A tavola! - eli pieni alustus Saapasmaan ruokailutapoihin

Vuosia sitten löysin itseni ensi kertaa Roomasta, kielitaidottomana ja italialaisen kulttuurin täysummikkona. Niin vain, yhtäkkiä asustamassa omaa pientä huonettani kaupungissa, jossa eksyin saman tien, kun laitoin nenäni ulos päärautatieasemalta, jonne olin vasta hetkeä aiemmin saapunut elämää nähneellä yöjunalla.

Yhtäkkiä olin keskellä kesää, vaikka vasta edellisiltana olin vaihtanut junaa kaupungissa, joka oli lähes yhtä kolea kuin se talveen hämärtyvä maa, josta olin muutamaa päivää aiemmin matkani aloittanut.

Kun lopulta löysin itseni kartalta ja onnistuin kampeamaan maallisen omaisuuteni oikeaan linja-autoon - tai niin alkuun luulin - ja aloittamaan matkan viimeisen etapin, ajattelin, että mikäs täällä pärjätessä! Bussin rämistellessä kohti uutta kotia, seurasin lumoutuneena, vatsan kurnimisesta vähät välittäen, valon leikkiä vanhojen rakennusten seinillä. Unelmoin kauniiden näkyjen lomassa aamupalasta, joka pian sinetöisi tämän täydellisyyden. Sunnuntaiaamun täyteen ahdetusta bussista huolimatta Rooma oli juuri niin ihmeellinen, kuin mitä minulle oli lupailtu! Ja jos jotain oli luvattu, niin se, että tässä maassa en tulisi näkemään ainakaan nälkää.

Kun hetkeä myöhemmin nousin bussista väärällä puolella kaupunkia ja lopulta, liian kalliin taksimatkan jälkeen, saavuin sinne minne pitikin, aloin arvella, että asettumiseen saattaa kuitenkin mennä hetki.

Ja kun viimein pääsin nauttimaan pyhän aamupalani, harhailtuani ensin pienen ikuisuuden vierailla kaduilla ja sitten ruokakaupassa, josta en löytänyt edes edamia leivän päälle, tajusin, että asettuminen tulee maksamaan vielä useamman nälkäkiukun.

Jos olisin ollut edes hieman paremmin kartalla maan tavoista, olisin tiennyt, että heti aamusta kannattaa suunnata kahvilaan, joka harhaanjohtavasti on nimeltään bar, ja syödä - noh, ihan mitä vaan.

Ensimmäisiä askelia nälkäkiukuttomampaan elämään olikin opetella se, miten ja milloin Italiassa ylipäänsä syödään.

Päivän ateriat:

Prima Colazione, (ensimmäinen) aamupala
Roomassa aamupala on tyypillisesti cappuccino tai espresso sekä makea voisarvi cornetto vähintään yhtä makealla täytteellä tai ilman (farcito tai semplice/vuoto), joiden nauttiminen edullisesti, helposti ja nopeasti luonnistuu lähikahvilassa (bar). Cornetton täytteinä on tyypillisesti vaniljakreemi (crema pasticcera), nutella (cioccolato) tai aprikoosihillo (marmellata di albicocca). Hyvällä tuurilla kahvilan tai leipomon valikoimassa on myös cornettoja pistaasi- (pistacchio) tai valkosuklaa-(cioccolato bianco) täytteillä ja usein myös terveellisempi (!) vaihtoehto täysjyvällä ja hunajalla (integrale con miele). Valikoimissa on näiden lisäksi usein myös erinäisiä viinereitä sekä suolaisen nälkään kerrosleipiä ja juusto-kinkku-toastia.

Kotioloissa purtavana on usein keksejä tai leipää tai suomalaisserkkujaan hammasystävällisempiä ohuita korppuja (fette biscottate) hillolla ja voilla. Tai varsinkin, kun linjoista halutaan pitää huolta, pelkällä hillolla. Myös kuivakakku (ciambellone) on yksi aamiaispöydän ihanuuksista, vaikka kuuluukin vielä tyypillisemmin välipalaosastolle. Joka tapauksessa, nopeasti palavaa polttoainetta sen olla pitää!

Kyytipoikana aamupalalla on itseoikeutetusti päivän ensimmäinen kahvi; espresso (ihan vaan pelkkä caffè) tai cappuccino. Kotioloissa aamun käynnistää usein mutteripannukahvi ja usein se pehmennetään aamupalalle lämpimällä maidolla (caffè latte). Lasten aamupalalla makea osasto huuhdotaan tavallisesti alas lämpimällä maidolla.

Aamupala nautitaan tavallisesti klo 10 mennessä. Toiset kahvit saatetaan käydä ottamassa baarissa vielä ennen keskipäivää, jotta kone pysyy käynnissä, ja makeita leivonnaisia tarjolla on niin pitkään, kuin niitä vitriinissä riittää.

Alkuun jaksoin närkästyä siitä, miten lapsille suunnatussa mainonnassa suklaa- ja kakkupohjaisia tuotteita markkinoitiin terveellisenä aamiaisena tai välipalana. Italian lahjaa maailman aamupaloille, suklaa-maapähkinätahna nutellaa mainostettiin lastenohjelmien kyljessä azzurrien (Italian jalkapallomaajoukkue) voimin oikeana mestareiden aamupalana ja mainokset aamumaidossaan keksejä uittavista lapsista sai jopa minut, tyynen ja rauhaa rakastavan suomalaisen kiehumaan kiukkuisena.

Mutta yllättäen opin itsekin syömään aamupalaa vasta Italiassa, missä hyvinkin kevyt ja ennen kaikkea makea päivän alkutankkaus tapahtuu kädenkäänteessä ja edullisesti myös lähikahvilassa. Eikä aamupalan suuruudesta tai sen roolista päivän tärkeimpänä ateriana tarvinnut ottaa stressiä. Mikä helpotus ihmiselle, jonka nälkä kasvaa päivän mittaan!

Tarinan mukaan kiitos tästä peri-italialaisesta tavasta käynnistää päivä kuuluu ensimmäisen maailmansodan sotilaille, jotka piti ruokkia nopeasti ja energiatehokkaasti taisteluvalmiuteen, ja jotka eivät tuosta tavasta enää päässeet irti siviilielämään palattuaan. Italialaisista puhumattakaan.

Seconda Colazione, toinen aamupala
Toista aamupalaa ei oikeastaan ole varsinaisesti olemassa, mutta toisinaan nimeä on käytetty brunssityyppiselle tukevahkolle aamupalalle, joka nautitaan pääsiäissunnuntaina. Silloin pöytään katetaan myös suolaista tarjoiltavaa, kuten keitettyjä kananmunia, salamia sekä juustoista pääsisäispizzaa, joka tosin muistuttaa enemmän suolaista kuivakakkua kuin perinteistä pizzaa. 
Seconda colazione voi myös olla pieni, nopea tramezzino-tyyppinen kerrosleipä, joka käydään nopeasti haukkaamassa kahvin kylkiäisenä ennen keskipäivää kovimpaan nälkään, lounasta pilaamatta.

Pranzo, lounas
Lounas nautitaan niin säntillisesti klo 13, että sen mukaan voisi synkronoida kellonsa, ja tyypillisesti se sisältää pasta-annoksen ja/tai pienehkön liha- tai kana-leikkeen sekä contornon eli salaattia tai kypsennettyjä vihanneksia. Ruoan kylkiäisenä on aina vaaleaa leipää, jolla voi sopivasti täydentää vielä hieman tyhjäksi jäänyttä vatsaa tai pyyhkiä loput sugot lautaselta. Jälkiruoaksi nautitaan hedelmiä, ja ateria sinetöidään pienellä kahvilla. 

Varsinkin toimistotyöläiset kuittaavat lounaan usein nopealla paninolla lähikahvilassa ja kesäkuumalla aivan yhtä pätevä lounas voi myös olla jäätelö. Näistä ei kukaan kertonut, kun puhuttiin Välimeren ruokavaliosta!

Merenda, lasten välipala
Merenda on italialainen klassikko, joka nautitaan klo 16 tienoilla kouluista palatessa. Välipala on ehdottoman makea; kuivakakkua, keksejä tai marmeladitorttua (crostata). Kyytipoikana juodaan päivän toinen maitolasillinen, mieluusti kastellen pullat ja piparit mukissa herkulliseksi lusikoitavaksi mössöksi, jonka nautiskellaan rautaisannoksella piirrettyjä.

Spuntino, välipala on mikä tahansa suupala, joka auttaa jaksamaan aterioiden välillä. Tyypillisesti se on aamupäivällä tramezzino tai kuivakakku, iltapäivällä ensisijaisesti jotain makeaa kahvin kyljessä.  Aikuiset eivät varsinaisia välipaloja aterioiden välillä harrasta - mitä nyt joku pala kakkua ja toinenkin saattaa silloin tällöin huomaamatta kadota tarjoiluastialta..

Aperitivo ja apericena
Illalliseen valmistaudutaan aikuisten omalla spuntinolla, aperitivolla, eli pienellä suolaisella purtavalla, joka usein huuhdotaan alas proseccolla, Aperol Sprizillä tai muulla raikkaalla alkoholijuomalla.

Aperitivot nautitaan tyypillisesti kodin ulkopuolella, kahviloissa tai baareissa hyvässä seurassa.  Apertivon pienet "stuzzichinit" eli naposteltavat on toisinaan katettu Italiassa pieneen buffet-pöytään, jolloin sipsien ja suolapähkinöiden ohella tarjolla on myös hitusen pitemmälle vietyjä tarjoiltavia, kuten salaatteja, suolaisia leivonnaisia ja etikkasäilykkeitä.

Nyttemmin kukkaroiden nyörien kiristyttyä, runsaammat aperitivot tarjoillaan kuitenkin tavallisesti apericenan nimellä ja tarjoilun määrä ja laatu näkyy myös entistä selvemmin niihin oikeuttavan drinkin hinnassa. Vielä hieman isommalla panostuksella apericena voi kuitenkin olla erinomainen tapa oikaista illallisen hinnoista, sillä nyttemmin löytyy myös kahvila-ravintoloita, joissa pöytään tarjoillaan lähes illallisen veroinen apericena/aperitivo fisso, eli ravintolan ennalta määrämä, runsaampi tarjoilu suolaista purtavaa.

Tämä kepeä tapa yhdistää drinksut, yhdessäolo ja syöminen on ollut yksi niistä tärkeimmistä italialaiselon herkkupaloista, jotka ovat viehättävällä tavalla tuoneet elämään sitä kaivattua elämää ja saaneet kertakaikkisesti rakastumaan italialaiseen elämäntapaan.

Cena, illallinen
Tyypillisesti koti-illallinen asettuu pöytään kuta kuinkin samaan aikaan tv-uutisten kanssa eli klo 20.30, ja arjessa illallinen nautitaan usein myös uutislähetys pöytäseurana. Illallisaikoihin vaikuttaa myös maantieteellinen sijainti, sillä mitä etelämpään Italiassa mennään, sitä myöhäisempi ruoka-aika tavallisesti on, sillä tuhti illallinen on helpompi nauttia, kun auringon lämpö hieman hellittää.

Ravintolaillallisilla tyypillinen kokoontumisaika asettuu klo 20-22 välille, mutta jo klo 19 ovet yleensä aukeavat ja hiljaisesta salista on helpohko erottaa ensimmäisinä ei-paikalliset ruokailijat, joiden pitkä odotus on viimein palkittu.
Edullisempi ravintolaillallinen nautitaan tavallisesti pizzeriassa ja kotiin kannettu pizza on pätevä tarjoiltava myös koti-illallisella. Kotitekoinen pizza taas on pizzan luvatussa maassa käytännössä täysin vieras ajatus.

Illallinen on italialaisille päivän tärkein ateria, sillä se kokoaa perheen ja säännöllisesti myös ystävät saman pöydän ääreen. Kodeissa nautittuihin arki-illallisiin kuuluu tyypillisesti 2-3 osiota akselilla primo (pasta, risotto, keitto), secondo&contorno (liha/kana/kala & kasvislisäke) sekä dolce (makea jälkiruoka) tai frutta (hedelmä). Kahden pastaruoan valmistusta samana päivänä pyritään kotikeittiöissä välttämään.

Ruokajuomana tarjolla on aina vettä kuplilla ja ilman (frizzante tai liscia), tavallisesti myös viiniä sekä yllättävän usein myös virvoitusjuomaa. Italialaisessa ruokapöydässä ei maitoa näy, voista puhumattakaan, mutta ilman leipää ei ole ateriaa. Leikkeleitä ja juustoja tarjoillaan usein, mutta silloin ne toimittavat tavalla tai toisella etu- tai pääruoan virkaa.

Dopocena
Ei varsinainen ateria, vaan ateriaton illanvietto nimensä mukaan illallisen jälkeen n. klo 22 lähtien. Tyypillisesti dopocenassa seurustellaan ystävien kanssa viiniä tai muita kevyitä alkoholijuomia nauttien kotona tai ravintolassa. 

Kun ruokailun raamit alkavat olla hallinnassa, voi viimein antautua nauttimaan siitä, mihin Roomassa lopulta lankesin - itse ruokaan!

Näyttelijä Alberto Sordi kertomus siitä, miten syö sunnuntaisin itsensä liikuntakyvyttömäksi, on todellinen viihteen klassikko. Käännös on hieman kömpelö, mutta antaa osviittaa siitä, minkä sortin syömingeista roomalaisella sunnuntailounaalla saattaa olla kyse.

Ja minä kun luulin, että ahtaminen kuuluu vain suomalaiseen joulupöytään!

Kaikkien nälkäisten italialaisten kansallishymnin laulaa Enrico Montesano. Buon appetito!

Teksti löytyy täältä.

Myytinmurtajat - Panna Cotta

Kun olin aikoinaan viettänyt Roomassa ensimmäisen kuukauden ja päättänyt jokaisen ulkona syödyn aterian tiramisulla, oli aika repäistä ja tilata listalta jotain ihan greisiä palanpainikkeeksi.

Ja hulluinta mitä siihen väliin keksin pizzeria La Montecarlon listalta oli panna cotta.

Sillä kyllähän keitetty kerma nyt kuulostaa aika extremeltä ja exoottiselta.

Eikä siinä edes kaikki. Saman jännityksen piikkiin joutui vielä vastaamaan johonkin tarjoilijan esittämään kysymykseenkin. Si si. Cioccolato taisi olla jotain, josta olen ennenkin kuullut puhuttavan si si, sitä siis myös (se toinen vaihtoehto olisi ollut metsämarjat, mutta eihän siinä vastauspaniikissa mitään ymmärtänyt).

Ja niin löysin edestäni kulhollisen samettista suklaalla peiteltyä kermaa. Kerma ei ollut keiton muodossa, vaikka jotain sellaista olin lautaselleni uumoillut. Mutta oi, sainpa tilalle jotain vielä paljon paljon parempaa.

Niistä kaukaisista ajoista lähtien panna cotta onkin sitten säännöllisen epäsäännöllisesti kuulunut ravintola-aterioideni kruunuksi. Välillä kulhossa on ollut vähän tiukempaa ja kumisempaa kamaa ja toisinaan taas sitä suloista samettia, johon rakastuin.

Mutta ei kuuna päivänä mieleen olisi tullut yrittää keitellä kermaa minkäänpaksuiseen kokoon ihan kotosalla. Siihenhän menisi päiviä.

Mutta kun eipäs sitten mennytkään - kuten sain iloisesti tuta tartuttuani tätä myyttihärkää sarvista.

Pikemminkin näin: Panna cottaa helpompaa ja pienitöisempää jälkkäriä saa hakea.

Panna Cotta (4-6 hengelle)

5 dl kuohukermaa
1 dl (punaista) maitoa
1 1/4 dl sokeria
1 vaniljatanko
3 levyä liivatetta (Italiassa sama aine tunnetaan muuten nimellä colla di pesce, kalanliima)


Suklaakastike
1/2 dl (punaista) maitoa
50g tummaa suklaata (Fazerin 45% suklaa on aika nannaa!)


1. Laita liivatteet kulhoon, kaada päälle kylmää vettä ja anna pehmetä 10 min. ajan.

2. Mittaa kerma, maito ja sokeri kattilaan. Viillä vaniljatanko auki terävällä veitsellä ja rapsi sisäpinnasta vaniljat muiden aineiden joukkoon (voit myös maustaa panna cottan teelusikallisella vaniljasokeria, mutta lisää se joukkoon vasta kiehautuksen jälkeen). Heitä myös rapsuteltu tanko mukaan kattilaan. Sekoita ja kuumenna kunnes seos alkaa kiehua. Poista sitten kattila liedeltä ja nappaa kattilasta pois vaniljatanko. (Sen voi muuten huuhdella, kuivata ja käyttää vielä uudemmankin kerran!)

3. Purista vedessä pehmenneistä liivatteista ylimääräiset nesteet pois ja vispaa liivatteet sitten kuuman kerman joukkoon.

4. Jaa neste sitten kristillisesti tarjoilukippoihin ja laita jääkaappiin jähmettymään (varaa varuiksi ainakin kolme tuntia).

5. Ennen tarjoilua sulata kattilassa suklaa maidon joukkoon ja mausta sillä panna cotat. Toinen panna cottan klassikkomauste on metsämarjat (frutti di bosco) eli mansikka, mustikka ja vadelma, joita pitää tietysti pikkaisen pyöräyttää ensin kattilassa sokerin kanssa.

Sokeriahan ei koskaan voi olla liikaa (ainakaan italialaisissa herkuissa).

Panna cotta suositellaan syömään vuorokauden sisään valmistamisesta. Joskus on itsellä mennyt puolitoistakin vuorokautta ennen kuin kaikki on syöty pois - jollei kaksikin. Ja hengissä ollaan, yhä.

Panna cottan voi myös pakastaa ja sulattaa sitten tarjolle jääkaapissa.

Helppoa kuin lasten leikki tämä myyttien murtaminen.


Ihastuttavan ilmeikkäiden lasten laulukilpailu Zecchino d'Oro (joka tunnetaan Suomessa nimellä Lapset laulavat lapsille) esitteli ensimmäisenä maailmalle tämän makean panna cotta -henkisen laulun.

Teksti löytyy täältä.

Kotirosticceriasta iltaa - italialaista kananpoikaa uunissa

Jep jep. Tervehdykset ennätystehtaalta.

Italialaisten maineeseen nähden ihmeen punktuaalisesti toteutettu iltaruokailu on viime aikoina asettunut tässä talossa uusiin sfääreihin.

Tyypillisesti uutisten tai muun tv-viihteen äärellä klo 20-21 vietetyn perheen yhteisen ateriointihetken manipulointi on nimittäin ollut keskeinen työväline, kun on pyritty luomaan illuusiota mittavammasta vapaa-ajasta ja eritoten viikonlopun loputtomuudesta.

Viimeaikaisten kenttätutkimusten valossa seuraavat tekijät onkin todettu tehokkaimmiksi keinoiksi venyttää vajaaksi jäänyttä iltaa ja liian lyhyttä viikonloppua:


1. Päätä kokata ruokaa, jonka kypsyminen vie aikaa. Puhutaan tunneista.

2. Valitse raaka-aine, joka pakastettuna vaatii pitkän (n. 10-12h) sulatuksen.

3. Huolehdi, että et missään nimessä käynnistä sulatusprosessia ruoanlaittoa edeltävänä iltana. Äläkä varsinkaan pilaa arvokasta aamu-unta heräämällä herätyskelloon vain siksi, että jotain pitäisi ottaa ajoissa sulamaan.

4. Kun ruoanlaittoaika alkaa raaka-aineiden puolesta lopulta olla käsillä, kerää viimein voimasi ja siivoa keittiö, pese pyykit, hinkkaa vessat, imuroi, pyyhi pölyt ja kastele vielä kukatkin. SITTEN voit kunnolla rauhoittua hellan ääreen.


Tämä keskiyön kananpoika on kuitenkin kaiken odotuksen arvoinen.

Eikä sen myöhäinen murkinoitsijakaan herännyt yöllä painajaisiin.

(Ne tosin vaanivat ihan siinä kulman takana, kun herätyskello heti unen tultua viritteli jo ensinuottejaan. Mutta se onkin jo ihan eri tarina se.)


PS. Yösyöpöttelylle on italialaisilla muuten ihan oma käsitteensäkin, spaghettata di mezzanotte, keskiyön spaghetit. Se on hätävarana silloin kun vieraita alkaa illan edetessä uudelleen huikoa ja jotain suolaista pitäisi loihtia nopeasti, isosti ja helposti. Tuon kategorian eittämätön kuningas on tietysti Spaghetti aglio olio e peperoncino.

Pollo arrosto con patate - Uunissa paahdettu kananpoika & perunat (kahdelle nälkäiselle & rintafileet seuraavan päivän lounassalaattiin)

n. 1,5 kg kananpoika/broileri/tms.
1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä + loraus öljyä uunivuoan pohjalle
1 rkl rosmariinia
1 tl oreganoa
1 tl salviaa
(* tuoreilla yrteillä aina kaunihimpi, mutta kuivatutkin käyvät mainiosti!)
1 valkosipulinkynsi
1 vajaa rkl karkeaa merisuolaa
pikkuraapaisu mustaa pippuria

Täyte
1/2 luomusitruuna
1 rosmariininvarsi ja/tai muutama salvianlehti
1 valkosipulinkynsi

Uuniperunat
6 keskikokoista perunaa
(ruokalusikallinen valkoviinietikkaa)
1 tl karkeaa merisuolaa
rosmariinia


Kananpojan valmistelu

1. Sulata lintu ohjeiden mukaan (ajoissa, jos haluat syödä ihmisten aikoihin).

2. Huuhtele sulanut siivekäs kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla.

3. Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen ja valmista maustevoi tehosekoittamalla tai mortteloimalla kaikki mausteet tasaisesti sekaisin.

4. Pese sitruuna ja pilko puolikas muutamaan pienempään lohkoon.

5. Pirskauta uunivuoalle hieman öljyä ja voitele vuoka tasaisesti. Siirrä kananpoika sitten vuoalle ja hiero maustevoi kanaan kauttaaltaan. Myös kanan sisuksiin. Lopuksi lisää kanan massuun vielä sitruunalohkot, puoliksi pilkottu valkosipulinkynsi ja yritit. Jos kotoa löytyy (ja taidat solmimisen), voit vielä viimeistellä paistinlangalla tipusen jalat siveästi suppuun.

6. Paista kanasta 2 tuntia 200 asteisessa uunissa. Paistoajan puolivälistä lähtien ota kana n. 10 minuutin välein uunista rapeuttavaan öljykylpyyn (= nostele lusikalla vuoan pohjalta paistonestettä tipun ylle).

7. Paistoajan tultua päätökseensä, anna kananpojan asettua vielä 10 min. ajan ennen kuin käytte kisaamaan koipipaloista.

Perunat, uunikanan parhaista parhaat kaverit

1. Kun kananpoika on laitettu uuniin, aloita perunahommat. Pese, tarvittaessa kuori ja lopuksi pilko perunat pienehköiksi paloiksi. Huuhtele tärkkelykset pois kylmällä vedellä.

2. Laita perunat kattilaan kiehumaan. Mausta keitinvesi suolalla ja halutessasi myös etikalla (italialaisen perimätiedon mukaan etikka auttaa kypsentämään perunat pehmeiksi sisältä ja rapeiksi pinnalta). Kypsennä perunoita kunnes vesi alkaa kiehumaan ja kaada ne sitten lävikön kautta hieman kuivahtamaan.

3. Jos uuniin vain kanan rinnalle mahtuu, ota peliin toinen uunivuoka perunoita varten. Laita perunat vuokaan, pölli kanavuoasta viisi lusikallista paistinlientä perunoiden sekaan ja nypi joukkoon vielä vähän rosmariinia. Tyrkkää perunat uuniin kanan rinnalle kun kanan paistoaikaa on kulunut noin 45 min. (vähemmällä paistoajalla väri saattaa jäädä hieman aneemiseksi, ks. havainnekuva) ja sekoittele välillä samoihin aikoihin kun kana käy öljykylvyillä.

4. Kanan valmistuttua kaada kanan paistovuoasta enimmät nesteet jemmaan (niillä tai luista & muista roippeista keitetyllä liemellä kanan elämä jatkuu vaikkapa keitoissa tai risotoissa!) ja ripottele perunat kanan kaveriksi.

Buon appetito.. e buona notte!

Teksti napoliksi ja englanniksi löytyy täältä.

Rooman lempiosoitteita - Via dei Coronari

Harhautusyrityksistä ja tuntemattomille kujille kääntymisistä huolimatta ajaudun Roomassa aina tietyille vakiopoluille, sillä niiltä poluilta tiedän harhailuretkillä mukaan tarttuvan juuri sopivan rautaisannoksen sitä ikuista kaupunkia, jonka puutostilasta olen akuutisti kärsinyt.

Yksi näistä vakioväylistä kulkee suurinpiirten Castel Sant'Angelon sillan paikkeilta aina Piazza Navonan pohjoispäätyyn asti ja kantaa nimeä Via dei Coronari.



Kuten baanan nimi (coronari eli rukousnauhakauppiaat) antaa osviittaa, tämä Vatikaaniin johdattava pyhiinvaeltajien muinoin kansoittama valtatie lienee aikoinaan ollut varsinainen uskonnollisen tavaran ostosparatiisi.

Mutta vaikka Coronarilla ollaankin niin muinaisen kuin nykyisenkin Rooman turistivirtojen ydinalueilla, kadulla vallitsee viehättävän rauhallinen ja viipyilevä tunnelma. Ja näin myöhempinä aikoina antiikkiliikkeistään tunnettu katu tarjoaa edelleenkin mielenkiintoista tutkailtavaa noin puolen kilometrin mitallaan. Sen lisäksi, että sen autottomalla maalla on vain kerrassaan viehättävä ajelehtia ihan hiljakseen, puolelta toiselle poukkoillen.

Ihan ensimmäistä kertaa tajusin Coronarin hurmaavuuden toden teolla kun etsin pakotietä läheisen Piazza Navonan joulumarkkinahulluudesta.

Tällä kadulla ei (vielä) soi posetiivarien urkuharmoonit ja antiikin lisäksi liikkeissä on edustettuna mm. käsityöläistaidot, sisustustavarat, design ja luksukseksi luokiteltavat tuotteet.

Paljon ikkunaostoksia suurempia hankintoja Coronarilla ei siis ole tullut tehtyä, mutta palanpainiketta ja suunkostuketta on tullut kokeiltua sitten senkin edestä.

Mutta makeaakaan ei pitäisi olla tarjolla ihan mahan täydeltä. Kadun tulevaisuudesta huolestuneet kansalaiset ovatkin perustaneet katua kiinalaistumiselta, pikaruoalta sekä ylenmääräiseltä ravintoloitumiselta suojelemaan pyrkivän SOS Coronari -komitean.

Eikä se ole lainkaan huonompi aloite.

Kauppojen ja ruokapaikkojen lisäksi joulunaikaan iltahämärässä ihastuttaa erityisesti Coronarin kupeessa sijaitsevan San Salvatore in Lauro -kirkon ulkovalaistus ja pieni rauhoittumishetki kirkon suojissa.





Ja toisaalta, pieni pala Rooman vähemmän pyhää historiaa löytyy sekin Coronarin kulmilta. Pieni jälki renesanssinajan kurtisaanien keskittymisestä alueelle kielii Coronarin välittömässä läheisyydessä sijaitseva Casa di Fiammetta (Fiammettan talo), jossa mm. Cesare Borgian rakastajattarena historiaan jäänyt Fiammetta Michaelis asusti. Talo on edelleen pystyssä ja sitä voi käydä tiirailemassa emäntänsä nimeä kantavalla aukiolla (Piazza Fiammettan ja Via degli Acquaspartan kulmassa).

Aion myös istahtaa vanhan ajan parturin Luigi Sasson (Via dei Coronari 209), tuoliin sinä päivänä kun partani alkaa kasvaa.

Sitä odotellessa yritän saada mieheni suostuteltua samaan, jotta pääsisin kuulemaan Luigin tarinoita parturiliikkeen 50-luvulla käynnistyneen historian varrelta.

 Parranleikkuu tällä tuolilla ja Luigin käsissä maksaa n. 15€.

Kadun alkuperäisen hengen suojelijoiden silmissä suurin häpeäpilkku lienee Carrefour Express -ruokakauppa, jonka rantautumisen kadulle on pelätty olevan esimakua siitä, miten globaalit markkinavoimat ovat alkaneet suunnata katseensa Coronarin suuntaan.

Made Bakery on söötti kuin karkki.

Vielä toistaiseksi pääosassa näyttävät kuitenkin olevan paikalliset kuuluisuudet, ja kadun varrella voi piipahtaa välipalalle vaikkapa pizzan supertähti Gabriele Boncin palapizzeriaan (Pizzeria del Teatro, Via di San Simone 70, yhdessä kadun sievimmistä kulmista Teatro dei Coronarin juurella).

Maininnan arvoinen lienee myös yksi kalleimmista roomalaiscappucinoista, jonka nautiskelin viehättävässä Casa & Bottega -kahvilassa kadun varrella.

Sangallo ai Coronari -ravintolan kahvilassa.

Tässä Freudia syyttelevässä elokuvassa seikkailee psykologi, jonka vastaanotto sijaitsee Via dei Coronarilla.

Teksti löytyy täältä.

Kokkauskurssilla Sisiliassa

Haaveissa, elokuvissa ja kirjoissa alkuasetelma on tavallisesti jotakuinkin seuraavanlainen:

"Jo sukupolvien ajan Lucan perhe on tehnyt ruokaa tässä keittiössä ja talossa, jolle johtavat Favion kylän jyrkimmät portaat. Näkymä keittiön ikkunasta on pysynyt muuttumattomana kaikki ne vuodet. Pastellisten talojen takana häämöttää edelleen kirkko ja parvekkeilla liehuvat pyykit kurkottavat taivaalle kilpaa taatelipuiden kanssa.

Lucan muistoissa suuri keittiö on täynnä elämää. Isoäidin, lukuisten tätien ja serkkujen taitavat kädet työstävät taikinaa samalla kun äänekkäästi väitellään parhaasta uunipastan reseptistä. Tai muusta yhtä herttaisen pienestä.

Nyt keittiön liitutauluun on kirjattu ensimmäisen kurssipäivän ruokalista ja naulakkoon on ripustettu neljä valkoista essua. Lautaset ovat ryhdikkäästi pinossa ja puiset työtasot puhtaiksi kuurattu. Veitset ja pannut kiiltävät auringossa, joka loistaa avoimesta ikkunasta paljastaen ympäröivän maiseman.

On aika toivottaa oppilaat tervetulleeksi Rakkaudesta ruokaan -kokkauskurssille.."

(Nicky Pellegrino: The Food of Love Cookery School)

Ihan niillä odotuksien unelmanomaisilla tasoilla ei liidelty siinä vaiheessa kun pääsin viimein osallistumaan ihan oikealle pikku-kokkauskurssille taannoisella Sisilianmatkalla.

Mutta muutama millimetri maanpinnan yläpuolella kuitenkin.



Vaikka otinkin kiitollisena vastaan aivan viime metreillä löytyneen paikkani keittiöstä, olisi jälleen ollut kaikin puolin fiksumpaa selvitellä asioita pikkaisen aikaisemmin. Ajan kanssa kurssipaikan sijainnin lisäksi olisi kannattanut selvittää ainakin kurssin kesto, hinta ja sisältö. Ne nimittäin voivat olla mitä vain muutamasta tunnista viikkoon ja 50-500€:oon.

Näiden perustietojen lisäksi olisi voinut punnita onko mielekkäintä kurssitella ravintolahenkilökunnan, kokkikoulun vai ihan kotikokin opastuksella. Vai yksin vaiko ryhmässä? Millä kielellä, italialaisten vai ulkomaalaisen kanssa? Entä mikä on sopivin kurssin luonne (tekeekö oppilas itse kaiken alusta loppuun vai seurataanko sivusta)? Jne. Jne.

Koska Sen Oikean (vrt. nuo aiemmin mainitut haaveet..) löytäminen ei käynytkään ihan käden käänteessä joltain mukavalta yhteenvetosivulta (daaamn!), päätin hakea vaihtoehtoja maatilamajapaikoista (agriturismo), joissa oli mahdollista myös yöpyä samalla.

Ja löytyihän se. Oikein söpö paikka. Ja kokkailukurssikin onnistui.

Unohdin vain kysyä hinnan. Ja mitä, missä, milloin. Ja kenen kanssa. Ja miten.

Eihän siihen ollut enää aikaa kun kone oli jo lähtökuopissa.

Mutta mitäs me pienistä..

Tästä se lähti.
Vähän tottumaani tuhdimman Melanzane alla Parmigianan kokoaminen alkupalaksi.

Paikan päällä selvisi oman kurssini luonne. Kokkailisin illallisen majapaikan illallistajille yhdessä kahden naisen tehokeittiötiimin kanssa.

Sain itse valita mitä ruokia haluaisin treenata ja ne ympättäisin päivittäin vaihtuvaan illallismenuun.

Kurssin kesto olisi viisi tuntia iltapäivällä ennen illallista.

Kurssin hinta olisi 100€ + 75€ kahden hengen illallisesta (Äiti, ethän vaan järkyty!!).

Ja sehän sopi. (Ainakin siihen asti kunnes moni jälkikäteen kurtisti hinnalle kulmiaan. Mutta autuaita olkoot tietämättömät. Ja ne, jotka eivät tee ennakkotutkimuksia.) 

Alati kiehtova öljyn määrä ja laatu (oliiviöljyllä mentiin tällä kertaa) munakoisoja uppopaisteltaessa.

Liikuin aikamoisella epämukavuusalueella, kun jouduin itse määrittämään mihin halusin kurssini käyttää. Sisilialaista ruokaa, tietysti. Mutta samalla jotain, mitä voisin tehdä myös kotona. Ja jotain sellaista, jonka nimenomaan sisilialaiset osaavat.

Kääk. Olisi kannattanut vähän tutkia kotona pölyttyvää sisilialaista keittokirjaa. Mutta kun ei.

Päädyin sitten munakoisoihin, ihan missä muodossa vain.

Halusin myös katsastaa miten siinä keittiössä tehtiin monelle sisilialaiselle ruoalle tyypillinen "impasto" eli pinjansiemenistä, rusinoista ja korppujauhoista sekoitettu täyte.

Vaikka maksalaatikon rusinat saavat edelleen kyytiä, tässä joukossa ne kummasti taas kelpaavat..

Ja kun saarella oltiin, niin sisilialaiselle keittiölle tyypillisiä mereneläviä alkoi tehdä myös mieli (vaikkei niitä ihan helposti Suomesta saakaan).

Tietysti ainakin sardiineja (sarde).

Ja tottahan nyt miekkakalaakin (pesce spada).

Ja josko vielä sitä viime kesänä Giardini-Naxoksella nautittua täytettyä seepiaa (seppia)...?

Näin ensialkuun.

Niks ja naks.
Keittiösaksien ahkera käyttö on tutkimukseni mukaan yksi herkullisen ruoan suurista salaisuuksista.

Siistityt seepiat valmiina pannulle.

Kokkailu tapahtui maatilamatkailua järjestävän tilan omassa, pienessä keittiössä. Hellan ääressä oli kolmeen pekkaan jo hieman ahtaanpuoleista, ja koska tärkeä oli saada illalisaikaan (klo 20) mennessä valmiiksi niin alkupalat, alkuruoka (primo), pääruoka (secondo) ja jälkkäri, oli tytöillä myös aikamoinen vauhti päällä.

Kramppaavien muistinpanojen (joista ei enää ota selvää kirjanoppinutkaan) kirjaamisen ja heilahtaneiden valokuvien napsimisen lisäksi ehdin nippa nappa silloin tällöin tekemäänkin jotain. Tällä kurssilla pääosassa oli kuitenkin ennen kaikkea imeä niin paljon tietoa kuin irti lähtee ja jättää käytännön treeni odottamaan pääsyä omaan keittiöön.

Nyt vasta ihan oikeasti ymmärsin miksi sunnuntailounasta ruokaa pitää valmistella jo kukonlaulusta lähtien.
Maut ne vain tarvitsevat pikku lepoa pannulla ollakseen parhaimmillaan..

Elenan ja Caterinan kanssa sitruunanlehtiä poimimassa.

Täydellisen siistiksi saksitut miekkakalat sitruunanlehtipedeillään.

Herkät sardiinit saivat sitruunanlehdistä huivin uuniin.

Ihan kaikkea illallisella tarjottua ei sentään yhden iltapäivän aikana valmistettu. Alkupalalautasen sisililalaisklassikko, riisipallero arancino tuli pakkasesta - ja jäi sitten seuraavalle kurssille.

Pääsin kuitenkin työntämään sormeni seuraaviin soppiin, ja toivottavasti pikku hiljaa muistikirjan hieroglyfienkin auetessa saan reseptit kirjattua selkokielisemmiksi myös täällä blogin puolella!


Kokkauskurssin 10 käskyä läksyä 

Insalata caprese
Melanzane alla parmigiana (sisilialaisittain)
Pasta alla Norma (eli munakoisopasta sisilialaisittain)
Täytetyt seepiat
Pesce spada a beccafico (täytetyt miekkakalarullat)
Paprikahillolla täytetyt sardiinit
Yksinkertaistettu täyte (impasto) kalalle
Granita di limone
Limoncello
Mantelikrokantti

Illan hämärryttyä oli aika kerrata mitä oli tullutkaan tehtyä.

Terassin kynttilöin valaistuista pöydistä kuului huokauksia Pasta alla Norman tullessa pöytään.
Kuulin sen mitä mainioimmin, sillä oma italialainen seuralaiseni vietti illallisen huoneessa palellen pois auringonpistosta.

Ei makeaa mahan täydeltä. Vaan juuri sillai sopivasti.

"Ja vasta sitten, viimeisenkin krokanttipalan kadottua suuhun saattoi hän elää lomansa onnellisena loppuun asti. 

Sen pituinen se."

Pst. Tämä kurssi järjestettiin Sisiliassa lähellä Noton kaupunkia A Lumia -nimisellä luomutuotteisiin erikoistuneella tilalla.

Rooman uusia ravintolatuttavuuksia

Matkoilla yksi tyypillisimmistä kriisinpaikoista asettuu noin puolikkaalle tunnille ennen aiottua ruoka-aikaa.

Hetkeä aiemmin on vielä pyöritty kaupungilla tyytyväisinä. Katseltu miten aikaisimmat turistilinnut ryystävät jo jälkiruokacappuccinojaan. Fiilistelty miten kohta kulman takaa löytyy se vielä viihtyisämpi ravintola täydellisellä ruoalla.

Kaikki on mahdollista. Ilmassa on kuplivaa toivoa. Kohta päästään Nauttimaan!!

Sama vanha laulu. Uudelleen ja uudelleen.


Sillä sopivan ravintolan tunnistushaasteen edettyä ensimmäisen neljänneksen, alkaa toivo hieman rakoilla.

Puolivälin ylityttyä matkakumppanin äänessä on havaittavissa kevyttä kireyttä. Mikäli tämä on siinä vaiheessa vielä juttutuulella.

Seuraavien minuuttien aikana käydään erinäisiä tahtojen taistoja erinäisten ravintoloiden ovilla. Sisään. Ulos. Sisään ja saman tien ulos.

Mikään ravintola ei riitä lunastamaan paikkaansa niiden lomamatkan harvojen ja (ei vieläkään etukäteen) valittujen ruokaetappien joukossa.

Ja sitten mennään häntä koipien välissä tainnuttamaan nälkäraivo nopealla palalla pizzaa.


Kunnes koittaa seuraavan aterian aika..

Baccano
Via delle Muratte 23

Olin jo jonkin aikaa katsellut Baccano -ravintolaa sillä silmällä - ruoka-aikojen ulkopuolella. Sijaitseehan ravintola unelmapaikalla ison turistivirran varrella, Trevin suihkulähteen liepeillä.

Kun remontin alla oleva suihkulähde (siellä työt kestävät vielä ainakin ensi vuodelle) oli jälleen kerran ohikävelty, koitti viimein hetki poiketa lounaalle Baccanoon.

Ravintolan ranskalaishenkinen habitus viehätti kovasti. Vähän kun olisi taas päässyt Pariisiin, ah! Ja kun lounaan hinta oli huokaisten hyväksyttävän rajoissa (annokset 12-23€) ja tilaa löytyi ongelmitta,  pääsin viimein silmäilystä tositoimiin.

Ravintolan suloisesta pariisilaishengestä huolimatta ruokailu päätettiin suorittaa ulkopöydissä. Ja sillä puolella terassia, joka ei ole ihan turistivirtojen keskiössä (Via delle Vergini).

Koska Italiassa pitää (?) syödä italialaista, sitä sitten syötiin. Vaikka se olikin sitten jotain niinkin naurettavan yksinkertaista kuin italialaisversio lapsuudenherkusta (spaghettia, aromisuolaa & voita - ilman aromisuolaa, sardellifileellä). Hyvin hyvää, samoin kuin kuulemma muutkin porukkamme pastat. Ei tajunnanräjäytystä, mutta kelpoannokset.

Erityisen herkku oli alkuruokana maistellut friteeratut sardellifileet. Ja niiden väriläiskät, friteeratut persiljat.



Sievä paikka, hyvä ruoka & location, location, location.

Extraplussaa siististä ja söpöstä vessasta (edelleen jonkinlainen harvinaisuus Roomassa, you see..).

Tämä kulma kannattaa muistaa kun seuraavan kerran nälkä vaanii!

www.baccanoroma.com

Angelina a Trevi (sisarravintola myös Testacciossa)
Via Poli 27

Trevin suihkulähteeltä suunnistettaessa kohti Espanjalaisia portaita löytyi harvinaisen söpö keskustakahvila. Nojatuolista käsin oli kiva katsella ohikulkijoita ja hengähtää hetki.

Ruokatarjontaan ei tutustuttu tällä kertaa, mutta paikka kannattaa laittaa korvan taakse myös nälkää silmälläpitäen.

www.ristoranteangelina.com

Obikà mozzarella bar (Parlamento)
Piazza Firenze

Tämä on yksi niistä paikoista joihin olen joutunut häntä koipien välissä nöyrtymään.

Puhvelinmozzarellalle rakentunut pieni ravintolavaltakunta Obikà yllätti erityisen viihtyisällä ravintolasalillaan. Ja jos mozzarella maistuu, non è per niente male (paikka ei ole hullumpi). Ei lainkaan.

www.obika.com

Gelateria del Teatro
Via dei Coronari 65-66 (Ponte Garibaldin kupeessa, Campo dei Fiorin puolella jokea)

Jäätelönystävät ympäri maailmaa jatkavat Rooman parhaan jäätelöpaikan metsästystä. Mukavasti hieman sivussa, Tiber -joen varrella sijaitsevaa Gelateria del Teatroa on ulkona seisovan kunniataulun mukaan hehkutettu ympäri maailman - joten pitihän sitä sitten kokeilla.

Mieheen tämä ensiluokkaisin raaka-ainein tehty ja maustettu jäätelö ei kuitenkaan tehnyt erityistä vaikutusta (jätskipaikan laatu pitää kuulemma aina testata suklaajäätelöllä). Itse kuitenkin tykkäsin erikoisista makuyhdistelmistä (salvia & vadelma ne yhteen soppii!). Samoin vain pikkumakeannälkäiselle sopivasta "kuppikoosta" - jota toiset tosin saattaisivat pitää miinuksena. Hinta kun ei poikennut tavallisista runsaammista kuppikoista.

Ok jätskiä siis jätskinmaisteluun. Mutta jos jädeä haluaa lounaaksi (niin kuin eräät..), niin suosikit on toisaalla.

Yksi varteenotettava vaihtoehto on jo olemassa, vaikka se vaatikin vähän vaivaa.

Olen luotettavista lähteistä nimittäin kuullut, että ERITYISEN hyvää - jollei Rooman parasta - jäätelöä löytyy nyt Ostienselta, läheltä Eatalya..

Gelateria La Romana
Via Ostiense 48

www.gelateriaromana.com

Ginger

Via Borgognona 43/44

Via Borgognona aivan Rooman ydinkeskustassa, Via del Corson ja Espanjalaisten portaiden välillä on kokenut todellisen kasvojenkohotuksen.

Katua reunustaa nyttemmin kavalkadi tyylikkäitä kauppoja ja ruokapaikkoja, ja onpa kadulla myös macaronien ystävien taivas, Ladurée.

Via Borgognalle muutama vuosi sitten avattu Ginger on jälleen yksi Rooman uuden ja stylemmän ravintolatarjonnan kulmakivistä. Ja kerrassaan oiva poikkeamispaikka väsyneelle kaupunkimatkaajalle.

Hyvää makua ja terveellisyyttä (sapori e salute) lupaileva ravintola pitää sanansa.

Varsinkin jos itse raaskii pysyä niissä terveellisissä vaihtoehdoissa.

Kenen juoma ei kuulu joukkoon?

Parasta pastaa aikoihin. Guancialea & kesäkurpitsan kukkia.
Sanat eivät riitä kertomaan.

Tästä vadista riittää sivusalaattia kolmelle.

Ehdottoman herkullinen ruokapaikka. Loistava sijainti. Hinnat perus suo(ma)laiset.

www.ginger.roma.it

Ristorante Museo Canova Tadolini

Via del Babuino 150A/B

Espanjalaisilta portailta (Piazza di Spagna) Piazza del Popololle vievä Via del Babuino on myös ollut rakennustöiden alla. Kadusta on lohkaistu aimo annos lisää tilaa jalankulkijoille, joten kauppojen katselu tällä välillä on entistä mukavampaa. Ja huomattavasti entistä väljempää.

Babuinon varrella sijaitseva kummallinen patsaiden miehittämä museo-kahvila-ravintola teki mieleni lisätä listaan, vaikken ole täällä käynyt muuta kuin kiskaisemassa espressot.

Paikka vain on kovin kiehtovan outo patsaineen kaikkineen. Ja olen alkuun jopa ujostellut astua sinne sisään.

Mutta kaikelle löytyy selitys. Vanhassa taiteilijakorttelissa kuvanveistäjä Antonio Canovan työhuoneessa nyttemmin sijaitseva ravintola kunnioittaa tavallaan edelleen artistille tehtyä lupausta. Tilan on pysyttävä taiteilijan työhuoneena.

Niinpä, jos haluat hämmentää kahvisi fiinisti kultalusikalla ja samalla haukata palan kulttuuria, niin poikkea tänne ostosten lomassa!

www.canovatadolini.com

Caffè Propaganda

Via Claudia 15

Niin minä kuin ilmeisesti italialaiset ravintolaihmisetkin olemme ihastuneet Pariisiin.

Ja pieni pala Pariisia löytyy myös Colosseumin takaa Caffè Propagandasta.

Ruokalistalta löytyy italialais/roomalaisklassikkojen lisäksi jopa kebabia. Nyt on kyllä aikoihin eletty! 

Ja hinnat näyttävät kaikissa näissä uuden aallon paikoissa olevan myös samaa osastoa (täällä 10-22€/annos).

Paikallisoppaamme mukaan Caffè Propagandan cocktailit ovat muuten tällä hetkellä Rooman hittilistan kärjessä.

www.caffepropaganda.it

Välipalaksi Bloody Mary.

Colosseumin takamailta löytyy myös kerrassaan mainio nautiskelupaikka, nimittäin viininystävien haavemaa Wineconcept Bibenda.

Täällä pitää viinin ohella maistella vähintään myös juustoja, eivätkä hinnat ole lainkaan pahimmasta päästä. Mieluisan viinin voi ostaa myös mukaansa, sillä Bibenda toimii samalla viinikauppana.

Tänne kannattaa poiketa poluiltaan hetkeksi fiilistelemään!

Wineconcept Bibenda
Via Capo d’Africa 21

www.wineconcept.it


Roomassa fiilistelee myös tyylikkäästi harmaantunut Ligabue.

Teksti löytyy täältä.