Tässä vuosien varrella on nimittäin päässyt käymään niin ikävästi, ettei tällaiselle muinaiselle buffet -pöytien syömäkuningattarelle enää maistu ihan mikä tahansa. Edes rekkamiehelle sopiva annoskoko ei ole vuosiin ollut täydellisen ravintola-aterian tae.
Se on niin väärin.
Ja mikä ikävintä, minusta on tullut myös aika valitettavan kriittinen.
Siis minusta, joka rakastan ruokaa yli kaiken.
Se ei ole kerta kaikkiaan reilua.
Niinpä löydän itseni hieman tukalasta tilanteesta sen suhteen, mitä italialaiseksi itseään kutsuvan ravintolan ruoalta saa kohtuudella vaatia.
Peston, aurinkokuivattujen tomaattien, pinjansiementen ja oliivien lisäksi, tietysti.
Nehän nimittäin näyttävät riittävän tekemään ruokalistasta italialaisen lähes paikassa kuin paikassa.
Päätin kuitenkin rohkaistua ja ottaa kynän käteen sekä askeleen oman mukavuusalueen ulkopuolelle ravintolakäynnistä kirjoittamalla. Kun siihen tuli niin sopiva mahdollisuus visiitillä helsinkiläiseen italialaisravintolaan Italoon, joka on avattu Forumin kauppakeskuksen vastaremontoituun ylimpään kerrokseen.
Sillä eikö se mennyt niin, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa.
Ja niin kauan kuin on toivoa, on mahdollisuus, että joku päivä elämä yllättää iloisesti.
Vaikkapa lähes täydellisellä italialaisravintolalla täällä Helsingissä.
No. Totuuden nimissä on sanottava, että kun selvisi, että kyseessä on vihreän bonuskortin ravintola, odotuksen taso asettui asteikolle maltillinen.
Tai oikeastaan sen alle.
Se on kauheaa. Mutta niin se menee.
Eikä siinä kamalasti auttanut se, että ravintola oli oikeinkin sievä ja viihtyisä, ei siis lainkaan kauppakeskusmainen.
Ja suomalais-italialainen joukkomme mahtui sinne syömään sen kummemmin etukäteen varaamatta.
Se se vasta sydäntä lämmitti.
No mutta siihen tärkeimpään, eli ruokaan.
Lyhyesti ja ytimekkäästi.
Sen lisäksi, että Italossa oli tarjolla tietysti pizzaa (sitä asiakkaat näyttivät ennen kaikkea myös tilaavan), mukavasti tablettiin mahtuvalla ruokalistalla oli maltillisesti vaihtoehtoja italialaisaterian pääkategorioista; antipasti (alkuruoka), insalate (salaatti, joka oli taipunut ruokalistalla saladeksi selvyyden (?) vuoksi), pasta, carne&pollo (liha&kana), contorni (lisuke), ravioli&risotto, pesce (kala) ja dolci (jälkiruoat).
Lähempi tarkastelu sen kuitenkin taas paljasti, että ihan oikeiksi italialaisiksi annoksiksi luettavia pääruokia oli aika kiltisti laskettuna viisi.
Mutta, olihan niissä muissa annoksissa sitten niitä aurinkokuivattuja tomaatteja. Ja pinjansiemeniä.
 |
| Hupsista! Sardinialaiskaverien mukaan yksi osa Italiaa tuppaa monilta kartantekijöiltä unohtumaan.. |
Viinilista näytti harvinaisen symppikseltä - ainakin tällaisen karttoja rakastavan viininoviisin silmiin. Ja viinejä oli valittavana mukavan monipuolisesti eri puolilta Italian niemimaata.
Lasillisen ja pullon välimaastoon oli poikkeuksellisesti tarjolla annoskooksi myös karahvillinen (0,36l) viiniä. Se oli ainakin itselleni mukava uutuus kotimaan ravintoloissa.
Listalla oli miesten iloksi myös muutama italialaisolut (Peroni&Nastro Azzurro) pizzan kyytipojaksi.
Pizzojen täytteet olivat kuulemma ihan ok. Vaikka yhdistelmät olivatkin täälläkin enemmän suomalaistettuja kuin tyypillisesti italialaisia.
Ja oliveja löytyi yllin kyllin myös pitsoista.
Ehkä niillä korvattiin basilika, joka oli ravintolasta päässyt loppumaan.
Mutta se tärkein, eli pohja.
Sepä oli semmoista tavallisen tönkköä. Ei hyvää muttei niin huonoakaan, että jäisi nälkäiseltä ihan syömättä.
Perus.
Ja tomaattikastike. Olisikohan ollut jotain kevyesti etikkaista valmiskastiketta.
Perusjuttuja sekin.
Valitettavasti.
Oliiveista puheen ollen. Pahin nälkä talttui mukavasti pöytään tuodun leivän ja oliivipateen voimin.
Pointsit siis siitä, että levitteessä oli pikkaisen käytetty mielikuvitusta, vaikka se aika hurjalle tuoksahtikin.
Kumpa ravintolaleipäkin kokisi joku päivä pienen renessanssin tässä esikypsennösleipomoiden luvatussa maassa.
Pikkukavereille leipä kuin leipä ja pizza kuin pizza maistui kyllä ihan ongelmitta..
Primo (risotto, pasta, keitto) on pitkällä italialaisella aterialla ajateltu erilliseksi annokseksi, jonka ei itsessään tarvitse täyttää, seuraahan perässä vielä secondo (liha, kala, kana).
Ravintolassa primon kuitenkin pitäisi riittää pääruoaksi. Ainakin, jos hinta antaa moiseen toiveikkuuteen osviittaa.
Italossa annoskoko näytti olevan vähän niillä rajoilla. Ihan tosissaan nälkäiselle risotosta olisi saattanut tulla kiukku.
Puolikas grillattu kana oli oikeinkin maukas. Tosin olisin toivonut listalla erikseen mainittua salsa verdeä olevan jossain muuallakin kuin vain kanan pinnassa.
Lautasella oli myös contornoksi (lisuke) tilattu salaatti. 20€:n kana olisi ollut varsin surullinen annos ilman tuota lisukettaan.
Ainakin contorno -ajatusta oli siis menestyksekkäästi sovellettu italialaisesta ravintolakulttuurista. Vaikka ihan oikeasti risotto ei contorno olekaan.
Jälkkärit ja kahvit käytiin tällä kertaa ottamassa toisaalla, vaikka listalla olisi ollutkin mm. varsin mukava kokoelma eri jäätelömakuja.
Kahveja varten näytti käytössä olevan kapselikeitin.
Eikä sitä oikein muuta enää osaa tulokkailta odottaakaan. Valitettavasti.
Sillä eipä sieltä joukosta kamalasti muita löydy kuin paikkoja, joissa käytyään sitä miettii eikö oikea italialainen ruoka maistu suomalaisille, vai miksi ihmeessä italialaisina ravintoloina pitää edelleen markkinoida näitä näennäisitalialaisia ristorantteja?
Ja kuka saisi vähän rotia italialaisiksi kutsuttujen ravintoloiden peston, pinjansiementen, aurinkokuivattujen tomaattien ja - uskomatonta että saatan sanoa jotain tämänkaltaista - oliivien käyttöön?
Näin.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Kyllä siellä(kin) nyt söi ennen kuin selkäänsä otti.
Italo löytyy Forumin kauppakeskuksen 3. kerroksesta.
Pääruokien hinnat vaihtelevat 10,90€ (pizza) - 25,00€ (pihvi) välillä. Lisukkeet (contorni) 4€.
Ravintola on avoinna ma-to klo 10-23, pe-la 10-24 ja su klo 12-22.
