Hillopiiras crostata ja pieniä havaintoja roomalaisista leikkipuistoista

 

Olen hyväksynyt, että istuskelu tyhjänpanttina leikkipuistoissa on nyttemmin olennainen osa päiväohjelmaa myös Italianvierailuilla. 

Jos mukaan on tarttunutkin giornalaiolta ristisana- tai juorulehti, se on enimmäkseen vain hidaste matkalla kohti vääjäämätöntä. Istuskellessahan mieleen pulpahtaa aina lopulta joku äärettämän keskeinen kysymys, joku hoidettava asia tai kirjoittamatta jäänyt viesti, joka vaatii välittömiä toimenpiteitä. Ja niin vain löydän itseni aina lopulta puhelin kädessä.

Sen verran olen kuitenkin malttanut katsella ympärilleni, että roomalainen leikkipuistokäytös on vuosien varrella hiljalleen alkanut hahmottua. 

Talvityyliä Viale Carlo Felicen puistossa, San Giovanni in Laterano kirkon lähitienoilla.

Itse puistojen löytäminen on tosin vaatinut hieman salapoliisityötä, tarkkoja silmiä - ja ripauksen vaistoa ja paikallistuntemusta.

Googlaamalla leikkipuistoja hakusanoilla parchi giochi tai area giochi lopputulos voi nimittäin olla mitä tahansa huvipuiston, peliautomaattien ja ei minkään välillä. Turhauttavaa, sillä ilahduttavasti yhä useammin viheralueilta löytyy kuin löytyykin kirkkaissa väreissä kylpeviä liukumäkiä, kunhan osaa edes hieman arvoida missä keskeisin asuinaluetta quartierea palveleva puisto sijaitsee.

Tyypillisimmillään roomalaisen leikkipuiston tekee kiipeilytelineenäkin toimiva liukumäki sekä sitä komppaava keinu. Näiden rinnalla laukkaa usein myös muutama vieteriratsu. Mikä tärkeintä, usein leikkipaikan läheisyydessä raikasta vettään suo kaupungin vesiposti nasone. Ja niillä päästäänkin jo pitkälle, sillä suurinta luksusta leikkipuistoissa on vapaus juosta ja päästellä menemään ilman pelkoa yliajavista autoista ja muista katujen kiitureista.

Pysähtyneen paahteinen iltapäivä San Saban leikkipuistossa.

Arkipäivisin pienten paikallisleikkijöiden seurana puistossa on tyypillisesti nonna tai nonno, joka osaavin ottein huolehtii siitä, että leikkijä selviää kolhuitta ja pysyy ravittuna ja nesteytettynä. Nonnien kasseista löytyy iltapäivisin usein pala kakkua tai hedelmä, jolla iltapäivän merenda hoituu mukavasti ulkoilmassa. 

Kaupunginosan vauraudesta riippuen leikkipuistoseurana on usein tata, tyypillisesti ulkomaalaisperäinen hoitotäti, joka jaksaa väsymättä keinuttaa sillä aikaa kun vanhemmat painavat pitkää päivää työpaikoillaan.  

Tatoilla on puistovapaata kuitenkin viikonloppuisin, jolloin lasten kanssa ulkoilevat omat vanhemmat, jotka seuraavat, ohjaavat ja opastavat lapsiaan väsymättä niin liikkumisen kuin sosiaalisen elämänkin saloihin ja sääntöihin.

Leikit antiikinaikaisen kaupunginmuurin varjossa.

Ulkoleikkeihin roomalaislapset on puettu kauniisti, kalliisti ja siististi. Viileämmillä keleillä jäykät kengät ja pulleat untuvatakit eivät taivu mukaan leikkeihin, eikä tyylikkäästi kaulaan huitaistu huivikaan näytä kiipeilyhommissa kovin käytännölliseltä. Hikoileminen ja sotkuiset leikit eivät kuulu leikkipuistoon, hiekkaleikkejä harjoitetaan vain uimarannoilla. Leikin ääriviivoja määrittelevätkin enemmän vaatteet kuin olosuhteet. Kehnommalla kelillä ei puistoon edes lähdetä suotta sotkemaan.

Suomalaislapset erottuvatkin leikkipuistojengistä nopeasti käyntännöllisten ja eri sääolosuhteita nähneiden vaatteidensa ansiosta. 

Haalari alkaa olla Rooman leikkipuistoissa jo niin eksoottinen asuste, että muutaman kokeilun jälkeen olenkin päättänyt jättää haalarit suosiolla koti-Suomeen huilaamaan ja hyväksyä vähemmän käytännöllisen tien. Jokin raja kai käytännöllisyydelläkin on oltava.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Villa Lazzaronin elämää nähneessä leikkipuistossa.

Paikalliset puistosankarit eivät kuitenkaan erotu pelkästään pukeutumisen perusteella.  

Siinä, missä paikalliset leikki-ikäiset kiipeävät vain vaivoin aikuisen avustuksella ylös liukumäkilinnoitukseen, päiväkodin päivittäsissä ulkoiluissa marinoituneet suomalaislapset pistävät menemään omin voimin hankalimmatkin nousut. 

Roomalaislapset jäävätkin usein haltioituneina seuraamaan villeinä kirmaavia suomalaisvarsoja, jotka selvästi kiehtovat ja herättävät kunnioittavaa huomiota ikätovereissaan.

 Väriä harmaan keskellä markkinakatu Via Sannion kupeessa.

Touhua tarkkaillessani olen ollut huomaavinani, että italialaisvanhempien rinnalla olen puistovahdin hommissa suorastaan rento - ja Suomessa taas rasittavuuteen asti valpas varoittelija. Kulttuurierot näkyvätkin erityisesti siinä, mihin leikkipuisto-otannalla italialaisessa kasvatukseen panostetaan.

Italialaislapset eivät nimittäin ole lainkaan kömpelöitä, mitä tulee sosiaalisiin taitoihin. Sydämestä nimittäin toisinaan ottaa se, miten italialaislapsia jatkuvasti opastetaan hyviin käytöstapoihin, toisten huomioimiseen, puhutteluun ja tervehtimiseen. 

Ihailtavan luontevasti ja pelotta italialaiset lapset innostuvat tekemään aloitteita ja kysymään kiehtovia uusia tuttavuuksiaan mukaan leikkiin. Ja mikä parasta, yhtä luontevasti tarjoukseen myös aina tartutaan, vaikka yhteinen kieli olisikin alkuun hetken hukassa - kunhan joku toinen sen ensin osaa tehdä. 

Italiassa päätänkin aina ryhdistäytyä rohkeammaksi sosiaalisten taitojen kasvattajaksi - ja käyttäjäksi - , mutta kotiin palattua taivun liian helposti vanhoihin tapoihin; kanssaihmisten yksityisyyden ja rauhan varjelun varjolla liian usein katsomaan läpi sormien tilanteita, joissa olisi tilaisuus olla ihanasti ihmisiksi.

Nyt, piru vie, ryhdistäydyn.  

Ehkä puistossa olisi hyvä paikka tämänkin aikuisen opetella kääntämään ujo katse puhelimen sijaan viereiseen penkkiin ja aloittaa harjoittelu. Sen jo tiedän, että siinä istuvalla on harvemmin puhelin kädessään - ja se, jos mikä on jo oikein hyvä alku.

* * * 

Äitienpäivän kunniaksi paistoimme perinteistä hillopiirasta crostataa, jonka kasaamisen voi varsin kivuttomasti ja suremmitta sotkuitta antaa pienempien käsiin!

Crostata di marmellata (n. 24 cm läpimittaiselle vuoalle)

5 dl vehnäjauhoa + jauhoa leipomiseen

1,5 dl sokeria

100 g voita

1 iso kananmuna

1/2 sitruunan kuori raastettuna tai ripaus vaniljaa

1/2 tl suolaa

n. 2 dl aprikoosi/kirsikka/kuningatarhilloa

1. Sekoita kulhossa nopeasti kananmuna ja sokeri. Tässä välineeksi kelpaa oikein hyvin haarukka.

2. Pilko voi hieman pienemmiksi paloiksi ja lisää se joukkoon kuivien aineiden kanssa.

3. Sekoita ainekset käsin nyppimällä niin, että saat aikaiseksi kiiltävän ja sileän taikinan, jossa voi on kadonnut muiden ainesten joukkoon. Ripottele tarvittaessa joukkoon lisää jauhoa tai vastaavasti vetristä tilkalla vettä.

4. Pyörittele taikina palloksi ja laita (kelmulla peiteltynä) jääkaappiin 30 min. ajaksi. 

5. Kun taikina on hetken vetäytynyt, leikkaa siitä noin 2/3 pohjaa varten. Voit kaulia pohjan jauhotetulla pöydällä hieman vuokaa leveämmäksi tai painella sen suoraan vuokaan. Huolehdi molemmissa tapauksissa, että taikina jatkuu vuoan reunoille asti.

6. Nakuttele haarukalla reikiä sinne tänne pitkin pohjaa ja levitä sitten hillo tasaisesti pohjan päälle.

7. Kauli loput taikinat jauhoitetulla pöydällä ja leikkaa taikinasta kuviointi piirakan pintaan. Tyypillisesti crostata on ristiokkokuvioitu sievillä taikinanauhoilla, mutta myös luovemmat ratkaisut on sallittu! 

8. Paista crostata 180 asteisessa uunissa noin 30–40 minuuttia, kunnes taikina saa kauniin kullanruskean värin. Anna piiraan jäähtyä kaikessa rauhassa ennen tarjoilua, sillä uunilämmin hillo on kuin laavaa.

Italian symppis euroviisuedustaja Lucio Corsi laulaa "Vivere la vita è un gioco da ragazzi", elämä on lastenleikkiä. Oih, osatapa ottaa asiat edes välillä juuri niin kivan kevyesti! 

Viisun teksti löytyy täältä.

Suurta rakkautta ja omenasydämisiä pikkuleipiä

Tällä rakkauden viikolla oltiin taas kuin vastajuhlimamme 11-vuotisen taipaleen alkumetreillä, kun pienen pilan johdosta tajusin, ettei miehelle ollutkaan ihan sataprosenttisen selvää oma kätisyyteni.

Että onko se oikea vai vasen. Vaiko molemmat. Kaltaisellani ihmeellisellä olennolla sekin voisi tietysti olla ihan mahdollista.

Moinen hirveä lapsus oli kuitenkin hyvin vaikea niellä ilman pientä välikysymystä.

Siis minäkö noin yhdentekevä. Ja vieras!?

Asian kääntöpuoli olikin sitten huomattavasti makeampi suupala purtavaksi.

Ai että minä, edelleen salaperäinen, yllättävä ja uusi..


Käsi on taas entistäkin tiukemmin jommassa kummassa niistä käsistä ja sydän visusti omalla paikallaan.

(Samoin kuin näissä Mulino Biancon keksisuosikeissani, jotka mainoksen mukaan ovat oiva esimerkki terveellisestä ja luonnollisesta aamupalasta. Puolensa siis näissäkin..)

Biscotti cuor di mela - Keksit omppusydämellä (30-40 kpl)

Taikina:

1 dl sokeria
100 g voita
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoa
2 rkl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/2 luomusitruunan kuori


Omenatäyte:

2 omenaa
yksi ruokalusikallinen appelsiini-, persikka- tai aprikoosihilloa
nokare voita (n. 1 rkl)
pikkupuristus sitruunanmehua
1 tl kanelia


1. Vaahdota hieman pehmennyt voi ja sokeri. Lisää lopuksi joukkoon kananmuna.

2. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kuivat aineet ja sitruunan kuori. Lisää jauhoseos sitten vähän kerrallaan voi-sokeri -seoksen joukkoon.

3. Kun taikina on sekoitettu ja tasainen, laita se jäähylle 30 min. ajaksi.

4. Kuori ja pilko omenat pieniksi paloiksi. Lisää pilkotut omput kattilaan muiden täyteaineiden kanssa ja anna kiehua hiljalleen noin vartin verran. Omenoiden pehmennyttyä soossaa täyte haarukalla suht tasaiseksi. Anna täytteen sitten hetken jäähtyä.

5. Koska en ole vielä oppinut tekemään näitä keksejä sarjatyönä ilman, että taikina liiskautuisi pysyvästi pöytäpintaan, neuvon väsäämään keksit käsityönä näin:

Ota käteen pieni takinapallero ja taputtele siitä noin kämmenenkokoinen levy jauhotetuilla käsillä. Lisää keskelle vajaa teelusikallinen täytettä ja sulje sitten levy suppuun (tyyli on vapaa) niin, että muoto pysyy jossain määrin pyöreänä. Laita keksi sitten pellille niin, että saumakohdat on alla piilossa.

Valmiina sulkuhommiin.

(Se pro-vaihtoehto on siis kaulia puolet taikinasta ohueksi levyksi, johon juomalasin avulla painellaan kevyet reviirimerkit kekseille ja lisätään nokare ompputäytettä jokaiseen reviiri-rinkulaan. Sitten kaulitaan ohueksi toinen puoli taikinaa, irroitetaan se jotenkin pöydästä ja laitetaan toisen taikinan päälle. Lopuksi juomalasia avuksi käyttäen painellaan keksit irti taikinasta. Ja pöydästä. Jos osataan, pystytään ja kyetään.)

Töttöröt pellillä, viime silausta vaille valmiina uuniin.

6. Ennen uuniinlaittoa painele keksien pintaa vielä kevyesti niin, että se hieman rikkoutuu ja ompputäyte pikkaisen pilkahtelee. Laita keksit sitten paistumaan 180 asteiseen uuniin 15 minuutiksi, tai kunnes pinta alkaa saada kevyesti väriä.

Buona colazione!

Olisin muuten pikkaisen ihmetellyt jos eilistä Ystävänpäivän San Remo finaalia ei olisi voittanut tämä Il Volon mahtavan mahtipontinen suuren rakkauden ylistyslaulu Grande amore.

Finaaliesityksen voi katsoa täältä ja teksti löytyy täältä.

Alunperin pikkutenoreina (I tre tenorini) tutuksi tulleet ja tv:ssä yhteen hitsautuneet Il Volon pojat aloittivat voittokulkunsa "Ti lascio una canzone" (Jätän sinulle laulun) -ohjelmasta vuonna 2009. Tuossa ohjelmassa pienet laulajanalut hurmaavat ja tietysti myös kisaavat laulamalla italialaisia musiikkiklassikoita. Ohjelman YouTube klippejä kannattaa ehdottomasti siis kurkistaa, jos olet suuri italialaisen musiikin ystävä!

Kuuma peruna pizzassa

Kun elämän on jakanut useamman vuoden ajan Italian ja italialaisen kanssa, ovat tietyt saapasmaan eriskummallisuudet kääntyneet huomaamatta ihan tavallisiksi asioiksi.

Tällä viikolla löysin itseni selittelemässä niistä kahta.

Toinen oli luudalla kotonamme hurjasteleva noita-akka.

Ei. Emme ole erehtyneet vuodenajasta. Meidän joulukoristeisiin kuuluu ihan tarkoituksella tuo väkäleuka, Befana nimeltään, joka tuo loppiaisaattona SUKALLISEN karkkeja liesituulettimen alle tässä takattomassa kodissa.

Ja jos mahdollisesti olen ollut vähän tuhma (hyvin epätodennäköistä), Befana saattaa tuoda myös vähän hiiliä. Vaikka sokeristahan nekin ovat, mustasta väristään huolimatta.

Ihan outo tyyppi tuo Befana, myönnän. Mutta hyvällä asialla. Sen verran riemukasta on herätä kerran vuodessa aamuun, jona tärkein tehtävä on rapistella karkkipapereita ja laskea karkkisaaliin määrä.

Se toinen seliteltävä oli tietysti peruna, tai foneettisesti kirjoitettuna pyhä pEruna, joka on löytänyt tiensä pizzaan.

Muistan selkeästi itsekin hieman kiekaisseeni kun ensimmäistä kertaa moisesta pyhäinhäväistyksestä kuulin.

Mutta minä, niin kuin kaikki muutkin jotka ovat uskaltaneet tätä rapeaa ihmettä puraista, olen nyttemmin harras perunapizzakäännynnäinen.

Rosmariinin suukottelema perunapizza (1 pellillinen)

2 pienehköä (pestyä) yleisperunaa (tai pari keitettyä perunaa eiliseltä)
rosmariininvarsi
ripaus suolaa & pippuria
1 (-2) mozzarellapallero
oliiviöljyä


Pizzapohja (vaikkapa puolikas tätä Francesca-serkun pizzataikinaa)
250 g vehnäjauhoja
100 g durumjauhoja (tai manitoba-jauhoja, jos oikein onnekkaasti saat niitä käsiisi!)
7 g tuorehiivaa (tai n. 1/3 kuivahiivapussista)
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
ripaus sokeria
1 kevyesti kukkurallinen tl suolaa
oliiviöljyä

HUOM! Jauhomäärän voi myös korvata pizzajauhoilla. Niitä ja ihanan sitkon antavia manitoba-jauhoja kannattaa katsastaa täältä ja täältä!


 Pizzataikinan valmistus

1. Sekoita hiiva ja ripaus sokeria kädenlämpöiseen veteen (jos käytät kuivahiivaa, vesi saa olla vähän lämpimämpää). Anna hiivan tekeytyä 10 min. ajan.

2. Mittaa jauhot laakeaan kulhoon. Lisää hiivaneste jauhoihin vähän kerrallaan ja alusta taikinaa sitten 5 min. ajan.
* Jos jauhot ovat kovin kuivaa sorttia, lisää kädenlämpöistä vettä hiivansekoituksen jälkeen kunnes takina on pehmeä kuin korvanlehti.

3. Lisää suola ja alusta taikina pehmeäksi ja tasaiseksi yleiskoneella tai käsipelillä vielä 10 min. ajan.

4. Peitä kulho kelmulla ja anna nousta vähintään kaksinkertaiseksi (suosittelen min. 2h) huoneenlämmössä tai vaikkapa uunin suojissa uunivalon hennossa lämmössä.

5. Levitä uunipellille tasainen, ohut kerros oliiviöljyä. Siirrä taikina kulhosta pellin keskelle, ja painele se pellin kokoiseksi siirtyen pellin keskeltä reunoja kohti. Kastele sormia tarpeen tullen oliiviöljyssä ja muista, että hiljaa hyvä tulee.

Jos oliiviöljyä jää lopuksi kovasti ajelehtimaan pellin reunoille, siivoa ylimäärät pois talouspaperilla, ettei uuni ala pahasti kärtsäämään.

6. Anna pohjan nousta keittiöpyyhkeellä peitetyllä pellillä vielä tunnin ajan.

Kuorimaveitsellä saa halutessaan kuoria pois myös kuoret,
mutta tiedä, että kuorineen perunat ovat vielä piirun verran herkumpia... 

Perunapizzan paisto

1. Pilko mozzarellat ja anna nesteiden valua niistä pois lävikössä vähintään tunnin ajan. Auta operaatiota myös puristamalla nesteitä pois nyrkissä ja/tai talouspaperilla.

2. Laita keittiökulhoon viileää vettä, huuhtele perunat ja siivuta ne sitten kuorineen kuorimaveitsellä vesiastiaan. Kun molemmat perunat on siivuina, huuhtaise vesi muutamaan otteeseen, niin että enimmät tärkkelykset menevät alas viemäristä. Kuivaa perunat sitten keittiöpyyhkeellä ja/tai talouspaperilla.
* voit käyttää pizzaan myös edellisiltä aterioilta jääneitä jäähtyneitä keitettyjä perunoita. Siivuta perunat tässä kohtaa ohuehkoiksi siivuiksi ihan vaan veitsellä.

3. Laita uuni kuumenemaan maksimilämpötilaan (275 C). Älä käytä paistossa kiertoilmaa ettei pizza kuivu ja kärtsää liiaksi.

4. Kun uuni alkaa olla valmis ja perunasiivutkin kuivia, siirrä ne lautaselle ja mausta suolalla, pippurilla, rosmariinilla ja ripauksella oliiviöljyä. Pyörittele perunat kauttaaltaan öljyssä ja mausteissa.

5. Lado perunat tasaisesti pizzataikinan pinnalle. Vältä perunoiden latomista päällekkäin, jotta ne eivät jää uunissa raaoiksi. Kun perunat on paikoillaan, laita pizzapohja uunin ylimmälle tasolle kypsymään 10 min. ajaksi tai kunnes perunat ja pizzan reunat ovat saaneet jo pikkaisen väriä.

6. Ota pizza uunista ja revi päälle kauttaaltaan vielä mozzarella. Laita pizza takaisin uuniin ja anna kypsyä kunnes mozzarella on sulanut (n. 5 min.).

HUOM! Mozzarellan ei tarvitse alkaa kuplia. Riittää että juusto on juuri ja juuri sulanut. Jos mozzarellasta jää paiston jälkeen nestettä, anna talouspaperin imaista pahimmat pois.

7. Lorauta valmiin pizzan pinnalle oliiviöljyä ja ripottele pinnalle vielä hieman rosmariinia, ja ehkä pikkuisen suolaakin..

Sitten vain maiskis ja rouskis - ja buon appetito!



Anita Ekbergin muistoksi oli tietysti käväistävä pikkaisen myös Fontana di Trevillä
(jossa muuten jatkuvat edelleen restaurointityöt - hyvinkin koko tämän alkaneen vuoden).

Makea piirakkasuosikki ricotasta ja suklaasta

Yksi ensimmäisistä kulttuurishokeista Italiassa liittyi karkkeihin.

Kunnon mässyjä kun ei löytynyt mistään.

Tai jos karkkihyllystä (HAH, sallikaa mun nauraa!) joku karkkipussiksi hyväksyttävä joskus löytyikin, niin lähemmässä tarkastelussa senkin sisältö paljastui yleensä kurkkupastilleiksi. Tai muuksi mässynälässä täysin tarpeettoman, suorastaan loukkaavan, hienostuneeksi imeskeltäväksi asiaksi.

Plääh. Se oli kamalaa aikaa se.

Mutta, ei siinä auttanut itkut karkkihyllyillä. Piti vain hyväksyä, että italialaiset eivät ymmärrä hyvän päälle. Ja onneksi edes Ikeasta löytyi muutakin kuin huonekaluja.


Jo hieman hatara luottamus italialaisten makeanymmärrykseen koki lopullisen kolauksen, kun huomasin, etten pahemmin välittänyt edes italialaisista makeista leivonnaisista. Muiden päästellessä "aah!" ja "ooh!" -huudahduksia herkkujen äärellä mukeltelin tavallisesti hiljaa pientä piirakanpalaani.

Ja kaipasin äidin marjapiirakoita. Ja korvapuusteja.

Mutta sitten koitti päivä, jolloin pöytään kannettiin ricotta-suklaa piirakka. Se oli ihan aito Aaah! sitten viimein minunkin suusta!

Crostata di ricotta e cioccolato - Ricotta-suklaa piirakka

Pohja
4 dl erikoisvehnäjauhoa
1 tl leivinjauhoa
1 dl sokeria
ripaus suolaa
100g voita
2 rkl vettä

Täyte
250g ricottaa
1 dl sokeria
50g rouhittua tummaa suklaata
1 kananmuna
1/2 luomusitruunan kuori
(1 rkl marsala-viiniä)

1 kananmuna voiteluun

Tällä kertaa rouhin piirakkaan Sisiliasta hamstrattua Modican suklaata. Ensivaikutelman mukaan tämä käsipelillä viileänä työstetty suklaa vaikuttaa härskiintyneeltä, sillä suklaan pinta on vaalea ja mattainen. Puraistessa suklaasta löytyy myös toinen yllätys, sillä suklaamassan seassa rahisevat sokerikiteet. Parhaiten suklaa soveltuu jälkiruoaksi kahvin kanssa, piirakkaan kannattaa käyttää tavallista kiiltävää, vähintään 70% suklaata.

1. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään ja nypi ne sitten sekaisin paloitellun kylmän voin kanssa. Lisää lopuksi joukkoon hieman vettä, jotta taikina tasoittuu.

2. Jos maltat odottaa, laita taikina viileään puoleksi tunniksi. Valmista sillä aikaa täyte ja laita uuni kuumenemään (180 astetta).

3. Leikkaa suklaa pieniksi paloiksi terävällä veitsellä. Sekoita sitten sokeri ja ricotta tasaiseksi. Lisää joukkoon vielä kananmuna ja viimeiseksi loput täytteen ainekset.
(HUOM! Sitruunaa ei kannata leikata raastamista silmälläpitäen puoliksi..)

4. Ota seuraavaksi hieman kovettunut taikina takaisin työn alle. Jos haluat koristella piirakan pinnan, ota n. 1/3 taikinaa sivuun ja painele loput taikinat sormin piirakkavuokaan.

Tyypillisesti crostatan pinnassa on taikinapyörällä tehdyt koristenauhat.  Jos kotoa ei löydy taikinapyörää, veitsi toimii myös. Samoin kuin piparkakkumuotilla tehdyt koristelut. Koristelua varten taikina kannattaa kaulia ohueksi hieman jauhoitetulla pinnalla (ja voidella koristeet kananmunalla ennen niiden asettelua piirakan pinnalle).

5. Kaada sitten pohjan päälle täyte ja koristele. Voitele taikinakohdat lopuksi kananmunalla - ja sitten uunin. 180 astetta ja n. 50 minuuttia on aika passeli.


Kesäloman yksi sokerisimmista hetkistä koettiin kun neljän lapsuudenystävän kööri lauloi tätä ikivihreää karaokessa. Che dolce!

Teksti löytyy täältä.

Kisakatsomon parhaat palat - Pizza Margherita

Kesän 2004 alkupuolella hyvin tuore poikaystäväni, joka hyvin epäitalialaisesti pyhitti sunnuntainsa muulle kuin suosikkijalkapallojoukkueensa otteluille, aloitti henkisen valmennuksen.

"Tiedäthän. Kuukauden päästä saatan vaikuttaa hieman tavallista kiinnostuneemmalta jalkapallosta."

"Voi myös olla, että olen välillä vähän hajalla."

"Niin, ja todennäköisesti tulen olemaan myös aika kireä."

"Ja varmaan suht hermostunut."

"Mutta älä välitä. Se johtuu vain jalkapallosta ja menee ohi."

"Ethän pelästy?"


Se oli ensimmäinen kesämme yhdessä. Ja ensimmäinen Italian kansainvälisillä kentillä potkima jalkapalloturnaus yhdessä.

Varoituksen sanat olivat tarpeen. Turnaus oli italialaisille katastrofi.

Ja kotikatsomossa erittäin erittäin vakava paikka.

Siis sellainen, jolle asialle vihkiytymätön ei voi olla nauramatta.


Suhteemme tulevaisuuden kannalta lienikin onni, että Italia lähti kotiin ensimmäisellä maitojunalla.

Ja kuten luvattu, se meni siltä erää ohi.


Nyt kun takana on erinäisten turnausten lisäksi yhdessä juhlittu maailmanmestaruus, eikä italialaispalloilijoiden kenttäkäytöskään enää ärsytä (ja - tarvitseeko tätä edes mainita - azzurrien etulinjassa taistelee eräs herra Pirlo..), jaan hämmästyttävän mielelläni jopa aamuyölle venähtävän ottelun ilman sijaistoimintoja.

Mutta koska kisarasitus on kuitenkin edelleen suurempi toisen kantaa, otan tasapuolisuuden nimissä kotikatsomon muonitusvastuun omille harteilleni.

Ja se taas tarkoittaa pizzaa. Pelleittäin täydellisen muhkeanrapeaa kotipizzaa.

Francesca -serkun pizzapohja (2-3 pellillistä, riippuen kuinka muhkea pitsa on mieleen. Jos kärsivällisyys riittää, suosittelen kolmen pellin taktiikkaa.)

500 g vehnäjauhoja
200g durumjauhoja (jos IKINÄ saat käsiisi manitoba-jauhoja, käytä niitä tämän verran tässä kohtaa ja saat taikinaan hullunherkullisen sitkon!)
7 g tuorehiivaa
5 dl kädenlämpöistä vettä
ripaus sokeria
1 rkl suolaa
oliiviöljyä

* Taikina on parhaimmillaan kun se saa tekeytyä viileässä yön yli. Paras soppi on jääkaapin vihanneksille tarkoitettu alaosa, jossa taikina viihtyy kosteutettuun keittiöpyyhkeeseen käärittynä.

Minimissään taikinan olisi hyvä tekeytyä huoneenlämmössä keittiöpyyhkeellä peitettynä vähintään kaksinkertaiseksi, eli noin reilun tunnin ajan.


Peruksista peruksin eli Margherita Pizza (ainekset 2 pellilliseen)
4 kpl mozzarellapalloja (à 125 g)
500 g tomaattimurskaa
1 tl suolaa
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä


* jos haluat pizzapohjista ohuempia ja rapsakkaampia, jaa taikina kolmelle pellille ja varaa päällisiä varten kaksi lisäpalleroa mozzarellaa ja 800g tomaattikastiketta.

Pizzataikinan voi perimätiedon mukaan myös pakastaa. Laita osa taikinasta pakkaseen nostatuksen jälkeen ja ota käyttöpäivänä sulamaan ja uudelleen nousemaan 4 tuntia ennen pizzan valmistusta.


Taikinan valmistus

1. Sekoita hiiva ja ripaus sokeria kädenlämpöiseen veteen. Anna hiivan tekeytyä 10 min. ajan.

2. Mittaa jauhot laakeaan kulhoon. Lisää hiivaneste jauhoihin vähän kerrallaan ja alusta taikinaa sitten 5 min. ajan.

* Jos jauhot ovat kovin kuivaa sorttia, lisää kädenlämpöistä vettä hiivansekoituksen jälkeen kunnes takina on pehmeä kuin korvanlehti (täydellisen pizzataikinan tuntu on jonkun viisaan mukaan sama - ja se todellakin pitää paikkansa!).

3. Lisää suola ja alusta taikina pehmeäksi vielä 10 min. ajan. Muokkaa taikinasta pallero kulhon pohjalle.

Tästä lähdettiin kohottamaan..

Tunnin jälkeen näytti (parvekkeella) tältä.

..Ja illan tullen, neljän tunnin puoliviileän parvekekohottelun jälkeen näytti tältä.

4. Mikäli teet taikinan pitkällä kaavalla, kääri kulhon ympärille kosteutettu keittiöpyyhe ja laita kulho jääkaapin alatasolle tekeytymään seuraavaksi päiväksi. Ota taikina huoneenlämpöön 1 h ennen seuraavaa vaihetta.

* Mikäli teet taikinan samalle illalle, peitä kulho kelmulla ja anna nousta kaksinkertaiseksi (n. 1 h) huoneenlämmössä tai vaikkapa uunin suojissa uunivalon hennossa lämmössä.

5. Levitä uunipellille tasainen, ohut kerros oliiviöljyä. Ota taikinasta puolet (tai kolmasosa, jos haluat pohjasta ohuemman), laita taikina pellin keskelle, ja painele se pellin kokoiseksi siirtyen pellin keskeltä reunoja kohti. Jos taikina meinaa jatkuvasti kimmota takaisin alkuasemiin, anna sen olla rauhassa 5 min. ajan ja ota sitten uusi paineluyritys.

6. Anna pohjan nousta keittiöpyyhkeellä peitetyllä pellillä vielä 1h ajan.


Pizzan paisto kotiuunissa

1. Pilko mozzarellat ja anna nesteiden valua niistä pois lävikössä vähintään tunnin ajan. Auta kuivausoperaatiota myös puristamalla nesteitä pois ihan nyrkissä. Yksi suurista esteistä syöjän ja rapsakan pizzan välillä on liian märäksi jäänyt mozzis.

2. Laita uuni kuumenemaan maksimilämpötilaan (275 C). Älä käytä paistossa kiertoilmaa ettei pizza kuivu ja kärtsää liiaksi.

3. Kaada tomaattimurska kulhoon ja mausta suolalla sekä muutamalla revityllä basilikanlehdellä.

4. Kun uuni on lopulta täysillä, levitä tomaattimurska tasaisesti pizzapohjan päälle.

5. Laita pizzapohja uunin ylimmälle tasolle kypsymään 10 min. ajaksi. Noin 7 min. kohdalla käännä pizza, jos näyttää, että jollain suunnalla uunia väri tarttuu pintaan turhan hanakasti.

(Jos uunisi on supertehokas, poista pizza uunista aiemmin, ettei reunat totaalisesti kärtsää.)

6. Ota pizza uunista ja ripottele pintaan revitty mozzarella. Laita pizza takaisin uuniin ja anna kypsyä vielä tovi (n. 5 min.), eli kunnes mozzarella on sulanut.

HUOM! Mozzarellan ei tarvitse alkaa kuplia. Riittää että juusto on juuri ja juuri sulanut.

Kolmannella pellillä uuni saattaa olla jo superkuumassa tilassa. Tarkkaile tilannetta ja alenna lämpöä tarpeen tullen hieman.

7. Lorauta valmiin pizzan pinnalle oliiviöljyä ja ripottele pinnalle tuoreita basilikan lehtiä. Ihan uunikuuman pizzan lämmössä basilikan lehdet kypsyvät tummanruskeiksi, toim.huom.

Ja sitten vain sakset käteen, pizza sopiviksi annospaloiksi ja syömään telkkarin ääressä pikku iltapalaa! Goooooooooooooool!!

Pst. Italian futisjoukkueen kannatusbiisiksi on tänä vuonna uudelleenversioitu tämä ikivihreä. Katso ja ihastu (erityisesti vaikkapa kohdassa 0:16)!

Teksti löytyy täältä.

Kuivasta leivästä suklaakakuksi

Mittavaksi kevätsiivoukseksi äityneen viikonlopun lopputulemassa oli vain yksi kauneusvirhe.

Nimittäin päivien ja viikkojen myötä keittiön työtasolle kasvanut vanhojen leipäpussien kolhoosi. 

Ja kun tilanne oli sillä saralla päästetty lipeämään käsistä, ei leipäpusseille ollut enää vähään aikaan riittänyt vain yksi pieni siivu työtasosta. Ehei. Pussukoiden reviiriä laajennettiin jatkuvasti pienistä salaluukuista levitettyjen leivänmurujen voimalla. Ihan kaikkialle. Jopa makuuhuoneeseen. Ja lakanoiden väliin.

Siis. Törkeää.

Koska tilanne vaati nopeita toimia, ja korppujauhoa tästä talosta löytyy jo vähintään seuraaville 5-10 -vuodelle, piti keksiä toisenlainen vanhan leivän syöppö.

Niinpä päätin viimein rohkaistua tekemään jotain sellaista, josta olin kuullut vain taruja. 

Nimittäin jämäleipäkakkua. Tai vanukasta. Tai jotain siltä väliltä. Mikä lieneekin paras määritelmä perinteisen italialaisen leipäkakun, eli vanhasta leivästä tehdyn kakun koostumukselle.

Kakun onnistumisen kannalta paras leipä olisi tietty kunnon italialainen casareccio, tai joku muu täydellisen sitkoinen ja ilmava käsintehty vehnäleipänen. Mutta kyllä sitä kotimaan markettileivilläkin pärjää. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, ettei kakkuun eksy oliiveilla, tomaateilla, yrteillä, homeella tms. maustettuja yksilöitä. Ja että leipä on ainakin pääsääntöisesti vaaleaa viljaa.

Ja sitten vain rohkeasti makein asein taistoon leipähävikkiä vastaan!

Torta di pane al cioccolato - Suklaakakku kuivuneesta leivästä

300 g kuivaa vaaleaa leipää (jos leivässä on vielä hieman kosteutta jäljellä, leipää tulee 450 g)

6 dl maitoa

3 kananmunaa

1,5 dl sokeria

1 dl tummaa kaakaojauhoa

50 g tummaa suklaata

1 tl vaniljajauhetta

1 tl leivinjauhetta

(2 rkl esim. mantelilikööriä, rommia, cointreauta tms.)

1 rkl voita & korppujauhoa vuoan voiteluun

tomusokeria koristeluun

kourallinen pähkinöitä/pinjansiemeniä/rusinoita/kuivattuja hedelmiä täytteeksi

* tästä(kin) kakusta on olemassa lukuisa määrä erilaisia versioita eri täytteillä. Usein mukaan on pilkottu myös yksi päärynä tai omena. Monet reseptit on kirjattu myös ilman leivinjauhetta, jolloin takuulla saa ihan sitä silkkaa vanukaskoostumusta.

1. Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen. Voitele vuoka ja levitä vuoan pintaan korppujauho. Läpimitaltaan 24 cm vuoka on tälle määrälle juurikin sopiva. 

2. Lämmitä maito kiehumispisteeseen ja kaada maito sitten leipäpalojen päälle. Auta leipien pehmenemistä murskaamalla leipiä lusikan avulla.

3. Pilko suklaa ja pähkinät pieniksi.

4. Ota sitten käyttöön järeämmät aseet, ja pyöräytä leipä-maitoseos tasaiseksi sauva- tai tehosekoittimen avulla. Lisää sitten joukkoon kaikki loput ainekset ja sekoita.

5. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta lusikalla. Laita kakku kypsymään uunissa 180 asteessa 45 min. ajan.

6. Kun kakku on valmis, anna sen jäähtyä huoneenlämmössä vartin verran. Ripottele lopuksi pintaan tomusokeria.

Buon appetito!

Kakun kypsymisvaiheita tuijotellessa mieleen tuli tämä laulu. 

Ja ennen kaikkea tämä video.

Laura Pausinin vanhempien rakkaustarina sopii mainiosti päivään, jolloin melkein yhtä pitkää yhteistä taivaltaan juhlistivat minun omat äiskä & iskä.

♥

Teksti löytyy täältä.

Ciambellonea & Sanremoa

Tänä aamuna aamupalalle oli tiedossa erityistä ohjelmaa, sillä eilisiltainen Sanremon finaalilähetys oli säästetty laiskan sunnuntain aamuun.

Ja kun tiedossa oli asiallinen kolmen tunnin mittainen Sanremo -aamupalasessio, niin pitihän siihen rinnalle kehittää jotain helposti syntyvää purtavaakin, joka ei ihan heti loppuisi.

Ciambellonea, eli kuivakakkua uuniin siis!

Laiskan sunnuntaiaamun - ja miehen puolesta mieluusti ihan kaikkien aamujen - aamupalaksi tämä klassikko on oiva valinta. Jostain matkan varrelta pieneen punakantiseen reseptivihkooni kirjattu ohje tekee kuivakakusta nimittäin aina herkullisen kostean. Eikä tämä kuivakakku vaadi myöskään vatkaimia tai muuta extrasäätöä ollakseen kuohkea - mikä ilahduttaa tätä kakunpaistajaa melkein yli ymmärryksen.

* * *

Laitetaanpa tähän perään vielä pieni Sanremo -käsikirja italialaisen musiikin ystäville. RAIn sivulta on nimittäin mahdollista katsella nyt kaikki tämän vuoden Sanremo -lähetykset tämän linkin kautta.

Sanremon festivaalit koostuvat vuosittain kaikkiaan viidestä tv-lähetyksestä. Ensimmäisessä ja toisessa lähetyksessä kaikki festivaalille valitut laulajat esittävät kaksi kappaletta, joista vain toinen valitaan mukaan lopulliseen kisaan. Kolmantena iltana kaikki festivaalille valitut laulajat esittävät valitun kilpailukappaleensa. Neljäntenä iltana sen sijaan kisaavat uudet italialaiset laulajakyvyt ja pääkisaajat esittävät Italialaisia klassikoita "supervieraidensa" kanssa. Ja viidentenä, eli lauantai-iltana on vuorossa finaali, jossa valitaan samalla myös Italian edustaja Euroviisuihin.

Buona visione!

Ciambellone al limone - Mehevä sitruunakuivakakku

3 kananmunaa
4 3/4 dl vehnäjauhoa
2,5 dl sokeria
2 dl maitoa
1 dl voita (100g) tai kasviöljyä
1 (luomu)sitruunan raastettu kuori & mehu
1 reilu tl leivinjauhetta


1. Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen. Voitele kakkuvuoka (tai vuoraa vuoka leivinpaperilla, jos haluat ottaa yhtä iisisti kuin eräät..).

2. Sekoita kananmunat ja sokeri (voit käyttää vaikka puuhaarukkaa, näitä ei tarvitse vatkata vaahdoksi!). Sekoita sitten joukkoon maito, sulatettu voi sekä sitruunan mehu ja kuori. Ja lopuksi lisää jauhot ja leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi.

3. Kaada kakkutaikina vuokaan ja laita vuoka uuniin kun uuni on saavuttanut 180 astetta.

4. Anna kypsyä uunin keskitasolla 30 min. Tsekkaa sitten tikulla, että kakku on sisältä kypsä. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, ota kakku uunista ja anna jäähtyä, ennen kuin leikkaat pari paksua siivua.

Ja alat kastaa niitä cappuccinoon. Niin kuin italialaisilla on tapana..

Sanremon voittajaksi kruunattiin tänä vuonna muuten seuraava laulu ja laulaja.

Auguri Arisa!

Millefoglie aka. Rakkauden tekoja

Ystävänpäivän lähestyessä täytyy aina alkaa hieman tarkemmin kuunnella armaansa rivien väleihin piilotettuja haaveita.


Kuten:
Muistatko, mitä herkkua on Cristianin kahvilan Millefoglie?? Mamma mia!

Tai:
Oi, Cristianin Millefoglie. Niillä pienillä suklaasattumilla. Uuuuuu.

Tai sitten:
Luulen, että Cristianin Millefoglie on maailman paras jälkiruoka.

Tai vaikkapa:
Voi kumpa nyt saisi rapean siivun Cristianin Millefoglieta.. Magaaari.


Näiden hienovaraisten vihjeiden perusteella on sitten varsin vaivatonta arvioida mikä olisi tällä kertaa ilahduttavin rakkauden juhlan baakkelsi.

Vaikka yleensä tällaisten ruokayllärien toteuttaminen on kerrassaan kutkuttavaa, tuli tänä vuonna San Valentinon lellittelyn tielle odottamaton ongelma. Henkinen kantti. Ladulta puuttuvat havut. Puristava mono. Kotileipureiden levittämä huhu nimittäin kertoi karua tarinaa. Himoitulla jälkiruoalla oli pelottavan hankala maine.

Lehtitaikina. Konditoriakreemit. Kaksi pirullisen oikukasta ja tässä jälkkärissä niin kovin keskeistä tekijää.

Melkein teki mieli murskata toisen kakkuhaaveet alkuunsa.

Mutta koska rakkaus kaiken voittaa ja lehtitaikinalevyjäkin saa valmiina kaupasta, käärin hihat ja kävin urheiluhengessä murtamaan tätä tiiliskivenkokoista myyttiä.

Millefoglie alla Crema Chantilly (6-10 hengelle)

Tämän jälkkärin valmistelut kannattaa tehdä osin jo etukäteen valmistamalla crema pasticcera ja lehtitaikinalevyt tarjoilua edeltävänä päivänä. Jälkiruoan koonti kannattaa sen sijaan tehdä varsin lähellä tarjoilua, jottei täytteen kosteus vie mukanaan lehtitaikinan rapeutta.

Crema Pasticcera
4 dl punaista maitoa
1 dl kuohukermaa
1 dl sokeria

(pastella)
1 dl sokeria
1 tl vaniljaa
1 rkl vehnäjauhoa

2 keltuaista

Crema Chantilly
1 dl kuohukermaa
1 rkl tomusokeria

40 g tummaa suklaata


1 paketti lehtitaikinaa (= 6 kpl lehtitaikinalevyjä)
n. 1/2 dl sokeria lehtitaikinan karamellisointiin

tomusokeria Millefoglien pintaan

Crema Chantilly (eli Diplomatica)

Italiassa Millefogliessa käytettyä kreemiä kutsutaan yleisesti nimellä Crema Chantilly. Toinen käytössä oleva nimi - ja tosiasiassa kreemin virallinen nimi - on kuitenkin Crema Diplomatica.

Crema Diplomatica on Crema Pasticceran ja Crema Chantillyn (arkisemmin tomusokeriin vatkatun kermavaahdon) sekoitus.

Crema pasticcera
1. Laita maito, kerma ja sokeri (1 dl) lämpenemään kattilassa.

2. Mittaa sekoituskulhoon jauhot, puolet sokerista (1 dl) ja vanilja, eli pastellan ainekset. Hiero jauho ja sokeri sekaisin kämmeniesi välissä.

3. Erottele kananmunien keltuaiset valkuaisista, ja siirrä keltuaiskuppi kädenulottuville työpöydälle.

4. Nosta kerma-maidon lämpötila hellalla kiehumispisteeseen. Kun neste alkaa kiehumaan, siirrä kattila hetkeksi pois levyltä ja laske levyn lämpötila minimiin. Kauho 1,5 dl kiehuvaa nestettä pastella -seoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon sitten myös keltuaiset ja jatka sekoittamista.

5. Siirrä kattila loppuine maitoineen takaisin sammutetulle, mutta edelleen kuumalle keitinlevylle (jos käytät kaasuliettä, pidä lämpötila minimissä), ja kaada pastella maidon joukkoon ja sekoita tarkkaavaisesti. Kun crema käy kiehumisen merkiksi uudelleen hitaasti kuplimaan, anna sen kiehua noin minuutin ajan.

6. Kaada crema sekoituskulhoon jäähtymään. Leikkaa keittiökelmusta pala, ja peitä crema kelmulla niin, että kelmu koskee creman pintaan. Näin pintaan ei muodostu nihkeää kalvoa.

Crema Chantilly
1. Ihanan helppoa - vatkaa kerma ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Crema Diplomatica
Kun crema pasticcera on täysin jäähtynyt, vatkaa kermavaahto (crema chantilly) ja pilko suklaat terävällä veitsellä pieniksi paloiksi.

Lisää 4 dl crema pasticceraa kermavaahdon joukkoon. Sekoita ainekset sitten tasaiseksi varovasti nostelemalla. Älä käytä vatkainta, jottei kerma vetristy liikaa (kuten allekirjoittaneella).

Kun vaahto on tasainen ja edelleen mukavan terhakka (lisää tarpeen tulleen loputkin crema pasticcerasta), sekoita joukkoon myös paloiteltu suklaa.

Laita crema viileään odottamaan jatkokäsittelyä.

Lehtitaikinalevyt

Koska lehtitaikina on varsin vaativa itse valmistettavaksi kääntelyineen kaikkineen (täältä tosin löytyi hyvänkuuloinen ohje, eikä valmistuskaan ollut ihan tuskaa ollut), päätin mennä kaupan valmiilla taikinalla. Itsetehdyn taikinan kanssa olisi kuitenkin mahdollista kaulia taikina ohuemmaksi eli ihanteellisesti n. 2 mm paksuksi. Valmistaikinan kanssa en kaulimista tohtinut kokeilla.

1. Anna lehtitaikinalevyjen sulaa leivinpaperilla peitetyllä pellillä (n. 30 min.).

2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja ennen levyjen laittoa uuniin, nakuttele levyihin kauttaaltaan pieniä reikiä haarukalla. Ripottele ennen uuniinlaittoa levyjen päälle tasaisesti myös sokeria. Kypsennä uunissa 30 min. tai kunnes levyt ovat rapeita ja päältä kullankeltaisia.

3. Anna valmiiden lehtitaikinoiden jäähtyä. Leikkaa sitten reunat sahalaitaisella veitsellä siisteiksi. Näitä pulleiksi kasvaneita valmistaikinalevyjä käyttäessäsi leikkaa levyt varovasti vielä kahtia niin, että kustakin levystä saadaan kaksi vajaa 0,5 cm paksua levyä.

Pidä poisleikatut taikinat jemmassa koristelua varten.

Millefoglien koonti

Kakun helppo, mutta suttuinen kokoaminen kannattaa tehdä leivinpaperin päällä, ja siirtää kakku vasta valmiina tarjoilulautaselle. Aineksista tulee kaksi Millefoglie -kakkua, josta kustakin riittää jälkiruoaksi 3-5 hengelle.

1. Per kakku tulee kaikkiaan neljä lehtitaikinakerrosta. Kolme kerrosta kakun sisään ja yksi sokerilla karamellisoitu kansi kakun päälle.

Aseta pohjalle yksi mahdollisimman suora levy. Peitä levy tasaisen paksusti Crema Chantillyllä ja lisää päälle taas uusi kerros lehtitaikinaa. Toista tämä, kunnes kakussa on kolme taikinakerrosta. Lisää cremaa vielä kolmannenkin kannen päälle ja aseta sitten päältä karamellisoitunut kansilevy neljänneksi kerrokseksi.

2. Tasoittele kerrosten välistä pursuava crema mahdollisimman tasaisesti myös kakun reunoille. Murra sitten käsien välissä paloja trimmatessa poisleikatut taikinasiipaleet kevyeksi jauheeksi ja taputtele seos creman päälle kakun ulkopintaan.

3. Siirrä kakku tarjoilulautaselle ja lopuksi ripottele päälle tasainen kerros tomusokeria.

Sitten istu alas nauttimaan mitalikahvit.

Ei se matka, vaan se määränpää.

Teksti löytyy täältä.

Viininjämät meni pipariksi

Sain Roomanvuosinani asustella tovin eräässä lempikaupunginosassani Pratissa. Vaikka en totta puhuakseni vieläkään ihan tarkalleen tiedä mikä kaikki Pratiksi lasketaan, niin sijainti Ottavianon metroaseman ja Pietarinkirkon välittömässä läheisyydessä oli ainakin omasta mielestäni ihan alueen ytimessä.

Kotini ympäristö erään roomalaisavenuen eli vialen laidalla oli pullollaan pikkukauppoja ja ravintoloita, ja aivan kulman takaa löytyi yksi Rooman suurimmista toreista, Mercato Trionfale (joka on muutama vuosi sitten restauroitu ihan totaalisesti, suosittelen visiittiä!). Moneen kertaan leikittelinkin ajatuksella siitä, miten elämästä olisi halutessaan voinut kirjoittaa varsin toimivan glamourkuvauksen johonkin kiiltäväkantiseen naistenlehteen.

"Lähes joka aamu Taitsi poikkeaa alakerran kahvilaan, jossa tuttu barista Roberto loihtii täydellisen kevytvaahtoisen cappuccinon, joka nautitaan roomalaiseen tapaan makean voisarven, cornetton kanssa."

"Trionfalen torilta Taitsi nappaa mukaansa tuoreet vihannekset lounassalaattiin vakimyyjänsä Chiaran kojusta. Leipäkauppiaalta mukaan lähtee vastapaistettu rapeakuorinen maalaisleipä ja juustokauppias haluaa ehdottomasti maistattaa juustonystävällä scamorza -juustoa, joka lähteekin matkaan mukaan kruunaamaan lounassalaatin."

"Taitsi nauttii lounaan asuntonsa aurinkoisella parvekkeella niin usein kuin mahdollista. 'Talon puutarha  palmuineen on todellinen henkireikäni, jossa ympärillä sykkivä kaupunki on helppo hetkeksi unohtaa', hän toteaa hymyillen."

Juu. Pääsin vasta alkuun..

Mutta tuskin lienee yllätys, että normiarjesta oli glamour aika kaukana. Eikä sillä ujolla kielitaidolla kamalasti solmittu tuttavuuksia missään kahviloissa tai torikojuilla. Helpompi oli hoitaa kaikki asiat supermarketissa. Mykkänä ja huomaamattomana.

Niin, ja itse koti.. Se oli neljän huoneen soluasunto, jonka pimeällä käytävällä koin aitoja kauhuntunteita yksinäisinä iltoina The Ring -elokuvan nähtyäni. Yhden suljetun oven takana oli nimittäin tv - ja kaikki tuon elokuvan nähneet tietävät mitä se tarkoittaa..

Synkän solun kanssani jakaneet kaverini olivat siis varsin liikkuvaista sakkia. Mutta kyllä me toisinaan samaankin aikaan kotiin osuimme. Ja kodin sydän oli tietysti keittiö.

Italialaisilta huonekavereiltani opinkin siinä keittiössä yhtä sun toista niin italialaisista kuin italialaisesta ruoasta. Yksi näppärimmistä opeista oli tämä punaviinirinkeli -resepti, joka oli täydellinen tapa päästä eroon viinipullonpohjista sen jälkeen kun balsamico -yritykset olivat saaneet lentää roskakoriin.

Ciambelline al vino (12 kpl)


Ciambelline al vino on Rooman alueen vastaveto Toscanassa kehitetyille Cantuccini -kekseille, joita nautiskellaan tyypillisesti pitkän aterian päätteeksi Vin Santoon kastettuina.

Roomalaisrinkuloiden tekemiseen voi mainiosti käyttää pullon pohjaan jääneen viinitilkan. Tärkeää on, että viiniä on sama määrä kuin sokeria ja öljyä, ja jauhoa taas sen verran, että taikina on juuri ja juuri kiinteää. Mitä vähemmän jauhoa, sen rapsakampia rinkuloista tulee.


1 dl sokeria taikinaan sekä 1/4 dl sokeria rinkeleiden pintaan
1 dl auringonkukka- tai rypsiöljyä
1 dl puna(- tai valko)viiniä
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3,5 dl vehnäjauhoa

1. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja laita taikina sitten jäähylle jääkaappiin n. 30 min. ajaksi.

2. Erottele taikinasta ruokalusikallisen kokoisia palasia. Rullaa kustakin palasesta n. 20 cm pituinen, etusormen paksuinen pötkylä ja sulje se sitten rinkeliksi. Dippaa rinkeli yhdeltä puolelta sokerissa ja siirrä sitten leivinpaperilla peitellylle uunipellille sokeripuoli päällepäin.

3. Kypsennä 180 asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna rinkuloiden jäähtyä huoneenlämpöisiksi, kaada lasiin punaviiniä ja nauti!


Pratin aikoihin liittyy myös monia lauluja. Tämä taisi soida keittiön radiossa erityisen tiiviisti niihin aikoihin kun rinkka (ja kaikki sen yli pursunnut muu omaisuus) oli jälleen pakattu ja matka toiselle Rooman laidalle ja taas toisenlaiseen roomalaiseen maailmaan oli alkamassa..

Teksti löytyy täältä.

(Pst. Loppukesästä sain mainion mahdollisuuden opiskella hieman viinejä ja naukkailla ihan julkisesti, erinomaisen hyvässä seurassa täällä. Kauniit kiitokset kaikille seikkailussa mukanaolleille!)

Panini al latte - leikkeleitten pehmeä suojasatama

Italianvieraiden ja -vierailujen jäljiltä jääkaappi on kuin hyvinvarustellusta paninotecasta.

Tyhjiöpakatut leikkeleet ja juustot odottavat sitä juuri oikeaa hetkeä, jolloin raaskin ottaa peruuttamattoman askeleen ja viiltää herkkuja suojaavan muovin rikki.

Ja nauttia mahdollisimman syvästi jääkaappiin kätketyistä aarteista leikkelemestarin asettaman lyhyen mutta intensiivisen hetken verran.

Ennen kuin happi tekee tehtävänsä.

Mikä jännitysnäytelmä!


Siksi ei ole myöskään ihan tavatonta, ettei sitä täysin oikeaa hetkeä koskaan tule.

Ja turhan tarkkaan vaalitut herkut päätyvät suoraan roskakoriin mahdollisien pöpöjen pelossa.

Sitäkin on sattunut.


Siksi päätin, että oikea hetki osalle aarteista on nyt. Cogli l'attimo, carpe diem!

Ja pyöräytin muutamat pikku paninot (eli siis suomeksi ihan vaan sämpylät) ja rohkaistuin avaamaan muutamia jääkaapin leikkeleaarteita ennen kuin on liian myöhäistä.


Nämä pehmeät ja kevyesti makeat maitosämpylät ovat tulleet tutuksi erityisesti italialaisilla lastenkutsuilla, joissa niiden suojiin on piilotettu perinteisesti salamia tai kinkku-juusto -viipaleet.

Mutta on näillä sämpylöillä eittämätön paikkansa myös noiden isompienkin paninonystävien sydämissä.

Panini al latte - maitoonleivotut sämpylät (n. 24 kpl)

3 dl (täys)maitoa (1dl hiivaan sekoitettuna, 2 dl taikinaan)
n. 7 dl jauhoa (itse laitoin 3dl durumjauhoa ja 4dl vehnäjauhoa)
1/2 dl sokeria + 2 tl hiivan joukkoon
1 pussi kuivahiivaa (tai 25g eli puolet tuorehiivasta)
50 g voita
1 tl suolaa

Voiteluun:
1 kananmuna
1/2 dl maitoa

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Ota erilliseen kuppiin 1 dl maitoa ja lisää joukkoon hiiva sekä 2 tl sokeria ja anna sekoituksen pulputella kunnes pintaan nousee mukava vaahto.

2. Hiivan tekeytyessä sulata voi juoksevaksi. Lisää sulaneen voin joukkoon loput maidosta, sokeri (1/2 dl) sekä suola.

Hiiva alkaa olla valmista!

3. Mittaa kulhoon 6 dl jauhoa, ja sekoita joukkoon sitten vaahtoavaksi pulpunnut hiivaseos ja voi-maitoseos. Lisää jauhoa vähän kerrassaan kunnes taikina ei enää juutu sormiin.


4. Alusta taikina tasaiseksi pöydällä vartin ajan. Laita taikina sitten kohoamaan vaikkapa lautasella tai keittiöpyyhkeellä peiteltyyn kulhoon kahden tunnin ajaksi.

5. Taikinan kohottua pyörittele taikinasta pieniä palleroita ja anna niiden kohota uunipellillä keittiöpyyhkeen alla vielä 30 minuuttia.

HUOM! Jos olet oikein taitava taikinankäsittelijä, koita saada taitekohdat piiloon sämpylän pohjaan niin, että kansiosa jää hienosti sileäksi.

6. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele sämpylät muna-maitoseoksella ennen kuin laitat ne uuniin. Kypsennä 15 min. ajan tai kunnes pallerot ovat kypsiä.

7. Täytä paninopallerot mielesi mukaan!

Tyypillisiä italialaisia paninotäytteitä ovat mm.

prosciutto (crudo o cotto) & burro (ilmakuivattu/keittokinkku&voi)
prosciutto (crudo o cotto) & mozzarella
tonno&pomodoro (tonnikala&tomaatti)
mozzarella&pomodoro
spinaci&mozzarella (pinaatti&mozzarella)
melanzane&mozzarella (grillattu munakoiso&mozzarella)
salame&burro (salami&voi)
mortadella
bresaola&rucola
cotoletta (paneroitu kanan tai vasikanleike)

Ja muuten, dagen efter aamupalalla tämä pikku panino maistuu eri makoisalta myös nutellatäytteellä!

Buon appetito!