Näytetään tekstit, joissa on tunniste pesto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pesto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. toukokuuta 2025

Varsiselleripesto - kun vihanneslokeron hiljainen yllättää

 

Kun luonto viheriöi kesän kauneimpia viikkojaan, huomasin, että myös jääkaappiin unohtunut varsiselleri oli alkanut vihertää erityisen näyttävästi. Kesän korvilla reppana oli nimittäin jäänyt hieman paitsioon, sillä pitkään haudutettavat kastikkeet, padat ja keitot, joissa selleri yhdessä luottopakkiensa sipulin ja porkkanan kanssa muodostaa vankan soffritto-makupohjan, eivät olleet hetkeen kokkia houkutelleet.

Pyhäpäivän kunniaksi kuitenkin ryhdistäydyin ja huolehdin, että kiltisti vuoroaan odottava selleri sai arvoisensa kohtelun eikä päättyisi pehmenneenä muiden viimeistään vetelevien kasvisten kanssa viimeiseen oljenkorteen, vihanneslokeronsiivousminestroneen.

Osan selleristä pilkoin siis pieniksi paloiksi pakastimeen yhdessä yhtä pieniksi pilkotun porkkanan ja sipulin kanssa soffrittokelejä odottamaan, osa pääsi loistamaan tonnikalan kaverina papusalaatissa ja lopuista surauttelin yhden pestosuosikeistani, joka antaa säpäkälle sellerille mahdollisuuden näyttää, miten väärässä olinkaan, kun vuosikausia välttelin sen turhan tungettelevaa makua.

Tällä timillä ei nimittäin ole mitään hävettävää soffritto-kolmikon rinnalla!


Helppo ja edullinen pesto varsiselleristä on yllättävän herkullinen.


Varsiselleripesto (4 hengelle)

3-4 (n. 100 g) pulskaa sellerinvartta, voit lisätä myös lehtiä väriksi

2 kourallista (n. 50g) saksanpähkinöitä tai manteleita 

1 keskikokoinen valkosipulinkynsi

3/4 dl hyvänmakuista oliiviöljyä

1,5 dl (50g) raastettua parmesania

mustapippuria


Kourallinen suolaa keitinveteen

400g lyhyttä pastaa (esim. mezzemaniche, rigatoni, penne)


1. Laita pastavesi kiehumaan vähintään 3 litran kattilaan. Raasta juusto ja jätä se odottelemaan jatkoa.

2. Kaiva kaapista sauva- tai tehosekoitin. Tipauta kulhon pohjalle pähkinät ja hieman pienemmiksi paloiksi pilkottu valkosipuli.

3. Huuhtele ja kuivaa sellerinvarret ja lehdet. Vetele sitkeimmät lehtiruodit pois samalla kun pilkot varret noin 1,5 sentin paksuiksi paloiksi pähkinöiden joukkoon.

4. Kaada sekoituskulhoon öljy, mausta ripauksella pippuria ja surraa sitten ainekset pehmeäksi pestokastikkeeksi. Sekoita lopuksi nuolijalla tai lusikalla juustoraaste muiden ainesten joukkoon.

5. Kun pastavesi kiehuu, mausta vesi suolalla ja heitä pasta kiehumaan. Tarkista pastan keittoaika ja säädä ajastin muistuttamaan keittoajan päättymisestä 1 min. ennen pakkauksessa mainittua keittoaikaa.

6. Kaiva kaapista tarjoilukulho ja kaada pesto kulhon pohjalle odottamaan. Kun pastan keittoaika on ohittanut puolivälin, kaada peston joukkoon desilitran verran pastan keitinvettä vetristämään kastiketta. Huolehdi myös, että ruokapöydässä alkaa kaikki olla valmista.

7. Kun ajastin piippaa pastan kypsymisen kunniaksi, sammuta levy ja siirrä pasta pastakauhalla suoraan sekoituskulhoon. Tässä operaatiossa saa keitinvettä siirtyä pastan mukana, joten pastaa ei tarvitse ravistella matkan varrella rutikuivaksi.

8. Kun kaikki pasta on siirtynyt kulhoon, sekoita pesto pastaan kauttaaltaan ja lisää tarpeen mukaan vielä tilkka keitinvettä, jotta kastike on sopivan kermaista, mutta ei vetistä.

Ja sitten vain hopi hopi pöytään ja buon appetito!


Varsiselleri, toiselta nimeltään lehtiselleri yllättää helppotekoisessa pastassa.


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen eväitä

Olemme muutaman viime vuoden ajan pysytelleet pääsiäispyhät kiltisti Suomessa, vaikka ajankohta kevään sydämessä olisikin mitä oivallisin pienelle Italiansukuloinnille.

Toistaiseksi viimeisiksi jääneillä pääsiäisvisiiteillä huonot säät vain ovat onnistuneet lannistamaan siihen malliin, että tiiviisti sukulaisissa vietettyjen ja vähän tavallista hiljaisempien (pääsiäissunnuntai & maanantai) pyhäpäivien mittava vetovoima ei ole riittänyt sitä tosiseikkaa kumoamaan...

Mutta silloinkin kun me emme pääse Italiaan, Italia kyllä löytää tiensä meidän luokse.

Vähintään pikkuisina suupalasina.

Ja tietysti Skypen välityksellä.

Sekä yllättäen myös uskomattoman lämpöisenä aurinkona, josta me kovaonniset pohjolan kasvatit pääsemme turhan harvoin nauttimaan tähän aikaan vuodesta.

Pöytäliinalla leikittelevien auringonsäteiden lisäksi tällaisia muita Italiantuulahduksia löytyi pääsiäispöydistä tänä vuonna.


Pitkäperjantai sujui tavallista nopeammin upeassa auringonpaisteessa pitkän lounaan äärellä.

Alkupaloiksi napsittiin parmankinkulla ja basilikanlehdellä höystetyt puhvelinmozzarellat sekä marinoituja paprikoita.


Primoksi maisteltiin piemontelaista tagliolinipastaa tv-kokki Benedetta Parodin tankoparsapestolla.

Tämän peston koostumuksesta ei ihan ensimmäisenä tullut mieleen pesto, mutta kivan kevyt keväänvihreä pasta siitä kreemistä kuitenkin saatiin!


Pesto di asparagi - Benedettan parsapesto (4 hengelle)

1 nippu vihreää tankoparsaa
1 isohko valkosipulinkynsi
oliiviöljyä (pikkuloraus pannulle ja 1/2 dl pestoon)
kourallinen basilikaa
kourallinen pinjansiemeniä
1/2 dl raastettua parmesania
1 tl suolaa & ripaus mustapippuria

1. Laita valkosipulinkynsi kuullottumaan öljyssä paistinpannulla.

2. Huuhtele parsat, varmista eritoten, ettei nuppuihin jää piiloon hiekkaa. Napsi sitten puiset alaosat pois taivuttamalla parsaa niin että varsi napsahtaa poikki (tässä operaatiosta lähtee n. 3 cm pala). Leikkaa ensin pois nuput ja sitten jäljelle jäävä varsi pieniksi paloiksi ja heitä pannulle valkosipulin ja oliiviöljyn kaveriksi.

3. Pyöräytä parsoja hetki öljyssä, mausta suolalla ja ripauksella pippuria ja lisää pannulle sitten 2 dl vettä. Anna parsojen kypsyä kunnes haarukka uppoaa helposti varteen (n. 10 min.).

HUOM! Nuput kypsyvät nopeammin kuin varret, joten poista ne pannulta erilliseen pikkukulhoon kun ne ovat valmiita.

4. Sekoita parsojen varret, basilika, pinjansiemenet ja oliiviöljy tasaiseksi tehosekoittimella. Lisää myös parsojen keitinvettä niin, että pesto hieman notkistuu (älä kuitenkaan liikaa, ettei pestosta tule keittoa).

5. Pastan kypsyttyä sekoita pesto pastan joukkoon erillisessä sekoituskulhossa. Lisää mukaan myös parsan kukinnot ja parmesanraaste. Tsekkaa lopuksi vielä suola ja sitten syömään!


Pitkäperjantaina me kerettiläiset jatkoimme ateriointia vielä Saltimboccalla, mutta jotta anoppi ei liikaa järkyttyisi tuon päivän liha-aterioinnista, jätetään se osuus ruokailusta vain kuriositeetin tasolle..


Lauantaina siirryimme nautiskelemaan auringosta ja syömingeistä ystäväperheen hoteisiin Suomen etelään, Hankoon.

Hyvitykseksi perjantain synneistä tein anopin lihatonta lasagnea (ohje seuraa perässä myöhemmin), joka hupeni erittäin kiitettävästi juhlakansan suihin.

Bravissima mia suocera!


Pääsiäisen lammasruokaperinteitä kunnioitettiin herkullisen yrttisellä ja murealla lammaspaistilla, jonka ohjeen sain kokkimme luvalla tallettaa myös blogiin.

Lammaspaistia sipuli-porkkanapedillä à la Nina (6 hengelle)

n. 2 kg luutonta lammaspaistia
merisuolaa
tuoretta timjamia
tuoretta rosmariinia
10 valkosipulinkynttä
balsamiviinietikkaa
oliiviöljyä
mustapippuria

500 g sipulia
500 g porkkanaa

1. Putsaa lammas ylimääräisestä rasvasta ja kalvoista. Leikkaa valkosipuleista pitkittäisiä paloja ja painele ne upoksiin lihan sisään. Hiero lampaan pintaan kauttaaltaan hienoa merisuolaa, timjamia sekä hienonnettua rosmariinia. Lisää sekaan vielä balsamiviinietikkaa, mustapippuria ja oliiviöljyä ja tsekkaa, että kaikki ainekset peittävät lihan pinnat kauttaaltaan (nestettä ei tarvitse olla paljoa). Anna lampaan sitten marinoitua viileässä vähintään yön yli.

2. Ota paisti huoneenlämpöön tuntia ennen uuniinlaittoa. Leikkaa sipulit ohuehkoiksi lohkoiksi ja porkkanat n. 2 cm paloiksi. Peitä uunivuoan pohja sipuli-porkkanaseoksella ja kippaa lammaspaisti koko komeuden päälle. Kaada joukkoon myös loput marinadit (jos sitä on) ja muutama rosmariininoksa.

3. Laita paisti 200 -asteiseen uuniin. Kun paistoaikaa on kulunut 20 min, laske uunin lämpötila 130 -asteeseen ja anna paistin kypsyä vielä 1 h 45 min.


Sain perheeltä myös kunnian jakaa nonnan (isoäidin) herkullisen kesäkurpitsasalaattireseptin.

Nämä voisivat olla ne mummelien hölskykurkut Italian tapaan - mutta näin eksoottisesti siis kesäkurpitsalla.

Ah, mitä herkkua - ja mikä oivallinen tapa nautiskella kesän mittavaksi äityvästä kesäkurpitsasadosta (jos sellainen pääsee yllättämään)!

Zucchine alla Nonna Rosa eli Nonna Rosan kesäkurpitsasalaatti

3 kesäkurpitsaa
hienoa merisuolaa
valko- tai omenaviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
kuivattua oreganoa
oliiviöljyä

1. Pese kesäkurpitsat ja leikkaa ne sitten noin 0,5-1 cm viipaleiksi ja viipaleet vielä pitkulaisiksi paloiksi.

2. Laita palaset isohkoon pastalävikköön ja joukkoon runsahkolla kädellä hienoa merisuolaa. Anna ylimääräisten nesteiden valua pois kurpitsoista yön yli tai ainakin 5 h (operaation ajaksi lävikkö kannattaa siis sijoittaa kulhon tai tiskialtaan päälle).

3. Kun kesäkurpitsoiden kuivatusoperaatio on tullut päätökseensä, laita kattilaan kiehumaan etikka-vesi -nestettä sen verran, että palaset tulevat peittymään reilusti (2/3 osaa vettä ja 1/3 etikkaa). Lisää kesäkurpitsat nesteeseen kun se kiehuu ja anna kiehua max. 10min.

4. Kaada neste pois pastalävikön avulla ja siirrä kesäkurpitsat kulhoon. Sekoita kuumien kesäkurpitsoiden joukkoon heti valkosipulin kynsi isohkosti viipaloituna, kuivattua oreganoa käsien välissä hienonnettuna ja reipas loraus hyvää oliiviöljyä. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Salaatti on erinomaista myös jääkaappikylmäna lisukkeena - tai ihan sellaisenaan.

Kuten seuraavan päivän piknikillä tuli todettua.


Kaunis kiitos Suomen kauneista kaunein pääsiäinen sekä vieraskokkimme jaetuista resepteistä! Grazie mille!



maanantai 11. marraskuuta 2013

Hävikkiviikko - Pesto fenkolinvarsista

Kuluttajaliiton ensimmäistä kertaa järjestämä Hävikkiviikko on tullut päätökseensä ja on koittanut tällä erää viimeisen italialaisen hävikkiruoan aika.

Ja säästin oman lempilapseni viimeiseksi.

Tässä pienessä reseptissä on nimittäin niin monta hienoa puolta.

Ensinnäkin, pestonrakastajalle on suuri ilo löytää maailmasta uusia tapoja nuijia hetkessä kasaan maistuva pastakastike.

Toiseksi, olen aina niin onnellinen, kuin saan ne helposti roskakoriin lentävät naatit ja muut epämääräiset kasviksenosat kierrätettyä muutenkin kuin keitossa.

Ja kolmanneksi. Jollain kummalla tavalla tästä yhdistelmästä syntyy Cacio e pepe (eli pecorinoa, mustapippuria & keitinvettä sopivassa suhteessa yhdistelevän) -klassikkopastan makua mukaileva pesto.

Ja sehän on jo aikamoista - sanoisinko - luksusta!



Pesto fenkolinvarsista (4 hengelle)

kahden fenkolin varret ja lehdet
1 valkosipulinkynsi
kourallinen manteleita
3 sardellifilettä
n. 1/2 tl suolaa & mustapippuria
n. 30g Parmesan -juustoa
muutama puristus sitruunanmehua
n. 3 rkl oliiviöljyä
(n. 1 dl pastan keitinvettä)

400 g pastaa
karkeaa suolaa keitinveteen

Tunnustan.
Opin tuntemaan fenkolin vasta Italiassa,
ja edelleen joudun hetken aina etsimään tämän finocchion suomenkielistä nimeä.
Fenkolin villiversio, finocchio selvatico, toimittaa tämän peston alkuperäisohjeen pääraaka-aineen virkaa.
Vinkki matkamiehille, näitä herkkuja ovat Italian peltojenlaidat kesäisin pullollaan...

1. Vaikka sana pesto tulee alun perin hakata -verbistä, tämä pesto syntyy morttelissa hakkaamista helpommin tehosekoittimessa. Laita siis ensi pastavesi kiehumaan (jos on kova kiire päästä syömään), ja kasaa sitten kaikki ainekset tehosekoittimeen ja myllää tasaiseksi. Lisää tarvittaessa oliiviöljyä vielä sen verran, että koostumus on sopivan notkea.


2. Ota pastan keitinvettä talteen juomalasin verran. Kun pasta on kypsää, kaada pastat lävikön kautta sekoittelukulhoon, ja lisää pesto sekä keitinvettä sen verran, että pasta on kauttaaltaan peston peitossa.

3. Kun pasta-annokset on lautasella, ripottele päälle vielä mustapippuria. Gnam!



Tänä syksynä Italian radioaalloilla ei ole voinut välttyä kuulemasta roomalaislaulaja Claudio Baglionia.

Tyylikkäästi harmaantunut Baglioni on saanut italialaisäitien ja tyttärien sukat pyörimään hämmentävän hysteerisillä kierroksilla jo viidellä eri vuosikymmenellä - and still going strong..

Teksti löytyy täältä.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Se melkein suomalainen genovalainen pesto

Kun olin vielä täydellinen Italia-untuvikko, sain ilon ja kunnian totutella paikalliseen elämänmenoon hetken myös Suomen Suomen Rooman-instituutti Villa Lanten turvallisesta huomasta käsin.

Kunniapaikalla Gianicolo -kukkulan näköalatasanteella sijaitseva Lante oli minulle täysin tuntematon suuruus - niin kuin itse Italiakin, Roomasta puhumattakaan - mutta onneksi itseäni viisaammat tahot olivat osanneet ohjata minut Roomaan kolkuttelemaan Lanten korkealle kohoaviin rautaportteihin.

Sillä kun kerran niistä porteista rinkkani sisään roudasin, ei paluuta menneisyyteen enää ollut.

Lantessa minä nimittäin menetin pidättyväisen sydämeni Italialle.


Rakkaus ei kuitenkaan roihahtanut hetkessä. Ehei. En minä ollut Italiaan lähtenyt minkäänlainen rakkaus mielessä.

Mutta mitäpä sitä ihminen Italialle mahtaa.

Tai niille upeille lantelaisille, joiden rakkaus Italiaa kohtaan ei voinut olla tarttumatta.


Yksi niistä henkilöistä oli eräs keskisuomalainen yliopistonopettaja, jonka italialaisherkkuja kuolasin ja imitoin Lanten yhteiskeittiössä. Nuo Italiantaipaleeni alkuaskeleet muistuvat mukavasti mieleen aina, kun kattilassa porisee tämä Lantesta matkaan tarttuneen reseptin mukaan valmistettu aito genovalaispesto.

Enkä voi kun olla kiitollinen. Niin tästä reseptistä kuin siitä matkastakin, joka Lantesta aikoinaan käynnistyi.


Pesto genovese con patate e fagiolini - Pestoa perunoilla ja vihreillä pavuilla (2 hengelle)

2 isoa perunaa
200 g vihreitä papuja (pakaste tai tuore)
n. 4 rkl genovalaista pestoa (purkkiversio toimii myös kerrassaan mainiosti)

200 g linguineja, bavetteja tai spaghettia
kourallinen karkeaa merisuolaa keitinveteen


1. Laita pastavesi kiehumaan isoon kattilaan. 

2. Kuori ja pilko perunat isohkoiksi (n. 1,5 x 1,5 cm) paloiksi. Huuhtele pilkotuista perunoista tärkkelykset.

3. Jos käytät tuoreita papuja, siisti leikkauspäät ja pilko pavut suuhun sopiviksi paloiksi.


4. Kun vesi kiehuu, lisää suola sekä perunat ja pavut. Sekoittele ja odota, että vesi alkaa kiehua uudelleen.


5. Lisää pasta kattilaan papujen ja perunoiden sekaan ja ajasta kypsennysaika pastanvalmistajan (=paketin) ohjeiden mukaan.

6. Ota lasillinen keitinvettä talteen ja kaada sitten kypsä pasta sekä perunat ja pavut lävikön kautta erilliseen sekoitteluastiaan.

7. Sekoita joukkoon pestoa (makusi mukaan) ja avita sekoittamista lisäämällä joukkoon keitinvettä tarpeen mukaan.

Hyvää ruokahalua!



Toivotan viikonloppuunne lämpimiä ja aurinkoisia aamunkoittoja!

Tämä tässä on Gianicololta - ja tuolla jossain rakas Rooma alkaa heräillä..


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Genovan herkkuja - pestokastike

Ihan ensimmäisillä - tai korkeintaan toisilla - treffeillämme piti tietysti tiedustella mieheni lempiruokia. Mikäpä muukaan olisi mukavampi tapa oppia toisesta kuin alati turvallinen ruokakeskustelu.

Se mitä sain vastaukseksi herätti kuitenkin hieman epäilyjä. Nimittäin, mikäs se semmoinen mies oikein on, jonka lempiruoka on pesto??

No ei ainakaan sellainen, joka ymmärtäisi jotain kunnon ruosta - ajattelin minä suuri pihvinrakastaja silloin.

Vaikka myöhemmin selvisi, että tämä epäilyksiä herättänyt pestovastaus olikin vedetty enemmän tai vähemmän hatusta, niin tuosta hetkestä lähtien aloin suhtautua pestoon ihan uudella kunnioituksella ja kiinnostuksella.

Ja nyttemmin pesto on yksi lempiruoistani.. Ja tuo mieskin on osoittautunut ihan mukiinmeneväksi tapaukseksi!


Pesto alla genovese - Genovalainen pestokastike 


n. 3 kourallista basilikanlehtiä (50g)
2 valkosipulinkynttä
karkeaa merisuolaa
40g Parmesania
20g Pecorinoa (eikä hätää jos ei molempia löydy - erinomaisesti onnistuu silti!)
kourallinen (tai kukkurallinen 1 rkl) pinjansiemeniä
(nokare voita)
n. 1/2 dl oliiviöljyä

Sana pesto tulee kastikkeen valmistustapaa erinomaisesti kuvaavasta verbistä pestare (murskata, jauhaa, nuijia, survoa..), ja erilaisia tällä tyylillä valmistettuja kastikkeita onkin olemassa lukematon määrä. Pestoista kuuluisin on kuitenkin tämä basilikalla ja juustoilla maustettu genovalainen pestokastike, joka on saanut kunnian olla The Pesto, eli Se Kastike, jota kaikki tarkoittavat kun pestosta puhuvat.


Perinteisimmillään pesto syntyy morttelissa, ja mortteliversiona kirjaan tämän reseptinkin. Jos kuitenkin käytät tehosekoitinta, ei hätiä mitiä. Italiassa kuitenkin suositellaan viilentämään sekoittimen astia ja leikkuuterä pakastimessa ennen kuin kastikkeentekoon ryhdytään vähän modernimmin, sillä basilikan maku kärsii jonkun perimätiedon mukaan sekoittimen kuumentuvasta terästä..

1. Kuori valkosipulinkynnet ja laita ne mortteliin. Lisää joukkoon muutama isompi merisuolarae, ja hiero aineksista tasainen vaahto.

Näitä lähdetään mylläämään..
..kunnes morttelissa näyttää tältä!

2. Lisää valkosipulivaahdon joukkoon sitten taas muutama suolarae ja ala jauhaa morttelissa vähän kerrassaan basilikanlehtiä. Jauha lehdet mahdollisimman tasaiseksi ja pienijakoiseksi massaksi ja lisää lehtiä jauhaessasi silloin tällöin joukkoon suolarae jos toinenkin.

3. Lisää pinjansiemenet (sekä nokare voita) ja jauha ne tasaisesti basilikan joukkoon.

4. Raasta parmesan ja pecorinojuustot ja sekoita raasteet sitten morttelissa tasaisesti basilikan sekaan.


5. Siirrä tahna morttelista hieman isompaan astiaan, ja sekoita sitten haarukalla tahnan joukkoon vähän kerrassaan oliiviöljyä. Öljyä ei tarvitse lisätä niin, että kastikkeesta tulee juoksevaa, vaan notkistaminen viimeistellään pastan keitinvedellä.


PESTON SÄILYTYS

Pestoa kannattaa tehdä kesän basilikasadosta isompikin satsi kerralla. Pesto säilyy jääkaapissa parhaiten, kun sen laittaa mahdollisimman isosuiseen ja suoraseinäiseen kannelliseen purkkiin. Painele pestomassa purkissa tasaiseksi, siivoa sisäseinät talouspaperilla ja kaada massan päälle ohut kerros oliiviöljyä suojaamaan pestoa. Toista operaatio aina kun käytät kastiketta.

Monet myös tallettavat kesän basilikasadon pestona pakastimeen. Käytä pakastetussa pestossa vähemmän juustoa ja oliiviöljyä, ja lisää niitä vasta kun käytät peston. Oivallinen tapa on pakastaa pestoannokset jääpalamuoteissa, ja siirtää jäätyneet palat sitten esim. MiniGrip -pussiin. Yksi kuutio vastaa yhden hengen pestoannosta.

Suureksi hämmennyksekseni tätä juurikin peston kanssa parhaimmillaan olevaa
Trofie -pastaa löytyy ihan omista Prismoistamme! 

6. Keitä pasta pakkaukseen merkityn keittoajan verran runsaassa karkealla suolalla maustetussa vedessä (100g pastaa/syöjä). Kun keittoaika on täynnä, ota juomalasillisen verran keitinvettä talteen ja kaada loput vedet pois. Kaada pasta erilliseen sekoitteluastiaan (jottei pesto ja pasta kypsene liikaa - mutta jos haluat säästää tiskeissä, kattilassasekoittelu on ihan ok sekin..) ja sekoita pastan sekaan pestoa makusi mukaan. Lisää keitinvettä tarpeen tullen sen verran, että pesto sekoittuu tasaisesti koko pastaan.

Ja sitten, BUONISSIMO appetito!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kokkisotaa pappardelleilla ja salviapestolla

Tänään ikkunalaudalta surullisin silmin aamutoimia seurasi kohti vääjäämätöntä kuolemaansa kulkeva salvia. Tuo jo sieltä täältä kuivunut vihreälehtinen sankari, joka oli antanut kaikkensa vain muutaman viikonloppuna nautitun lehden tähden. Tuo toiveikkaasti kotiimme päätynyt yrtti, joka tulisi kaikista kasteluyrityksistä huolimatta kohtaamaan nopean ja kuivan loppunsa jo ennen pääsiäistä. Ja jonka kohtalona olisi olla vain yksi helmi lukuisien ikkunalaudallemme kuihtuneiden toveriensa päättymättömässä helminauhassa.

Voih, ei taas! Asialle oli pakko tehdä jotain.

Koska pesto oli ennenkin osoittautunut oivaksi keinoksi muuttaa kertaheitolla iso määrä yrttiä herkuksi, päädyin petaamaan salvialle viimeisen leposijan italialaisen Kokkisodan (La prova del Cuoco) ohjeen mukaan. Extrana tässä ohjeessa tuli kuitenkin oma henkilökohtainen kokkaushaasteeni, nimittäin pappardelle -pastan teko iiihan omin pikku kätösin.

..Enhän kovapäisenä voinut nimittäin mitenkään tyytyä käyttämään vain jotain jo kaapissa majailevaa pitkää pastaa, joka olisi käynyt mainiosti sekin..

Ja näin se sitten meni.




Pappardelleja salviapestolla (alkuperäisohjeen mukaan 4 hengelle, itse sain tästä pastat hätinä kahdelle)

Pappardelle -pasta
100g (1,5dl) vehnäjauhoa
1 rkl oliivöljyä
1 kananmuna

karkeaa suolaa keitinveteen


Salviapesto
1 kunnon kourallinen salvianlehtiä
1 dl raastettua pecorinoa
1 dl manteleita
n. 1 dl oliiviöljyä (tai niin paljon että pestosta tulee sopivan notkeaa)
suolaa&mustapippuria




1. Laita mantelit paahtumaan uunissa 200 asteessa n. 10 minuuttia. Anna sitten jäähtyä.

2. Vaivaa jauhot, muna ja öljy tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun, ja anna seistä 5 minuutin ajan.
* Taikinaa pyöritellessäni huomasin, että vehnäjauhot ovat varsinaisia juoppoja. Vehnäjauhoa kannattaakin laittaa aluksi desin verran ja lisätä jauhoa tarpeen tullen niin, että taikina pysyy kuitenkin notkeana. Omaani yritin notkistaa lisäämällä hieman öljyä, onneksi jeesasi pikkaisen sekin.

3. Huuhtele salvianlehdet (jos tarvis, huuhdeltua lehdet voi käyttää pestoon märkinä), raasta pecorino, pieni mantelit ja myllää tasaiseksi massaksi öljyn kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla.

4. Kauli (tai rullaa pastakoneella jos sellainen löytyy!) pastataikina ohueksi nelikulmioksi. Huolehdi, että taikinan pinta on tasaisesti jauhotettu eikä se tartu kiinni pöytään tai kaulimeen. Sopiva paksuus lienee jossain millin ja max. kahden välillä..

Kyllä tämä nelikulmiosta menee..
Kun taikina on riittävän ohutta, taittele se leveyssuunnassa nelin kerroin (alhaalta puoliväliin, ylhäältä puoliväliin ja sitten vielä puoliksi - huolehdi, että pinnassa on jauhoa) ja leikkaa noin 3 sentin levyisiksi nauhoiksi.

Avaa nauhat ja laita pastavesi kiehumaan. Anna nauhojen kuivua pöydällä niin pitkään kunnes vesi kiehuu.


5. Laita paistinpannulle lusikallinen pestoa per ruokailija. Älä laita pannua kuitenkaan levylle lämpenemään.

6. Kun pastavesi kiehuu, suolaa vesi ja heitä pappardellet veteen kypsymään.

7. Kun pappardellet ovat kiehuneet 3 minuuttia, siirrä pastakattila pois levyltä ja pestopannu tilalle. Siirrä pappardellet vedestä suoraan paistinpannulle, ja sekoita pasta tasaisesti pestoon. Lisää tarpeen tullen hieman keitinvettä, jos tilanne pannulla vaikuttaa turhan kuivalta.


Ja tadaa! Aikaa meni huimasti enemmän jo pelkkään pastan kaulimiseen kuin Kokkisodassa oli varattu koko aterian tekemiseen, mutta sainpahan annettua salvialle ainakin arvokkaan päätöksen!



maanantai 25. helmikuuta 2013

Oscarien kunniaksi pestoa Sophia Lorenin tyyliin

Pari faktaa minusta. Rakastan pestoa. Ja rakastan elokuvia.

Pienenä tyttönä vietin tuntikausia divareissa kaivellen naistenlehdistä filmitähtien kuvia, jotka päätyivät täydentämään upeaa kokoelmaa filmitähtivihkooni. Ensirakkauteni oli Errol Flynn ja ensimmäinen oma kasettisoittimeni tallensi musiikkia Peter von Baghin elokuvahistorian merkkiteoksia läpikäyvistä radio-ohjelmista.

Ja viime yönä juhlistettu elokuvamaailman tärkein tapahtuma  Oscar gaala inspiroi laittamaan day-after -lounaksi pestoa italialaisen elokuvan legendan Sophia Lorenin reseptillä.




Pestoa Lorenin tyyliin (4 hengelle)

100 g persiljaa (kaupasta löytyy juurikin sopivan kokoisia persiljapaketteja!)
1/2 dl pinjansiemeniä
10 mustaa (kalamata)oliivia
1 valkosipulinkynsi
1 pienen pieni sipuli
2 teelusikallista kapriksia (jos ovat etikkaliemessä, huuhtaise pikkaisen etikan makua pois)
3 sardellifilettä
n. 1 dl oliiviöljyä

200g linguineja, vermicellejä tai spaghettia (pitkää pastaa)
kourallinen karkeaa suolaa keitinveteen



1. Laita pastavesi kiehumaan.

2. Vaikka pesto tulisikin aina tehdä morttelilla (siitä nimikin - hakattu), tässä käy mainiosti kyllä tehsekoitinkin. Sekoita siis kaikki peston ainekset (persiljasta myös varret) tehosekoittimella tasaiseksi massaksi. Oliiviöljyn määrää voi säädellä oman maun mukaan.

3. Kun pasta on valmis, kaada keitinvesi pois ja sekoita erillisessä astiassa pasta ja reilunkokoinen ruokalusikallinen pestoa per ruokailija.

E buon pranzo!



Lounaan kaveriksi suosittelen nauttimaan pienen palan italialaista elokuvahistoriaa, eli kokoelman kohtauksia ah, niin ihanista Mastroianni-Loren -parin elokuvista. Sono troppo belli!




PS. Laulu 'O Cielo Ce Manna 'Sti Ccose on parin elokuvasta Avioliitto italialaisittain (Matrimonio all'italiana). Esittäjä Fred Bongusto.