maanantai 4. marraskuuta 2013

Hävikkiviikko - Punaviinissä paistetut perunat

Tällä viikolla vietetään ensimmäistä kertaa Kuluttajaliiton järjestämää Hävikkiviikkoa, joka on kerrassaan loistava syy ottaa viimein härkää sarvista, ja tyhjentää erinäisiä keittiöön kertyneitä elintarvikepussukoita ja purnukoita "köyhän keittiön" kuningattarien eli Italian mammojen tyyliin.

Sillä vaikka ajankohta on ollutkin ruoanhamstrauksen näkökulmasta varsin asiallinen - ennen viikonloppuahan jääkaapissa mollotti vain valo - täytyy totuuden nimissä sanoa, että valon lisäksi jääkaappia hallinnoivat jatkuvasti myös muutamat perisyntini.

Nimittäin ne sekalaiset purkkienpohjat yhtä jos toista säilykettä, joita en ole koskaan oikein taipunut ruoaksi laskemaan. Paitsi silloin, kun muistan Pasta Puttanescan.

Se kyllä onkin sitten niin namia, että sitä varten täytyy pian taas korvata kaapista kadonneet purnukat uusilla..


Purkinpohjien lisäksi jääkaapissa on sekalainen joukko juustonkannikoita, jotka tuppaavat unohtua uusien juustohankintojen varjoon.

Ja tietysti niitä yksittäisiä pusseihinsa unohtuneita porkkanoita, sellereitä ja omenoita.

Parasta ennen päiväyksien rajaseuduilla kiikkuvista kananmunista puhumattakaan.

Jne.

Jne.

Aijai. Mitähän äiti tästä kaikesta sanoo..


Tuo päivästä toiseen jääkaapista vastaan tuijottava sekalainen seurakunta ei näin maanantaina kuitenkaan inspiroinut vielä riittävästi, ja päätinkin lähteä Hävikkiviikon aluksi seikkailemaan hieman yllättävämmän yhdistelmän pariin.

Näitä molempia suosikkejani nimittäin jäi juuri sopivasti viikonlopulta tähteeksi..

I love Mondays!

Sarjassamme "Brutti ma buoni" - "Rumia, mutta ah, niin hyviä"!

Punaviinissä paistetut perunat


1/2 kg keitettyjä perunoita
2 pientä sipulia
50 g voita
oksa rosmariinia tai kourallinen salviaa
1 dl punaviiniä
mustapippuria
suolaa (myllystä)



1. Jos keität perunat lisuketta varten, lisää keitinveteen kourallinen karkeaa suolaa ja anna perunoiden jäähtyä täysin ennen kuin jatkat paistohommiin.

2. Laita isoiksi paloiksi pilkotut sipulit ruskistumaan voissa. Sipulien pehmennettyä lisää pannulle paloitellut perunat (kuorineen, jos vain mahdollista!), pilkottu rosmariini (tai salvia) ja ruskista perunoita kunnes ne ovat herkullisen kullanruskeita.

3. Kun perunat ovat mukavasti ruskistuneet, kaada pannulle punaviini, ja anna sen haihtua ja pyörittele samalla perunoihin viinipinta kauttaaltaan.


4. Mausta mustapippurilla ja ihanilla isoilla suolasattumilla.

Buon appetito ja herkullista hävikkiviikkoa!


16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jostain ihmeen syystä tuota punaviiniä jää meillä aina ihan hävikiksi asti!?! Tämä oli oikeinkin maistuva tapa nautiskella ne pullonpohjatkin pois kuleksimasta, kokeile ihmeessä!

      Poista
  2. No komppaan Campaa! Olipas erikoinen juttu mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tämä yhdistelmä ihan heti olisi itsellenikään mieleen tullut.. Mutta täytyy se vaan uskoa, että pikkuloraus punkkua tekee aina hyvää - myös perunoiden kaverina!

      Poista
  3. Aivan loistava idea viinin jämien käyttöön! Mä vaikeilen aina, että mihin heitän loput punaviinit, jos halutaan juoda ihan vaan lasilliset ruoan kanssa. Meillä ei lihapatoja haudutella, joten sellaisinkaan sitä ei voi upottaa. Paistinperunoihin jatkossa siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, loistavaa, että saadaan sielläkin pullonpohjat hyötykäyttöön!

      Ja arvaappa mitä Sofia - punkusta tulee kaiken muun lisäksi myös vallan mainioita pipareita. Eikö olekin siistiä?!!?

      (Ohje löytyy täältä: http://toinenjalkaitaliassa.blogspot.fi/2013/10/viininjamat-meni-pipariksi.html)

      Poista
    2. Punkkupipareita!?!?! WHAAAT??? Aivan mahtavaa!!!

      Poista
    3. Kyllä - jälleen yksi hyvä syy lisää korkata pullo punaviiniä!

      Poista
  4. Ooh, loistavaa! Kaksi suosikkiainesta ;) Ja taatusti parempaa kuin maitoperunat, joista olen vaan kuullut horrortarinoita. Maito sopii ruisleipään, ei perunaan. [Tämä on tätä pohjolais-savolaista kulttuurivaihtoa(sotaa), teilla taidetaan käydä suomalais-italialaista kulttuurivaihtoa.]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitoperunat!! Se ei voi olla pahempi kuin makaroonivelli, jota olen sitäkin joskus paremmin tietämättä italialaisella tarjoillut - vai voiko??

      Tässä suomalais-italialaisessa kulttuurivaihdossa olen ainakin yhden asian oppinut ja se on "don't mess with macaroni". About kaikki muu uppoaa varsin kiitettävästi!

      Poista
    2. Miksi keittää uudet perunat maidossa ja tarjoilla ne maidossa... sen voi vain pohjalaanen matriarkka tietää ;)

      Voin hyvin kuvitella ilmeen pyhäinhäväistyksestä nimeltä makaroonivelli. Vaikka se kuinka kuuluisi "näin tätä meillä syödään" (tai ainakin jotkut) osastoon ;)

      Poista
    3. Täytyy heti kaivaa internetistä lisätietoa tuosta pohjalaisesta perinteestä - saatanpa vaikka noista jopa tykätä näin 1/4 pohjalaaasena!

      Poista
  5. Oh, taivas mikä idea. Parhaiten piilossa pidetty kulinaarinen salaisuus. Ja punkkupiparitkin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ne italialaiset meille aina vaan markkinoi pitsaa ja pastaa - vaikka oikeasti mieli halajaa vaan punaviiniä (ainakin tähän aikaan vuodesta)!

      Poista
  6. Ei voi muuta enää lisätä aiempien kommentoijien perään, ku että: Niinpä! Pakko kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Pikkunokareella voita ryyditetyn perunan ja punkun kanssa ei ihan pahasti voi mennä metsään.. eli ei kun buon appetito vaan sinnekin suunnalle!

      Poista