Vieraissa - Toinen Jalka Kreikassa

Ja lähes huomaamatta päivät muuttuivat viikoiksi ja kesä kääntyi syksyksi.

Kotiinpaluuta väritti päättymätön sade ja punaisena loistavat pihlajanmarjat.

Kun Suomessa syys heitti hyvästejään kesälle tallustelin vielä onnellisen tietämättömänä varvassandaaleissa erään karun kreikkalaisen saaren rantaviivaa.

Hyväksyin, että hiki ja hiekka ovat osa arkipäivää.

Päivätaivaan pinta on maalattu tasaisen siniseksi.

Ei ole farkkuja eikä pitkiä hihoja.

Ja sade.

Se on vain kaukainen muisto rantakahvilan levylautasella.

Päivittäisillä venematkoilla rakastuin mereen.

Opin meltemi-tuulten nostamilla aalloilla kreikkalaisen viisauden:

On kolme asiaa, joita vastaan mies häviää aina;
meri, tuli ja nainen.

Hämmästelin miten vähän kohtaamani kreikkalaiset muistuttivat naapureitaan italialaisia.

Ja toisaalta miten vaivattoman samanlaisia taas me, Euroopan toisessa ääripäässä idän ja lännen välillä tasapainottelevat suomalaiset ja kreikkalaiset olimmekaan.

Kotiin, sivistyksen ja Cheekin valtakunnan piiriin paluu taas avasi yllättäen silmät sille, miten raikastavaa olikaan ollut elää hetki paikassa, jossa kaikenlaiset statussymbolit ja kilpavarallisuuden merkit olivat puuttuneet päivittäisestä kuvastosta.

Uutisista puhumattakaan.

Vähemmän kaikkea OLI niin paljon enemmän. Ainakin tällaiselle naiiville ei-kreikkalaiselle.

Ja tuo sanonta päti myös ruokapöydässä. Viimein aloin senkin ymmärtää.

Kovemmaltakin syöjältä pakeni ruokahalu ennen haarukallistakaan, kun eteen kannettiin lehmänpuolikkaan kokoinen pihvi. Tai pesuvadillinen pastaa.

Kreikkalaisen keittiön parasta antia olivatkin tällä otannalla pienet alkupalat, mezet. Ja meze-osaston superherkkua oli japanilta kuulostava Saganaki, leivitetty juusto. 

Saganaki

1 paketti Saganaki-juustoa (pitäisi löytyä kaupoista halloumin naapurista), myös feta on ok

1 kananmuna

n. 1/2 dl vehnäjauhoa

oliiviöljyä

1/2 sitruuna

1. Siivuta juusto n. 1 cm paksuisiksi siivuiksi. Vatkaa kananmunan rakenne rikki lautasella, johon juusto mahtuu sopivasti uppoamaan. Levitä jauhot toiselle lautaselle.

2. Lämmitä öljy paistinpannulla (ei uppopaistomäärää, mutta niin, että juuston pohja on tasaisesti öljyssä). Pyöräytä juustosiivut ensin kananmunassa, sitten jauhoissa ja laita pannulle kypsymään kullankeltaiseksi ja rapsakaksi molemmilta puolin.

3. Purista ennen tarjoilua juuston päälle vielä sitruunamehua ja syö pois saman tien!

Erinäisistä ja erikokoisista meze-aterioista taisi kaikkein muistorikkain olla suomalaisia lähes 40-vuoden ajan kestittäneen herrasmiehen ylenpalttinen läpileikkaus ravintolansa alkupalatarjontaan. 

Päättymättömän mezevirran lisäksi hymyilyä aiheutti tieto siitä, että siellä kaukana joku oli ottanut suomalaiset asiakkaat niin sydämelleen, että oli opetellut hassun kielemme. 

Ihastuttava ja ilostuttava kohtaaminen ruoan ja kahden eri kulttuurin äärellä. 

Oikea onnenhetki.

Vaikka saarella oli saamieni tietojen mukaan nyttemmin useampiakin italialaisturisteja, Italia loisti lähes täydellä poissaolollaan elämästä ensimmäistä kertaa ikuisuuteen.


Italia oli pieni häivähdys pakollista pastaa hotellin seisovassa pöydässä.

Italia oli kadulla vastaan kävellyt ihmisjoukko, joka ei väistänyt vastaantulijaa.

Italia oli aamupalabuffetista pelkän marmeladipaahtoleivän poiminut nainen.

Italia oli rannalla viihtynyt perhe, jossa isä yritti epätoivoisesti leikittää lasta ja äiti samaan aikaan pitää lapsen täysin siistinä ja kolhuttomana.

Italia oli ajoittainen Eros Ramazzottin ääni erinäisissä kaiuttimissa.

Ja siinäpä se.

Oli suuri rikkaus päästä hetki kulkemaan täysin kulkemattomia polkuja.

Mennä tuntemattoman virran mukana ja luottaa ihmisiin, joiden kielestä ei ymmärtänyt mitään.

Paitsi sen, että se kuulosti epäilyttävän vihaiselta.

Mikä taas oli ihan väärin tulkittu.


Matkailu siis jälleen avarsi vähintään ymmärtämään sen, ettei ole äänensävyihin luottaminen.

Mutta jos johonkin haluaa luottaa, Kreikassa se voisi olla se, että n. 50% varmuudella vastaan kävelevä mies on nimeltään Dimitris.

Dimitris ja joku tyttö auringonlaskussa.