keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tule(e) hyvä salaatti

Äiti-paralleni iskee aina kovat paineet, kun tämä sukumme pieni italo-eksoottinen sivuhaara sallii liittyä ruokailemaan tavallisen suomalaisen perheemme tavallisessa ruokapöydässä.

Syytän paineista Berlusconia. Kehtasikin mennä kastelemaan sitä meihin vaatimattomiin suomalaiskokkeihin jo valmiiksi kylvettyä epävarmuuden siementä. Ja vielä puutarhaletkun kanssa.

Onneksi aika on tehnyt tehtävänsä, ja paineet äitinkin keittiössä ovat hukkuneet omaan turhuuteensa. Pakollisesta makaronilaatikkoinsidentistäkin on selvitty (tämä onkin jo ihan oma tarinansa, mutta siihen liittyvät tietysti perinneherkkumme suussasulaviksi kypsennetyt makaronit) niin kuin pitääkin. Huumorilla.

Mutta yksi ruokalaji käytetään edelleen perheen italialaisvahvistuksen tarkastettavana ennen pöytään päätymistä.

Ja se on salaatti.

Because Italians Just Do It Better.


Tämä olkoonkin nyt rohkaisuksi äitille ja kaikille meille muillekin herkullisen salaatin metsästäjille. Kyllä se onnistuu meiltäkin!



Ohjeistus erinomaisen hyvään salaattiin on tosiasiassa niin yksinkertainen, että melkein turhalta tuntuu se edes kirjoittaa. Mutta kirjoitan silti, sillä omalla kohdallani todellinen oivallus siitä, mikä muun muassa tekee italialaisesta ruoasta niin ihmeen hyvää, taisi saada alkunsa juurikin erään herkullisen salaattilautasen äärellä.

Oli nimitäin aika, jolloin salaatti oli mielestäni hyvää vain jos se kellui mieluiten valkosipulinmakuisessa kastikkeessa. Eikä Italiassa ollut missään salaatinkastikkeita tarjolla. Ei silläkään kertaa.

Kun itse kauhoin pastaa ja pancettaa, mieheni kohtuuden ihmisenä tilasi salaatin, sillä illalla oli tiedossa ruokailua pitkän kaavan mukaan. Katselinkin kiinnostuneena, miten järjestelmällisesti pöydän vakiosetteihin kuuluvat mausteet löysivät paikkansa salaattilautaselta.

Ja sitten maistoin maustelutyön tulosta.

Ja kuinka hyvää yksinkertainen vihreä, porkkanalla ja fenkolilla ryhditetty salaatti olikaan.

Eikä se edes johtunut siitä, että olisin ollut kuolemaisillani nälkään.


Tuosta haarukallisesta alkoi elämässäni salaattivallankumous, jonka kulmakiviä ovat seuraavat.

Erinomaiseen salaattiin riittää loistavasti vain yksi salaattityyppi. Jos salaattiin haluaa jotain lisätä, parasta on lisätä erilaisia salaattityyppejä.

Salaatti kuuluu maustaa (hyvällä!) oliiviöljyllä sekä suolalla.

Jos salaattiin haluaa lisäksi vielä jotain makua, puristetaan sekaan hieman sitruunan mehua.

Jos sitrunaa ei löydy tai haluaa vaihtelua, oivallinen - ja oikeastaan ainoa - vaihtoehto on lisätä pikkuluraus balsamico-, valkoviini-, punaviini, omena- tai jotain muuta mukavasti kirpsakkaa etikkaa.

Ja siinä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Salaatti joka vie kielen mukanaan.


2 kommenttia:

  1. Ymmärrän äitisi paineet, ovathan italialaiset la mammat kuuluisia ruoanlaittotaidoistaan =D

    Todistit tässä postauksessa sen tosiseikan italilaisesta ruoasta, että hyvää ruokaa loihditaan yksinkertaisesti ja hyvillä, tuoreilla raaka-aineilla.

    VastaaPoista
  2. Niin se vaan taitaa olla! Ja siinä onkin opettelemista, että ei lähde maustelapanen kädestä..

    VastaaPoista