africa 21

www.wineconcept.it


Roomassa fiilistelee myös tyylikkäästi harmaantunut Ligabue.



Teksti löytyy täältä.