Kun karhunpoika sairastaa..

ODDIO!!! Herranjumala!!

Ihan hirveän moni asia ei järkytä anopin tai nonnan mieltä niin kuin yksi viaton aivastus.

Mutta kun sellainen kuitenkin silloin tällöin karkaa, varaudu ristikuulusteluun.

Oddio mio, oletko VILUSTUNUT??

Tai oikeastaan.

Ei siinä mitään kuulustella. Kyseessä on automaattisesti raffreddore, ja se on jotain aivan käsittämättömän JÄRKYTTÄVÄÄ!

Kohteen on parasta vetäytyä välittömästi peiton alle tarkkailtavaksi, kunnes tilanteen vakavuudesta saadaan selvyyttä.

Eikä mitään muttia.


Italian sukulaisten mielenrauhan kannalta onkin ollut siunaus, että silloin tällöin pärskimme ihan muina naisina ja miehinä täällä kaukana Suomessa. Eiväthän ne siltä huolelta oikein osaisi nukkuakaan. Tai syödä. Saati elää.

Mutta joskus täältä etäältäkin saattaa lankoja pitkin lipsahtaa pieni pärskähdys (tai mittavassa sympatian ja hellittelyn tarpeessa se ihan tarkoituksella lipsautetaan) ja viimeistään silloin tiedät, että hei, sinusta välitetään!

Aamulla kahdeksalta. Iltapäivällä. Ennen nukkumaan menoa. Ja erinäisinä vastaamattomina puheluina siinä välillä. Taudin etenemisen jokaisesta vaiheesta on pysyttävä selvillä. Mieluiten koko suvun puolesta.


Ja kun taas yksi lentsu on selätetty, parasta kaikesta on se, että tietää elämän voittavan taas siellä Italiansuunnallakin.

Salute!


Sympatian lisäksi vilustuneen (tai muuten heikoissa mehuissa olevan) hoidon ja hyvinvoinnin kannalta merkittävää roolia näyttelevät seuraavat ravitsemussuositukset:

Hunaja

Hunajaa kaikkialla. Lusikallinen yskänlääkkeeksi, kuumassa juomassa sitruunalla terästettynä ja hellänä kosketuksena maitoon sekoitettuna illalla tai kun yskä herättää sairaan keskellä yötä.

Tee ja korput (fette biscottate)

Klassikkoaamupala aina kun ollaan vähän pipejä (tai halutaan laihduttaa). Pieni marmeladi on korpun päällä sallittu. Ellei jopa ehdoton.

Hunajalla makeutettu kamomillatee taas tuudittaa nuhenenän illan tullen erityisen rauhalliseen uneen.

Riso (tai pasta) in bianco

Valkoinen riisi astuu peliin välittömästi, jos vatsa reistailee. Ja tietysti jos halutaan pitää linjoista huolta. Mutta ennen kaikkea kun ollaan vähän vastustuskyvyttömiä. Tai muuten vaan reppanoita.

Italialaista lohturuokaa.

Riisi keitetään ja suolataan pakkauksen ohjeiden mukaan. Valmis riisi tarjoillaan höystettynä riittävän lohdullisella määrällä oliiviöljyä (toiset käyttävät tähän voita) ja raastettua Parmesania.

Sairaan hyvää!

Brodino

Lämmin kana- tai kasvisliemi on parantumisen kannalta yhtä tärkeää kuin sairaan päätä silittävä käsi. Tavallisesti liemeen lisätään vielä pikkupastaa, perinteisesti stelline tai quadrucci -muodossa. Mutta kyllä sinne voi heittää melkein minkä tahansa pastatyypin loputkin, kunhan ne vain rikkoo pieniksi (muutenhan sitä voisi vaikka tukehtua).

Pieni puristus sitruunamehua antaa liemelle tarpeellisen C-vitamiinibuustin. Ja terveellekin maistuvaa makua.

Muutama raapaisua parmesania on myös brodossa kotonaan. Samoin kuin pikkuloraus oliiviöljyä liemen kruunuksi.



Tässä hieman ajan hampaan puraisemassa uutispätkässä käydään vielä niillä lähteillä, joilla riisin terveellisyysvaikutukset on sairaanhoitajien ja äitien toimesta aikoinaan selvitetty.

Guarisci presto! (vaikka tätä "parane pian" -toivotusta harvemmin Italiassa kuulee, sillä mikäpä siinä on flunssan kourissa ollessa, kun koko maailma pyörii ihanasti oman navan ympärillä..)

Kadonneen reseptin metsästäjä

Kerronpa teille nyt tarinan, jolla on onnellinen loppu!

Katsokaa, kävi nimittäin niin, että joululomalla ennalta-arvattavat askeleemme veivät taas ihastuttavaan Montin kaupunginosaan Roomassa.

Ja yhtä arvattavasti polku johti myös uudeksi vakkaripaikaksi muodostuneeseen Taverna Romanaan, jonka ovella käsi kävi hieman häpeällisesti jo hyvissä ajoin ennen lounasaikaa eli klo 13.

Eli silloin kun henkilökunnan olisi syytä antaa vielä nauttia rauhassa ansaittu ateriansa. Sinä tyynenä hetkenä ennen kuin nälkäisten massojen myrsky vyöryy ravintolan yli.

Mutta me ei välitetty. Meillä oli kauhia nälkä.

Niinpä istuimme pöytään ja tilasimme litran viiniä siinä odotellessa.

Ja mietiskelimme, miten erilaiselta paikka näytti tyhjänä.

Ja vähän nolottikin. Ennen kuin viini alkoi rentouttaa.

"Nälkä on paras ruokalaji."

Mutta pääsimmepä ainakin odottelematta pöytään.

Eikä mennyt aikaakaan, kun pöytään saapui myös ruokalista.

Sitten alkoi tiputella erinäisiä annoksia.

Joiden kulminaationa keskuuteemme saapui se tähänastisesta elämästä piilossa pysynyt aarre.

The Keitto.

Se näytti aika jänskältä. Ollakseen keitto.

Pitihän se siis tietysti valokuvata.

Onneksi.

Sillä kun ensimmäinen lusikallinen tätä jumalaista keittoa oli päässyt suuhun, meni taju.

Viinillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. I promise.

Kun toivuin vihreän keiton aiheuttamasta nirvanasta ja ymmärsin, että tulen tarvitsemaan maistamaani ruokaa myös ennen seuraavaa Rooman matkaa, nousi tuskan hiki.

Vierellä tallaava italialaisen ruoan kävelevä ensyklopedia ei nimittäin siinä vaiheessa enää millään muistanut mitä oli listalta tilannut keiton saadakseen.

Eikä edes minulla (siis what??!) ollut mitään käsitystä, että mistä se keitto pääasiassa oli tehty. Mikä oli keiton vihreän syvin olemus. Nessun'idea!

Alkoi siis armoton salapoliisin työ.

Ottamastani kuvasta löytyi muutama keskeinen johtolanka. Mustapippuri. Isot krutongit.

Ravintolan Trip Advisor sivulta löytyi jättipotti - jonkun asiakkaan kuvaama ruokalista, jossa mainittiin "Scarola saltata con ceci e pecorino". BINGO!

Sitten piti tietysti vielä selvittää, että mitäääs se scarola nyt oikein olikaan (ilmeisesti jotain salaattisikurin ja friseesalaatin välimaastosta).

Ja sitten alkoi tutkimusmatka makuihin; miten ne saataisiin kohdilleen, olisiko mitään vähänkään vastaavaa keittoa.

Ja lopulta, hieman Napolin suuntaan nojaavilla kommervenkeillä keitto heräsi eloon omassa kotikeittiössä.

Vaikka väri olikin hieman matkan varrella haalistunut, niin kerrassaan herkkuun makuun se ei vaikuttanut sen höppäsen pöläystä.

Esikuvani Indiana Jonesin sanoin: "Trust me! (I know.)"

Taitsin kik-herne & salaattisikuri -aarre - Scarola saltata con ceci e pecorino (just ja just 2 hengelle)

2 l vettä
1 rkl (eli sen verran mitä lusikkaan jää kun pinnan tasoittaa sormella) karkeaa merisuolaa

2 salaattisikuria (n. 300 g)
n. 2 dl purkki-kik-herneitä
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä

mustapippuria
Pecorino -juustoa
pala pari päivää vanhaa vaaleaa leipää

Endiivi eli salaattisikuri.

1. Laita kattilaan kiehumaan kaksi litraa vettä ja mausta vesi ruokalusikallisella suolaa.

2. Huuhtele endiivit ja pilko ne sitten suurpiirteisesti pienemmiksi paloiksi. Heitä edviivit suolattuun veteen ja anna kiehua 5 min. Nostele endiivit sitten reikäkauhalla lävikköön tiputtelemaan ylimääräiset nesteet ja madalla levyn lämpötilaa siten, että keitinvesi pysyy lämpimänä mutta ei kiehuvana.

HUOM! Älä heitä keitinvettä tässä vaiheessa pois, sillä sitä tarvitaan keiton liemeksi!

3. Laita sitten toinen kattila lämpeämään levylle matalassa lämpötilassa. Kaada kattilan pohjan peitteeksi oliiviöljyä ja lisää joukkoon pilkotut valkosipulinkynnet kuullottumaan.

4. Kun valkosipulit ovat pehmenneet (mutta ei palaneet!), puristele endiiveistä vielä liiat vedet pois ja laita ne hyppimään pannun valkosipulisessa öljyssä (=scarola saltata). Endiivien hieman pehmettyä lisää joukkoon myös kik-herneet (poista suolaliemi ennen lisäystä) ja ripaus pippuria. Anna koko komeuden nautiskella öljykylvystä miedolla lämmöllä 10 min. ajan.

5. Ala lisätä kattilaan sitten endiivien keitinvettä desilitra kerrallaan. Soppa saa tekeytyä vähintään 30 min. ajan ja keitinvettä tulee sillä välin lisätä kaikkiaan 5dl.

Testaa loppuvaiheilla suola. Jos keitos tuntuu liian suolaiselta, lisää loppupäässä keitinliemen sijaan vettä. Älä kuitenkaan hankkiudu kaikesta suolasta eroon, muuten keitto ei pääse näyttämään koko komeuttaan.

6. Leikkaa leivästä muutama paksu siivu ja siivuista miehekkäänkokoisia leipäkrutonkeja. Lisää paistinpannulle sitten asiallinen plöräys öljyä, anna öljyn hieman kuumeta ja heitä krutongit sitten ottamaan pintaan väriä.

7. Annostele soppa lautasille. Lisää keiton päälle krutongit, raaputa päälle pecorinoa raastimen isoimmalla terällä ja pyöräytä lopuksi myllystä päälle hienostelematon tujaus mustapippuria.

Syömään! Buonissimo appetito!

Hävikkiviikko - Acquacotta

Hävikkiviikon toinen kattaus näyttää - ja se on mahdollista! - vieläkin hurjemmalle kuin punkkuperunat. Mutta voi hyvänen aika miten maukasta tuli tuhdille selleripohjalle rakennetusta keitosta!

Nämä sanat ovat suorastaan le-gen-daarisia, sillä lapsena kehittämältäni tutkalta ei jäänyt huomaamatta pieninkään häivähdys minkäänlaisesta selleristä, joka yritti uida soppiini. Nykyään olen tuosta kammostani jo vapautunut, mutta silti hyvin usein keräilen vihanneslaatikon pohjalle liiskaantuneita sellerinvarsia ja lehtiä hyvän aikaa parasta ennen -päiväyksen jälkeen.

Niin kävi nytkin. Eivät olleet varret enää kovin terhakoita, mutta soppaan ne olivat kuitenkin aivan täydellisiä.

Ja kenenpä muunkaan puoleen kääntyä kun soppahammasta kolottaa, jos ei toscanalaisten emäntien - tai tässä tapauksessa karjapaimenten.

Acquacotta eli kypsennetty vesi -niminen keitto kun on perimätiedon mukaan kotoisin Maremman alueelta Toscanan rantaviivan tuntumasta. Tämä Liguriasta aina Lazioon asti ulottuva, alun perin hyvin soinen ja vetinen kaistale maata on vanhastaan aluetta, jolla Italian omat cowboyt (i butteri) paimensivat isosarvisia maremmana -nautoja.

Siellä soisilla seuduilla pistettiin sitten illalla tuli nuotioon, ja keiteltiin tällainen keitto siitä mitä sato kulloinkin tarjosi.

Ja vähän samaan tapaan minäkin onnistuin keräilemään keittiön jemmoista juuri oikeanlaisen hävikkisadon. 

Acquacotta (2 hengelle)

2 keskikokoista sipulia
3 porkkanaa
sellerin "sydän" tai 2 isoa sellerinvartta lehtineen
1 peperoncino
400 g kuorittuja tomaatteja tai tomaattimurskaa
1l kasvislientä
2 kananmunaa
kourallinen tuoretta basilikaa
(1 tl suolaa)
reilusti raastettua pecorinoa
4 palaa hieman kuivahtanutta vaaleaa leipää

1. Leikkaa sipulit ohuiksi siivuiksi, kaada kattilaan oliiviöljyä niin että pohja peittyy ja laita sipulit kattilaan pehmenemään oliiviöljyssä ihan hiljalleen.

2. Kuori ja pilko sellerit ja porkkanat; sellerit ohuehkoiksi siivuiksi ja porkkanat pieniksi paloiksi.
Kun sipulit ovat pehmenneet (mutta eivät käristyneet!), lisää sipulien joukkoon selleri ja porkkana, ja anna porista hissukseen kunnes porkkanat ovat lähes kypsiä.

3. Lisää kattilaan tomaatti, suola, basilika ja murskattu pieni peperoncino. Lämmitä toisella levyllä kasvislientä, ja lisää sitä kattilaan pitkin kypsennystä, jotta koostumus pysyy keittomaisena. Anna keiton pulputella tunnin ajan.

4. Leikkaa vaaleasta leivästä kaksi pientä siivua per syöjä, ja paahda leivät rapeiksi leivänpaahtimessa. Aseta paahdetut leipäviipaleet keittolautasen pohjalle ja raasta niiden päälle kunnon keot pecorino -juustoa.

5. Riko kananmunat pieneen kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki haarukalla. Sekoita sitten kananmunat puuhaarukalla vatkaten keiton joukkoon (jos tämä tuntuu liian extremeltä, voin ilokseni luvata, että soppa maistuu mainiosti myös ilman kananmunaa!). Sammuta sitten levy ja anna keiton hetken asettua.

6. Kauho soppa-annokset keittolautaselle paahdettujen leipien päälle ja käy rohkeasti lusikoimaan!

Buon appetito!


YouTube -esittelyn mukaan tämä Maremman alueelle omistettu kansanlaulu on peräisin 1800-luvun alkupuolelta.

"Tutti mi dicon Maremma, Maremma...
Ma a me mi pare una Maremma amara
L'uccello che ci va perde la penna
Io c'ho perduto una persona cara.
Sia maledetta Maremma Maremma,
sia maledetta Maremma e chi l'ama.
Sempre mi trema 'l cor quando ci vai
Perché ho paura che non torni mai."

"Kaikki puhuvat kaihoten Maremmasta..
Mutta minulle Maremma on täyttä tuskaa.
Siellä linnut menettävät sulkansa,
minä menetin Maremmalle rakkaani.
Kirottu Maremma.
Kirottu Maremma ja kaikki jotka sitä rakastavat.
Sydän kurkussa aina kun sinne palaat,
peloissani, että jäät sille tielle."

Tuolloin tuohon malariahyttysten ja ryövärien luvattuun maahan ei kovin mielellään rakkaitaan päästetty.

Hassua. Itse vietän alueella nyttemmin kesälomien kauneimmat hetket.

Ajat ovat muuttuneet. Onneksi toisinaan myös parempaan.

Soffritto - soppien ja soossien sielu

Vaikka italialaisesta ruoasta on tullut vuosien varrella opittua ihan huomaamattakin yhtä jos toista, muistan vielä ihmeen tarkasti sen kerran, kun soluasunnossani Rooman San Lorenzon kaupunginosassa opin ensi kertaa mikä soffritto oikein on.

Oma armaani oli nimittäin ihan omatoimisesti kaivanut internetin kätköistä reseptin, jota oli määrä ryhtyä kokkaamaan valtaamassamme keittiössä. Ja vaikka kyseessä oli "vain" keitto, meni valmisteluihin aikaa huomattavasti pitempään kuin olisin nakkikeittopohjalta arvannut. Sillä hyvän keiton A ja O - kuten tulin oppimaan - oli tuo mystinen soffritto, joka vaati huomattavasti hienojakoisempaa pilkontaa kuin suomalaisten soppien juuresosasto.

Tai vaikka ei välttämättä olisi tarvinnutkaan, en minä TIETENKÄÄN halunnut näyttäytyä miehen mammaa laiskempana pilkkojana.

Ja niin minä sitten pilkoin siihen malliin, että vieläkin sen muistan.

Selleristä kannattaa kuoria säikeet pois.

Samoin kuin sen, että se oli niitä ensimmäisiä kertoja, kun aloin tehdä ruokaa tarkalleen italialaisia ohjeita noudattaen.

Ja hyväähän siitä tuli. Ei sille mitään voinut.

Mutta se soffritto sitten. No se oli jotain niinkin yksinkertaista kuin trio, jossa äänensä saavat tasapuolisesti kuulumaan sipuli (1 keskikokoinen), varsiselleri (1varsi) ja porkkana (1 isohko).

Nämä ainekset pilkotaan pieniksi kuutoiksi (noh, olen minä nähnyt näitä vähän suurpiirteisemmälläkin otteella leikattuna pataan lentäneen - enkä ole myöskään aivan vieras tehosekoittimessa surautetulle silppusoffrittolle) ja laitetaan sitten oliiviöljyyn kuullottumaan pehmeiksi kaaaaikessa rauhassa.

Joskus sekaan saattaa lurahtaa vielä hieman valkoviiniä (1/2 dl) tai vettä pehmentämään nälkään nääntyvän kokin vihanneksia hieman vauhdikkaammin.

Tämä nimenomainen sipuli-porkkana-varsiselleri -yhdistelmä on erityisen tyypillinen lähtökohta silloin kun syntymässä on vaikkapa minestrone (paksuhko kasviskeitto), ragu-kastike tai muut pitkään haudutettavat liharuoat. Myös klassikon Pasta e fagioli (Pastaa ja papuja) kokkaus käynnistyy soffrittosta.

Nyt joukkoon voisi lisätä vaikka pancettaa tai papuja tai jauhelihaa..

Vaikka soffritto -sana on läsnä lähes kaikessa italialaisessa ruoanlaitossa (sofriggere tarkoittaa ruskistamista tai kuullottamista, joten tosiasiassa about kaikki italialaiset ruoat käynnistyvät soffrittosta eli öljyssä tai voissa kuullotetusta sipulista tai valkosipulista jne. jne.), en vieläkään tiedä miten sitä pitäisi suomeksi kutsua.

Kävisikö vaikka kuullotetut?


Eih.. Kyllä se soffritto vaan on soffritto.

Pst. Kun kerran pääsee pilkkomisen makuun,
niin kannattaa pilkkoa kerralla vähän enemmänkin ja pakkaseen asti.

Peräänny pimeys - täältä pesee Pappa al pomodoro!

Voi minua.

Ihan yksin jäin nyt kotia kaitsemaan, kun oli toisen vuoro lentää hieman etelämmäksi.

Ja heti tuli kylmä.

Ja sade.

Ja kamalan pimeäkin.


Onneksi toscanalaisten mammojen täydellinen lohturuoka vähän lohdutti.

(Oikeastaan aika älyttömän paljonkin..)

Pappa al pomodoro - Toscanalainen tomaattikeitto (tai oikeastaan puuro) (1 hengelle)

250 g tuoreita tomaatteja (tai paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa)
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
(pikkuripaus peperoncinoa)
1/2 tl suolaa
(ripaus sokeria)
n. 1/4 kasvisliemikuutio (eli siis ihan vain vähän yhdelle..)
1 viipale muutaman päivän vanhaa vaaleaa leipää
basilikaa
Parmesan -juustoa


1. Pese tomaatit. Poista kova kantaosa, ja pilko tomaatit isoiksi paloiksi ja laita kattilaan sellaisenaan. Siirrä kattila levylle, nosta lämpö ihan maksimiin ja anna tomaattien pehmetä ja nesteiden irrota 10 min. ajan. Sekoittele säännöllisesti.

2. Laita toiseen kattilaan valkosipulin kynsi kuullottumaan oliiviöljyssä. Lisää halutessasi myös hieman hienonnettua peperoncinoa. Sillä aikaa kun kynsi saa väriä, pyöräytä tomaatit tasaiseksi vihannesmyllyssä tai sauvasekottimella.

Jee, pääsin taas leikkimään myllyn kanssa oikeaa italialaista!

3. Kaada paseeratut tomaatit oliiviöljykattilaan. Mausta suolalla, ripauksella sokeria sekä pienellä palalla kasvisliemikuutiota. Anna kiehua 5 min. ajan.

4. Leikkaa hieman kuivuneesta leivästä kunnon siivu ja murra se pieniksi palasiksi soppakattilaan. Anna kypsyä hiljalleen, kunnes leipä on täysin pehmennyt tomaatin sekaan (n. 10 min.). Sekoittele välillä. Lisää lopuksi joukkoon muutama käsin pilkottu basilikanlehti.

5. Kun ihana keitto on lautasella, kaada päälle hieman oliiviöljyä ja kruunaa koko herkku Parmesan -raasteella.

Ja sitten istu alas ja nauti sateenropinasta sekä toscanalaismammojen suurenmoisesta viisaudesta.

PS. Sopan valmistumista odotellessa ja tätä kuunnellessa alkoi oikeastaan jo vähän naurattaakin!

Teksti löytyy täältä.

Sekametelisoppaa

Pienenä tyttönä en kamalasti keitoista perustanut. Varsinkaan siitä yhdestä oudosta sekasotkusta, jota minestrooniksi kutsuttiin ja jossa ui löllöjä spaghetinpalasia.

Olinkin koko epämiellyttävän sopan onnellisesti unohtanut, kunnes yllättäen törmäsin minestroneen italialaisen supermercaton pakastealtaalla. Sieltä altaan syvyyksistä se kammotus nimittäin ui esiin, ja kun kauppakaveri sitä niin kovasti kehui ja toivoi saavansa, niin pitihän sitä sitten taipua. Salaa pitkin hampain.

Pakastealtaalta saaliiksi löytynyttä minestrone -pussia tarkemmin tutkittuani en kuitenkaan enää ymmärtänyt, että mitä tällä minestronella oli tekemistä sen oman lapsuudenpainajaiseni kanssa. Pakastepussi oli täynnä herkullisenoloisia vihanneksia, ja palvikinkut sekä spaghetit loistivat poissaolollaan.

Ja niin sitä ihminen sitten taas oppi uutta. Minestrone ei nimittäin ollutkaan vain yksi tietty keitto, vaan yleisnimitys keitoille, jossa on paljon erilaisia kasviksia kirkkaassa liemessä. Tuolla kasvisten runsaalla määrällä soppa lienee ansainnut myös one -päätteen, jota käytetään italian kielessä kuvailemaan isoja asioita. Minestrone on siis kunnon kattilallinen kasviskeittoa, joka voi sisältää melkein mitä tahansa kasviksia vuodenajasta ja alueesta riippuen.

Minestra- eli keitto -sanalla lautaselta taas voi löytyä kasvisten, pancettan jne. lisäksi myös pastaa tai riisiä. Ja se lapsuuden pelätty keitto oli siis yhdenlainen minestra. Benone! Oppia ikä kaikki!

Näillä tiedoin siis annoin minestronelle uuden mahdollisuuden, ja onhan näitä soppia poikineen tullut sitten tehtyäkin. Minestrone on myös erityisen oivallinen ruoka varsinkin silloin kun on syytä siistiä jääkaapin vihanneslaatikot - sen lisäksi, että se(kin) on kovin hyvää!

Minestrone Golosone eli Herkkusuun kasviskeitto (4 hengelle)

Minestrone on siis yleisnimitys pääasiassa kasviksista tehdylle keitolle, joten kattilaan voi heitellä oikeastaan mitä tahansa kasviksia pakastimesta ja jääkaapista sattuu löytymään. Valkoiset pavut tekevät minestronesta erityisen hyvän, joten niitä kannattaa aina varata minestronehommiin ryhtyessä. 

Tähän ohjeeseen on nyt suuntaviivoiksi kirjattu ne kasvikset, joista tehtyyn minestroneen (nämä olivat siis selleriä, sipulia ja valkosipulia lukuunottamatta kaikki valmiiksi pilkottuina italialaissupermarketin tyypillisessä keittopakastepussissa) aikanani itse ihastuin. 

1 pieni sipuli

1 (pieni) sellerin varsi lehtineen

1 porkkana

1 valkosipulin kynsi

2 keskikokoista perunaa

1/2 kesäkurpitsa

kourallinen vihreitä papuja

1 purkki säilykepapuja tai 2 dl kuivattuja papuja (valkoiset borlotti -pavut ovat eri hyviä, jos löytyy!)

1/4 kaalia

1/ 2 purjoa

1/2 pieni kukkakaali

muutama kuutio pakastepinaattia

2 tomaattia tai muutama lusikallinen tomaattimurskaa tai -sosetta

(pikkiriikkisen yrttejä - timjamia, salviaa, basilikaa ja/tai persiljaa)

* Muuten, myös nahistuneet salaatit kannattaa viskata soppaan mukaan! 

oliiviöljyä

1 kasvisliemikuutio

vajaa 1 rkl suolaa

vettä

(kuivunut Parmesan-juuston kannikka)

1. Jos käytät kuivattuja papuja, laita ne likoamaan yön yli.

2. Pilko porkkanat, sipulit ja varsiselleri, ja laita ne hautumaan oliiviöljyyn. Tästä soffrittoksi kutsusta sekoituksesta muuten käynnistyvät lukuisat muutkin italialaiset reseptit.

3. Pese ja pilko loput kasvikset. Kun soffritto on pehmennyt, ala lisäämään siihen kasviksia laji kerrallaan, ja lisää lämpöä niin, että kattila hieman porisee. Aloita perunoilla, kesäkurpitsoilla ja pavuilla, ja lisää tomaatit viimeisenä. Kun kaikki ainekset on kattilassa, lisää suola, yrtit ja kasvisliemikuutio, ja anna vielä hetken makustua ennen nesteen lisäämistä. Muista sekoitella, ettei kasvikset pala pohjaan!

4. Lisää kattilaan kylmää vettä niin että kasvikset peittyvät. Lisää veteen Parmesanin kannikka (näitä juustojen kovia reunapaloja kannattaa laittaa jemmaan juurikin soppien maustamista silmälläpitäen!) ja anna kiehua hiljalleen kannen alla vähintään tunnin ajan.

Spero che hai un appetitone!

Tämän myötä suukkoja Firenzeen ja seuduille, joilla aloin ensimmäisiä kertoja näkemään italialaiset keiton uusin silmin ja tilasin sellaisen joka ravintolassa! Pazzesco! 

Laulun sanat löytyvät täältä.