lauantai 10. elokuuta 2013

Siivousmotivaatio löytyi

Laiskuus on lahja.

Tai näin voisi armollisesti ajatella, kun viikosta ja kuukaudesta toiseen vähät välittää erinäisistä kodin kauneusvirheistä.

Vaatehuone on sekaisin, parvekkeen (ja vähän muutkin) lasit jääneet pesemättä, liinavaatekaappi kaaoksessa, loputon pöly laskeutuneena kaikkialle ja valloillaan varsinkin siellä, missä sen poistaakseen pitäisi nähdä vähänkään extravaivaa.

Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.

Mutta se ole Andy joka lopulta räjäyttää lian pois.

Ei. Lika ja piilossakin oleva epäjärjestys saa todellista kyytiä vasta siinä vaiheessa, kun kylään on tulossa anoppi.

Varsinkin, jos anoppi on italialainen ja tulee asustamaan kodissa koko pienen Suomenlomansa ajan.

Eikä tämä mitenkään tarkoita, että oma anoppini olisi erityisen julma yksilö, joka suorittaa vierailullaan tupatarkastuksen, jonka tulokset vaikuttavat parisuhteeni tulevaisuuteen.

Päin vastoin. Minulla on erityisen mukava anoppi.

Mutta anoppini on italialainen. Ja italialaiset naiset ovat järkyttävän siistejä.

Siksi minunkin on ihan vain mielenrauhani vuoksi syytä hetkeksi ryhdistäytyä.

Se tarkoittaa sitä, että mitä luontevimmin pienenkin kauneusvirheen ilmaannuttua elämä pysäytetään hetkeksi, jotta kaikki on taas saatu siivottua. Vessat pestään mieluusti päivittäin (hups - taisin sen heti eilen unohtaa..), lattioita lakaistaan joka välissä, uunikin taidetaan pestä kerran viikossa ja mitä näitä nyt on. Mutta ainakin on, ah, niin siistiä. Ja kaikki tiedämme miten mukavaa on kun koti on siisti. ÄLYTTÖMÄN mukavaa.

Mutta piru. Jatkuva siisteyden ylläpito käy työstä. Eikä mistä vaan työstä, vaan yhden henkilön 24/7 työstä. Ja se työ kuuluu ainakin Italiassa lähes vain ja ainoastaan emännän hartioille. Vaikka ei etteikö muut pyytäessä auttaisi. Mutta kun emäntä tavallisesti haluaa hoitaa kaiken ihan itse. Mikä emäntä se olisi, joka antaa miesten käydä sotkemaan.

Se olisi vähän tyhmä emäntä, sillä eivät nuo miehet niistä siivousasioista ymmärrä hölkäsen pöläystä. Sotkevat vain lisää.

No onneksi oman kotini jakaa italialainen mies, joka (nyttemmin) kiitettävästi jakaa kotihommat. Viimeistään siinä vaiheessa kun kiltisti muistan muistuttaa.

Ja nyt vierailun ajan on itsenikin hyvä skarpata. Eikä se tee edes pahaa, tiedättekö miksi?

Siksi, että erinomaisen mukavien (ja siisteyteen tottuneiden) vieraiden mukana kotiimme tuli tällainen matkalaukun kokoinen pala Italiaa!

Huomioi, että mukana tulivat myös hyvästä italialaisesta leivästä tehdyt korppujauhot..
Mukana tuli siis vähintään joka IKINEN syötävä asia, josta on viime aikoina tullut mainittua.
Aamupalacornettotkin on taas hetkeksi turvattu!

Viehättävää viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän pyytää anoppi kylään, jos se sysäisi samalla lailla täälläkin kaaoksen hallinnan liikkeelle. Vessa, joka päivä... Tuo alkaa todella käydä työstä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieraiden kutsuminen toimii aina kivana siivousmotivaattorina. Anopin kutsumista suosittelen lämpimästi, jos koti kaipaa perusteellisempaa käsittelyä! Ja täytyy sanoa, että vähän silmämunat pyörähti päässä silloin kun ensimmäisiä kertoja kuulin noista italialaisten vessansiisteysstandardeista, jotka ovat edelleenkin ihan täysi utopia tälle tytölle.

      Poista
  2. Piipahdin kiittämään Pesto Genovese-ohjeesta, hyvää tuli :)

    Kade, kade kade tuosta ruokalastista (vaikka tulin itse viikko sitten Gardalta)!

    VastaaPoista
  3. Voi Sanna, kiitos kun piipahdit! Ilo kuulla!

    Tuosta ruokalastista kyllä riittäisi jaettavaa muillekin.. Vaikka itsekin roudaan mukanani aina valtavia määriä ruokaa, niin tämä oli kyllä ennätys. Samoin se epäuskoisen ilon määrä, kun noita herkkuja kaivettiin ulos matkalaukkujen kätköistä. Ihan tuli joulu kesän keskelle!

    VastaaPoista
  4. Niin ja tietenkin melkein kaikilla ihan tavallisilla keskiluokkalaisilla italialaisilla kày siivooja ainakin kerran viikossa, joillakin vielà silittàjà ja koiranulkoiluttaja lisàksi..Helppo on vessa pestà kerran pàivàssà, kun joku muu tekee loput : )
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit Sanna! Ja toden totta, Italiassa on ihan normaalia (ja hyvin edullista..) käyttää kodin ulkopuolista apua yhdessä kuin toisessakin kotihommassa. Mikäpä siinä sitten tehdä niitä päivittäisiä loppusilauksia vaikka niille vessan pinnoille..

      Poista
  5. Voi miten ihanat tuliaiset! Minä kyllä siivoaisin noiden eteen vaikka kuinka ahkerasti (oikeasti inhoan siivoamista =D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat Katinka! En osaa edes teeskennellä, että jossain tilanteessa vähänkään siivoushommista nauttisin.. Mutta tällainen kivahko lohdutuspalkinto voisi toimia motivaattorina myös toiste!

      Poista