tiistai 3. syyskuuta 2013

Annetaanpa albiinopaprikalle vähän väriä ja paljon makua

"Pthyi!" meinasi päästä kun salaatin joukossa joutui ensi kertaa suuhun palanen valkoista paprikaa.

Kasvisparan maku kun oli, jos mahdollista, vieläkin aneemisempi kuin sen ulkonäkö.

Joka taas oli yhtä verevä ja herkullinen kuin vampyyrillä. Enkä nyt puhu mistään teiniherkkuvampyyreistä.

Mutta niin kuin kauhuelokuvat, jotka karmeudestaan huolimatta oudosti kiehtovat, myös valkoisessa paprikassa oli jotain kutkuttavaa.

Koska valkoisessa paprikassa oli vaisusta ensivaikutelmasta huolimatta rutkasti potentiaalia olla Valittu.


Sillä keväällä elämäni täytti missio.

Roomalaisen torimyyjän suosituksesta Suomeen kuskatut pienet, kevyesti pikantit vihreät friggitelli (tai friarielli) paprikat olivat nimittäin saaneet minut tulisesti rakastumaan.

Ja kuin vähäpäinen tytönheitukka heittäydyin rakkauteen sen kummempia analysoimatta. Kyllähän Suomesta nyt paprikaa löytyy.

Helluntaiheila vm. 2013.
Mutta kun ei löytynyt. Ei sitä oikeaa.

Kokeilin kaikki tavalliset. Samoin suipot. Hyvää oli. Muttei tarpeeksi.

Ja sitten vastaan tuli tämä väritön ja mauton paprikanraasu. Suomalainen friggitelli.

Valittuni.


Friggitelli -lisäke valkoisista paprikoista (2 hengelle)

500g valkoista paprikaa (paprikat kutistuvat hurjasti, ja puolen kilon satsi kutistuu varsin miniksi lisukkeeksi kahdelle. Kantsii tehdä kerralla enemmänkin, vaikka parhaimmillaan nämä ovat saman tien syötyinä.)
2 isoa valkosipulin kynttä
1 pieni peperoncino (chili)
1 tl (karkeaa meri)suolaa
runsaasti oliiviöljyä (friggitelli tarkoittaa kirjaimellisesti pieniä friteerattuja asioita!)


1. Pese ja halkaise paprikat. Poista siemenet ja valkoiset osat ja leikkaa paprikat sitten reilun peukalonpään kokoisiksi paloiksi.

HUOM! Nuo ihan aidot ja alkuperäiset friggitellit tehdään monesti myös siemeniä putsaamatta. Jos friggitellejä tulee vastaan etkä pelkää hentoa tulisuutta (tai siemeniä), viskaa ne pannuun ihan kokonaisina!

2. Kaada paistinpannuun reilusti öljyä (koko pohja pitää olla öljyn peitossa, vähintään) ja laita valkosipulin kynnet kuullottumaan öljyssä kullanruskeiksi.

3. Kun kynnet ovat saaneet värin pintaan molemmin puolin (varo etteivät ne kuitenkaan pala), heitä paprikat pannulle. Mausta hienonnetulla peperoncinolla ja suolalla ja nosta lämpöä niin että rätinä käy. Valmistaudu henkisesti siihen, että rasva roiskuu. Anna siis kaikessa rauhassa sen roiskua ja - välillä sekoitellen - paprikoiden pehmetä ritisevällä öljyssä kullanruskeiksi ja herrrrkullisiksi.

Setti on koossa. Syksy saa tulla.


6 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä!
    Kokonaiset friggitellit on ihania ja lähes ainoita paprikoita mistä tykkään.
    (Ne perus isot keltaset ja punaset on mun mielestä tosi tylsiä.)
    Hauskoja noi valkoset paprikat kyllä, en muista koskaan tommosia käyttäneeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, kokonaisina en ole näitä vielä päässyt maistamaan! Tämä on yksi niistä herkuista joita harvoin (jos koskaan?) löytyy ravintoloista - ja valitettavast anoppilassakaan nämä eivät kuulu tarjontaan. Byääh. Mutta pysyn toiveikkaana!

      Törmäsin itsekin näihin valkosiin tyyppeihin ensimmäistä kertaa ihan vasta loppukesästä. En oikein tiedä mihin ne oikeastaan on tarkoitettu..

      Poista
  2. Minäkin olen noita kalmankalpeita joskus ostanut ja yleensä ne ovat ehtineet mennä huonoiksi, ennen kuin olen ehtinyt ne käyttää, eivät leivän päälläkään maistu hongalta eikä haavalta.
    ps. sinulle on pieni haaste Campasimpukassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä resepti astui elämääni ihan kreivin aikaan, koska valkoinen paprika on näyttänyt vyöryneen vihannestiskeille ihan voimalla (ja hämmästyttävän halvalla hinnalla)!

      Kiitos haasteesta, kiva käydä makustelemaan mennyttä kesää vielä ihan ajatuksella!

      Poista
  3. Kun olet jo kerran löytänyt näitä ihanuuksia, varmasti tykäsit niitä myös tällä tavalla:

    http://sokerivaltakunta.blogspot.fi/2013/03/tehdaan-paprikasta-iso-juttu.html

    tai

    http://sokerivaltakunta.blogspot.fi/2013/06/taytetyt-paprikat-paprika-dolma.html

    Lidl myy niitä vuoden ympäri, joskus myös vihreä varisena ja ne tulevat Unkarista, Kreikkasta ja Turkkista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon herkullisista vinkkilinkeistä Sanja, tykkäisin tykkäisin! Jälleen kerran on siis syytä kääntää toiveikas katse kohti Lidliä..

      Poista