Annetaanpa albiinopaprikalle vähän väriä ja paljon makua

"Pthyi!" meinasi päästä kun salaatin joukossa joutui ensi kertaa suuhun palanen valkoista paprikaa.

Kasvisparan maku kun oli, jos mahdollista, vieläkin aneemisempi kuin sen ulkonäkö.

Joka taas oli yhtä verevä ja herkullinen kuin vampyyrillä. Enkä nyt puhu mistään teiniherkkuvampyyreistä.

Mutta niin kuin kauhuelokuvat, jotka karmeudestaan huolimatta oudosti kiehtovat, myös valkoisessa paprikassa oli jotain kutkuttavaa.

Koska valkoisessa paprikassa oli vaisusta ensivaikutelmasta huolimatta rutkasti potentiaalia olla Valittu.

Sillä keväällä elämäni täytti missio.

Roomalaisen torimyyjän suosituksesta Suomeen kuskatut pienet, kevyesti pikantit vihreät friggitelli (tai friarielli) paprikat olivat nimittäin saaneet minut tulisesti rakastumaan.

Ja kuin vähäpäinen tytönheitukka heittäydyin rakkauteen sen kummempia analysoimatta. Kyllähän Suomesta nyt paprikaa löytyy.

Helluntaiheila vm. 2013.

Mutta kun ei löytynyt. Ei sitä oikeaa.

Kokeilin kaikki tavalliset. Samoin suipot. Hyvää oli. Muttei tarpeeksi.

Ja sitten vastaan tuli tämä väritön ja mauton paprikanraasu. Suomalainen friggitelli.

Valittuni.

Friggitelli -lisäke valkoisista paprikoista (2 hengelle)

500g valkoista paprikaa (paprikat kutistuvat hurjasti, ja puolen kilon satsi kutistuu varsin miniksi lisukkeeksi kahdelle. Kantsii tehdä kerralla enemmänkin, vaikka parhaimmillaan nämä ovat saman tien syötyinä.)
2 isoa valkosipulin kynttä
1 pieni peperoncino (chili)
1 tl (karkeaa meri)suolaa
runsaasti oliiviöljyä (friggitelli tarkoittaa kirjaimellisesti pieniä friteerattuja asioita!)

1. Pese ja halkaise paprikat. Poista siemenet ja valkoiset osat ja leikkaa paprikat sitten reilun peukalonpään kokoisiksi paloiksi.

HUOM! Nuo ihan aidot ja alkuperäiset friggitellit tehdään monesti myös siemeniä putsaamatta. Jos friggitellejä tulee vastaan etkä pelkää hentoa tulisuutta (tai siemeniä), viskaa ne pannuun ihan kokonaisina!

2. Kaada paistinpannuun reilusti öljyä (koko pohja pitää olla öljyn peitossa, vähintään) ja laita valkosipulin kynnet kuullottumaan öljyssä kullanruskeiksi.

3. Kun kynnet ovat saaneet värin pintaan molemmin puolin (varo etteivät ne kuitenkaan pala), heitä paprikat pannulle. Mausta hienonnetulla peperoncinolla ja suolalla ja nosta lämpöä niin että rätinä käy. Valmistaudu henkisesti siihen, että rasva roiskuu. Anna siis kaikessa rauhassa sen roiskua ja - välillä sekoitellen - paprikoiden pehmetä ritisevällä öljyssä kullanruskeiksi ja herrrrkullisiksi.

Setti on koossa. Syksy saa tulla.

Kesäinen pastamuisto

Vuodenaikakalenterin mukaan kesä on tullut päätökseensä, vaikka terminen kesä (pääsinpä käyttämään tätä hienoa sanaa!) jatkuu joidenkin ennusteiden mukaan vielä piiiiitkälle lokakuulle.

Mutta olipa kyseessä sitten minkä tahansa kesän päätös, kerrankin tuntuu siltä, että kesästä voi päästää irti ilman kamalaa tuskaa ja hampaiden kiristystä.

Sillä kesä OLI täällä, ja tänä vuonna se hemmotteli anteliaasti auringonvalolla ja lämmöllä.

Eikä vain täällä koti-Suomessa, vaan pitkästä aikaa kesästä pääsi nautimaan kiitettävissä määrin myös Italiassa. Se on ollut suuri ilo ja onni.

Kiitos siis kesä 2013 kaunoinen - olet ollut hyvä kesä!


Yksi kesän ihanista muistoista liittyy erääseen tunnelmalliseen mummonmökkiin ja siellä ystävien kasvimaan aarteista koottuun yrttiseen pastaan.

Kesään sopiva suorastaan hippimäisen rento resepti on kotoisin Pohjois-Italian seuduilta, joilta loma tänä vuonna varsinaisesti käynnistyi.

Ja ne ystävät.

Ne taas olivat niitä kotimaan aarteita, jotka kerran löytääkseen piti matkustaa aina Italiaan asti.

Penne agli aromi - Pennepastaa yrttikastikkeessa (4 hengelle)

1 valkosipulinkynsi
1 isohko sipuli
oliiviöljyä
oksa rosmariinia
kourallinen tuoretta salviaa
kourallinen tuoretta meiramia (ja/tai basilikaa ja/tai persiljaa)
1 tl kuivattua oreganoa
500 g paseerattua tomaattia
1,5 tl suolaa (tai maun mukaan)
1 tl (vajaa) sokeria
1/2 dl kuohukermaa
Parmesan -juustoa

400 g pennepastaa
kunnon kourallinen karkeaa merisuolaa keitinveteen

1. Pienennä sipuli ja valkosipuli ja laita ne kuullottumaan paistinpannulla runsaassa oliiviöljyssä.

2. Hienonna tuoreet yrtit ja lisää ne sekä oregano pannulle kun sipulit ovat mukavasti pehmenneet. Lisää myös suola ja sekoita. Anna muhia maukkaaksi 5 min. ajan.

3. Kaada paseeratut tomaatit pannulle ja ripauta päälle hieman sokeria. Jätä pulputtelemaan kannen alla pikkuhiljaa 15 min. Alenna lämpöä ja lisää pikaisen vettä (vaikkapa huuhtaisemalla samalla tomaattipurkista vimeisetkin tomaatinrippeet), jos kastike meinaa kuivua kasaan.

4. Laita pastavesi kiehumaan. Suolaa kiehuva vesi ennen kuin heität pastat sekaan.

5. Kun pennet on kiehumassa, lisää tomaattikastikkeeseen kerma ja anna kiehahtaa.

Tähän on kerman hyvä tulla.

6. Kaada pastan keitinvesi pois ja pennet paistinpannulle tomaattikastikkeen sekaan heti kun keittoaika tulee täyteen. Nosta paistinpannun lämpöä niin, että tirinä kuuluu, ja pyörittele pennet kauttaaltaan kastikkeessa.

7. Kauho pasta-annokset lautaselle ja raasta kunkin annoksen päälle Parmesan -juustoa.

Buon appetito -

ja heippa hei kesä ja kärpäset!

Teksti löytyy täältä.

Pitihän se nyt kokeilla - pizza kukkakaalipohjalla

O-ou.

Ei sen ihan näin pitänyt mennä. Nimittäin, että palaisin Sisiliasta kukkakaalit mielessä.

Mutta tällä viimeisellä matkalla sattui käymään jotain niinkin päätöntä.


Kaikki alkoi siitä, kun eräänä päivänä rantapedillä köllötellessä, jossain siellä päiväunen ja valveen rajamailla, kuulin epämääräistä puhetta ruoasta. Siis jostain hirveän hyvästä ruoasta.

Ja mitäpä sitä silloin muutakaan voi, kun pikapalata tajuihinsa ja höristellä korviaan. Viereen parkkeeraannella rantaseuruella kun oli kaikenlaista asiaa ruoasta, eikä sellaisen onnen ohi voinut mitenkään uinua.

Ja niin siinä salakuunnellessa kukkakaali luikerteli tiukasti tuonne aivolohkoon.

Naapurit nimittäin puhuivat pizzasta, joka oli tajuttoman hyvää. Tai oikeastaan mielettömän hyvää. Ollakseen niin terveellistä. Eli jauhotonta. Ihmepizzasta, jonka pohja oli tehty kukkakaalista. Ja joka silti maistui pizzalta.

Okei..

Eihän siinä sitten taaskaan auttanut muu, kuin uteliaan roudata kotiinpalattua tähänkin talouteen yksi kukkakaalinpää. Ja kokeilla tätä maailman kahdeksatta ihmettä.


Ja mikäpä siinä. Tämä perinteisiä pizzapiirakoita ainakin huomattavasti jauhottomampi (aikaa tämä vaihtoehto ei kuitenkaan säästänyt) kukkakaalipohja ei ollut lainkaan kehnompi Sisiliantuliainen. Kyllä se ihan pizzalta maistui. Ja oli terveellistä. Ja perheen italialainenkin sen rankkasi tosi hyväksi. Niin kuin voi olettaa, viimeistään hikilenkin ja pitkän odottelun jälkeen.

Ei vaineskaan. Kannattaa tätä ainakin kokeilla. Varsinkin, jos haluaa nautiskella pitsaa oikein erityisen hyvällä omallatunnolla!

Pizza Margherita kukkakaalipohjalla (2 hengelle)

Pizzan ohjeita löytyy englanniksi erinäisiltä terveellisen ruokavalion sivuilta, kuten vaikkapa täältä. Paistoajat ovat tavallisesti lyhyempiä kuin mitä tässä ohjeessa, riippunee ehkä kukkakaalin kosteudesta jne. Omastani olisin halunnut rapsakan, mutta tästäkin tuli lopulta enemmän sellainen haarukoitava läpyskä.


Pohja:
n. 600 g putsattua kukkakaalia
1 tl suolaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 kananmuna
1 rkl oliiviöljyä
1 dl (30g) raastettua parmesaania

puhdas keittiöpyyhe


Päällinen:
1 dl tomaattimurskaa
suolaa
1 (125g) mozzarella
oliiviöljyä
tuoretta basilikaa

1. Huuhtele ja pilko kukkakaalit ja kypsennä niitä höyryssä (tai mikrossa lisäämättä vettä) sen verran, että haarukka juurikin uppoaa kukkakaalin varteen (tässä testikeittiössä höyryttämiseen meni reilu vartti).

2. Anna kukkakaalien jäähtyä sen verran, että pystyt niitä käsittelemään. Seuraa nimittäin tämän ruokalajin jänskin ja rankin osuus. Toisin sanoen, kokoa kypsentämäsi kukkakaali keittiöpyyhkeen sisään, muodosta keittiöpyyhkeestä pussi kukkakaalin ympärille, ja purista kaalin nesteet mahdollisimman hyvin pois keittiöpyyhkeen läpi. Nestettä lähtee aika paljon - ja hyvä niin. Mitä vähemmän kukkikseen jää nestettä, sen rapsakampi pohjasta kuulemma pitäisi tulla.

Annoin näille kaikkeni!

3. Jos kotoasi löytyy tehosekoitin (ja tykkäät tasaisemmasta lopputuloksesta), kaada kukkakaalit sekä muut pohjan ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä taikina tasaiseksi. Muussa tapauksessa muussaa taikinamassa survimen avulla mieleiseksesi.

4. Lämmitä uuni 220 asteeseen. Taputtele kukkakaalitaikina leivinpaperille (omastani tuli halkaisijaltaan 30 cm) ja kypsennä uunin keskiosassa 20 min.

Ekan vartin jälkeen näytti tältä.

5. Poista pizza hetkeksi uunista vartin kohdalla ja levitä pintaan tasaisesti tomaattimurskaa. Ripottele tomaattimurskan päälle kauttaaltaan suolaa ja laita takaisin uuniin vielä 10 minuutiksi, mutta nosta tässä vaiheessa lämpö 275 asteeseen ja laita pelti uunin ylätasolle.

Mozzarellaa lisätessä kypsyystilanne oli tällainen.

6. Kun pizza on ollut uunissa kaikkiaan 20min.+10 min., ota pizza taas hetkeksi uunista, ja lisää mozzarella (mozzarella kannattaa muuten puristella mahdollisimman kuivaksi jo hyvissä ajoin etukäteen ja antaa sen tiputella vielä lisää nesteitä siivilässä sillä aikaa kun pohja valmistuu). Laita pizza vielä kerran takaisin uuniin ja anna kypsyä ylätasolla kunnes mozzarella on sulanut.

7. Anna pizzan jäähtyä huoneenlämmössä muutama minuutti. Kaada sitten pintaan hieman oliiviöljyä, mausta tuoreilla basilikanlehdillä - ja ei kun kokikset jääkaapista esiin ja pizzansyöntiin!

Panini al latte - leikkeleitten pehmeä suojasatama

Italianvieraiden ja -vierailujen jäljiltä jääkaappi on kuin hyvinvarustellusta paninotecasta.

Tyhjiöpakatut leikkeleet ja juustot odottavat sitä juuri oikeaa hetkeä, jolloin raaskin ottaa peruuttamattoman askeleen ja viiltää herkkuja suojaavan muovin rikki.

Ja nauttia mahdollisimman syvästi jääkaappiin kätketyistä aarteista leikkelemestarin asettaman lyhyen mutta intensiivisen hetken verran.

Ennen kuin happi tekee tehtävänsä.

Mikä jännitysnäytelmä!


Siksi ei ole myöskään ihan tavatonta, ettei sitä täysin oikeaa hetkeä koskaan tule.

Ja turhan tarkkaan vaalitut herkut päätyvät suoraan roskakoriin mahdollisien pöpöjen pelossa.

Sitäkin on sattunut.


Siksi päätin, että oikea hetki osalle aarteista on nyt. Cogli l'attimo, carpe diem!

Ja pyöräytin muutamat pikku paninot (eli siis suomeksi ihan vaan sämpylät) ja rohkaistuin avaamaan muutamia jääkaapin leikkeleaarteita ennen kuin on liian myöhäistä.


Nämä pehmeät ja kevyesti makeat maitosämpylät ovat tulleet tutuksi erityisesti italialaisilla lastenkutsuilla, joissa niiden suojiin on piilotettu perinteisesti salamia tai kinkku-juusto -viipaleet.

Mutta on näillä sämpylöillä eittämätön paikkansa myös noiden isompienkin paninonystävien sydämissä.

Panini al latte - maitoonleivotut sämpylät (n. 24 kpl)

3 dl (täys)maitoa (1dl hiivaan sekoitettuna, 2 dl taikinaan)
n. 7 dl jauhoa (itse laitoin 3dl durumjauhoa ja 4dl vehnäjauhoa)
1/2 dl sokeria + 2 tl hiivan joukkoon
1 pussi kuivahiivaa (tai 25g eli puolet tuorehiivasta)
50 g voita
1 tl suolaa

Voiteluun:
1 kananmuna
1/2 dl maitoa

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Ota erilliseen kuppiin 1 dl maitoa ja lisää joukkoon hiiva sekä 2 tl sokeria ja anna sekoituksen pulputella kunnes pintaan nousee mukava vaahto.

2. Hiivan tekeytyessä sulata voi juoksevaksi. Lisää sulaneen voin joukkoon loput maidosta, sokeri (1/2 dl) sekä suola.

Hiiva alkaa olla valmista!

3. Mittaa kulhoon 6 dl jauhoa, ja sekoita joukkoon sitten vaahtoavaksi pulpunnut hiivaseos ja voi-maitoseos. Lisää jauhoa vähän kerrassaan kunnes taikina ei enää juutu sormiin.


4. Alusta taikina tasaiseksi pöydällä vartin ajan. Laita taikina sitten kohoamaan vaikkapa lautasella tai keittiöpyyhkeellä peiteltyyn kulhoon kahden tunnin ajaksi.

5. Taikinan kohottua pyörittele taikinasta pieniä palleroita ja anna niiden kohota uunipellillä keittiöpyyhkeen alla vielä 30 minuuttia.

HUOM! Jos olet oikein taitava taikinankäsittelijä, koita saada taitekohdat piiloon sämpylän pohjaan niin, että kansiosa jää hienosti sileäksi.

6. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele sämpylät muna-maitoseoksella ennen kuin laitat ne uuniin. Kypsennä 15 min. ajan tai kunnes pallerot ovat kypsiä.

7. Täytä paninopallerot mielesi mukaan!

Tyypillisiä italialaisia paninotäytteitä ovat mm.

prosciutto (crudo o cotto) & burro (ilmakuivattu/keittokinkku&voi)
prosciutto (crudo o cotto) & mozzarella
tonno&pomodoro (tonnikala&tomaatti)
mozzarella&pomodoro
spinaci&mozzarella (pinaatti&mozzarella)
melanzane&mozzarella (grillattu munakoiso&mozzarella)
salame&burro (salami&voi)
mortadella
bresaola&rucola
cotoletta (paneroitu kanan tai vasikanleike)

Ja muuten, dagen efter aamupalalla tämä pikku panino maistuu eri makoisalta myös nutellatäytteellä!

Buon appetito!

Ensivaikutelmia Sisiliasta

Muutama viikko sitten jouduin mainoksen uhriksi.

Sormi kun vain vahingossa lipsahti klikkaamaan auki sähköpostiin pudonneen äkkilähtölistauksen. 

Ja siellä se oli. 

Sisilia. 

Ja elämäni ensimmäinen pakettimatka. Määränpää saarella tuntematon.

Taorminan upeasta kaupunginpuistosta (Parco comunale)
näkyy koko Giardini Naxoksen rantaviiva.

Eikä aikaakaan, kun myös erään toisen tietokoneruudun äärellä alkoi matkakuume kummasti vapisuttaa.

Ja niin viikko sitten löysimme itsemme Sisiliasta Catanian lentokentältä. Ystäväni ja minä.

Perheen italianvahvistus joutui jäämään kotiin kastelemaan kukkia. 

Sisilialainen liikenne oli huomattavasti vähemmän villiä kuin odotin.

Tämä myyjä tietää mistä turistit tykkää! Kyydissä on kaktuksissa kasvavia
älyttömän kivisiä Intian viikunoita (Fichi d'India) sekä
ihan tavisviikunoita, oreganoa ja tietysti peperoncinoa.

Niin sitten jo pimentyneessä Sisilian yössä meidät istutettiin Giardini Naxoksen rantalomakohteeseen vievään bussiin. 

Sopivasti italialaisten juhannuksen eli Ferragoston kynnyksellä. Eli silloin kun koko Italia pyrkii rantaviivalle.

Ja minä taas mahdollisimman kauas rantatuoleista.

Hups.

Empiirisen tutkimustyön perusteella ainoat kellujat näillä rannoilla ovat suomalaisia.
Voi italialaiset mikä ihana asia teiltä jääkään väliin!

Kun bussi lopulta lähestyi majapaikkaamme, lentojännityksen ja nälän sumentama tajunta toden totta järkyttyikin. 

Ympärillä vellovaa valtavaa ihmismassaa. 

Meteliä ja liikennettä.

Paikkaa, joka näytti kaikelta muulta kuin unelmien Sisilialta. 

Ja pirunmoista kestohikeä.

Kuukävelyllä Etnalla. 

Silloin on paras vain pistää nopeasti jotain suuhun, avata ikkunat selälleen ja käydä välittömästi makuuasentoon.

Aamulla kaikki on paremmin.

Paljon paremmin.

Paparazzi iski Isola Bellassa. 

Niin tälläkin kertaa.

Ja vaikka Sisiliasta löytyi tämän matkan puitteissa lähinnä vain se turistisempi puoli, palasi kotiin huomattavan onnellinen, rentoutunut, kylläinen ja kauneuden sekä lämmön läpivalaisema matkalainen.

Vaikka oma luottokamerankantajani pitikin loman ajan huolta kodistamme, tarttui matkalta muutama kuva myös filmille. Sisilia kuvineen (ja makuineen) palaa siis lämmittämään muistoillaan myös täällä blogissa aina sopivan paikan tullen.

Paras aika päivästä.
Aperitiivit ja pääskyset auringonlaskun aikaan.

Teksti löytyy täältä.