maanantai 20. tammikuuta 2014

Kadonneen reseptin metsästäjä

Kerronpa teille nyt tarinan, jolla on onnellinen loppu!

Katsokaa, kävi nimittäin niin, että joululomalla ennalta-arvattavat askeleemme veivät taas ihastuttavaan Montin kaupunginosaan Roomassa.

Ja yhtä arvattavasti polku johti myös uudeksi vakkaripaikaksi muodostuneeseen Taverna Romanaan, jonka ovella käsi kävi hieman häpeällisesti jo hyvissä ajoin ennen lounasaikaa eli klo 13.

Eli silloin kun henkilökunnan olisi syytä antaa vielä nauttia rauhassa ansaittu ateriansa. Sinä tyynenä hetkenä ennen kuin nälkäisten massojen myrsky vyöryy ravintolan yli.

Mutta me ei välitetty. Meillä oli kauhia nälkä.

Niinpä istuimme pöytään ja tilasimme litran viiniä siinä odotellessa.

Ja mietiskelimme, miten erilaiselta paikka näytti tyhjänä.

Ja vähän nolottikin. Ennen kuin viini alkoi rentouttaa.


"Nälkä on paras ruokalaji."
Mutta pääsimmepä ainakin odottelematta pöytään.

Eikä mennyt aikaakaan, kun pöytään saapui myös ruokalista.

Sitten alkoi tiputella erinäisiä annoksia.

Joiden kulminaationa keskuuteemme saapui se tähänastisesta elämästä piilossa pysynyt aarre.

The Keitto.


Se näytti aika jänskältä. Ollakseen keitto.

Pitihän se siis tietysti valokuvata.

Onneksi.

Sillä kun ensimmäinen lusikallinen tätä jumalaista keittoa oli päässyt suuhun, meni taju.

Viinillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. I promise.


Kun toivuin vihreän keiton aiheuttamasta nirvanasta ja ymmärsin, että tulen tarvitsemaan maistamaani ruokaa myös ennen seuraavaa Rooman matkaa, nousi tuskan hiki.

Vierellä tallaava italialaisen ruoan kävelevä ensyklopedia ei nimittäin siinä vaiheessa enää millään muistanut mitä oli listalta tilannut keiton saadakseen.

Eikä edes minulla (siis what??!) ollut mitään käsitystä, että mistä se keitto pääasiassa oli tehty. Mikä oli keiton vihreän syvin olemus. Nessun'idea!

Alkoi siis armoton salapoliisin työ.

Ottamastani kuvasta löytyi muutama keskeinen johtolanka. Mustapippuri. Isot krutongit.

Ravintolan Trip Advisor sivulta löytyi jättipotti - jonkun asiakkaan kuvaama ruokalista, jossa mainittiin "Scarola saltata con ceci e pecorino". BINGO!

Sitten piti tietysti vielä selvittää, että mitäääs se scarola nyt oikein olikaan (ilmeisesti jotain salaattisikurin ja friseesalaatin välimaastosta).

Ja sitten alkoi tutkimusmatka makuihin; miten ne saataisiin kohdilleen, olisiko mitään vähänkään vastaavaa keittoa.

Ja lopulta, hieman Napolin suuntaan nojaavilla kommervenkeillä keitto heräsi eloon omassa kotikeittiössä.

Vaikka väri olikin hieman matkan varrella haalistunut, niin kerrassaan herkkuun makuun se ei vaikuttanut sen höppäsen pöläystä.

Esikuvani Indiana Jonesin sanoin: "Trust me! (I know.)"


Taitsin kik-herne & salaattisikuri -aarre - Scarola saltata con ceci e pecorino (just ja just 2 hengelle)

2 l vettä
1 rkl (eli sen verran mitä lusikkaan jää kun pinnan tasoittaa sormella) karkeaa merisuolaa

2 salaattisikuria (n. 300 g)
n. 2 dl purkki-kik-herneitä
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä

mustapippuria
Pecorino -juustoa
pala pari päivää vanhaa vaaleaa leipää

Endiivi eli salaattisikuri.
1. Laita kattilaan kiehumaan kaksi litraa vettä ja mausta vesi ruokalusikallisella suolaa.

2. Huuhtele endiivit ja pilko ne sitten suurpiirteisesti pienemmiksi paloiksi. Heitä edviivit suolattuun veteen ja anna kiehua 5 min. Nostele endiivit sitten reikäkauhalla lävikköön tiputtelemaan ylimääräiset nesteet ja madalla levyn lämpötilaa siten, että keitinvesi pysyy lämpimänä mutta ei kiehuvana.

HUOM! Älä heitä keitinvettä tässä vaiheessa pois, sillä sitä tarvitaan keiton liemeksi!

3. Laita sitten toinen kattila lämpeämään levylle matalassa lämpötilassa. Kaada kattilan pohjan peitteeksi oliiviöljyä ja lisää joukkoon pilkotut valkosipulinkynnet kuullottumaan.


4. Kun valkosipulit ovat pehmenneet (mutta ei palaneet!), puristele endiiveistä vielä liiat vedet pois ja laita ne hyppimään pannun valkosipulisessa öljyssä (=scarola saltata). Endiivien hieman pehmettyä lisää joukkoon myös kik-herneet (poista suolaliemi ennen lisäystä) ja ripaus pippuria. Anna koko komeuden nautiskella öljykylvystä miedolla lämmöllä 10 min. ajan.

5. Ala lisätä kattilaan sitten endiivien keitinvettä desilitra kerrallaan. Soppa saa tekeytyä vähintään 30 min. ajan ja keitinvettä tulee sillä välin lisätä kaikkiaan 5dl.

Testaa loppuvaiheilla suola. Jos keitos tuntuu liian suolaiselta, lisää loppupäässä keitinliemen sijaan vettä. Älä kuitenkaan hankkiudu kaikesta suolasta eroon, muuten keitto ei pääse näyttämään koko komeuttaan.

6. Leikkaa leivästä muutama paksu siivu ja siivuista miehekkäänkokoisia leipäkrutonkeja. Lisää paistinpannulle sitten asiallinen plöräys öljyä, anna öljyn hieman kuumeta ja heitä krutongit sitten ottamaan pintaan väriä.


7. Annostele soppa lautasille. Lisää keiton päälle krutongit, raaputa päälle pecorinoa raastimen isoimmalla terällä ja pyöräytä lopuksi myllystä päälle hienostelematon tujaus mustapippuria.

Syömään! Buonissimo appetito!


8 kommenttia:

  1. Mità luulet onnistuisiko frisee-salaatista? Comunque la ricetta è da provare :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha haa! Olen ihan varma, että toimii myös friseellä. Tosin niihin frisee-salaatteihin, joihin täällä Suomen kotikulmilla törmään, jäänee käsittelyn jälkeen hyvin vähän purutuntumaa (vaikka väri olisi takuulla perfetto!). Mukavasti säilynyt purutuntuma taas oli tuon valjun endiivin erityinen plussa-puoli. Molempi parempi. Ilmeisesti..

      Poista
    2. Hmm.. laitan kokeiluun sekoitelman. Scarola kun Italiassa on sen verran rapsakkaa. Olen kokeillut vain jossain piirakoissa Gaetan tiellaa imitoiden. No jos menee plòrinàksi niin raapaisen reilummin pecorinoa pààlle ja varmasti maistuu.

      Poista
  2. gnam gnam, kuulostaa ihanalta!

    olen syönyt ja itsekin tehnyt semmosta cremaa tahi keittoa mihin tuli scarolaa ja fagioli lessati, mutta tää lähtee ehdottomasti kokeiluun (ceci on mun mielestä vielä parempia yleensä kyllä aina)
    ..ja tietty paljon pecorinoa ja rapeita krutonkeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mulla kun on tämä valtava palkokasvien himo, niin sen lisäksi, että soppaa täytyy kokeilla frisee-salaatilla, pitää antaa pavuillekin mahdollisuus.. Nekin kuulostaa tähän korvaan kovin houkuttelevilta! Ah, ihana talvi lukuisine lämmittävine soppineen!

      Poista
  3. Slurps miten mahtavan kuuloinen soppa, suu vettyi tätä lukiessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Riitta, mulla vettyi tätä lusikoidessa myös silmäkulma!

      ..Enkä edes ihan kamalasti liioittele..

      Poista