Rooman joulupäiväkirja osa 2 - Jouluaatto

Jouluaattoaamu on Roomassa vielä lähes kuin mikä tahansa arkinen aamu. Ihmiset kiirehtivät vielä hetkeksi töihin,  asuintalojen rauhaa ja järjestystä valvovat portinvartijat avaavat raskaat ovet sisäpihoille ja liiketilojen metallirullaverhot nostetaan rämisten ylös alkavan päivän merkiksi.

Itse herään syntisen myöhään huminaan, jonka lähdettä en osaa lämpimän vällyni alta tunnistaa. Kuuntelen ohi ajavien autojen ääniä. Renkaista lähtee tutun kuuloinen lätinä. Maa on märkä, piru vie. Sataa. Oikein kunnolla.

Hieman överi aattoaamun aamupala.

Matkalla aamupalalle väistelen kiusallisen isoiksi äityneitä vesilätäköitä. Tasaisen virkeä sade on pelottanut ihmiset pois, jalkakäytävällä riittää tilaa poukkoilla lätäköiden yli. Lenkkarit kastuvat silti.

Lähiruokakaupassa sen sijaan riittää tungosta. Hermostun leipätiskillä esimerkilliseen joulutyyliin, kun jonotusnumerot tuntuvat olevan vain viitteellisiä suosituksia. Tungen jonotuslapun mieheni käteen ja lähden tutkimaan, kuinka paljon kurkku maksaa. Paljon, lähes 4 euroa. Ja litra maitoa yli 2 euroa. Järkytyn hetkeksi kalliista hinnoista, mutta viinihyllyllä unohdan kaiken. Viini sentään on vielä huomattavasti halvempaa kuin kotona.

Leikkeletiskillä osataan edetä vuoronumeroiden tahdissa.

Jouluaattona odottavan aika on pitkä. Lapset alkavat kysellä joulupukin perään jo klo 12. Odottelua on tiedossa vielä ainakin 10 tuntia. Pilvipeite onneksi rakoilee sen verran, että pääsemme pienelle happihypylle ilman sateenvarjoja. Happyhypyn jälkeen odotusaika on kaventunut yhdeksään tuntiin. 

Kevyeksi tarkoitetun lounaan jälkeen on pakko ottaa pienet tirsat ennen kuin valmistelu iltaa varten käynnistyy toden teolla. Olemme miehen kanssa luvanneet hoitaa ricotta-juuston friteerauksen napolilaisen nonnon iloksi. Myös suolaisen panettonen (panettone gastronomico) täyttäminen on annettu meidän käsiin. 

Hieman iltakahdeksan jälkeen istumme pöytään. Aloitamme alkupaloilla, jotka koti-Suomen jouluaterian tapaan riittävät täyttämään vatsan enemmän kuin tyydyttävästi. 

Simpukkapastan jälkeen haukon jo henkeä. Ja hieman suomalaisia joululaatikoita muistuttavan, provola-juustolla ja speckillä rikastetun kurpitsavuoan jälkeen on aivan pakko hetkeksi oikaista sohvalle. Enkä ole yksin.

Jälkiruoka saa tältä erää jäädä odottamaan otollisempia aikoja, mutta muutama kauniilla lehdillä koristettu mandariini alkaa pian houkutella. Ja pari palaa paksua nougat-levyä. Ja kyllä sitä aina muutaman palleron hunajaista struffoliakin nyt aina jaksaa.

Friteeratut ja hunajalla kuorrutetut taikinapallero-struffolit kuuluvat jouluun.

Kun kello lähestyy puolta yhtätoista, on aika päästä lapset pahasta. Babbo natale on löytänyt viimein perille ja osannut tuoda lahjat myös Suomesta vierailulle saapuneille lapsille. 

Kun lahjojen kanssa vietetty aika ei enää riitä pitämään hereillä perheen pienempiä, on aika luovuttaa, hieman etuajassa, varttia ennen keskiyötä. Asetumme jonoon ikäjärjestyksessä ja saattelemme seimestä puuttuneen hahmon olkipedilleen perheen pienimmän käsissä. Tu scendi dalle stelle, joulu on laskeutunut keskuuteemme ja pitkä päivä tullut onnellisesti päätökseensä.

Seimen henkilögalleria on täysilukuinen.

Teksti löytyy täältä.