lauantai 30. maaliskuuta 2013

Italia pääsiäispöydässä

Tuli pääsiäinen - ja oivallinen syy kutsua rakkaat ja armaat pöydän ääreen maistelemaan italialaista pääsiäisruokaa!

Kunnon massaian (emännän) tyyliin hyvissä ajoin aloitetut annokset löysivät lopullisen kuosinsa vasta rauhallistempoisen ruokailun siimeksessä - suorastaan esimerkillisistä ennakkosuunnitteluista huolimatta. Onneksi pääsiäisenä ei kenelläkään ole kiire minnekään, eikä (jälleen kerran) pieleen kuvitellut aika-arviotkaan onnistuneet millään muotoa pilaamaan - varsinkaan kokin - iltaa.

Muina naisina kokkaillessa ja kellon käydessä oli kuitenkin taas helppo ymmärtää miksi monen ruokalajin sunnuntailounaita tarjoilevat italialaismammat heräävät pyhäpäivinä aamuyöstä ruoanlaittoon. Kokkaushommissa kun stressin ja nautinnon välinen raja on toisinaan hieman häilyvä..

Mutta onneksi nautinto aina lopulta vie voiton, sillä onhan se vain niin erityisen mukavaa ilahduttaa toisia ruoalla - ja syödä itsekin siinä sivussa, hyvässä seurassa.


Antipastoiksi maisteltiin pehmeää toscanalaista pecorinoa, provola -juustoa ja juuri sopivasti "jäyskistä" salamia, joka yllättäen kuuluu pääsäisen aamupalapöytään paastoperinteen jälkikaikuna. Pääsiäisen kunniaksi tarjolla oli luonnollisesti myös kananmunia, jotka tällä kertaa saivat hunnukseen tonnikala-kapris-majoneesi -tahnan.


Primoksi teki mieli askarrella pinaatti-ricotta -täytteisiä ravioleja.


Raviolit maustettiin voi-salvia -kastikkeella ja raastetulla parmesaanilla. 

Itsetehdyn pastan keittoaika oli edelleen kokilla hakusessa.. Onnistuneeseen keittoaikaan ei liene tässä kohdin muuta reittiä kuin kokin oma suutuntuma.


Aikaisemmissa pääsiäispöydissä tavalla tai toisella epäonnistunut lammas joutui siirtymään tällä kertaa karitsan tieltä.

"Abbacchio allo scottadito" (sormiapolttavaa karitsaa) -tyyliin valmistetut karitsan kareet marinoituivat ennen parilaa jokusen tunnin oliiviöljy-rosmariini-valkosipuli-suola -seoksessa. 

Tähän tyyliin tehty karitsa ei vain polttele sormia, vaan on myös sormianuoltavan hyvää!


Pääsiäispöydässä piti tietysti olla myös artisokkaa karitsan contornona (lisukkeena). 

Artisokat kypsennettiin vesi-öljy -seoksessa ja paistettiin sitten maukkaiksi valkosipulilla ja persiljalla höystetyssä oliiviöljyssä (oi, minttu olisi tietysti ollut paikallaan, jos sitä vain olisi ollut..).


Lopuksi maisteltiin vanilijakreemillä täytettyjä pikku tuulihattuja (Bignè alla crema pasticcera), joiden valmistuksen perheen italialainen makeanystävä otti kunniatehtäväkseen.

Näiden pikkuherkkujen resepti löytyy täältä.


Keittiössä siis rauha ja ihmisillä hyvä tahto - siitä on onnistunut pääsiäisruokailu tehty!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Pari pikku tärppiä pääsiäiseen Roomassa

Moni tuttuni - lukuisien muiden matkamiesten ohella - on suuntaamassa Roomaan pääsiäisen viettoon. Mikäpä olisikaan sen parempi syy listata matkaeväiksi muutama oma Rooman suosikkini!



Pääsiäistä muuten juhlitaan Italiassa hieman kevyemmin kuin täällä kotona, sillä pitkäperjantai on siellä ihan normaali arkipäivä. Varsinaiset juhlapäivät ovat pääsiäissunnuntai sekä sitä seuraava maanantai (pasquetta - pikkupääsiäinen). Koska Roomassa kuitenkin on juhlapyhien aikaan lukuisa määrä ostovoimaa, keskustan kaupat saavat olla auki myös pääsiäisen aikaan, erityisesti Pasquettana. Juhlapyhien aikaan voi ostoksia siis mitä todennäköisimmin suorittaa ainakin suuressa osassa keskustan ketjuliikkeistä sekä vaihtelevasti myös muissa keskustan alueen (erityisesti Via del Corson) kaupoissa. Pääsiäisenä ovat auki myös ostoskeskukset, joista lähin lienee Euroma2 Eurin kaupunginosassa, johon pääsee sinisen B-linjan metrolla (Eur-Fermi -pysäkiltä pieni pätkä vielä bussilla 070, 700 tai 709. Pyydä kuskia kertomaan milloin ollaan Euroma Duen kohdalla).

Jos Roomaan on suuntaamassa ensimmäistä kertaa, varsin näppärän yleiskatsauksen saa kiertoajelulla kaksikerroksisen bussin kyydissä. Bussit pysähtyvät tärkeimpien nähtävyyksien lähelle (Pietarinkirkon edusta, Colosseumin kuve jne.), ja kyytiin voi hypätä mistä haluaa. Rooman kaupungin liikennelaitoksen ATACin kiertoajeluista lisätietoa löytyy täältä.

Itse Roomaan saavuttuani haluan lähes aina ensi alkuun rauhassa vaellella ja nautiskella keskustassa Espanjalaiset portaat - Trevin suihkulähde - Pantheon (samalla kannattaa piipahtaa myös viereisessä Santa Maria sopra Minerva -basilikassa, jossa on upea sininen katto) - Piazza Navona - ja jos vielä jaksaa, Campo dei Fiori -alueella.


Espanjalaisten portaiden läheisyydessä on ruokapaikka Antica Enoteca, josta on tullut oma lomanavauspaikkani. Parhaiten loma alkaa, kun saan eteeni Antica Enotecan talon antipastolautasen, jota nautiskelen viinin kanssa mieluiten auringonpaisteessa ulkosalla (muutama pöytä löytyy nimittäin hieman piilosta rauhalliselta sivukadulta, johon kannattaa ehdottomasti hakeutua sään salliessa).

Pantheonin lähellä taas on monen monituisen vuoden takaa tuttu Pizza al taglio (pizzeria, jossa myydään pizzaa asiakkaan toivoman kokoisina paloina) Pizzeria Minerva, joka on nyttemmin kasvanut valtaisaksi tavola caldaksi (lämmin pöytä, purtavaa löytyy laidasta laitaan ja on erinomainen italialainen vastaveto pikaruoalle). Paikan lähes huomaamaton ovi löytyy kun lähdetään kävelemään Piazza della Rotonda -aukiolta katsottuna Pantheonin vasemmanpuoleista vierustaa, eli Via della Minervaa kohti Largo Argentinaa. 


Jos taas haluaa ohutta roomalaista pizzaa, omia lempipaikkoja ovat olleet aikojen alusta Baffetto (ja nimeomaan The Baffetto, ei Baffetto2) sekä Pizzeria Monte Carlo, jotka molemmat löytyvät Piazza Navonan läheltä, mukavan Via del Governo Vecchio -kujan liepeiltä.

Näillä eväillä ja reitellä saanee pääsiäisen vieton ainakin mukavasti käyntiin!

Buon viaggio e Buona Pasqua!


Roma nun fa' la stupida stasera
damme na mano a faie di de si
scegli tutte le stelle 
piu' brillarelleche c'hai
e un friccico de lunatutta pe noi 

Faje senti' ch'e' quasi primavera
manna li mejo grilli pe fa' cri cri
prestame er ponentino 
piu' malandrino che c'hai 
Roma reggeme er moccolo stasera

Roma nun fa' la stupida stasera
damme na mano a famme di' de no
spegni tutte le stelle
piu' brillarelle che c'hai
nasconneme la luna se no so guai

Famme scorda' ch'e' quasi primavera
tiemme na mano in testa pe' di de no
smorza quer venticello
stuzzicarello che c'hai
Roma nun fa' la stupida stasera

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kokkisotaa pappardelleilla ja salviapestolla

Tänään ikkunalaudalta surullisin silmin aamutoimia seurasi kohti vääjäämätöntä kuolemaansa kulkeva salvia. Tuo jo sieltä täältä kuivunut vihreälehtinen sankari, joka oli antanut kaikkensa vain muutaman viikonloppuna nautitun lehden tähden. Tuo toiveikkaasti kotiimme päätynyt yrtti, joka tulisi kaikista kasteluyrityksistä huolimatta kohtaamaan nopean ja kuivan loppunsa jo ennen pääsiäistä. Ja jonka kohtalona olisi olla vain yksi helmi lukuisien ikkunalaudallemme kuihtuneiden toveriensa päättymättömässä helminauhassa.

Voih, ei taas! Asialle oli pakko tehdä jotain.

Koska pesto oli ennenkin osoittautunut oivaksi keinoksi muuttaa kertaheitolla iso määrä yrttiä herkuksi, päädyin petaamaan salvialle viimeisen leposijan italialaisen Kokkisodan (La prova del Cuoco) ohjeen mukaan. Extrana tässä ohjeessa tuli kuitenkin oma henkilökohtainen kokkaushaasteeni, nimittäin pappardelle -pastan teko iiihan omin pikku kätösin.

..Enhän kovapäisenä voinut nimittäin mitenkään tyytyä käyttämään vain jotain jo kaapissa majailevaa pitkää pastaa, joka olisi käynyt mainiosti sekin..

Ja näin se sitten meni.




Pappardelleja salviapestolla (alkuperäisohjeen mukaan 4 hengelle, itse sain tästä pastat hätinä kahdelle)

Pappardelle -pasta
100g (1,5dl) vehnäjauhoa
1 rkl oliivöljyä
1 kananmuna

karkeaa suolaa keitinveteen


Salviapesto
1 kunnon kourallinen salvianlehtiä
1 dl raastettua pecorinoa
1 dl manteleita
n. 1 dl oliiviöljyä (tai niin paljon että pestosta tulee sopivan notkeaa)
suolaa&mustapippuria




1. Laita mantelit paahtumaan uunissa 200 asteessa n. 10 minuuttia. Anna sitten jäähtyä.

2. Vaivaa jauhot, muna ja öljy tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun, ja anna seistä 5 minuutin ajan.
* Taikinaa pyöritellessäni huomasin, että vehnäjauhot ovat varsinaisia juoppoja. Vehnäjauhoa kannattaakin laittaa aluksi desin verran ja lisätä jauhoa tarpeen tullen niin, että taikina pysyy kuitenkin notkeana. Omaani yritin notkistaa lisäämällä hieman öljyä, onneksi jeesasi pikkaisen sekin.

3. Huuhtele salvianlehdet (jos tarvis, huuhdeltua lehdet voi käyttää pestoon märkinä), raasta pecorino, pieni mantelit ja myllää tasaiseksi massaksi öljyn kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla.

4. Kauli (tai rullaa pastakoneella jos sellainen löytyy!) pastataikina ohueksi nelikulmioksi. Huolehdi, että taikinan pinta on tasaisesti jauhotettu eikä se tartu kiinni pöytään tai kaulimeen. Sopiva paksuus lienee jossain millin ja max. kahden välillä..

Kyllä tämä nelikulmiosta menee..
Kun taikina on riittävän ohutta, taittele se leveyssuunnassa nelin kerroin (alhaalta puoliväliin, ylhäältä puoliväliin ja sitten vielä puoliksi - huolehdi, että pinnassa on jauhoa) ja leikkaa noin 3 sentin levyisiksi nauhoiksi.

Avaa nauhat ja laita pastavesi kiehumaan. Anna nauhojen kuivua pöydällä niin pitkään kunnes vesi kiehuu.


5. Laita paistinpannulle lusikallinen pestoa per ruokailija. Älä laita pannua kuitenkaan levylle lämpenemään.

6. Kun pastavesi kiehuu, suolaa vesi ja heitä pappardellet veteen kypsymään.

7. Kun pappardellet ovat kiehuneet 3 minuuttia, siirrä pastakattila pois levyltä ja pestopannu tilalle. Siirrä pappardellet vedestä suoraan paistinpannulle, ja sekoita pasta tasaisesti pestoon. Lisää tarpeen tullen hieman keitinvettä, jos tilanne pannulla vaikuttaa turhan kuivalta.


Ja tadaa! Aikaa meni huimasti enemmän jo pelkkään pastan kaulimiseen kuin Kokkisodassa oli varattu koko aterian tekemiseen, mutta sainpahan annettua salvialle ainakin arvokkaan päätöksen!



maanantai 25. maaliskuuta 2013

Gangnam Stylen alkulähteillä

Aurinkoisen viikon alkuun sopii raikas tuulahdus hyvinkin muodikkaannäköiseltä 80-luvulta!

Tämä ilmiselvästi Gagnam Stylen tanssiaskelia inspiroinut ralli ihastutti aikoinaan Odiens -nimisen (kyllä, audience -sana italialaisittain..) viihdeohjelman tunnarina.

Vaikka noista ajoista on paljon muuttunut, yksi asia on ja pysyy italialaisessa tv:ssä. Nimittäin pitkäsääriset naiset, tanssi ja villi yleisö.

Eccovi la Cuccarini! Buon lunedì!


Teksti löytyy täältä.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pasta joka peittosi lihapiirakan

Puttanesca oli yksi ensimmäisistä ihan oikeista italialaisista pastoista, joita olen syönyt. Ensimmäisen suutuntuman pastaan sain eräänä aamuyönä Suomessa, opiskelijabileiden jatkoilla, joilla nälkäisiä syöjiä oli paljon ja jääkaapissa vain valo.

Vaikka opiskelukaverin taidokkaasti säilykkeistä kokoamalta lautaselta puuttui kokonaan liha, haarukallinen Puttanescaa tyydytti suolaisenhimon kuin paraskin haukku lihapiirakkaa nakeilla, munalla, juustolla - ja kaikella sillä, mitä ihminen vain voi pikkutunneilla tarvita. Ah, se oli upea ensikohtaaminen!

Samantapaista huikopalaa vailla lienee ollut myös legendaarinen napolilaiskoomikko Totò, jonka nälkää tyydyttämään Puttanesca on erään tarinan mukaan keksitty myrskyisenä yönä Caprilla, kun päivän kalaa ei oltu päästy pyytämään.

Tarinat pastan synnystä ovat yhtä moninaisia ja värikkäitä kuin pastan nimikin, Puttanesca - pastaa ilotytön tapaan. Tuo vähemmän mairitteleva nimi lienee tullut juurikin siitä, että tämän lautasen ainekset saatavat löytyä hieman kehnommankin kodinhengettären kaapista aina tarpeen tullen. Ja toisaalta, kohtaamisesta tämän pastan kanssa jää aina pelkästään hyvä mieli..




Spaghetti alla Puttanesca (2 hengelle)

2 valkosipulin kynttä
1 pieni peperoncino
3 sardellifilettä (anjoviksetkin toimivat)
oliiviöljyä
1 rkl kapriksia
10 mustaa oliivia
400g tomaattimurskaa/kuorittuja tomaatteja
suolaa
sokeria
1 kourallinen tuoretta persiljaa

200g spaghettia (myös linguinet ja vermicellit sopivat mainiosti)
karkeaa merisuolaa pastaveteen


1. Pilko valkosipulit pieniksi, ja laita pannulle oliiviöljyyn kypsymään murskatun peperoncinon ja sardellien kanssa. Huolehdi, ettei lämpö ole niin kovalla, että valkosipulit palaa. Laita myös pastavesi kiehumaan.

2. Huuhtele kapriksista suola tai liiallinen etikan maku. Pieni kappereita hieman, samoin leikkaa oliivit renkaiksi. Lisää pannulle, nosta pikkaisen lämpöä ja anna makustua kunnolla oljyssä. Lisää myös hieman (n. 1/2 tl) suolaa.

3. Lisää pannulle tomaatit, pieni hyppysellinen sokeria ja noin puolet silputusta persiljasta. Anna hautua pastan kypsymisen ajan (kastike saa kuplia ihan eloisasti).

4. Kun pasta on valmista, kaada se lävikön kautta pannulle (ei haittaa, jos muutama vesipisara jää sinne tänne pastan sekaan), lisää loput persiljat, nosta tarvittaessa lämpöä ja pyörittele pasta kauttaaltaan kastikkeeseen.

Ah, hyvää ruokahalua, ei kun haarukoimaan!



Koomikko Totò on esiintynyt lukuisissa elokuvissa, ja on yksi italialaisten elokuvan kansallisaarteista. Tässä yksi kuuluisimmista ja pastanmakuisimmista kohtauksista elokuvasta "Miseria e Nobiltà" (Kurjat ja aateliset), jossa pitkään syömättä ollut, ylimystöä teeskennellyt perhe pääsee viimein käsiksi ruokaan.



lauantai 23. maaliskuuta 2013

Hyväätekeviä musiikkiohjelmia

Teemalla esitettiin hetki sitten uusintana hieno dokumentti "Laulujen Italia", joka on nähtävissä Yle Areenassa vielä viikon ajan.

Kuten laulaja Morgan ohjelmassa sanoi, italialainen musiikki tekee hyvää kuin lasillinen vastapuristettua appelsiinimehua, joten en voi kuin suositella katsastamaan ohjelman, jos tv-esitys jäi väliin!


Italialaisen kevyen musiikin läpileikkauksen perään esitettiin myös amerikkalaisnäyttelijä John Turturron elokuva "Passione - Napolin lauluja", jota on tituleerattu napolisilaisen musiikin Buena Vista Social Clubiksi.

Elokuvan intohimoisesta napolilaisesta musiikista (ja näkymistä) voi nauttia Yle Areenassa seuraavien kahden viikon ajan.

Tässä vielä muutama poiminta illan hienoista ohjelmista, nautinnollista viikonloppua!


Minan "Se telefonando" -kappaleen teksti löytyy täältä.

Patty Pravo & Pazza idea - laulu, jonka teksti oli aikoinaan suorastaan skandaalimainen.

Lucio Battistin hieno "E penso a te". Teksti löytyy täältä.

Tätä alun perin napolilaista laulua on laulettu suomeksikin nimellä "Se hänelle nyt kertokaa" (suora käännös alkuperäisnimestä Dicitencello Vuie). Italian - tai paremminkin napolinkielinen - teksti löytyy täältä.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Terveydenhoito Italia 6 - Suomi 0

Suomessa - tai koko maailmassa - on tyypillistä hieman naureskellen nenänvartta pitkin tarkastella Italiaa silloin kun on kyseessä asioiden hallinnoiminen ja hoitaminen. Eihän siellä saapasmaassa ole kuin kaaosta ja korruptiota. Eivätkä ne italialaiset mistään järkevästä mitään ymmärrä, paitsi ehkä jotain pastasta ja pizzasta, johon siihenkään eivät tajua lastata koko jääkaapin sisältöä.

Niin, italialaisia pidetään vähän tyhminä. Monien meidän suomalaisten mielestä ainakin selkeästi meitä tyhmempinä.

Itsekin olen sen verran älyllisesti rajoittunut, varsinkin viimeistään useamman vuoden Italiassa vietettyäni, että en tietenkään ymmärrä valtioiden organisoimisesta, budjeteista ja kassoista tuon hölkäsen pöläystä. Mutta näiden kahden maan välimaastossa tallatessani olen ymmärtänyt jotain sellaista, jonka tajuaminen itkettää. Ja raivostuttaa. Eikä siitä asiasta kirjoiteta yhteenkään valtion tilaa mittaavaan raporttiin.

Aloitetaanpa alusta.

Olin kerran pieni minäkin. Monia (kymmeniä) vuosia sitten. Kasvoin mukavassa pikkukaupungissa, jossa kävin aina samalla hammashoitajalla ja satunnaisesti lääkärillä, tai koulun terveydenhoitajalla. Aina säännöllisesti joku odotti minua. Samat kuviot ja sama helppous jatkui lukion ja opiskeluiden ajan. Oli normaalia ajatella, että minusta pidetään huolta. Ja silloin niin ehkä olikin.

Alkoi 2000 -luku. Tuli tietokone, joka oli ohjelmistoja opettelevan lääkärin huomion keskipisteenä käynnin ajan. Tuli vaihtuvat työpaikkalääkärit. Tuli ajat ilman työpaikkalääkäriä. Tuli aika, kun ymmärsin olevani vain ja ainoastaan yksin vastuussa siitä, että terveyteni on kunnossa. Tuli aika, kun minun piti vakuuttaa lääkäri siitä, että minua pitää hoitaa. Tuli aika kun minun piti tutkia internetistä diagnoosivaihtoehtoja, jotta voisin olla varma, että vastaanotolla joku niitä ajatteli. Tuli aika, kun lääkäri tiesi parhaani tutkittuaan kolme minuuttia tietokonettaan ja kaksi minua. Ja aika, jolloin nopeat söivät hitaat myös lääkärijonoissa.

Ja siellä jossain välimaastossa tuli Italia. Ja tuli lääkärikäynti. Ja useampikin.

Suomalaisena irtolaisena en heti päässyt nauttimaan kotikäyntejä tekevän oman lääkärini hoivasta. Tiedättehän, sellaisen ihan oikean oman lääkärin, joka tuntisi koko perheeni sekä minut ihan pienestä pitäen? Ei, jouduin päivystykseen, jonka jonoista minua oltiin peloteltu. No, ne jonot olivat niinkuin jonot nyt päivystyksissä ovat. Myös Suomessa.

Mutta mitä oli jonon päässä? Mitä oli joka ikisellä lääkärikäynnillä oven takana?

Ihminen. Ihminen, jonka tehtävä oli pitää minusta huolta. Ja ihminen, joka hoiti tuon tehtävänsä erinomaisesti.

En ikinä, en vanhoina hyvinä aikoina enkä varsinkaan viimeisen 15 vuoden aikana, ole tullut niin hyvin ja tarkasti hoidetuksi, kuulluksi, huomioiduksi ja tarkastetuksi kuin Italiassa. Joka kerran Italiassa lähdin lääkäriltä tietäen, että lääkäri oli tehnyt kaikkensa varmistaakseen että olen todella kunnossa. Ja vaikka niin ei olisi ollutkaan, niin siltä minusta toden totta tuntui. Joka ikinen kerta.

Sen sijaan harvoin olo tuntui yhtäaikaa niin raivostuneelta, voimattomalta ja surulliselta kuin joka ikisen suomalaisen lääkärikäynnin, niin julkisen kuin yksityisenkin, jälkeen. Olin potilaana minä tai joku muu. Jokaiseen lääkärikäyntiin alkoi hiipiä epäilys siitä, että oliko lääkäri todella tehnyt parhaansa minua ja läheisiäni hoitaessaan, vai vain tehnyt pikaisia päätöksiä annetun nolla-budjetin rajoissa. En enää osannut luottaa lääkäreihin, koko terveydenhuollosta puhumattakaan. En oikein edes vähimmissäkään määrin.

Mutta italialaisiin lääkäreihin osaan. Vahvasti ja edelleen. Sillä jos italialaiset jonkun asian taitavat, niin pitää huolta toisista ihmisistä.

Siitä italialaisten on syytä olla ylpeitä. Ja onnellisia.

Ja me täällä mallivaltiossa. Niin. Toivon, että näissä asioissa ei Italiassa koskaan oteta mallia meistä.



Teksti löytyy täältä.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Retiisinnaatit pastaksi

Olen aina yltiöonnellinen, kun saan käsiini juuresten naatteja. Nämä herkut nimittäin vastaavat - jos eivät ihan täysin, niin ainakin liippaavat läheltä - erilaisia italialaisten vihannestiskien perusvihreitä, joita näiden leveysasteiden kaupoissa harvemmin näkyy. Ja sehän taas tarkoittaa sitä, että pääsen aika ajoin kokkailemaan joitain paitsioon jääneitä suosikkejani! Sitä paitsi, tuntuu ylipäätänsä kurjalta, että naattien kaltaista potentiaalista herkkua ei pahemmin ruokana noteerata.

Samaan hengenvetoon lienee syytä vastuullisesti kuitenkin korostaa sitä, että naatteja ei siis ole Suomessa (valitettavasti) tarkoitettu syötäviksi eikä niitä siksi olla ravintomielessä suuremmin tutkittu. Paras naatti lieneekin itsekasvatettu ja/tai luomujuureksen naatti, mutta harvinaisina herkkuina ja ryöpättyinä hyväksyn niitä ruokaani sulostuttamaan myös muissa tapauksissa tässä lukuisien potentiaalisten pelkojen kyllästämässä maailmassa.

Ja toivon syvästi, että naatit pääsevät pian nauttimaan ansaitsemaansa ruoka-aineen arvonimeä!



Sitruunalla terästetty retiisinnaattipasta (2 hengelle)

1 nippu retiisinnaatteja
1 iso valkosipulinkynsi
1 peperoncino
oliiviöljyä
suolaa
n. 1/2 sitruunan mehu ja kuorta

200g lyhyttä pastaa (penne, rigatoni tms.)
karkeaa suolaa pastaveteen


1. Pese ja leikkaa naatit puoliksi pituussuunnassa. Ryöppää naatit sitten kahteen otteeseen.
* ryöpätessä naattien annettaan kiehahtaa muutaman minuutin ajan runsaassa vedessä. Ryöppäysten välillä vanha vesi kadetaan pois ja suurimmat nesteet puristetaan naateista pois vaikka lusikan avulla ja aloitetaan alusta uudella kylmällä vedellä.

Che piccoli!

2. Laita pastavesi kiehumaan ja paistinpannulle oliiviöljyyn kuullottumaan valkosipuli ja murskattu peperoncino. Öljyä saa olla aika runsaasti (pannun pohja peitton).

3. Kun naatit on ryöpätty, purista nesteet pois ja levitä naatti tasaisesti paistinpannulle. Lisää suolaa ja hyppyytä naatit öljyssä.

4. Kun pasta on kypsää, kaada pasta lävikön kautta pannulle. Purista sekaan sitruunan mehua, raasta joukkoon hieman sitruunan kuorta ja sekoita.


Syöty naatti = parempi mieli! Buon appetito!



keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Päivänä eräänä Palermossa..


Tämä ei ole kohtaus post-apokalyptisestä elokuvasta vaan totisinta totta keskeltä sitä kaaosta, joka syntyy kun taulutelevisioita päätetään pistää myyntiin euron kappalehintaan.


Palermolaisten puolustukseksi täytyy kyllä todeta, että tuollainen tarjous olisi todennäkäisesti saanut samantapaista jälkeä aikaan myös vaikkapa Rovaniemellä - tai missä tahansa Rovaniemen ja Palermon välillä.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Rikottuja sääntöjä ja opittuja ohjeistuksia


Siitä lähtien kun italialainen ruoka astui elämääni, aloin tulla myös ravituksi lukuisilla säännöillä ja ohjeilla liittyen siihen miten sitä tulisi oikeaoppisesti tehdä ja syödä.

Osa näistä säännöistä muuttui ajan myötä huomaamatta normistoksi, osaa en halunnut edes ymmärtää ja osa taas piti ottaa käyttöön heti, jos halusin, että ruoka maistuu myös italialaisille vieraille. Jotkut säännöt ovat auttaneet tekemään yksinkertaisesti parempaa ruokaa, ja osalle viittaan kinnasta edelleen, jos siltä tuntuu.

Monet näistä säännöistä ovat nyttemmin jo italialaisen ruokakulttuurin yleistietoa, jotkut taas saattavat kuulua pelkästään oman lähipiirini uskomuksiin.

Yhtä kaikki, näiden sääntöjen läpikäymisestä on syntynyt useita hauskoja keskusteluja juurikin ruoan äärellä, ja sellaisiin leppoisiin keskusteluihin sytytän toivottavasti kipinän seuraavalla omalla listallani  siitä mitä italialaiset ovat minulle ruoasta opettaneet. Muun muassa.



OPINTIELTÄ POIMITTUA 

Makua varten ruokaan ei tarvitse tunkea kilokaupalla sipulia ja/tai valkosipulia. 

Mustapippuria ei tarvitse tyrkätä joka paikkaan. 
Ei varsinkaan silloin, kun ruoassa on jo käytetty peperoncinoa.

Jos lämmintä kalaa tai äyriäisiä on maustettu etikalla, 
niin kala on todennäköisesti ollut pilalla.

Lihan ja kalan makua ei pidä peittää turhilla kastikkeilla.

Pizzaan ei laiteta oreganoa tai valkosipulia 
(paitsi silloin kun lautasella on marinara-pizzaa).

Salaatin, lihan ja kalan maustamiseen riittää oliiviöljy, suola ja sitruuna.

Ketsuppia ei lisätä pastaan 
(eikä paljon muuallekaan).

Kana ei kuulu pastakastikkeeseen. Ei myöskään pizzaan.

Hedelmät (ananas, persikka) syödään aterian päätteeksi, 
ei pizzassa tai pastakastikkeessa.

Juustoa ei lisätä pastaan, jossa on kalaa tai muita mereneläviä.

Pastaveden pitää olla kunnolla suolattu, 
muuten pasta ei maistu millekään.

Ruokapöydässä on leipää, mutta ei voita tai muita särpimiä. 
Leivällä voi siivota lautaselta viimeisetkin herkulliset kastikkeenjämät 
(hienostelupaikoissa tämä kannattaa kuitenkin tehdä hieman salaa).

Pasta ei ole lisuke.

Pastakastike sekoitetaan pastaan pannulla, 
sillä ei ole tarkoitus koristella yhteenliimautunutta pastaklönttiä.

Carbonaraan ei laiteta kermaa. 
Eikä liioin kinkkua.

Pizzaa saa syödä käsin.

Lusikankäyttö pastankierittämisessä on vähän junttimaista.

Salaatti syödään vasta ruoan päätteeksi.

Ruoan päälle juodaan espressoa, ei cappuccinoa.




Näitä löytyy takuuvarmasti lukuisasti lisää - ja olenkin täällä pelkkänä korvana kuulemassa minkälaisin ohjein muita on saateltu italialaisen keittiön saloihin!


Säännöistä on kyse tässäkin.
Teksti löytyy täältä.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Ihmeellisen hyvää risottoa


Tunnustan.

En ollut harkinnutkaan risoton tilaamista ravintolassa. Ikinä.

Saati että tuon italialaisen riisipuuron kokkaaminen omassa keittiössä olisi edes kevyesti houkutellut.

Nein, nein.

En pitänyt risottoa oikein minään.

Silti, yhtä vääjäämättömästi kuin herne-maissi-paprika -risotto palasi sykleittäin koulun ruokalistalle, niin minäkin kerran osuin illalliselle, jossa eteeni kannettiin ihan oma lautasellinen tuota epähoukuttelevaa ruokaa. Eikä siinä tilanteessa auttanut kuin pistää haarukoiden ja antaa risotolle tilaisuus.

Ei liene yllätys, että hyväähän se oli. Tietysti. Ei siitä kuitenkaan lempiruokaa tullut.

*  *  *

Mutta risotto oli päättänyt antaa minulle vielä uuden mahdollisuuden. Koitti nimittäin sekin päivä, kun risotto tuli rennosti eräänä arki-iltana vierailulle kotikeittiöömme.

Sinä iltana risottoa hämmennellessäni toivoin vain, että Frendien alkamiseen mennessä lautanen on täynnä ja minä se kädessä sohvalla.

Frendeistä ei enää muista, mutta sen muistan miten hetkeä myöhemmin kehräsin onnesta maistellessani tuota ilman sen kummempia kommervenkkejä omassa keittiössä syntynyttä ihmettä.

Mitään niin hyvää ei ollut käsistäni tullut. Ikinä.

Eikä se ihme jäänyt yhteen kertaan.




Pinaattirisotto (2-4 hengelle)

2,5 dl risottoriisiä (Arborio tai Carnaroli)
pinaattia (pakastekuutioita ja/tai tuoretta - tavallisesti laitan muutaman pakastekuution ja kourallisen tuoretta pinaattia)
1,5l kasvislientä (tämä määrä riisiä imee kaikkiaan n. 1,2l lientä)
80g voita
1dl valkoviiniä
1 iso valkosipulinkynsi
1 keskikokoinen sipuli
oliiviöljyä
(suolaa)
2 kukkurallista ruokalusikallista Parmesan -juustoa (+ maun mukaan suoraan lautaselle)


1. Laita kasvisliemi (liemikuutiolla tehty toimii mainiosti!) lämpenemään. Tämä kattila kannattaa laittaa takalevylle, sillä hella tulee täyteen tavaraa (tiskaus on varmaan risotontekemisen vaivalloisin osa).

2. Leikkaa sipuli ohuiksi ja pieniksi siivuiksi. Laita sipuli kypsymään pikkuhiljaa voissa omalla isolla (paistin)pannullaan. Tähän pannuun tullaan tekemään itse risotto.

3. Kuori valkosipuli ja laita se kevyesti ruskistumaan oliiviöljyssä omalla (pienellä) pannullaan. Kun kynsi on saanut väriä, laita pakastepinaatit sulamaan ja makustumaan öljyssä. Lisää pikkiriikkisen suolaa sekä tuoreet (hieman pienityt) pinaatit kun neste on haihtunut.


4. Kun sipuli on pehmennyt ja saanut herkullisen kullankeltaisen värin, lisää pannulle riisi, ja sekoita se kauttaaltaan voihin (lämpöä kannattaa hieman nostaa tässä vaiheessa).

5. Kun riisi on saanut imeä maun voista ja sipulista, kaada pannulle pinaatit ja sekoita.

6. Lisää pannulle valkoviini ja anna sen haihtua.

7. Viinin haihduttua alkaa varsinainen riisin kypsennys. Riisin päälle kaadetaan kauhallinen (n. 1 dl) kerrallaan kasvislientä ja annetaan liemen imeytyä riisiin. Riisiä kannattaa sekoitella silloin tällöin.

Kun lähes kaikki kasvisliemi on pikkuhiljaa sekoiteltu riisiin (riisi kypsyy n. 20 min.), kannattaa riisiä alkaa maistella. Riisi on kypsää - tai itse tykkään siitä - kun sen sisällä ei enää tunnu tärkkelyksinen ydin. Itse annan mielummin riisin kypsyä mielummin hitusen "yli" kuin jäädä liian rapsakaksi. Mutta nämä lienevät makuasioita, ja siksikin pikku maistelu loppuvaiheessa on enemmän kuin paikallaan.

8. Ripottele risoton päälle kauttaaltaan Parmesan -juustoa ja sekoita. Tsekkaa vielä suola, ja lisää pikkaisen tarvittaessa. Pöytään kannattaa laittaa Parmesania sitä haluaville. Parmesan toimii erinomaisena suolan korvikkeena jos sitä joku kaipaa - ja on muutenkin aivan kotonaan tämän risoton seassa.

Ja sitten vain nauttimaan ihmeellistä ihanutta jonka tekemiseen ei ihmeitä tarvita.

Buon appetito!



sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Buongiorno mondo

Raikas sunnuntaiaamu ja ulkona valoisa maailma!

Kaksi (entistä nuoriso)idolia, Luna Popin Cesare Cremonini ja Jovanotti yhdistivät muutama vuosi sitten voimansa ja laulaa luikauttivat laulun, joka sopii tähän päivään kuin valkosuklaa cornettoon (Dio se mi manca!).

Aurinkoista sunnuntaita!


Ma questo è il posto che mi piace si chiama mondo
sì questo è il posto che mi piace




Teksti löytyy täältä.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Tie sydämeen on höystetty paprikalla

Eräällä Toscanaan suuntautuneella minilomallamme koitti viimein se hetki, että olimme jo niin tuttuja, että oli luontevaa piipahtaa matkan varrella yökylässä appiukon loma-asunnolla. Luontevaa - not. Meinasi mennä tältä tytöltä viikonloppu pilalle heti lähtöviivalla.

Mutta kun ei liftaushommat kiinnostaneet, niin auton kyydissä piti sitten istua kiltisti ihan perille asti. Onneksi siinä vaiheessa päivä oli muuttunut melkein yöksi, eikä kielipuolena tarvinnut illallispöydän ääressäkään liioin enää notkua.

Yötä seurasi kuitenkin väistämättä aamu. Ulkona paistoi aurinko ja aamupala oli valmiina. Ja saimme nauttia sen ihan kahden kesken.

Miten ystävällistä.

Ja sitten näin mitä appiukkoni oli ihan minua varten rakentanut.

Eihän suomalaiselle tietysti (silloin vielä) voinut tarjota italialaista makeaa aamiaista, vaan tuoreen leivän höysteeksi olin saanut ihan oman lautasellisen paistettua kananmunaa, pekonia, pehmeää pecorinoa - ja maailman herkullisinta paprikaa.

Ja se oli sitten siinä. Tie sydämeen vei vatsan kautta.



Appiukon parhaat paprikat

Vinkki vinkki - näitä kannattaa tietysti tehdä enemmänkin kerralla!

3 paprikaa
1 iso valkosipulin kynsi
1 pieni peperoncino
suolaa maun mukaan
persiljaa
(hyvää) oliiviöljyä


1. Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen (grillivastukset päällä, jos sellaiset on). Pese ja kuivaa paprikat, ja laita ne sitten kokonaisina uunivuoassa uunin.

2. Seuraa miten paprikat alkavat mustua pinnasta. Kännä astiaa ja paprikoita sitä mukaan kun päälipuoli mustenee. Paprikat saavat kauttaaltaan väriä n. 40 minuutissa.



3. Kun paprikat ovat valmita, ota ne uusista, ja peitä vuoka foliolla vartin ajaksi. Anna paprikoiden sitten jäähtyä käsittelylämpöisiksi ilman foliota.

4. Erottele paprikan "lihasta" kuori, siemenet ja kannat, ja revi "lihat" pitkulaisiksi suikaleiksi omaan tarjoiluastiaansa.



5. Mausta suikaleet isoksi siivuiksi leikatulla valkosipulilla, murskatulla peperoncinolla, suolalla ja persiljalla. Anna maustua muutaman tunnin ajan viileässä.

6. Nauti esimerkiksi grillatun leivän päällä, lisukkeena tai ihan paljaaltaan!



torstai 14. maaliskuuta 2013

Kesäkurpitsavenepakolainen

Kyllä minä niin mieleni moneen otteeseen pahoitin, kun Italiasta Suomeen palattuani kauppojen vihanneslaareja tutkailin. Eihän sieltä mitään löytynyt, kaikki oli kallista ja huonolaatuista, ja kun sieltä kuitenkin piti aina jotain kotiin tuoda, maussa - tai mauttomuudessa - oli viimeistään toivomisen varaa. Eikä kiitettävään ulkokuoreenkaan ollut aina luottaminen. Kuinka monet klementiinitkin sain sylkeä suusta ennen kuin opin jättämään ne suosiolla kauppaan.

Ja sitten olivat kesäkurpitsat. Nuo valtavat halot, joilla ei ollut mitään tekemistä niiden suloisten ja sirojen italialaisten lajitoveriensa kanssa, joita myös zucchineiksi kutsuttiin.

Voi, miten vaikea oli hyväksyä se, että täällä on nyt näin, kun Italiassa vihannesostoksilla teki mieli vain laulaa onnesta.

Niin kuitenkin ihmisen pitää tottuman.

Ja jos niistä kesäkurpitsahaloista haluaa edes yhden loistavan puolen löytää, niin ei sekään ole enää ongelma. Nimittäin ei niitä pieniä siroja italialaiszucchineja ihan niin vain rakenneltaisi samanlaisiksi herkullisiksi valtamerilaivoiksi, jotka voi lastata täyteen hyvyyttä Italian mummon reseptillä.



Zucchine ripiene di Nonna Ana Cachicca (2 hengelle)

1 iso kesäkurpitsa
2 siivua kuivunutta vaaleaa leipää (tai n. 1dl korppujauhoa)
pancettaa tai pekonia
3 rkl Parmesan -juustoa
mustapippuria
korppujauhoa
oliiviöljyä


1. Pistä uuni lämpeämään 220 asteeseen.

2. Pese kesäkurpitsa, halkaise kahtia poikkisuunnassa ja koverra sisusta ruokalusikalla.

3. Laita koverretut kesäkurpitsat uuniin esikypsymään sillä aikaa kun mylläät tehosekoittimella kurpitsan sisustat, parmesaanin, leivät (tai korppujauhot) ja pippurin tasaiseksi täytemassaksi. Suolaa ei tavallisesti tarvitse lisätä, sillä ainakin pancettasta (ja tietysti Parmesanista) tulee makua.

4. Pilko pancetta tai pekoni pieniksi kuutioiksi ja sekoita täytteeseen.

My precious!
5. Ota esikypsytetyt kesäkurpitsat uunista, täytä ne ja ripottele päälle tasaisesti korppujauhoa ja hieman oliiviöljyä.

6. Anna kypsyä uunissa n. 30 minuutin ajan.



Kokkauksen lomassa on voi kuunnella vaikkapa Nonnan lempikappaletta.

Teksti löytyy täältä.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Habemus Papam!

Vatikaanissa oli vauhti päällä, ja jo tänä iltana piipusta tuprautettiin valkoista savua!

Uusi paavi taisi saada heti italialaisten sympatiat puolelleen, eikä ihme, olihan tuolla argentiinalaisella Paavi Francescolla varsin valloittava olemus. Yhtä nopeasti tosin alettin uuden paavin menneisyydestä kaivella myös hämärän peitossa olevia tapahtumia Argentiinan diktatuurin ajoilta.

Näillä tarinoilla meidät tullaan varmasti tulevina päivinä kyllästämään väsymykseen asti.

Toi huominen mukanaan sitten mitä tahansa tietoa paavin menneisyydestä, tänään edellisissä paavin vaaleissa vahvasti ehdolla ollut mies oli vaativaan tehtäväänsä valmis ja tuli valituksi.

Kahden ehkä hienoimman italialaislaulajan voimin on ennenkin tätä laulua laulettu paaville. Olkoon tämä tervetuliaistoivotuksena myös tuolle symppiksenoloiselle Paavi Francescolle.



Teksti löytyy täältä.

Mestarien aamupala

Suomalaisiin aamupalasuosituksiin opetettu ihminen on yhdessä ruoan terveellisyyteen liittyvässä seikassa hieman eri mieltä italialaisten kanssa. Vai mitä voi ajatella siitä, että aamupalalla kuuluu nauttia supersokerisia keksejä tai jotain muuta makeaa mahdollisimman valkoisen leivän päältä? Ja että tämä koskee varsinkin lapsia?? Ja että mainokset väittävät sokerien tekevän ihmiselle hyvää???


Huomaatteko, minäkin, joka olen kasvanut vähemmän aamupalanälkäisten perheessä eikä aamupala ole koskaan ollut päiväni tärkein ateria, olin suorastaan tyrmistynyt liittyen italialaiseen tapaan käynnistää päivä. Valistus on siis purrut edes jossain asiassa.

Mutta koska maassa ollaan maan tavalla, alkoivat Italiassa pienet aamupalat - mieluiten tietysti seisaaltaan jossain baarissa, niin kuin oikeat italialaiset ikään - pikku hiljaa maistua minullekin. Ja sitten hieman isompinakin, ja ihan omassa kotona.

Ja nyt kunnon suolaiset rekkamiehenaamupalat kuuluvat enää oikeastaan vain joihinkin viikonloppuaamuihin.

Mutta se onkin sitten vastaavasti jo aikamoista juhlaa!

Koska aamupalojen kuningas taitaa Italiassa edelleen olla Nutella, täytyy sitä höystämään olla tietysti mieluiten tuoretta leipää.

Tämmöisten iisi-biisi ciabattaleipien (tai sämpylöiden) annan usein lähes itsekseen valmistua edellisillaksi mestarien aamupalaa varten. Vaikka tekeminen on helppoa, valmista liepuskaa täytyy kuitenkin odotella lähes vuorokauden verran.

Tästä tulee aikamoinen lätty! Tämä ciabatta kannattaakin leikata halki poikittain -
sillä tavalla joka suupalalla saa myös nautiskella mahtavan rapeaa kuorta!

Ciabattaa Mestarien aamupalalle

1l jauhoja (laitan tavallisesti sekaisin kaikkea mitä sattuu jauhopusseista löytymään)
4,5 dl kädenlämpöistä vettä
1 tl kuivahiivaa (tai iiihan ministi n. 1/5 tuoretta hiivaa)
1 rkl hunajaa tai sokeria
1 rkl suolaa

oliiviöljyä
maissijauhoja/polentaa (polenta löytyy yllättävän usein samasta hyllystä puurojen kanssa!)


1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hunaja (tai sokeri) sekä suola.
* Jos käytät tuoretta hiivaa, sekoita hiiva tähän nesteeseen, mutta jätä suola tässä vaiheessa pois, ja lisää vasta kun neste ja jauhot on sekoitettu.

2. Mittaa jauhot ja sekoita kuivahiiva jauhoihin.

3. Lisää neste ja sekoita ainekset. Peitä astia kelmulla, ja anna seistä huoneenlämmössä n. 20 tuntia.
* Jos käytit tuorehiivaa, sekoita tässä vaiheessa suola.

Tästä lähdettiin..
..ja tähän tultiin.
4. Kun taikina on saanut tehdä taikojaan parinkymmenen tunnin ajan, tee seuraavat valmistelut:
* kastele hieman työtasoa ja aseta kostealle alustalle (näin se pysyy paikoillaan) uunipellinkokoinen tuorekelmun pala. Ripottele kelmulle tasaisesti vehnäjauhoa.
* Ota (matalareunainen) uunipelti ja voitele pelti (tai sille laittamasi leivinpaperi) kauttaaltaan oliiviöljyllä ja ripottele sitten öljylle tasaisesti maissijauhoa.

Oman elämäni Jackson Pollock!
5. Kaada taikina tuorekelmun päälle ja asettele taikinaa jauhoisin sormin pitkulaiseen muotoon. Keikauta taikina sitten kelmulta maissijauhotetulle uunipellille ja muotoile vielä jauhoisin sormin (pinta saa olla tasaisesti vehnäjauhossa ihan kauttaaltaan).

6. Anna taikinan nousta vielä kaksi tuntia lämpimässä (esim. kevyesti lämmitetyssä uunissa tai vaikka saunassa keittiöpyyhkeellä peitettynä).

7. Lämmitä uuni 220 asteeseen ja kypsennä 40 minuuttia. Anna jäähtyä uuniritilän päällä rapeaksi.

Buongiorno io!
Ai niin, ja se ihan OIKEA mestarien aamupala. No se on tietysti se, mitä jalkapallomaajoukkuekin syö!


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Katseet kääntyvät Vatikaaniin

Katolisen kirkon konklaavi, eli reilun sadan kardinaalin ryhmä kokoontuu tästä päivästä lähtien valitsemaan uutta paavia.

Ryhmän työpaikka Sikstiiniläiskappeli (jota myös me tavalliset kuolevaiset pääsemme ihailemaan kierroksellamme Vatikaanin Museossa) on mitä inspiroivin, sillä sen seiniä ja kattoja koristavat Michelangelon maailmankuulut frescot. Tutuin niistä on tietysti viimeistään "Nokia Connecting People" -kampanjasta tutuksi tullut kuvaelma Jumalan ja Aatamin yhteydestä, jonka alle punaisiin nuttuihinsa pukeutuneet ja tarkasti ulkopuolisesta maailmasta eristeyt kardinaalit ovat kerääntyneet valitsemaan joukostaan uuden katolisen kirkon päämiehen.

Näistä toisessa poltetaan tuloksettoman äänestyksen päätteeksi äänestysliput,
joiden musta savu kertoo, että valinta on edelleen kesken.
Kun äänestyslippuihin lisätään kosteita olkia ja hieman kemikaaleja (!),
nousee piipusta valkoinen savu, joka kertoo, että uusi paavi on valittu.
Kuva: Reuters

Mikäli paavia ei heti tämänpäiväisellä äänestyskierroksella löydy, keskiviikosta lähtien kardinaalit äänestävät kahdesti niin aamu- kuin iltapäivisinkin. Lauantai on lepopäivä, ellei sitä ennen joku vapaasti noin 200 kardinaalin joukosta valittava saa yli 2/3 äänistä.

Vaikka suuri osa kardinaaleista on edelleen italialaisia ja eurooppalaisia, lukumääräisesti enemmän katolilaisen kirkon jäseniä löytyy nyttemmin niin Etelä-Amerikasta kuin Afrikastakin. Olisikin varmasti varsin oikeutettua, että paavius laajentuisi myös Euroopan ulkopuolelle. Tämä oli vetäytyneen Paavi Benedettonkin toiveena.

Maailmanlopunennustaja Nostradamuksella oli tietysti sanansa sanottavana tähänkin soppaan. Mahdollinen mustan paavin valinta ja erinäiset numerologiset yhteensattumat ovat kietoneet myös Vatikaanin tapahtumat osaksi näitä kurjan jokapäiväisiksi käyneitä ennustuksia aikojen päättymisestä. Valtamedioita ja ihan tavallisia italialaisia nämä ennusteet eivät ole kuitenkaan pahemmin hetkauttaneet, kyllähän näitä ennusteita riittää!

Pienen pieni savupiippu kaukaisuudessa kertoo isoista uutisista.
Kuva: Andrew Medichini / AP

Seuraavan viikon ajan maailman katse onkin siis suunnattu kohti Vatikaania ja Sikstuksen kappelin katolle pystytettyä pientä savupiippua ja sen savumerkkejä. Ihan heti ei asiantuntijoiden mukaan valkoista savua ole kuitenkaan odotettavissa, ja Sikstiiniläiskappelin tunnelmia saattaa tällä kertaa hyvinkin kuvailla tämä pätkä Nanni Morettin "Habemus Papam" -elokuvasta.



Käännösavuksi riittänevät sanat "Jumalani, älä anna sen olla minä".

Mahdollisista tiukoista äänestyksistä huolimatta pääsiäiseen mennessä tulemme kuulemaan Pietarinkirkon parvekkeelta sanat:

"Annuntio vobis gaudium magnum. Habemus Papam" - "Suurella ilolla ilmoitan, että meillä on paavi"

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Fast and Furious - and Delicious

Voi mikä ilo tämä pasta on silloin, kun on kamala nälkä ja jääkaapissa ei ole mitään! Tai vaikka olisikin, niin vähäisinkin ylimääräinen vaiva on liikaa. Tiedättehän tunteen..?

Kesti hetken ennen kuin opin itse arvostamaan näitä italialaisia ei mistään tehtyjä pastoja, mutta jos tämän saa heti kokattua kohdilleen, kyllä tähän voi rakastua ihan ensi haarukallisellakin!



Spaghetti aglio olio e peperoncino (2 hengelle)

2 valkosipulinkynttä
1 peperoncino
oliiviöljyä
tuoretta persiljaa (tätä ei meiltäkään tuoreena löytyisi, ellen aina kesäisin näitä ahkerasti pakastimeen saksisi.. Suosittelen!)

200g spaghettia
kourallinen karkeaa merisuolaa keitinveteen (jos pastavesi on kunnolla suolattu, ei muuta suolaa tarvita)

Yksi tämmöinen peperoncino riittää mainiosti kahdelle.
1. Leikkaa valkosipulit ohuehkoiksi siivuiksi ja laita ne muhimaan paistinpannulle runsaassa öljyssä ja matalalla lämmöllä. Huolehdithan, etteivät valkosipulit ala ruskistua (ja sitten palaa) hurjalla vauhdilla liian kovassa lämmössä, sillä siinä tapauksessa pastaan tulee kitkerä maku.

2. Riko ja lisää öljyyn muhimaan myös peperoncino. Jos peperoncinon saa rikottua siihen koskematta, niin aina parempi. Harvoin sitä nimittäin miettii, kuinka paljon sitä sormeilee esim. omia silmiään - paitsi silloin kun on hetkeä aikaisemmin sormeillut peperoncinoa.

Näiden valkosipuleiden tulisi hiljalleen saada tässä ylleen kullaväriä.

3. Laita pastavesi kiehumaan.

4. Kun vesi kiehuu, lisää veteen suola ja sitten pasta. Huolehdi ajastimen kanssa, että pasta on kiehuvassa vedessä juuri pastapakkaukseen merkityn ajan verran.

5. Kun ajastin soi, kaada pastat lävikön kautta pannulle. Nosta lämpöä ja sekoita pasta kauttaaltaan öljyyn. Lisää persilja ja sekoita vielä sekin mukaan piristämään.

Ed è tutto qui - facile, veloce e deliziosissimo!


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Che bello la domenica


Andarsene lontano con il nostro macinino
Una pizza e un po' di vino io e te
Che bello la domenica

Oppure passeggiare soli soli
Per le strade semivuote
Con un braccio sulla vita

Felicità felicità
È la domenica
Che viene e che se ne va.



Häivytään kauas autonrämällämme,
pizza ja hieman viiniä,
sinä ja minä.
Mikä ihana sunnuntai.

Tai kävellään
puolityhjiä katuja,
sinä kainalossani.

Onni, onni
on sunnuntai,
joka tulee,
ja sitten menee.







Teksti löytyy täältä.

Kuvat sunnuntaisesta Spoletosta.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Rennolla otteella

Tämä Facebookissa kovasti pidetty resepti oli pakko poimia talteen pahan päivän varalle. Niin hyvälle tuulelle tulin pelkästä sen lukemisesta!

Vaikka toisten kustannuksella ei saisikaan iloita, niin kyllä nyt saa edes pikkaisen hymyillä. Sitä paitsi myös reseptin antaja (George Clooneyn ex-naisystävä Elisabetta Canalis) ja sen ylöskirjannut toimittaja ovat sen verran vähät välittäneet turhista paineista, että tuskin panevat pahakseen pientä hyväntahtoista hymähtelyä.

Vai mitä sanotte tästä?

Kuva: Chi -lehti

Pariloitua kanaa Elisabettan tapaan
Ota kanan rintafilee ja laita se kuumalle paistinpannulle tai parilalle.
Kun lihan väri muuttuu valkeaksi, annos on valmis.

Ihanan vapauttava ohje, joka inspiroi minuakin kaivamaan parilan esiin!



Myös parilalla paistetusta lihasta tulee superherkullista, kun se maustetaan ripauksella suolaa, lorauksella oliiviöljyä ja puserruksella sitruunanmehua!

Buon appetito ja rentoa viikonloppua!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naistenpäivää


Tänään naistenpäivänä italialaisia naisia on juhlistettu kimpuilla keltaisena hohtavia mimosan kukkia, jotka ovat ainakin Rooman korkeudella puhjenneet juuri parahiksi täyteen kukkaansa.  

Näitä aurinkoisia kukkia ja muita huomionosoituksia on jaettu anteliaasti päiväkodeista vanhustentaloihin, ja tähän päivään on oman lumonsa tuonut myös ilo alkaneesta keväästä. 

8.3. on tänäkin vuonna ollut tärkeä juhlapäivä.


Nämä mimosan kukilla juhlistetut italialaisnaiset olin klassikkoelokuvien perusteella kuvitellut kotiaan ja perhettään kovaäänisen raivokkaasti puolustaviksi tiikeriäideiksi, joille ei kukaan ryppyile. Italialaisnaiset olivat myös tulta ja tappuraa. Ja italialaisnaiset elivät suuria tunteita keittiöissään ja pyykkinaruillaan. 

Eikä se tietysti kamalan kaukana totuudesta ollutkaan. No, naiset eivät ehkä olleet yhtä kovaäänisiä kuin elokuvissa, mutta omistaan ihanasti huolta pitäviä. Ja keittiö ja pyykinpesu olivat kyllä edelleenkin selkeästi vain naisten valtakuntaa.

Mutta se mihin elokuvat eivät olleet valmistaneet, oli tunne siitä, että italialaisnaiset olivat rakentaneet (tai olleet ainakin vahvasti mukana muuraustyössä) ympärilleen vankilan, joissa omaa onnea tärkeämpää oli väsymättä pitää kiinni täydellisen siististä kodista, herkullisten aterioiden katkeamattomasta virrasta (joista emäntä linjojaan vartioiden itse pidättäytyi) sekä ennen kaikkea kauniista ulkonäöstä, jonka jo valmiiksi valtavaa merkitystä tiedotusvälineet väsymättä vain pönkittivät. 

Ja sekös minua pohjoisen naista ärsytti. Ja häiritsi. Ja raivostutti. Ja ihmetytti.

Ja kiinnosti.

Voisiko toisen vankila olla toisen onni?  

Tutkimusretket aiheen tiimoilta jatkuvat edelleen. Toivon matkan varrella oppivani löytämään onnen kotitöiden eittämättömästä yksinvaltiudesta. Toisaalta taas odotan innolla, että saan jonkun italiankaverin jättämään tiskit ja keittiönsiivouksen aamuun ja istahtamaan rennosti nauttimaan viinistä ja jutustelusta heti illallisen päälle. 

Oli miten oli, tänään italiattaret saivat toivottavasti nauttia muiden tekemästä ruoasta ja meitä pohjoisen emäntiä pidettiin kuin kukkia kämmenellä.


Kuva: Riccardo Granaroli

Buona Festa delle Donne!



Ystävyyden tärkeydestä muistuttava teksti löytyy täältä.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Sekametelisoppaa

Pienenä tyttönä en kamalasti keitoista perustanut. Varsinkaan siitä yhdestä oudosta sekasotkusta, jota minestrooniksi kutsuttiin ja jossa ui löllöjä spaghetinpalasia.

Olinkin koko epämiellyttävän sopan onnellisesti unohtanut, kunnes yllättäen törmäsin minestroneen italialaisen supermercaton pakastealtaalla. Sieltä altaan syvyyksistä se kammotus nimittäin ui esiin, ja kun kauppakaveri sitä niin kovasti kehui ja toivoi saavansa, niin pitihän sitä sitten taipua. Salaa pitkin hampain.

Pakastealtaalta saaliiksi löytynyttä minestrone -pussia tarkemmin tutkittuani en kuitenkaan enää ymmärtänyt, että mitä tällä minestronella oli tekemistä sen oman lapsuudenpainajaiseni kanssa. Pakastepussi oli täynnä herkullisenoloisia vihanneksia, ja palvikinkut sekä spaghetit loistivat poissaolollaan.

Ja niin sitä ihminen sitten taas oppi uutta. Minestrone ei nimittäin ollutkaan vain yksi tietty keitto, vaan yleisnimitys keitoille, jossa on paljon erilaisia kasviksia kirkkaassa liemessä. Tuolla kasvisten runsaalla määrällä soppa lienee ansainnut myös one -päätteen, jota käytetään italian kielessä kuvailemaan isoja asioita. Minestrone on siis kunnon kattilallinen kasviskeittoa, joka voi sisältää melkein mitä tahansa kasviksia vuodenajasta ja alueesta riippuen.

Minestra- eli keitto -sanalla lautaselta taas voi löytyä kasvisten, pancettan jne. lisäksi myös pastaa tai riisiä. Ja se lapsuuden pelätty keitto oli siis yhdenlainen minestra. Benone! Oppia ikä kaikki!

Näillä tiedoin siis annoin minestronelle uuden mahdollisuuden, ja onhan näitä soppia poikineen tullut sitten tehtyäkin. Minestrone on myös erityisen oivallinen ruoka varsinkin silloin kun on syytä siistiä jääkaapin vihanneslaatikot - sen lisäksi, että se(kin) on kovin hyvää!

Tähän soppaan on vihanneslokeron sattumien lisäksi kumottu yksi
erinomaisen toimiva keitontekoon koottu pussi sieltä eräästä saksalaisperäisestä kaupasta.

Minestrone Golosone eli Herkkusuun kasviskeitto (4 hengelle)

Minestrone on siis yleisnimitys pääasiassa kasviksista tehdylle keitolle, joten kattilaan voi heitellä oikeastaan mitä tahansa kasviksia pakastimesta ja jääkaapista sattuu löytymään. Valkoiset pavut tekevät minestronesta erityisen hyvän, joten niitä kannattaa aina varata minestronehommiin ryhtyessä. 

Tähän ohjeeseen on nyt suuntaviivoiksi kirjattu ne kasvikset, joista tehtyyn minestroneen (nämä olivat siis selleriä, sipulia ja valkopipulia lukuunottamatta kaikki valmiiksi pilkottuina italialaissupermarketin tyypillisessä keittopakastepussissa) aikanani itse ihastuin. 

1 pieni sipuli
1 (pieni) sellerin varsi lehtineen
1 porkkana
1 valkosipulin kynsi
2 keskikokoista perunaa
1/2 kesäkurpitsa
kourallinen vihreitä papuja
1 purkki säilykepapuja tai 2 dl kuivattuja papuja (valkoiset borlotti -pavut ovat eri hyviä, jos löytyy!)
1/4 kaalia
1/ 2 purjoa
1/2 pieni kukkakaali
muutama kuutio pakastepinaattia
2 tomaattia tai muutama lusikallinen tomaattimurskaa
(pikkiriikkisen yrttejä - timjamia, salviaa, basilikaa ja/tai persiljaa)

* Muuten, myös nahistuneet salaatit kannattaa viskata soppaan mukaan! 

oliiviöljyä
1 kasvisliemikuutio
vajaa 1 rkl suolaa
vettä
(kuivunut Parmesan-juuston kannikka)


1. Jos käytät kuivattuja papuja, laita ne likoamaan yön yli.

2. Pilko porkkanat, sipulit ja varsiselleri, ja laita ne hautumaan oliiviöljyyn. Tästä soffrittoksi kutsusta sekoituksesta muuten käynnistyvät lukuisat muutkin italialaiset reseptit.


3. Pese ja pilko loput kasvikset. Kun soffritto on pehmennyt, ala lisäämään siihen kasviksia laji kerrallaan, ja lisää lämpöä niin, että kattila hieman porisee. Aloita perunoilla, kesäkurpitsoilla ja pavuilla, ja lisää tomaatit viimeisenä. Kun kaikki ainekset on kattilassa, lisää suola, yrtit ja kasvisliemikuutio, ja anna vielä hetken makustua ennen nesteen lisäämistä. Muista sekoitella, ettei kasvikset pala pohjaan!

4. Lisää kattilaan kylmää vettä niin että kasvikset peittyvät. Lisää veteen Parmesanin kannikka (näitä juustojen kovia reunapaloja kannattaa laittaa jemmaan juurikin soppien maustamista silmälläpitäen!) ja anna kiehua hiljalleen kannen alla vähintään tunnin ajan.


Spero che hai un appetitone!



Toscananmurteella lauletut sanat löytyvät täältä.