Pojalla oli kädessään paksu sarjakuvakirja ja pulskaksi lehteilty Suomen matkaopas.
Käytävän toisella puolella istui pojan kaveri, toinen yhtä ilahduttavan kirkasotsainen ja pirteä pojanviikari, joka silmät innosta hehkuen arvuutteli, miten paljon vastassa olisikaan lunta (Minä tiesin - ei yhtään. Mutta en tietenkään raaskinut katkoa poikain unelmilta siipiä heti alkuunsa).
Arvelin, että nämä kaverit olivat lähteneet Suomeen viettämään railakasta uutta vuotta ja
etsimään lumen lisäksi viileän vaaleaa naiskauneutta.
Jota Suomesta italialaisen perimätiedon mukaan kuulemma kovasti löytyy. Ja joka on italialaismiesten Suomenmatkojen perimmäinen tarkoitus.
Tietysti.
Mutta voih. Kun minulle selvisi, että pojat olivatkin matkalla puolen vuoden vaihtoon Suomen Turkuun, sisällä läikähti.
Miten nuo reppanat pärjäävät meidän hiljaisten, toisinaan lähes mykkien parissa?
Jaksavathan ne kärsivällisesti odottaa, että kylmä ja pimeä väistyy? Oppivathan ne arvostamaan suomalaisten rauhallista ja tyyntä mielenlaatua? Eihän niille tule liian kova ikävä mammain lihapatoja ja äiskän silittämiä sukkia ja aluspöksyjä?
Näitä syntyjä syviä mietiskellessä koneen renkaat osuivat viimein Helsinki-Vantaan maaperään
ja oli aika toivottaa italialaisille muuttolinnuille onnea ja menestystä matkaan.
Sinne ne katosivat, Suomen Turkuun. Invictan reput selässään.
Koska ajatukset kulkevat omia tuntemattomia teitään, tulivat nämä vaihto-oppilaat mieleeni
jokunen aika sitten ruokaostoksilla. Satuin näet vuosikausien toiveikkaan odotuksen jälkeen löytämään ihan tavallisesta ruokakaupasta paketin tuoremakkaraa (salsiccia).
Ihan siltä firmalta, jossa kuulemma suomalaiset äidit laittavat ruokaa.
Tuosta kovasti kaipaamastani tuoremakkarasta tehty pasta oli nimittäin ollut omina Italian etsikkoaikoinani silta kotimaan ja uuden asemamaan välillä. Olihan sen kastikkeessa kermaa.
Ja tuhdissa maussa jotain kovin kotoisaa.
Ja nyt kun tuoremakkara oli viimein rantautunut omaan lähikauppaan, olin kovin toiveikas, että ehkäpä tuo tuttu makkara toimisi koti-ikävän tullen siltana myös toisin päin, näille rohkeasti
Suomen talveen lentäneille poikasille.
Buona permanenza ragazzi!
![]() |
Lautasellinen puhdasta rakkautta! |
Penne alla boscaiola - Metsämiehen pasta (2 hengelle)
200 g miedonmakuista raakamakkaraa (itse käytin Saarioisten pannuwürstia Thüringenin tapaan) tai 200 g keittokinkku- ja/tai pekonipaloja
200 g herkkusieniä
200 g (pakaste)herneitä
1 pieni sipuli
oliiviöljyä
(1 dl valkoviiniä)
1/2 tl suolaa
pippuria
1 dl kermaa
n. 2 dl pastan keitinvettä
(tuoretta persiljaa)
200 g penne tai rigatoni (tai muuta lyhyttä) pastaa
karkeaa merisuolaa keitinveteen
![]() |
Tätä rujonnäköistä herkkua ei kannata suotta pelätä. |
2. Purista tuoremakkarasta pannulle sipulin joukkoon pieniä makkarapalleroita. Painele pallot puuhaarukalla tasaiseksi niin, että makkara on pannulla koostumukseltaan kuin paistettu jauheliha. Voit kaataa joukkoon makkaraa pehmittämään myös desilitran vettä.
3. Kun makkara on ruskistunut ja neste haihtunut, voit kaataa pannulle myös hieman valkoviiniä sitomaan makkaran rasvaa. Anna viininkin haihtua.
4. Laita pastavesi kiehumaan ja siivuta sitten herkkusienet ja lisää nekin pannulle pehmenemään. Nosta tarvittaessa lämpöä, että sienien nesteet lähtevät irtoamaan.
5. Herkkusienien nesteen haihduttua lisää pannulle vielä herneet. Mausta suolalla ja pippurilla.
6. Kun herneet ovat sulaneet ja pastavesi alkaa viimein olla kiehumispisteessä, suolaa pastavesi ja laita pasta kiehumaan. Lisää tässä vaiheessa paistinpannulle vielä kerma ja anna pastakastikkeen poreilla ihan hiljakseen pastan kiehumisajan.
7. Ota lasillinen pastan keitinvettä talteen. Kun pasta on kypsää, nosta paistinpannulla lämpöä, ja lisää pasta reikäkauhalla (tai lävikön kautta) kastikkeen joukkoon. Sekoita kastike kauttaaltaan pastaan ja lisää samalla keitinvettä sen verran, että pastakastike on sopivan kosteaa.
8. Halutessasi pilko annoksien päälle vielä hieman persiljaa ennen kuin antaudut pastan vietäväksi.