Näytetään tekstit, joissa on tunniste San Remo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste San Remo. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. toukokuuta 2025

Lihaa pizzanpaistajan tapaan


Yllätyn aina siitä, miten paljon Italiassa tulee syötyä lihaa. 

Vaikka kasvis-liharuoka-akselilla liikkuminen käykin sujuvasti ilman kädenvääntöä siitä, kumpaa lajia kulloinenkin ruoka edustaa, huomaan päivien kuluessa, että liha kuuluu päivittäiseen ruokailuun  huomattavasti olennaisempana osana, kuin omassa kotikeittiössäni.  

Toisaalta, vaikka kaikkinensa olo on välillä kuin syöttöporsaalla, lihan määrä pysyy varsin maltillisena. Siitä pitää huolen se, että jokapäiväinen lihamme rantautuu supermercatosta ohuen ohuiksi leikkeiksi siivutettuna, luotto-macellaion kädenjäljestä puhumattakaan.

Ja kun eräänä päivänä kotiin palattuamme iskee jälleen vääjäämätön ikävä Italian lihapadoille, pähkäilen joka kerta saman asian kanssa: 

Miten ymmärtää oikeiden palojen päälle ilman lihamestarin tutkintoa ja italia-suomi lihanleikkuusanakirjaa? Entä miten korvata vasikka naudanlihalla, kun italialaispadoille tyypillistä vasikanlihaa ei tuosta vain löydy näiltä korkeuksilta? Ja saako lihatiskiltä pyytää lihan ohueksi siivutettuna vai miten ihmeessä loihtia lihasta juuri oikealla tavalla ohutta?


Jotta ensi kerralla en joudu aloittamaan taas alusta, tallennan täten ohuita fettinejä silmällä pitäen seuraavat muistiin:

* parhaat palat korvaamaan ohuet vasikanleikkeet naudalla ovat sisäpaisti ja paahtopaisti. Myös ulkofile soveltuu tarkoitukseen (mutta varo paistamasta näitä liian pitkään, ettei lopputulos ole kengänpohja).

* vasikanpaistia löytyy isommista kaupoista yhä helpommin, mutta varaudu siihen, että se ei ole kotimaista ja kerralla on ostettava vähintään 1kg hieman arvokkaampaa lihaa

* en ole vieläkään kehdannut kysyä lihatiskiltä leikkuuapua - olisikohan viimein aika rohkaistua?


Itse vasikkakaan ei ole italialaisessa lihakaupassa täysin yksiselitteinen asia, vaan otsikon alta löytyy erilaisia asteita mitä tulee lihan pehmeyteen. Näistä arvokkainta on vitello, eli alle 8 kk ikäisen lähinnä maidolla ruokitun juottovasikan liha, jonka tuotanto Suomessa on kielletty. Vitellone sen sijaan on 12-18 kk ikäisen poikavasikan lihaa ja scottona taas on 16-20 kk ikäisen hiehon lihaa. 

Manzo on meille suomalaisille tuttua nautaa, josta syntyi tällä kertaa yksi köyhän keittiön pääruokaklassikoista, joka sai alkunsa, kun napolilaiset pizzanpaistajat kypsensivät marinara-kastikkeen jämissä keittiöstä jäljelle jääneet lihanriekaleet.



Carne alla pizzaiola (4 hengelle)

400g naudan sisäpaistia

1 prk tomaattimurskaa

1 iso valkosipulinkynsi

oliiviöljyä (n. 2rkl)

1 tl suolaa

rohkealla kädellä oreganoa


1. Kaiva kaapista mahdollisimman iso paistinpannu. Lisää pannulle öljy, ohueksi siivutettu valkosipuli ja tomaattimurska. Huuhtele tomaattimurskapurkki vajaalla desilitralla vettä, ja kaada vesi mukaan pannulle. Lopuksi lisää suola ja oregano, sekoita ja anna pulppuilla rauhassa lempeällä keskilämmöllä 15 min. (jos lihan kanssa askarrellessa menee pitempään, sammuta levy välillä, ettei kastike kuivu liikaa kasaan).

Varustaudu nostamalla paistinpannun läheisyyteen tässä kohtaa myös tarjoiluvati.

2. Valmistele liha. Leikkaa se noin 0,5 cm paksuisiksi siivuiksi ja nuiji siivut sileällä lihanuijalla tasaisen ohuiksi. Mitä ohuemmaksi jaksat lihat nuijia, sen parempi. 

Koita kestää. Tämä on reseptin tylsin ja epäkiitollisin vaihe.

3. Kun lihat on nuijittu, on aika palauttaa tomaattikastike pulputtamaan kepeästi keskilämmöllä. Asettele lihasiivut kypsymään kuuman kastikkeen päälle rinta rinnan (ei huolta, jos kaikki eivät mahdu kerralla). Jos paistinpannussasi on kansi, peitä koko komeus sillä n. 2 min. kypsennyksen ajaksi.

4. Kun myös päälipuoli on alkanut saada kypsää väriä, käännä lihat. Anna kypsyä muutama minuutti myös toiselta puoleelta ja nosta sitten lihat tarjoiluvadille. Suolaa tarpeen tullen kevyesti ja peitä alumiinifoliolla.

Toista, kunnes kaikki lihat ovat käyneet pannulla.

HUOM! Lisää pannulle n. 1/4 dl vettä aina kun kastike alkaa käydä turhan tiiviiksi (n. 2-3 kertaa kypsennyksen aikana).

5. Notkista pannulle jäljelle jäänyt tomaattikastike vielä tarpeen tullen tilkalla vettä ja kaada sitten tarjoiluvadille lihojen päälle. Ripottele pintaan oreganoa.

Syö hyvän vaalean leivän ja vaikkapa oliiviöljyllä, suolalla ja sitruunalla maustettujen vihreiden papujen kanssa.


Ps. Älä missään nimessä unohda tehdä scarpettaa eli pyyhkiä lautanen puhtaaksi tomaattikastikkeesta leivällä!





Euroviisuissa San Marinoa tänä vuonna edustavan Gabry Ponten "Tutta L'Italia" sai mahtavan nosteen Sanremon välisoittojen melodiana - ja joidenkin mukaan koko laulukisan todellisena voittajana. Sanat löytyvät täältä.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Suurta rakkautta ja omenasydämisiä pikkuleipiä

Tällä rakkauden viikolla oltiin taas kuin vastajuhlimamme 11-vuotisen taipaleen alkumetreillä, kun pienen pilan johdosta tajusin, ettei miehelle ollutkaan ihan sataprosenttisen selvää oma kätisyyteni.

Että onko se oikea vai vasen. Vaiko molemmat. Kaltaisellani ihmeellisellä olennolla sekin voisi tietysti olla ihan mahdollista.

Moinen hirveä lapsus oli kuitenkin hyvin vaikea niellä ilman pientä välikysymystä.

Siis minäkö noin yhdentekevä. Ja vieras!?

Asian kääntöpuoli olikin sitten huomattavasti makeampi suupala purtavaksi.

Ai että minä, edelleen salaperäinen, yllättävä ja uusi..


Käsi on taas entistäkin tiukemmin jommassa kummassa niistä käsistä ja sydän visusti omalla paikallaan.

(Samoin kuin näissä Mulino Biancon keksisuosikeissani, jotka mainoksen mukaan ovat oiva esimerkki terveellisestä ja luonnollisesta aamupalasta. Puolensa siis näissäkin..)


Biscotti cuor di mela - Keksit omppusydämellä (30-40 kpl)

Taikina:

1 dl sokeria
100 g voita
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoa
2 rkl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/2 luomusitruunan kuori


Omenatäyte:

2 omenaa
yksi ruokalusikallinen appelsiini-, persikka- tai aprikoosihilloa
nokare voita (n. 1 rkl)
pikkupuristus sitruunanmehua
1 tl kanelia


1. Vaahdota hieman pehmennyt voi ja sokeri. Lisää lopuksi joukkoon kananmuna.

2. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kuivat aineet ja sitruunan kuori. Lisää jauhoseos sitten vähän kerrallaan voi-sokeri -seoksen joukkoon.

3. Kun taikina on sekoitettu ja tasainen, laita se jäähylle 30 min. ajaksi.

4. Kuori ja pilko omenat pieniksi paloiksi. Lisää pilkotut omput kattilaan muiden täyteaineiden kanssa ja anna kiehua hiljalleen noin vartin verran. Omenoiden pehmennyttyä soossaa täyte haarukalla suht tasaiseksi. Anna täytteen sitten hetken jäähtyä.

5. Koska en ole vielä oppinut tekemään näitä keksejä sarjatyönä ilman, että taikina liiskautuisi pysyvästi pöytäpintaan, neuvon väsäämään keksit käsityönä näin:

Ota käteen pieni takinapallero ja taputtele siitä noin kämmenenkokoinen levy jauhotetuilla käsillä. Lisää keskelle vajaa teelusikallinen täytettä ja sulje sitten levy suppuun (tyyli on vapaa) niin, että muoto pysyy jossain määrin pyöreänä. Laita keksi sitten pellille niin, että saumakohdat on alla piilossa.

Valmiina sulkuhommiin.


(Se pro-vaihtoehto on siis kaulia puolet taikinasta ohueksi levyksi, johon juomalasin avulla painellaan kevyet reviirimerkit kekseille ja lisätään nokare ompputäytettä jokaiseen reviiri-rinkulaan. Sitten kaulitaan ohueksi toinen puoli taikinaa, irroitetaan se jotenkin pöydästä ja laitetaan toisen taikinan päälle. Lopuksi juomalasia avuksi käyttäen painellaan keksit irti taikinasta. Ja pöydästä. Jos osataan, pystytään ja kyetään.)

Töttöröt pellillä, viime silausta vaille valmiina uuniin.

6. Ennen uuniinlaittoa painele keksien pintaa vielä kevyesti niin, että se hieman rikkoutuu ja ompputäyte pikkaisen pilkahtelee. Laita keksit sitten paistumaan 180 asteiseen uuniin 15 minuutiksi, tai kunnes pinta alkaa saada kevyesti väriä.

Buona colazione!



Olisin muuten pikkaisen ihmetellyt jos eilistä Ystävänpäivän San Remo finaalia ei olisi voittanut tämä Il Volon mahtavan mahtipontinen suuren rakkauden ylistyslaulu Grande amore.




Finaaliesityksen voi katsoa täältä ja teksti löytyy täältä.

Alunperin pikkutenoreina (I tre tenorini) tutuksi tulleet ja tv:ssä yhteen hitsautuneet Il Volon pojat aloittivat voittokulkunsa "Ti lascio una canzone" (Jätän sinulle laulun) -ohjelmasta vuonna 2009. Tuossa ohjelmassa pienet laulajanalut hurmaavat ja tietysti myös kisaavat laulamalla italialaisia musiikkiklassikoita. Ohjelman YouTube klippejä kannattaa ehdottomasti siis kurkistaa, jos olet suuri italialaisen musiikin ystävä!


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Seitsemän kuolemansyntiä - Tonnikalapastan himo

Taannoin Pariisista palatessa, siinä vaiheessa lentoa kun piccolopullo valkoviiniä sai taas luottamaan lennonjälkeiseen elämään, alkoi vatsassa tuntua pieni näläntunne.

Nälkä kasvoi sitä mukaa, mitä lähempää näin Suomen sinisenä välkehtivät veet ja havupuiset metsät.

Ja siinä vaiheessa kun lentomatka oli enää loppurullausta vaille valmis, oli mielessä vain ja ainoastaan kaksi asiaa.

Ihan ensiksi oli pakko saada grillimakkaraa. Olihan matkatavaroiden seassa jokunen inspiroiva purnukka ranskalaista sinappia.

Ja toiseksi. Tuli aevan järkyttävä tonnikalapastanälkä.

Se aina välillä tulee. Guilty as charged. 

Onneksi Finavia on kaikessa viisaudessaan varannut lentokentältä Alepanmentävän aukon, jotta saattoi eräskin maailmannainen taittaa tyytyväisenä matkansa viimeisen etapin. Taksin takapenkillä. Tonnikalapurkki, grillimakkarapaketti ja ruisleipä kainalossa.


Pasta al tonno - Tonnikalapasta (2 hengelle)

80 g (mahdollisimman hyvälaatuisia) tonnikalapaloja öljyssä
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
(2 sardellifilettä)
1 tl suolaa
ripaus (n. 1/4 tl) sokeria
400 g (yksi purkki) tomaattimurskaa
(tuoretta persiljaa tai minttua)

200 g pastaa (pitkä pasta; spaghetti tai linguinet on ihan parasta!)
kourallinen karkeaa merisuolaa pastan keitinveteen


1. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa ne hieman pienemmiksi paloiksi. Kaada paistinpannulle kunnon plöräys oliiviöljyä ja anna kynsien sitten kuullottua öljyssä matalalla lämmöllä kunnes ne saavat kevyesti väriä pintaan. Varo etteivät kynnet kärtsää kitkeriksi.
* Jos haluat syventää pastan makua, laita pannulle myös sardellifileet sulamaan tässä vaiheessa. Jos käytät sardelleja etkä ole suuri suolan ystävä, suolaa kastike hieman keveämmällä otteella.

 2. Valkosipulien saatua väriä kaada pannulle tomaatti. Mausta suolalla ja ripauksella sokeria ja anna sitten pulputella 15min. tai kunnes kastike alkaa olla kiehunut mukavasti kokoon ja tomaattimurskan vetisyydestä on päästy eroon.

3. Laita pastavesi kiehumaan kun kastike on koko lailla valmis. Heitä pasta kiehuvaan ja suolattuun veteen ja keitä pakkaukseen merkityn ajan verran.
* pastaveden kiehumista odotellessa kannattaa hetkeksi sammuttaa levy, jolla pastakastike on, ettei kastike kuivu liikaa.


4. Kaada tonnikalapurkista pois ylimääräinen öljy ja pilko kalaa hieman pienemmäksi haarukalla. Kun pastan keittoajasta on jäljellä puolet, lisää tonnikala tomaattikastikkeen joukkoon.

5. Kun pasta on kypsää, lisää lämpö paistinpannulla tiriseväksi, kaada pasta lävikön kautta paistinpannulle ja sekoita tomaattikastikkeeseen. Lopuksi lisää halutessasi joukkoon persiljaa tai minttua (sitä samaa paksulehtistä, jota laitetaan myös mojitoon - toimii mukavasti myös tonnikalan kanssa!). Kun annos on lautasella, voit kaataa lopuksi päälle vielä pikku silauksen hyvää oliiviöljyä.

Ja sitten vain - Buon appetito!


Syntisistä asioista mieleen tuli Euroviisut.

Jo muinaisena vuonna 1978 San Remossa esiintynyt 16-vuotias Anna Oxa oli vähän samoilla linjoilla kuin Conchita.

Paitsi että Anna jäi toiseksi.

Teksti löytyy täältä.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Ciambellonea & Sanremoa

Tänä aamuna aamupalalle oli tiedossa erityistä ohjelmaa, sillä eilisiltainen Sanremon finaalilähetys oli säästetty laiskan sunnuntain aamuun.

Ja kun tiedossa oli asiallinen kolmen tunnin mittainen Sanremo -aamupalasessio, niin pitihän siihen rinnalle kehittää jotain helposti syntyvää purtavaakin, joka ei ihan heti loppuisi.

Ciambellonea, eli kuivakakkua uuniin siis!

Laiskan sunnuntaiaamun - ja miehen puolesta mieluusti ihan kaikkien aamujen - aamupalaksi tämä klassikko on oiva valinta. Jostain matkan varrelta pieneen punakantiseen reseptivihkooni kirjattu ohje tekee kuivakakusta nimittäin aina herkullisen kostean. Eikä tämä kuivakakku vaadi myöskään vatkaimia tai muuta extrasäätöä ollakseen kuohkea - mikä ilahduttaa tätä kakunpaistajaa melkein yli ymmärryksen.

* * *

Laitetaanpa tähän perään vielä pieni Sanremo -käsikirja italialaisen musiikin ystäville. RAIn sivulta on nimittäin mahdollista katsella nyt kaikki tämän vuoden Sanremo -lähetykset tämän linkin kautta.

Sanremon festivaalit koostuvat vuosittain kaikkiaan viidestä tv-lähetyksestä. Ensimmäisessä ja toisessa lähetyksessä kaikki festivaalille valitut laulajat esittävät kaksi kappaletta, joista vain toinen valitaan mukaan lopulliseen kisaan. Kolmantena iltana kaikki festivaalille valitut laulajat esittävät valitun kilpailukappaleensa. Neljäntenä iltana sen sijaan kisaavat uudet italialaiset laulajakyvyt ja pääkisaajat esittävät Italialaisia klassikoita "supervieraidensa" kanssa. Ja viidentenä, eli lauantai-iltana on vuorossa finaali, jossa valitaan samalla myös Italian edustaja Euroviisuihin.

Buona visione!


Ciambellone al limone - Mehevä sitruunakuivakakku

3 kananmunaa
4 3/4 dl vehnäjauhoa
2,5 dl sokeria
2 dl maitoa
1 dl voita (100g) tai kasviöljyä
1 (luomu)sitruunan raastettu kuori & mehu
1 reilu tl leivinjauhetta


1. Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen. Voitele kakkuvuoka (tai vuoraa vuoka leivinpaperilla, jos haluat ottaa yhtä iisisti kuin eräät..).

2. Sekoita kananmunat ja sokeri (voit käyttää vaikka puuhaarukkaa, näitä ei tarvitse vatkata vaahdoksi!). Sekoita sitten joukkoon maito, sulatettu voi sekä sitruunan mehu ja kuori. Ja lopuksi lisää jauhot ja leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi.



3. Kaada kakkutaikina vuokaan ja laita vuoka uuniin kun uuni on saavuttanut 180 astetta.

4. Anna kypsyä uunin keskitasolla 30 min. Tsekkaa sitten tikulla, että kakku on sisältä kypsä. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, ota kakku uunista ja anna jäähtyä, ennen kuin leikkaat pari paksua siivua.

Ja alat kastaa niitä cappuccinoon. Niin kuin italialaisilla on tapana..


Sanremon voittajaksi kruunattiin tänä vuonna muuten seuraava laulu ja laulaja.


Auguri Arisa!

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Antakee aurinkoo!

Pitipä sitten syksyllä mennä reteästi toivottamaan talvi tervetulleeksi.

Kun oli kerrankin ollut kesä jolla varmasti jaksaa.

Ja blaa. Ja blaa.

Tässä se taas nähdään. Oli se kesä minkälainen tahansa, ei se enää helmikuulle asti jaksa lämmittää.

Varsinkin kun talvi on ollut päättymättömän harmaa ja valoton syksy.

Mutta se on loppu ny.

Asettelin lautaselle auringon ja kaivoin kesäkuvat esiin.

Arrivederci estate, ciao!


Insalata di arance - Sisilialainen appelsiinisalaatti (2 hengelle)

4 (veri)appelsiinia
1/2 makea sipuli
kourallinen kalamataoliiveja
oliiviöljyä
suolaa


1. Leikkaa terävällä veitsellä appelsiineista pois kuoret ja kantaosat (ja trimmaa sitten vielä enimmät valkoiset pois). Siivuta aplarit n. puolen sentin siivuiksi ja lado tarjoilulautaselle.

2. Siivuta sipulista ohuita rinkuloita ja sirottele rinkulat appelsiinien päälle.

3. Leikkaa oliivit puoliksi ja viskele ne vielä salaatin kruunuksi.

4. Mausta hyvällä oliviöljyllä ja suolalla.

Ja jos kaapista ei tällä erää löydy tummia oliiveja eikä makeaa sipulia, niin appelsiinit ovat hämmästyttävän hyviä ihan yksinäänkin, oliiviöljyllä ja suolalla maustettuina!

* * *

Appelsiinisalaattia nautiskellessani fiilistelin lämpimukseni erään silkinpehmeän kesäillan tunnelmia taorminalaisten olohuoneessa, Piazza IX Aprilella.

..Eipä olisi lainkaan huonompi ajatus ottaa pieni varaslähtö kesään Sisiliassa, jossa uusi kesä alkaa olla jo ovella..

Onnea on oma ilmapallo.

Taorminan taidetta.

Kaukoputkilla oli havaittavissa ruuhkaa.

Tuolla alhaalla, mutkittelevan bussimatkan päässä on Giardini-Naxos.


Intianviikunat kotonaan.

Ex San Agostinon kirkko, nykyinen Taorminan kaupunginkirjasto.

Täällä on juhlittu häitä.

Nonnon kanssa huviajelulla.

Lauantai-illan huumaa Mocambo Barin terassilla.



Raphael Gualazzi – Calda Estate (dove sei)

Kappaleen sanat löytyvät täältä.


PS. Laulaja Gualazzista tulikin mieleeni, että eilen käynnistyi 64. San Remon (tai ihan tarkalleen ottaen Sanremon) musiikkifestivaali! Suoran lähetyksen dramaattinen - ja joidenkin mielestä katsojaluvut mielessä lavastettu - alku toi heti kärkeen juhlahumun keskelle Italiaa painavan talouskriisin. Kaksi Ariston -teatteriin piiloutunutta, kuukausia palkatta tehtaalla työskennellyttä miestä uhkasi nimittäin hypätä alas teatterin korkeuksista ellei heidän avunhuutoaan kuulla.

Ja kuultiinhan se, koskettavaksi ja penkkiinnaulitsevaksi aluksi 3,5 tunnin megalähetykselle, jonka pääsee katsomaan kokonaisuudessaan täältä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

63. San Remon saldo

Viimein on saatu San Remot tältä vuodelta pakettiin!

Aiempiin spektaakkelimaisiin vuosiin verrattuna tämänkertaisen shown ote oli huomattavasti rennompi ja kotikutoisempi. Lavalta puuttuivat lähes kokonaan isot maailmantähdet sekä ennen kaikkea Italian televiosiolle niin kovin tunnusomaiset näyttävät naiset, vallette, joita San Remossa on tavallisesti ollut kaksi, tumma ja vaalea.

Hienoa, sanon minä. Olen suorastaan ylpeä näin rohkeasta vedosta.

Viime vuonna San Remossa puhutti mm. showgirl Belenin haaroväli. Sweet.. (kuva LaPresse)
Mitä tulee musiikkiin.. No, nämä laulut alkavat taas (valtavan) toiston myötä elää omaa elämäänsä ja uudet suosikit löytynevät tässä seuraavien viikkojen aikana. Tässä kuitenkin muutama poiminta kilpailun sadosta.

Ensimmäisenä itseoikeutetusti voittaja Marco Mengoni, joka veti kyllä ihan kelpo kappaleen tyylikkäästi ja tunteella. Hyväksyn valinnan siis ihan mukisematta. Marco on jälleen yksi erinomainen talentshowsta (X Factor) ponnistanut laulaja, ja seuraavaksi Marco suuntaakin sitten valloittamaan Eurooppaa Malmön Euroviisuista käsin.



Marco Mengoni / L'essenziale


Myös vuoden 2012 X Factor voittaja Chiara Galiazzo hyppäsi San Remon lavalle. Chiara on loistava (live)laulaja ja kappalekin mukavan orecchiabile.



Chiara Galiazzo / Il futuro che sarà


Raphael Gualazzi palautti muutama vuosi sitten Italian takaisin Euroviisuihin ja saman tien huipulle (2. sija vuonna 2011). Nyt ei mennyt San Remossa ihan yhtä putkeen, mutta tämä kovin ujonoloinen pianovelho on kyllä pienen huomion ansainnut tälläkin kertaa.




Raphael Gualazzi - Sai (Ci Basta Un Sogno)


Se olisi sitten siinä tältä erää.

Opin tämän 63. San Remon myötä myös sen, että virallisesti festarin nimi kirjoitetaan yhteen. Ensi vuonna raportoinkin sitten Sanremon festareilta ihan ekaa kertaa! Più si vive e più s'impara!

perjantai 15. helmikuuta 2013

Olisinpa pinnisi

Festivaaliviikko San Remossa jatkuu.

Oma suosikkinikappaleeni putosi pelistä lähes saman tien kun oli kilvan aloittanut, ja nyt joudun etsimään uutta kandidaattia, jotta lauantai-illan finaalikatsomossa minullakin olisi joku jonka puolesta jännittää. Miten ne italialaiset ei nyt sen vertaa ymmärtäneet??

Vaikka en tavallisesti kamalasti laulujen sanoja kuuntele, niin tämä pudonnut suosikki osui kyllä jämptisti maaliin tekstinkin puolesta (hmmm, mistäköhän johtunee..). Vai voiko olla ihastumatta tekstiin, jossa naisen kiireitä valitteleva mies lausuu mm. seuraavaa:


Forse c’è una soluzione buona in più:
Potrei farti da fermaglio
Per capelli
Se per sbaglio
Ti venisse voglia di tenerli
Su…

Ehkä jäljellä on vielä yksi hyvä ratkaisu
Voisin olla hiuspinnisi
Jos erehdyksissäsi
Haluaisit pitää hiuksiasi ylhäällä


Love it!



Tekstin pääsee lukemaan vaikkapa täältä.


Mutta nyt siis tapahtui kamala vääryys. Tänä vuonna festivaaleilla kukin artisti nimittäin esitti kaksi kappaletta, joista vain toinen pääsee jatkoon. Ja italialaiset menivät valitsemaan Max Gazzelta tämän!?


Che cosa?? Italialaiset ovat kyllä erikoista humppakansaa..

tiistai 12. helmikuuta 2013

Ensirakkaus levylautasella

Tänään käynnistyvän San Remon musiikkifestivaalin kunniaksi oli pakko taas kuulla Elisan Luce (Tramonti a nord est).

Luce voitti San Remon enimmäisenä italianvuotenani ja oli myös italialaisen musiikin ensirakkauteni. Silloin en kielestä ymmärtänyt sitäkään vähää mitä nyt, ja tätä kuunnellessa sekä tekstiä kääntäessä sai hyvää kielitreeniä. Ainakin ascoltami - kuuntele minua jäi muistiin. Samoin lacrima - kyynel, joita niihin aikoihin taisi kulua aika paljon..

Che bei ricordi!




PS. Teksti löytyy täältä.

lauantai 9. helmikuuta 2013

San Remo anteprima

Ensi tiistaina koittaa yksi suurimmista kevättalvien ilon ja onnen asioista eli San Remon laulukilpailu!

63. kertaa järjestettävä San Remon laulukilpailu tarkoittaa täällä kotikatsomossa liian pitkään valvottuja iltoja (no ei onneksi kuin tiistaista lauantaihin..) sekä paljon pehmeää toscanalaista pecorinoa, päärynöitä ja punaviiniä perinteiseksi kyytipojaksi. Tietysti parhaimmillaan San Remo on myös erinomaista musiikkia ja mielenkiintoisia vieraita. Kaiken otan ilolla vastaan!

Italialaisen kevyen musiikin historia on hienosti luettavissa San Remon osallistujalistoilta, joista löytyy myös mahtava määrä maailmanlaajuisia hittejä. San Remosta on peräisin myös yksi jos toinen suomalainen käännösiskelmä.

Modugnon vuonna -58 vetäisemä Nel blu dipinto di blu (Volare) on eittämättä Italia DOC levylautasella. San Remosta ampaissut laulu pääsi hurmaamaan kahteen otteeseen myös saman vuoden euroviisuissa.




Suomen epävirallinen kansallislaulu sai alkunsa San Remon lavalta vuonna 1983.




Toto Cutugno / L'italiano


Eroksen ura käynnistyi todenteolla San Remon voitolla vuonna 1986.



Eros Ramazzotti / Adesso tu


Viime vuoden ykköseksi nousi television talentshowsta pinnistänyt Emma.




Emma - Non è l'inferno


Ja näissä tunnelmissa käynnistyy virittäytyminen ensi viikon tv-maratoniin!