keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Italia kännissä Cannesissa

No ei vaineskaan. Sainpahan vaan hyvän syyn selventää, että italialaiset eivät ole koskaan kännissä. Mutta Cannesissa, niillä tänään käynnistyneillä filmifestareilla, italialaiset sen sijaan ovat. Ja about joka vuonna - toisin kuin me ja se yksi (ei, kun onhan niitä sentään kaksi!) Kaurismäkemme.

Tämä vuosi ei tietenkään tee poikkeusta Italian Cannesjatkumossa, sillä festivaalin kilpasarjassa, itse Steven Spielbergin vetämän tuomariston arvioitavana, on tällä kertaa Paolo Sorrentinon elokuva "La grande bellezza" (Valtava kauneus), joka on herättänyt hienosti festivaalien alkuun ajoitettua kohua mahdollisen plagioinnin vuoksi.

Vaikka olen erään Sorrentinon aiemmista tekeleistä käynytkin ihan elokuvateatterissa läpinukkumassa (ja muut olen suosiolla jättänyt katsomatta), alkoi tämä miehen uutukainen kyllä kiinnostamaan. Elokuvan yhdessä pääosassa voisi nimittäin sanoa esiintyvän itse rakkaan Roomamme. Ja ennakkoteaserin perusteella varsin edustavasti.

Katsokaapa vaikka.



Noh, vaikka tuosta ei saane irti muuta kuin sen, että ei tämäkään liene mikään suuren yleisön elokuva, niin saattaisin sen jopa uskaltautua katsastamaan. Onhan käsittelyssä Rooman lisäksi elämäntapa, jota Italiassa kutsutaan sanalla mondanità, eli VIPpien helppo (?) bileitten, päihteiden ja muun mukavan täyttämä arki.

Mikäpä sen kiinnostavampaa!?

Muuten, mitä tulee leffaklipin alkukuvien kauniiseen Tevere -jokeen, niin tänään kiiri korviini vähemmän mairittelevia uutisia joen rannalta. Teveren rantapenkat ovat nimittäin kasvaneet niin törkeiksi jätevuoriksi, että jokea liikennöineet lautat ovat joutuneet keskeyttämään kiertoajelunsa toistaiseksi.

Voin vain kuvitella miltä Teveren rannoilla näyttää nyt. Itse en ole nimittäin koko Roomahistoriani aikana nähnyt joen rantapenkkoja vielä sellaisessa kunnossa, että ne olisivat houkutelleet minkäänlaiseen lähtikontaktiin tai romanttiselle risteilylle..

Harmi. Mutta onneksi molemmin puolin jokea sitä kauneutta sitten riittääkin yllin kyllin. Ihan elokuvaksi ja romantiikannälkäisten ähkyksi asti!



2 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida tuota italialaisten juomista. Ei siellä tosiaan pahemmin örveltäjiä näy. Ainakaan itse en ole koskaan heihin törmännyt. Sen sijaan olen usein joutunut pelkääjän paikalle autoon, jonka kuskilla on aivan varmasti enemmän promilleja, mitä turvallisuus vaatii. Esim viimeisellä reissullani oltiin eräässä pizzeriassa. Talo tarjosi aluksi jotain kuoharia. Jätin sen väliin, sillä mulla on yksi lääkitys, jonka kanssa alkoholi ei sovi ollenkaan. Kuskimme tarjoutui tyhjentämään myös minun lasin. Pizzan seurasi hän tilasi ison tuopin olutta. Päätteeksi talo tarjosi taas juotavaa. Pöytään ilemestyi kaksi likööripulloa. Toinen oli todella vahvaa, prosentit taisivat huidella neljässäkympissä. Kuski otti kunnon hömpsyt molemmista pulloista. Tuona iltata pikkasen kyllä paluumatka pelotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttua juttua, kyllä! Erilainen suhtautuminen alkoholiin on italialaisten kanssa seurustellessa erittäin ilmeistä. Kännijuomista ei oikein edes ole olemassa (sen huomaa jo aihepiirin sanaston suppeudesta!). Sen sijaan Italiassa ei tosiaankaan olla taottu päähän "jos otat, et aja" -tietoiskua. Enemmän tai vähemmän pienessä maistissa autoilu lieneekin enemmän normi, kuin poikkeus. Tässä suhtautumisessa, jos jossain, voi kyllä olla ylpeänä meistä suomalaisista!

      Poista