torstai 16. toukokuuta 2013

One more parsa for the road

En sitten pystynyt pitämään näppejäni erossa parsasta..

Mutta kukapa pystyisi, kun kerron mitä herkkua parsoista laitoin ennen kuin siirryn Italian mamman lihapatojen ja täyshoidon piiriin!


Speckinhalaamat parsat (2 hengelle)
1 paketti vihreää parsaa
n. 50g speckiä
1 tl (vajaa) suolaa
1/2 sitruunan mehu
2 tl parmesaania
oliiviöljyä

1. Pese ja huuhtele parsat. Kuori kannasta pois puinen osa ja keitä parsoja 5 min. Anna sitten jäähtyä.

2. Revi speckistä suikaleita (se saattaa olla hieman haastavaa, mutta älä luovuta!) ja pyörittele ne parsojen ympärille.

3. Asettele parsat uunivuokaan. Purista päälle sitruunan mehua ja suolaa parsat kevyesti kauttaaltan. Ripottele koko komeuden päälle hieman oliiviöljyä ja lopuksi parmesanraastetta.

4. Kypsennä 200 -asteisessa uunissa 20 min.

Ja nauti, tietysti!


Lauantaina vakaana aikomuksenani on levittää Euroviisujen ilosanomaa kisoista mitääntietämättömälle italialaisnuorisolle. Toivottavasti saamme silloin jännätä Italian lisäksi (Italiahan Euroopan suurmaana pääsee finaaliin automaattisesti, vaikka törkimykset snobbasivat koko kisoja lähes 20 vuotta) myös Suomea, niin hommassa on vähän enemmän mieltä.

Italian ihana viisuilija Marco Mengoni on muuten nyttemmin Rooman poikia ja Italian 3. X Factorin voittaja. Aikamoisen - ajoittain suorastaan korviasärkevän - laajamittaisiin ääniin yltävä Marco ottaa viisuissa L'Essenzialen kanssa iisisti. Tämän hienon San Remo -voittajan lisäksi tässä pieni näyte myös siitä Marcon rajummasta puolesta.

Buon ascolto!

Teksti löytyy täältä.

6 kommenttia:

  1. Parsa on vain niiin herkullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiin on - enkä pysty pitämään siitä näppejä irti vaikka yritänkin!

      Poista
  2. Speck! Tämäpä virkistävää vaihtelua parmalaiselle! Täytyy lähteä jahtiin Tampereen kauppoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prismasta löytyy ainakin etelämpää, toivottavasti sieltäkin! Speckistä tykkään erityisesti ruoanlaitossa, koska se kestää kuumentamisen vähän vähemmän "haisulina" kuin parmalaiset..

      Poista
    2. Kiitti vinkistä, sinne siis! Omat parsat (laskettu, 20 pientä alkua yhdestä taimesta, muut kolme vanhaa tainta taitaa olla kiikun kaakun elossa) alkavat kasvaa. Tuoreen parsan himossa on huhkittu muutama päivä uuden parsapenkin perustamisessa. Eihän sitä isompaa satoa tarvitse odottaa kuin 3 vuotta, ehtii kerätä paaaljon hyvin ohjeita ;)

      Poista
    3. Olette pistäneet kyllä hienon projektin pystyyn!! Onnea ja menestystä parsatarhallenne, 20 parsanalkua kuulostaa jo erittäinkin mahtavalta alkuasetelmalta!

      Poista