lauantai 11. toukokuuta 2013

..Kylläpä se makian myrkyn lykkäs!


Ihan sitä vaan lähdin kirjoittelemaan, että sain tässä päivänä eräänä tämmöisen kivan tunnustuksen..


Eikö ole ihana! Siinä on sydän ja kaikkea!

Tämän mukavan plakaatin postitti ilokseni Haaveena hyvä kuva -blogin Katinka, jota haluan kovasti kiittää niin tunnustuksesta kuin monista kivoista kommenteistakin, ihan blogitaipaleeni alkuaskelilta lähtien. Kiitos Katinka!

Tällaista kunniaa seuraa tietysti myös valtava vastuu, jonka pyrin nyt parhaani mukaan kantamaan heiveröisillä harteillani.. Huh huh, täytynee kyllä nauttia pieni lasillinen Verdicchiota, ei tästä muuten mitään tule..


Ensimmäinen tehtävä on kirjata ylös tunnustuksenantosäännöt. Tässäpä ne.  

Tunnustus lähtee eteenpäin seuraavilla säännöillä:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse 5 blogia (joilla alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle.

Seuraava tehtäväni olisi sitten nimetä viisi omaa Liebster -blogia - mikä on kyllä huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty.

Mutta ei auta itku markkinoilla. Niinpä kiitokset kivoista blogeista lähtevät tällä erää seuraaviin herkullisiin osoitteisiin:

Ja vielä ripaus pippuria..
Kirjeitä keittiöstä
Potluck by one
Cacio e Pepe
Ripaus tryffeliä

Noin.

Ettäs tiedätte, että minä täällä blogeistanne tykkään! Ja tämän jatkon voitte tehdä - tai jättää tekemättä, sillä lieneehän tämä tunnustus kiertänyt ilonamme jo varmaan hamalta 50-luvulta lähtien..




Täten pääsenkin tunnustuksen kliimaksiin, eli avautumisosioon. Voilà nämä haasteen kiperät kysymykset - ja valtaisan viisaat vastaukset!

Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:
Aikaa olla vaan
Musiikkia
Raitista ilmaa
Suolaista syötävää
Suukon


Viisi kirjaa, joita (minä, joka luen nykyään ihan hävettävän vähän) suosittelen muille:
L.M. Montgomery: Anna ystävämme
Riikka Pulkkinen: Totta
Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love
Jonathan Safran Foer: Extremely Loud And Incredibly Close (vai onko tällä joku suomenkielinen nimi?)
Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala


Viisi materialistista (joulu)lahjatoivetta:
Voi härregyd. No..

puhelimen voisin siirtää 2000 -luvulle
toimiva polkupyörä, jota kukaan ei halua varastaa
joku sellainen laite jolla pääsisi matkustamaan lentämättä


Viisi paikkaa, joissa haluaisin käydä:
Pariisi
New York
Toscanan viinialueet
Sisilia
Barcelona
Japani

(joo, edellisestä kohdasta jäi uupumaan, niin tasoitin vähän tässä..)


Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:
kiltti, jästipää, utelias, herkkis, mattimyöhänen (ja tunnollinen, siksi tässä kiltisti parhaillani avaudun..)


Viisi lempiruokaani:
pihvi (tagliata di manzo)
pasta (al pomodoro/pesto/con le vongole)
pizza (margherita/bianca/marinara)
risotto (alla milanese/funghi porcini)
juusto (pecorino fresco)


Viisi elämänohjetta, jotka haluan jakaa muille (Holy moly!!):
hengitä
syö(&juo) nauttien
lepää&anna ajatusten lennellä
naura
nautiskele aina kun mahdollista!


Ja se mikä ei tapa, vahvistaa! Näinpä tästäkin haasteellisesta tunnustuksesta selvittiin entistäkin vahvempana.

Nyt, hyvää lauantai-iltaa!


Viheriöiviä vuoria fiilistelevä teksti löytyy täältä.

Kuvat ovat Pienzasta, Toscanan vihreiltä kummuilta. Alue on luonnollisesti myös lempijuustoni, pecorino frescon kotiseutua!

8 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia. Minullakin on haaveissa Pariisi ja muutkin noista paikoista. Sisiliassa kannattaa ehdottomastai joskus käydä, on se sen verran erilaista muuhun Italiaan verrattuna (Etnan tuoksu, kaikki kukkii myös talvella) itse pidin etenkin Messinan rannikkoseuduista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toscana on kyllä paikoin kuin satukirjasta, ah! Sinne kun pääsisi taas huokailemaan sitä kauneutta.. Sisilia kyllä alkoi taas kutitella siihen malliin, että sitä pitäisi päästä tutkimaan heti tänä kesänä. Speriamo bene!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hih! Olin kyllä hetkittäin ihan hämmästynyt, miten noin helppoihin kysymyksiin oli niin vaikea vastata!

      Poista
  3. Kiitos palkinnosta ja haasteesta! Omat vastauksesi olivat kutkuttavia, erityisesti tykkäsin päivittäisestä suukon tarpeesta, laitteesta, jolla pääsisi maasta toiseen lentämättä sekä elämänohjeesta nauraa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo on puolellani, saanhan blogisi mukana mm. lennellä lentokoneetta sinne Ranskaan!

      Poista
  4. Kiitoksia tunnustuksesta ja haasteesta. Olipa mukava myös lueskella sinun hauskat vastauksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia itsellesi herkullisesta blogista! Näihin vastaaminen oli myös aika hauskaa itsetutkiskelua!

      Poista