tiistai 2. huhtikuuta 2013

Miniatyyrituulihattuja vaniljakreemillä

Italialaisilla on ihana tapa viedä emännälle pieniä leivonnaisia silloin kun kutsu kuuluu toisen kestittäväksi.

Pasticcerioista, eli makeita leivonnaisia myyvistä kaupoista voi käydä näppärästi ennen kyläilyä kokoamassa mukaansa sopivankokoisen tarjottimellisen näitä suloisia pikku suupaloja, joten tämän tuomisen hankinta on myös yhtä helppoa (?) kuin kukkapuskan tai viinipullonkin valinta.

Ja makealle suorastaaan yllättävän persot italialaiset rrrrakastavat näitä pikkuleivonnaisia!

Sen lisäksi, että minikokoiset leivonnaiset ovat söpöjä kuin korut, ne ovat myös juuri sopivan pieniä mahtuakseen aterian päälle kaltaisteni suolaisenystävien masuun.

Pääsiäispöytäämme tuohon lajitelmaan olennaisesti kuuluvia pikku tuulihattuja eli bignè eli bignola -leivonnaisia valmisti perheemme italialaisvahvistus. Pikkupampuloiden sisään pursotettiin vaniljanmakuista crema pasticceraa, joka on yksi italialaisten leivonnaisten perustavanlaatuisista kivijaloista ja jälkkäriä raikastettiin mansikoilla.

Voi herranjestas miten nättejä niistä tuli, makoisuudesta puhumattakaan!


Bignè -taikina (n. 50 kpl)
125g voita
2 dl vehnäjauhoa
3 kananmunaa
2,5 dl vettä
1 tl sokeria
ripaus suolaa


Crema pasticcera
5 dl (punaista) maitoa (3,5 dl lämmitetään, 1,5 dl käytetään viileänä)
1/4 dl vehnäjauhoa
1,5 dl sokeria
6 keltuaista
1 tl tai tanko vaniljaa (vaniljan sijaan maustamiseen voi käyttää myös sitruunankuorta)



Tuulihattujen valmistus

1. Laita vesi ja voi kattilaan ja anna seoksen kiehahtaa.

2. Kun voi on sulanut, lisää kaikki jauhot kerralla ja sekoita. Kun taikinasta on tullut kiinteä ja tasainen  "klöntti", joka ei tartu reunoihin, ota kattila levyltä.

3. Anna taikinan hieman jäähtyä ja sekoita sitten joukkoon kananmunat yksi kerrallaan.

4. Pursota taikinasta pieniä töttöröitä leivinpaperille. Tuulihatut eivät kamalasti leviä sivusuuntaan, joten sivuille ei tarvitse kamalasti jättää kasvuvaraa.

5. Paista 170 asteessa noin 25 minuuttia, tai kunnes hatut ovat saaneet pintaansa kaunin kullanvärin ja ovat muuttuneet keveiksi (töttöröiden sisään jää kypsentäessä pelkkää ilmaa).



Crema pasticcera

1. Laita vaniljalla maustettu maito (3,5dl) kattilaan lämpenemään. Huolehdi, että maito ei pääse kuitenkaan missään vaiheessa lämpeämään kiehuvaksi asti.

2. Vaahdota erillisessä kulhossa keltuaiset. Lisää joukkoon sokeri ja jauhot sekä lopuksi jäljelle jäänyt maito (1,5 dl) ja vatkaa tasaiseksi.

3. Sekoita keltuiasseos lämpimään maitoon jatkuvasti vispilällä vatkaten. Nosta hieman levyn lämpötilaa ja jatka vatkaamista. Älä anna kuitenkaan kiehehtaa. Crema on valmista, kun seos on sakeutunut.

4. Anna creman jäähtyä kelmulla peitettynä, jotta sen pintaan ei muodostu kuivaa kalvoa.

5. Täytä tuulihatut cremalla pursottimen avulla ja lopuksi koristele tomusokerilla.

Che goduria!


3 kommenttia:

  1. Vuoroin vieraissa :) kiva kun kävit kommentoimassa ja antamassa vinkkiä. Mahtava tuulihattu postaus :) herkullisen näköstä! Nyt alkoi blogissani myös kuukauden ruokahaaste,käy tsekkaamassa ja toivottavasti lähdet mukaan,sulla on varmasti hyvää suklaa ohjetta italian malliin. Kiva blogi sulla.

    VastaaPoista
  2. Ja kiva kun kävit vastavierailulla! Ruokahaasteeseen on yks resepti juurikin sopivasti korvan takana..

    VastaaPoista