keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Penne alla Boscaiola - koti lautasella

Joululomalta palatessa viereeni koneen käytäväpaikalle istahti nuori italialaispoika.

Pojalla oli kädessään paksu sarjakuvakirja ja pulskaksi lehteilty Suomen matkaopas.

Käytävän toisella puolella istui pojan kaveri, toinen yhtä ilahduttavan kirkasotsainen ja pirteä pojanviikari, joka silmät innosta hehkuen arvuutteli, miten paljon vastassa olisikaan lunta (Minä tiesin - ei yhtään. Mutta en tietenkään raaskinut katkoa poikain unelmilta siipiä heti alkuunsa).

Arvelin, että nämä kaverit olivat lähteneet Suomeen viettämään railakasta uutta vuotta ja
etsimään lumen lisäksi viileän vaaleaa naiskauneutta.

Jota Suomesta italialaisen perimätiedon mukaan kuulemma kovasti löytyy. Ja joka on italialaismiesten Suomenmatkojen perimmäinen tarkoitus. 
Tietysti.

Mutta voih. Kun minulle selvisi, että pojat olivatkin matkalla puolen vuoden vaihtoon Suomen Turkuun, sisällä läikähti.

Miten nuo reppanat pärjäävät meidän hiljaisten, toisinaan lähes mykkien parissa?

Jaksavathan ne kärsivällisesti odottaa, että kylmä ja pimeä väistyy? Oppivathan ne arvostamaan suomalaisten rauhallista ja tyyntä mielenlaatua? Eihän niille tule liian kova ikävä mammain lihapatoja ja äiskän silittämiä sukkia ja aluspöksyjä?

Näitä syntyjä syviä mietiskellessä koneen renkaat osuivat viimein Helsinki-Vantaan maaperään
ja oli aika toivottaa italialaisille muuttolinnuille onnea ja menestystä matkaan.

Sinne ne katosivat, Suomen Turkuun. Invictan reput selässään.


Koska ajatukset kulkevat omia tuntemattomia teitään, tulivat nämä vaihto-oppilaat mieleeni
jokunen aika sitten ruokaostoksilla. Satuin näet vuosikausien toiveikkaan odotuksen jälkeen löytämään ihan tavallisesta ruokakaupasta paketin tuoremakkaraa (salsiccia).

Ihan siltä firmalta, jossa kuulemma suomalaiset äidit laittavat ruokaa.

Tuosta kovasti kaipaamastani tuoremakkarasta tehty pasta oli nimittäin ollut omina Italian etsikkoaikoinani silta kotimaan ja uuden asemamaan välillä. Olihan sen kastikkeessa kermaa.
Ja tuhdissa maussa jotain kovin kotoisaa.

Ja nyt kun tuoremakkara oli viimein rantautunut omaan lähikauppaan, olin kovin toiveikas, että ehkäpä tuo tuttu makkara toimisi koti-ikävän tullen siltana myös toisin päin, näille rohkeasti
Suomen talveen lentäneille poikasille.

Buona permanenza ragazzi!

Lautasellinen puhdasta rakkautta!

Penne alla boscaiola - Metsämiehen pasta (2 hengelle)

200 g miedonmakuista raakamakkaraa (itse käytin Saarioisten pannuwürstia Thüringenin tapaan) tai 200 g keittokinkku- ja/tai pekonipaloja
200 g herkkusieniä
200 g (pakaste)herneitä
1 pieni sipuli
oliiviöljyä
(1 dl valkoviiniä)
1/2 tl suolaa
pippuria
1 dl kermaa
n. 2 dl pastan keitinvettä
(tuoretta persiljaa)

200 g penne tai rigatoni (tai muuta lyhyttä) pastaa
karkeaa merisuolaa keitinveteen

Tätä rujonnäköistä herkkua ei kannata suotta pelätä.
1. Pilko sipuli ja laita se kuullotumaan öljyssä paistinpannulla.

2. Purista tuoremakkarasta pannulle sipulin joukkoon pieniä makkarapalleroita. Painele pallot puuhaarukalla tasaiseksi niin, että makkara on pannulla koostumukseltaan kuin paistettu jauheliha. Voit kaataa joukkoon makkaraa pehmittämään myös desilitran vettä.

3. Kun makkara on ruskistunut ja neste haihtunut, voit kaataa pannulle myös hieman valkoviiniä sitomaan makkaran rasvaa. Anna viininkin haihtua.

4. Laita pastavesi kiehumaan ja siivuta sitten herkkusienet ja lisää nekin pannulle pehmenemään. Nosta tarvittaessa lämpöä, että sienien nesteet lähtevät irtoamaan.

5. Herkkusienien nesteen haihduttua lisää pannulle vielä herneet. Mausta suolalla ja pippurilla.


6. Kun herneet ovat sulaneet ja pastavesi alkaa viimein olla kiehumispisteessä, suolaa pastavesi ja laita pasta kiehumaan. Lisää tässä vaiheessa paistinpannulle vielä kerma ja anna pastakastikkeen poreilla ihan hiljakseen pastan kiehumisajan.

7. Ota lasillinen pastan keitinvettä talteen. Kun pasta on kypsää, nosta paistinpannulla lämpöä, ja lisää pasta reikäkauhalla (tai lävikön kautta) kastikkeen joukkoon. Sekoita kastike kauttaaltaan pastaan ja lisää samalla keitinvettä sen verran, että pastakastike on sopivan kosteaa.

8. Halutessasi pilko annoksien päälle vielä hieman persiljaa ennen kuin antaudut pastan vietäväksi.



Teksti löytyy täältä.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Kadonneen reseptin metsästäjä

Kerronpa teille nyt tarinan, jolla on onnellinen loppu!

Katsokaa, kävi nimittäin niin, että joululomalla ennalta-arvattavat askeleemme veivät taas ihastuttavaan Montin kaupunginosaan Roomassa.

Ja yhtä arvattavasti polku johti myös uudeksi vakkaripaikaksi muodostuneeseen Taverna Romanaan, jonka ovella käsi kävi hieman häpeällisesti jo hyvissä ajoin ennen lounasaikaa eli klo 13.

Eli silloin kun henkilökunnan olisi syytä antaa vielä nauttia rauhassa ansaittu ateriansa. Sinä tyynenä hetkenä ennen kuin nälkäisten massojen myrsky vyöryy ravintolan yli.

Mutta me ei välitetty. Meillä oli kauhia nälkä.

Niinpä istuimme pöytään ja tilasimme litran viiniä siinä odotellessa.

Ja mietiskelimme, miten erilaiselta paikka näytti tyhjänä.

Ja vähän nolottikin. Ennen kuin viini alkoi rentouttaa.


"Nälkä on paras ruokalaji."
Mutta pääsimmepä ainakin odottelematta pöytään.

Eikä mennyt aikaakaan, kun pöytään saapui myös ruokalista.

Sitten alkoi tiputella erinäisiä annoksia.

Joiden kulminaationa keskuuteemme saapui se tähänastisesta elämästä piilossa pysynyt aarre.

The Keitto.


Se näytti aika jänskältä. Ollakseen keitto.

Pitihän se siis tietysti valokuvata.

Onneksi.

Sillä kun ensimmäinen lusikallinen tätä jumalaista keittoa oli päässyt suuhun, meni taju.

Viinillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. I promise.


Kun toivuin vihreän keiton aiheuttamasta nirvanasta ja ymmärsin, että tulen tarvitsemaan maistamaani ruokaa myös ennen seuraavaa Rooman matkaa, nousi tuskan hiki.

Vierellä tallaava italialaisen ruoan kävelevä ensyklopedia ei nimittäin siinä vaiheessa enää millään muistanut mitä oli listalta tilannut keiton saadakseen.

Eikä edes minulla (siis what??!) ollut mitään käsitystä, että mistä se keitto pääasiassa oli tehty. Mikä oli keiton vihreän syvin olemus. Nessun'idea!

Alkoi siis armoton salapoliisin työ.

Ottamastani kuvasta löytyi muutama keskeinen johtolanka. Mustapippuri. Isot krutongit.

Ravintolan Trip Advisor sivulta löytyi jättipotti - jonkun asiakkaan kuvaama ruokalista, jossa mainittiin "Scarola saltata con ceci e pecorino". BINGO!

Sitten piti tietysti vielä selvittää, että mitäääs se scarola nyt oikein olikaan (ilmeisesti jotain salaattisikurin ja friseesalaatin välimaastosta).

Ja sitten alkoi tutkimusmatka makuihin; miten ne saataisiin kohdilleen, olisiko mitään vähänkään vastaavaa keittoa.

Ja lopulta, hieman Napolin suuntaan nojaavilla kommervenkeillä keitto heräsi eloon omassa kotikeittiössä.

Vaikka väri olikin hieman matkan varrella haalistunut, niin kerrassaan herkkuun makuun se ei vaikuttanut sen höppäsen pöläystä.

Esikuvani Indiana Jonesin sanoin: "Trust me! (I know.)"


Taitsin kik-herne & salaattisikuri -aarre - Scarola saltata con ceci e pecorino (just ja just 2 hengelle)

2 l vettä
1 rkl (eli sen verran mitä lusikkaan jää kun pinnan tasoittaa sormella) karkeaa merisuolaa

2 salaattisikuria (n. 300 g)
n. 2 dl purkki-kik-herneitä
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä

mustapippuria
Pecorino -juustoa
pala pari päivää vanhaa vaaleaa leipää

Endiivi eli salaattisikuri.
1. Laita kattilaan kiehumaan kaksi litraa vettä ja mausta vesi ruokalusikallisella suolaa.

2. Huuhtele endiivit ja pilko ne sitten suurpiirteisesti pienemmiksi paloiksi. Heitä edviivit suolattuun veteen ja anna kiehua 5 min. Nostele endiivit sitten reikäkauhalla lävikköön tiputtelemaan ylimääräiset nesteet ja madalla levyn lämpötilaa siten, että keitinvesi pysyy lämpimänä mutta ei kiehuvana.

HUOM! Älä heitä keitinvettä tässä vaiheessa pois, sillä sitä tarvitaan keiton liemeksi!

3. Laita sitten toinen kattila lämpeämään levylle matalassa lämpötilassa. Kaada kattilan pohjan peitteeksi oliiviöljyä ja lisää joukkoon pilkotut valkosipulinkynnet kuullottumaan.


4. Kun valkosipulit ovat pehmenneet (mutta ei palaneet!), puristele endiiveistä vielä liiat vedet pois ja laita ne hyppimään pannun valkosipulisessa öljyssä (=scarola saltata). Endiivien hieman pehmettyä lisää joukkoon myös kik-herneet (poista suolaliemi ennen lisäystä) ja ripaus pippuria. Anna koko komeuden nautiskella öljykylvystä miedolla lämmöllä 10 min. ajan.

5. Ala lisätä kattilaan sitten endiivien keitinvettä desilitra kerrallaan. Soppa saa tekeytyä vähintään 30 min. ajan ja keitinvettä tulee sillä välin lisätä kaikkiaan 5dl.

Testaa loppuvaiheilla suola. Jos keitos tuntuu liian suolaiselta, lisää loppupäässä keitinliemen sijaan vettä. Älä kuitenkaan hankkiudu kaikesta suolasta eroon, muuten keitto ei pääse näyttämään koko komeuttaan.

6. Leikkaa leivästä muutama paksu siivu ja siivuista miehekkäänkokoisia leipäkrutonkeja. Lisää paistinpannulle sitten asiallinen plöräys öljyä, anna öljyn hieman kuumeta ja heitä krutongit sitten ottamaan pintaan väriä.


7. Annostele soppa lautasille. Lisää keiton päälle krutongit, raaputa päälle pecorinoa raastimen isoimmalla terällä ja pyöräytä lopuksi myllystä päälle hienostelematon tujaus mustapippuria.

Syömään! Buonissimo appetito!


maanantai 13. tammikuuta 2014

Linssirisotto

Sen lisäksi, että meidän kotona uusi vuosi toivotettiin massintoivossa tervetulleeksi asiallisella keolla linssejä, kokivat aattoillan linssit uuden tulemisensa vielä mainiossa risotossa.

Ja mikä parasta. Sen lisäksi, että linssit saivat risottoon sotkettuina lopullisesti kyytiä, imaisi kyltymätön linssirisotto uumeniinsa myös aattoillan kuohujuoman pullonpohjat. Eli siis varsin tyhjentävästi tältä pikku-ruoalta hoitui uuden vuoden leftovereiden loppusijoittelu.

Cotechinonkin tänne olisi saanut uppoamaan. Jos olisin iljennyt sitä dagen efter katselemaan.

En iljennyt.


Harkitsen cotechino-asiaa taas vuoden päästä.

Sillä välin, odotettujen talvipakkasten saavuttua, tätä juuri sopivan tuhtia kasvisrisottoa täytyy sen sijaan muistaa keitellä ahkerasti palkokasveja himoavan vatsan suloiseksi täytteeksi.


Risotto alle lenticchie - Linssirisotto (2 hengelle)

2,5 dl risottoriisiä (esim. carnaroli)
2 tl voita
loraus oliiviöljyä
1 (salotti)sipuli
1 l kasvislientä
1 dl kuohu- tai valkoviiniä
2-3 dl (esim. tähän tapaan) kypsennettyjä linssejä
1 dl raastettua Parmesan -juustoa (+ vielä vähän annoksen hunnuksi)
suolaa (quanto basta eli maun mukaan)

(0. Jos valmistat linssit vartavasten risottoa varten, keitä yksinkertaisimmillaan risottoa varten 1,5 dl linssejä 3 dl kasvislientä n. 45 min., mausta linssit oliiviöljyllä ja laakerinlehdellä)

1. Leikkaa sipuli ohuiksi siivuiksi, ja laita se kuullottumaan hiljakseen öljy-voi (1 tl) -seoksessa isohkolla paistinpannulla.

2. Laita sillä välin kasvisliemi kiehumaan erillisessä kattilassa. Kun liemi on kiehahtanut, laske lämpötilaa niin, että liemi pysyy kuumana, muttei kiehuvana.

3. Sipulien kuullotuttua pehmeiksi ja läpinäkyviksi, lisää paistinpannulle riisi, ja anna riisinkin imaista pannun voit kauttaaltaan. Kaada sitten riisin joukkoon viini, ja anna haihtua.

4. Aloita sitten riisin kypsennys kaatamalla riisin päälle kuumaa kasvislientä kauhallinen (n. 1 dl) kerrallaan. Sekoittele liemi riisin joukkoon ja lisää lientä aina kun edellinen kauhallinen on imeytynyt riiseihin.

5. Sillä välin kun riisi kypsyy, ota puolet linsseistä pieneen lisäjalostukseen. Kaada linssien joukkoon 1/2 dl kasvislientä ja myllää linssit tasaiseksi vaikkapa sauvasekoittimella.

6. Kun puolet kasvisliemestä on sekoitettu riisin joukkoon, lisää pannulle nämä sauvasekoitetut linssit ja jatka kasvisliemen lisäystä vielä muutaman kauhallisen verran.

7. Kun riisi alkaa olla kypsää (sekoittelua jatkunut n. 18 min.), lisää pannulle myös loput (kokonaiset) linssit ja vielä hieman lientä. Sammuta levy ja sekoita risoton joukkoon vielä 1 tl voita sekä raastettu Parmesan -juusto. Tsekkaa suola ja kauho sitten annokset lautasille.

8. Raasta kunkin risottoannoksen päälle vielä kunnon keko parmesaania - ja sitten vain lusikoimaan! Buon appetito!


Italialaislaulajista söpöimmät linssit on luultavasti Arisalla.

Teksti löytyy täältä.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Roomalaisgnocchit - mannapuuron sivistynyt roomalaisserkku

Olen italiaisten kanssa käytyjen ruokakeskustelujen pohjalta vetänyt seuraavanlaisen johtopäätöksen.

Silloin kun italialainen kehuu ruokaa sanoilla "molto delicato", se tarkoittaa kutakuinkin samaa, kuin se että ruoka ei maistu oikein miltään.

Vaikka "erittäin hienostunut" olisi ehkä sanakirjan ja kohteliaisuuden lausujan puolesta suotuisampi käännös.

Yksi tällainen hienostuneen ja mauttoman rajapinnassa taiteileva ruokalaji on roomalaiseen tyyliin mannapuurosta tehdyt gnocchit.

Koska itsekin rakastin lapsena yli kaiken mannapuuroa (varsinkin jos äityli oli sen kaveriksi keitellyt mustikkakeiton), ymmärrän mainiosti roomalaisten gnocchejansa kohtaan tunteman nostalgian.

Anoppinikin lähes liikuttuu muistellessaan lapsuuden mannapuurontuoksuisia koulustapaluita, kun nonnan gnocchit levittivät uunista käsin turvallista tuoksuaan.

Miten näin kauniilla muistoilla maustettu lautasellinen voisi olla mauton?

Noh.

Jos nostalgian lisäksi roomalaisgnoccheja ei helli riittävällä määrällä suolaa, kitsastelee voin kanssa ja fuskaa gnocchien parmesanhunnun kanssa, niin lopputulos voi olla lähempänä mannapuroa. Ilman mustikkakeittoa.

Parhaassa tapauksessa makuelämys taas on molto, ma molto delicato.


Gnocchi alla romana - Roomalaiset gnocchit (6 hengelle)

1l punaista maitoa
100 g voita (1 kunnon rkl "puuroon", tarvittava määrä uunivuoan voiteluun ja loput gnocchien päälle)
hyppysellinen (eli se määrä mitä mukaan tulee, kun suolaa kouraistaan kaikilla sormilla) karkeaa merisuolaa
250 g mannaryynejä (ital. semolino)
mustapippuria & muskottipähkinää
3 keltuaista
100 g raastettua Parmesan -juustoa (40 g puuroon, loput - ja tarpeen tullen enemmänkin - gnocchien päälle)
oliiviöljyä

+ 1-2 tarjotinta tai isoa lautasta jäähdyttelyä varten.


1. Laita maito kattilaan kuumentumaan kiehuvaksi voin ja suolan kanssa. Kun maito alkaa olla kiehumaisillaan, ala vatkata joukkoon mannaryynejä. Käytä tässä vatkaushommassa puuhaarukkaa, älä vispilää, mi raccomando!

2. Kun ryynit on vatkattu joukkoon ja puuro on saavuttanut kiehumispisteensä, laske levyn lämpötilaa niin, että kattilassa käy pulputus vain ihan laiskasti silloin tällöin. Mausta ripauksella pippuria ja vähän isommalla ripauksella muskottia.

Ja jatka sitten kuuliaisesti puuron sekoittelua vielä vajaan 10 min. ajan. Jos puurossa on klönttejä, koita samalla tasoittaa ne (tai eliminoi ne muilla keinoin).

3. Ota puuro pois levyltä ja sekoita joukkoon raastettu Parmesan sekä keltuaiset. Koita vielä jaksaa vähän vatkata, jotta kaikki ainekset menevät tasaisesti sekaisin. Tarkista lopuksi suolatilanne ja lisää tarpeen tullen vähän vielä suolaakin. Ja sitten vielä viimeinen sekoitus.

4. Voitele tarjottimet oliiviöljyllä ja taputtele sitten puuro tasaisesti tarjottimille 1-1,5 cm paksuiseksi kerrokseksi. Anna jäähtyä ja tömäköityä viileässä reilun tunnin ajan.


5. Voitele uunivuoka voilla ja laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Aidot ja oikeat roomalaisgnocchit ovat ympyränmuotoisia, joten irrottele jähmettyneestä puurosta pyöreitä gnoccheja juomalasia muottina käyttäen. Asettele gnocchit uunivuokaan limittäin. Hukkapaloja voi mainiosti laittaa gnocchien tueksi vuoan pohjalle.

6. Sulata loppu voi ja kaada se sitten tasaisesti gnocchien päälle. Voi yhtä mainiosti myös irrotella voista sopivankokoisia biittejä ja levitellä niitä gnocchien päälle. Lopuksi ripottele tarkkaavaisesti pintaan kauttaaltaan kunnon kerros Parmesania.


7. Kypsennä uunissa n. 30 min. tai kunnes pinnassa on houkuttelevan kultainen (ja mieluusti herkullisesti lähes kärähtänyt) väri.

Ja sitten nämä erityisesti lasten ja huonohampaisten vanhusten lempiruokagnocchit vaan pistetään lähes liikutuksen vallassa poskeen. Ilman kastikkeita tai muita turhia sötkötyksiä.

Buon appetito!


torstai 2. tammikuuta 2014

Saapasmaan uudenvuodenherkut (?) - Cotechino & linssit

Uusi vuosi on nyt toivotettu tervetulleeksi asianmukaisin menoin.

Pöydässä ehkä italialaisen ruokakulttuurin karsein keksintö; vaurautta tuova porsas cotechinon muodossa RoopeAnkkamaista massimäärää uumoilevalla linssipedillään.

Kun säästöpossu saa ruoan muodon.

Päällä pyjamat.

Pyjaman alla onnea, elinvoimaa, menestystä ja pursuavaa energiaa tuovat punaiset alusasut.

Tämä paketti tulee eksklusiivisesti aina - anopilta.

Uuden vuoden pakollisten kokkailua ei voi ainakaan vaativuudesta syyttää.

Aattoillan piatto forte on italialaisen tuoremakkaran ja oman sinisen lenkkimme tyyppinen sekasikiö cotechino, jonka saa supermarketista muutamalla eurolla (hifistelyä voi halutessaan harrastaa keittämällä cotechinon sijaan porsaan sorkan eli zampinon).

Tämä pari tekee uudesta vuodesta juhlan.
HUOM! Castelluccio -linssit ovat kuulemma sitä linssien aatelia.

Halutessaan myös cotechinoa voisi keitellä kokoon tuntikausia ihan itsekin, mutta helpoimmillaan tämän juhla-aterian valmistus on seuraavanlaista korkeampaa kulinarismia.

Cotechino

1. Täytä cotechinonmentävä kattila kylmällä vedellä.

2. Avaa cotechinolaatikko ja liu'uta possupötkylä säilytyspusseineen kylmään veteen.

Parsakattila sai taas uutta tekemistä!

3. Laita kattila keitinlevylle ja anna veden kuumeta kiehuvaksi.

4. Ajasta cotechino kypsymään 15 min. kiehumisesta lähtien.

5. Kun aika on tullut täyteen, poista pussi vedestä, avaa saksilla ja kaada pois pussin sisällä oleva liemi.

6. Poista cotechinon suojakalvo, leikkaa pötkylästä n. 1 cm paksuisia paloja (tämä on valmistuksen vaativin vaihe!) ja tarjoile kuumana linssien kanssa.

Et voilà il Cotechino!

Uuden vuoden linssit taas tehdään perinteisesti seuraavaan tyyliin.

Italialaiset Uuden Vuoden linssit

250 g vihreitä (Castelluccio) linssejä
1 sellerinvarsi
1 keskikokoinen sipuli
1 rkl voita
loraus oliiviöljyä
suolaa&pippuria
8 dl kasvislientä

1. Laita linssit likoamaan muutamaksi tunniksi kylmän veteen. Jos ehdit, vaihda liotusvesi jossain välissä.

2. Pilko sipuli & selleri pieniksi paloiksi (tai pyöräytä silpuksi tehosekoittimessa), ja laita sitten kuullottumaan hiljalleen voi-öljyseoksessa kattilassa.

3. Kun sipuli ja selleri ovat kuullottuneet valkoisiksi ja lähes läpinäkyviksi, huuhtele linssit ja lisää ne lävikön kautta kattilaan.

4. Lisää linsseihin n. 1/2 tl suolaa ja ripaus pippuria ja anna niiden sitten nautiskella hetki pannun öljyissä. Laita sillä välin kasvisliemi kiehumaan toiseen kattilaan.

5. Kun kasvisliemi on kiehahtanut, laske lämpötilaa, mutta pidä liemi kuitenkin koko ajan lämpimänä. Lisää linssien joukkoon aluksi n. 1/3 liemestä ja anna linssien hiljalleen poreilla kypsiksi.

Kypsymiseen menee kaikkiaan n. 45 min. Lisää kasvislientä linssien sekaan tarpeen tullen pitkin kypsennystä, kunnes linssit ovat pehmentyneet syömävalmiiksi.

6. Tarkista suolatilanne ja laita sitten tarjolle cotechinon kanssa.

Ja muista, mitä enemmän linssejä syö, sitä enemmän massia on (kuulemma) seuraavana vuonna tulossa.

Buon appetito!


Italialaisten oma Uuno Turhapuro, kaikkien epäonnistujien äiti & sankari Fantozzi tiivistää seuraavassa italialaisen uudenvuodenjuhlinnan kliseet (tortellinit kermakastikkeessa, linssit&siansorkka, "trenino" eli tanssiva letka, ikkunoista ulos heitetyt vanhat kamat..) kymmeneen minuuttiin.

Näistä mallia vuoden päähän. Nyt - mitä mainiointa alkanutta vuotta 2014!