Myöhempien aikojen pyhien Spaghetti Carbonara

Jokunenkin yritys ja erehdys on kuulunut asiaan tällä opin tiellä jota elämäksi kutsutaan.

Ja yksi monista erehdyksen kautta kaaliin taotuista läksyistä hupaisimpia on ollut oppia, miten suurella vakavuudella on oltava liikkeellä silloin, kun puhutaan italialaisille Pyhistä Asioista.

Kuten vaikkapa carbonarasta tai muista klassisista italialaispastoista.

Silloin ei kevennykseksi tarkoitetut heitot amerikanpekoni-creme bonjour -yritelmistä paljoa kavereita hymyilytä. Ja kun puheeksi tulee tabu, joka kermankin nimellä tunnetaan, olet pannassa.  Tai ainakin huomaat miten keskustelurinki alkaa jännästi tiivistymään juuri niiltä kohdin, missä hetki sitten vielä seisoit osana ryhmää. Siinä ulkopuolella onkin sitten hyvä hetken ajan tutkiskella sydäntään ja sitä, mitä kerettiläisen tulikaan lipsautettua.

Mutta parasta siinä ringin ulkopuolella on päästä salaa vähän virnistelemään. Kun on per l'ennesima volta (jälleen kerran) saanut todistaa Totuuksia, jotka ovat yhtä moninaisia kuin carbonarankeittäjätkin, niin pitäähän se riemuntunne jotenkin purkaa.

Sillä toisten oikea carbonara tehdään ehdottomasti guancialesta, toisten taas pancettasta. Yksi vannoo pecorinon, toinen parmesaanin nimeen. Kaikki yhdessä koossa kieltää jyrkästi kerman kuiskuttaaksensa sen kehujen jäljiltä erityisen herkullisen carbonaransa salaisuudeksi.


Tämän meidän perheen oikean carbonara -reseptin sain appiukoltani. Eikä tähän toudellakaan tule kermaa (ainakaan nyt ihan joka kerta).

Spaghetti alla carbonara - Se italialainen pekonipasta (2 hengelle)

100 g guancialea (= käytännössä hyvällä tsägällä siis pancettaa, todennäköisimmin pekonia, valitse mielummin paloja kuin ohuita siivuja)
2 keltuaista (yksi kokonainenkin muna on toiminut - eikä ole tullut pahaa mieltä valkuaisten tuhlailusta!)
pikkuliraus oliiviöljyä (tietty!)
30 g (n. 1 dl raastettuna) roomalaista pecorinoa ja/tai parmesaania
(1 huomaamattomasti lisätty ruokalusikallinen [punaista] maitoa tai kermaa)
mustapippuria (suoraan myllystä)

kourallinen suolaa pastan keitinveteen
200 g spaghettia
n. 1 dl keitinvettä pastan joukkoon

Apropoo! Italialaisilla on usein tapana laittaa pastaan ihmeellisen vähän pekonia, melkein kuin pelkäksi mausteeksi. Älä tuota pettymystä suomalaiselle (miehelle), jos pannu vaikuttaa turhan tyhjältä, vaan lisää pekonia niin että varmasti riittää! Toiseksi, jos mitenkään saat käsiisi pulskempia palasia kuin esim. tällä pannulla, käytä niitä! (Lidlissä ainakin on - ja jos voit valita kevyttä savunmakua, se on aika jees!)

1. Leikkaa pancetta/pekoni symppiksiksi suupaloiksi (jos itse voin valita, tykkään pulskemmista biiteistä) ja ruskista niiden pintaan pannulla pienessä öljykylvyssä herkullinen rapeus ja väri. Sammuta sitten levy ja jätä pannu levylle hiljaksiin jäähtymään. Huomioi, että pannu on sen verran iso, että siihen mahtuu lopuksi myös spaghetit!

2. Laita sillä välin pastavesi kuumenemaan isossa kattilassa. Kun vesi alkaa lähestyä kiehumapistettä, lisää karkea merisuola ja veden alettua kiehumaan pasta. Keitä pasta kypsäksi pakkaukseen merkityn keittoajan mukaan.
* pastaveden oikealle suolamäärälle on sillekin olemassa virallinen totuus; 10g suolaa / 1 vesilitra / 100 g pastaa. Kotikeittiössämme vettä on kattilassa tavallisesti aina, varsinkin pitkää pastaa keittäessä, noin 3,5 litraa ja suolaa kourallinen - mikä on tarkemmissa tutkimuksissa osoittautunut olevan hämmästyttävän lähellä virallisen totuuden suhteita!

3. Erottele kananmunan keltuaiset valkuaisista ja sekoita keltuaisten joukkoon pikkuterällä raastettu pecorino ja/tai parmesan. Mausta runsaalla (myllytuoreella) mustapippurilla.
* Tässä kohdin voit sekoittaa keltuaisten joukkoon pikkutilkan sitä skandaalimaista maitoa tai kermaa.
* Jos käytät kahden keltuaisen sijaan yhden kokonaisen kananmunan, sekoita munan rakenne haarukalla kunnolla rikki ennen kuin lisäät juustoraasteen. Kokonaista munaa käyttäessä jätän yleensä maitotilkan lisäämättä.

Keltuaisen ja juuston liitosta syntyy tiukkaa asiaa.

4. Kun pastan keittoaikaa on jäljellä enää noin minuutti, ota juomalasillinen keitinvettä talteen. Kaada kypsä pasta sitten hetkeksi lävikköön ja vajaan desin verran kuumaa keitinvettä pancettan sekaan pannulle, ja spaghetit perään. Sekoita ja lisää sitten joukkoon keltuaiset ja sekoita vielä vähän lisää, niin että koko pannu on kermaisan herkun vallassa. Säätele pastan sopivaa kosteutta lisäämällä tarpeen tullen vielä hieman keitinvettä.
* HUOM! Pannu on tässä kohdin sen verran haalean lämmin kuin se pancettan kypsennyksen jäljiltä on. Älä kuumenna pannua, ettei kananmuna mene kokkeliksi. Pastan voi sekoittaa myös erillisessä tarjoiluastiassa.

5. Kun pastat on lautasella, voit raastaa päälle vielä pikkaisen juustoa ja pyöräyttää mauksi mustapippuria - ja sitten vaan täysillä ääntä kohti!

Papusalaatti - muistojen afrodisiakki

Alkoi jo näyttää siltä, ettei jokakeväinen Rooman kaipuu saapuisi lainkaan. Sallin jopa ajatella, ettei se rakkain ja armain enää ikinä herättäisi samoja tunteita kuin ennen - eivätkä edes unelmat jasmiinintuoksuista kevätaamuista onnistuisi löytämään sijaa talviunilla kylmettyneen sydämen majapaikasta.

Acqua passata, kaikki kaunis tyynni. Ollutta. Ja liian aikaisin mennyttä.

Haarukoin vallitsevaan tyhjyyteen aika monta vadillista papaijasalaattia. Tukahdutin tuskaa chilillä. Ja flirttailin vähän muillakin vierailla mailla.

Mutta eihän mikään oikeasti tuntunut miltään. Ei edes chili, kunnes.

Oli purkki papuja, kevyesti keväältä tuntuva ilta ja lopputuloksena lusikallinen muistoja.

Ja seurasihan se kiltisti perässä. Ikävöity ikävä.

Insalata fagioli cipolla e sedano - Trasteveren papusalaatti (2 hengelle)

1 tölkki valkoisia papuja
1 pienen pieni salottisipuli
1-2 sellerinvartta
ripaus suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä
(pieni purkki tonnikalaa)

* Salaatin kekseliäs suomennos juontaa ajalta, jolloin tämä pikkupurtava astui elämääni ensimmäisellä ever aperitivolla Trasteveren Artù Caféssa. Kun ymmärsin, että pöydälle kasattuja pikkupurtavia sai OIKEASTI syödä niin paljon kuin sielu sieti ja tämä papusalaatti oli ihan ennenkuulumattoman hyvää, nousi Roomakin aivan uudelle ihanuuden tasolle.

Ja kuppilan geelipäiset pojat.. kuka niitä enää huomasi?

Nyttemmin muistojen Artùn tilalta löytyy ravintola Grazia & Graziella, jota en ole tullut vielä tutkineeksi terassia pitemmälle. Helsinkiläisten iloksi italialaistyyppiset aperitivot ovat sen sijaan hiljattain tulleet Pjazza -ravintolan ohjelmistoon!


1. Huuhtele pavut lävikössä kylmällä vedellä ja ravistele sitten ylimääräiset vedet pois.

2. Lisää pieneen salaattikulhoon papujen kaveriksi pieneksi siivutettu sipuli, pilkotut sellerinvarret (lehdetkin ovat tervetulleita) sekä tonnikala, jos haluat vielä vähän ruokaisamman satsin. Mausta suolalla ja pippurilla ja voitele lopuksi anteliasti oliiviöljyllä. Sekoita ja laita hetkeksi viileään makustumaan - jos mitenkään maltat.

Buon appetito!


Pst. Tätäkin kaikkea saattaa ihminen oikein kunnon ikävän tullen kaivata..

Liikenneruuhkia ja puunjuurien - ei roudan - koettelemia teitä matkalla kohti uusia seikkailuja.. 

Tahattoman post-modernia julistetaidetta..

Rakennuskantaa, jota ei Suomessa sallittaisi..

Autopesulan ravitsemia ruusuja..

..ja asuntoja, joiden kohdalla on pakko aina vähän taivastella.

Teksti löytyy täältä.

Myytinmurtajat - Panna Cotta

Kun olin aikoinaan viettänyt Roomassa ensimmäisen kuukauden ja päättänyt jokaisen ulkona syödyn aterian tiramisulla, oli aika repäistä ja tilata listalta jotain ihan greisiä palanpainikkeeksi.

Ja hulluinta mitä siihen väliin keksin pizzeria La Montecarlon listalta oli panna cotta.

Sillä kyllähän keitetty kerma nyt kuulostaa aika extremeltä ja exoottiselta.

Eikä siinä edes kaikki. Saman jännityksen piikkiin joutui vielä vastaamaan johonkin tarjoilijan esittämään kysymykseenkin. Si si. Cioccolato taisi olla jotain, josta olen ennenkin kuullut puhuttavan si si, sitä siis myös (se toinen vaihtoehto olisi ollut metsämarjat, mutta eihän siinä vastauspaniikissa mitään ymmärtänyt).

Ja niin löysin edestäni kulhollisen samettista suklaalla peiteltyä kermaa. Kerma ei ollut keiton muodossa, vaikka jotain sellaista olin lautaselleni uumoillut. Mutta oi, sainpa tilalle jotain vielä paljon paljon parempaa.

Niistä kaukaisista ajoista lähtien panna cotta onkin sitten säännöllisen epäsäännöllisesti kuulunut ravintola-aterioideni kruunuksi. Välillä kulhossa on ollut vähän tiukempaa ja kumisempaa kamaa ja toisinaan taas sitä suloista samettia, johon rakastuin.

Mutta ei kuuna päivänä mieleen olisi tullut yrittää keitellä kermaa minkäänpaksuiseen kokoon ihan kotosalla. Siihenhän menisi päiviä.

Mutta kun eipäs sitten mennytkään - kuten sain iloisesti tuta tartuttuani tätä myyttihärkää sarvista.

Pikemminkin näin: Panna cottaa helpompaa ja pienitöisempää jälkkäriä saa hakea.

Panna Cotta (4-6 hengelle)

5 dl kuohukermaa
1 dl (punaista) maitoa
1 1/4 dl sokeria
1 vaniljatanko
3 levyä liivatetta (Italiassa sama aine tunnetaan muuten nimellä colla di pesce, kalanliima)


Suklaakastike
1/2 dl (punaista) maitoa
50g tummaa suklaata (Fazerin 45% suklaa on aika nannaa!)


1. Laita liivatteet kulhoon, kaada päälle kylmää vettä ja anna pehmetä 10 min. ajan.

2. Mittaa kerma, maito ja sokeri kattilaan. Viillä vaniljatanko auki terävällä veitsellä ja rapsi sisäpinnasta vaniljat muiden aineiden joukkoon (voit myös maustaa panna cottan teelusikallisella vaniljasokeria, mutta lisää se joukkoon vasta kiehautuksen jälkeen). Heitä myös rapsuteltu tanko mukaan kattilaan. Sekoita ja kuumenna kunnes seos alkaa kiehua. Poista sitten kattila liedeltä ja nappaa kattilasta pois vaniljatanko. (Sen voi muuten huuhdella, kuivata ja käyttää vielä uudemmankin kerran!)

3. Purista vedessä pehmenneistä liivatteista ylimääräiset nesteet pois ja vispaa liivatteet sitten kuuman kerman joukkoon.

4. Jaa neste sitten kristillisesti tarjoilukippoihin ja laita jääkaappiin jähmettymään (varaa varuiksi ainakin kolme tuntia).

5. Ennen tarjoilua sulata kattilassa suklaa maidon joukkoon ja mausta sillä panna cotat. Toinen panna cottan klassikkomauste on metsämarjat (frutti di bosco) eli mansikka, mustikka ja vadelma, joita pitää tietysti pikkaisen pyöräyttää ensin kattilassa sokerin kanssa.

Sokeriahan ei koskaan voi olla liikaa (ainakaan italialaisissa herkuissa).

Panna cotta suositellaan syömään vuorokauden sisään valmistamisesta. Joskus on itsellä mennyt puolitoistakin vuorokautta ennen kuin kaikki on syöty pois - jollei kaksikin. Ja hengissä ollaan, yhä.

Panna cottan voi myös pakastaa ja sulattaa sitten tarjolle jääkaapissa.

Helppoa kuin lasten leikki tämä myyttien murtaminen.


Ihastuttavan ilmeikkäiden lasten laulukilpailu Zecchino d'Oro (joka tunnetaan Suomessa nimellä Lapset laulavat lapsille) esitteli ensimmäisenä maailmalle tämän makean panna cotta -henkisen laulun.

Teksti löytyy täältä.

Suurta rakkautta ja omenasydämisiä pikkuleipiä

Tällä rakkauden viikolla oltiin taas kuin vastajuhlimamme 11-vuotisen taipaleen alkumetreillä, kun pienen pilan johdosta tajusin, ettei miehelle ollutkaan ihan sataprosenttisen selvää oma kätisyyteni.

Että onko se oikea vai vasen. Vaiko molemmat. Kaltaisellani ihmeellisellä olennolla sekin voisi tietysti olla ihan mahdollista.

Moinen hirveä lapsus oli kuitenkin hyvin vaikea niellä ilman pientä välikysymystä.

Siis minäkö noin yhdentekevä. Ja vieras!?

Asian kääntöpuoli olikin sitten huomattavasti makeampi suupala purtavaksi.

Ai että minä, edelleen salaperäinen, yllättävä ja uusi..


Käsi on taas entistäkin tiukemmin jommassa kummassa niistä käsistä ja sydän visusti omalla paikallaan.

(Samoin kuin näissä Mulino Biancon keksisuosikeissani, jotka mainoksen mukaan ovat oiva esimerkki terveellisestä ja luonnollisesta aamupalasta. Puolensa siis näissäkin..)

Biscotti cuor di mela - Keksit omppusydämellä (30-40 kpl)

Taikina:

1 dl sokeria
100 g voita
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoa
2 rkl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/2 luomusitruunan kuori


Omenatäyte:

2 omenaa
yksi ruokalusikallinen appelsiini-, persikka- tai aprikoosihilloa
nokare voita (n. 1 rkl)
pikkupuristus sitruunanmehua
1 tl kanelia


1. Vaahdota hieman pehmennyt voi ja sokeri. Lisää lopuksi joukkoon kananmuna.

2. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kuivat aineet ja sitruunan kuori. Lisää jauhoseos sitten vähän kerrallaan voi-sokeri -seoksen joukkoon.

3. Kun taikina on sekoitettu ja tasainen, laita se jäähylle 30 min. ajaksi.

4. Kuori ja pilko omenat pieniksi paloiksi. Lisää pilkotut omput kattilaan muiden täyteaineiden kanssa ja anna kiehua hiljalleen noin vartin verran. Omenoiden pehmennyttyä soossaa täyte haarukalla suht tasaiseksi. Anna täytteen sitten hetken jäähtyä.

5. Koska en ole vielä oppinut tekemään näitä keksejä sarjatyönä ilman, että taikina liiskautuisi pysyvästi pöytäpintaan, neuvon väsäämään keksit käsityönä näin:

Ota käteen pieni takinapallero ja taputtele siitä noin kämmenenkokoinen levy jauhotetuilla käsillä. Lisää keskelle vajaa teelusikallinen täytettä ja sulje sitten levy suppuun (tyyli on vapaa) niin, että muoto pysyy jossain määrin pyöreänä. Laita keksi sitten pellille niin, että saumakohdat on alla piilossa.

Valmiina sulkuhommiin.

(Se pro-vaihtoehto on siis kaulia puolet taikinasta ohueksi levyksi, johon juomalasin avulla painellaan kevyet reviirimerkit kekseille ja lisätään nokare ompputäytettä jokaiseen reviiri-rinkulaan. Sitten kaulitaan ohueksi toinen puoli taikinaa, irroitetaan se jotenkin pöydästä ja laitetaan toisen taikinan päälle. Lopuksi juomalasia avuksi käyttäen painellaan keksit irti taikinasta. Ja pöydästä. Jos osataan, pystytään ja kyetään.)

Töttöröt pellillä, viime silausta vaille valmiina uuniin.

6. Ennen uuniinlaittoa painele keksien pintaa vielä kevyesti niin, että se hieman rikkoutuu ja ompputäyte pikkaisen pilkahtelee. Laita keksit sitten paistumaan 180 asteiseen uuniin 15 minuutiksi, tai kunnes pinta alkaa saada kevyesti väriä.

Buona colazione!

Olisin muuten pikkaisen ihmetellyt jos eilistä Ystävänpäivän San Remo finaalia ei olisi voittanut tämä Il Volon mahtavan mahtipontinen suuren rakkauden ylistyslaulu.

Finaaliesityksen voi katsoa täältä ja teksti löytyy täältä.

Alunperin pikkutenoreina (I tre tenorini) tutuksi tulleet ja tv:ssä yhteen hitsautuneet Il Volon pojat aloittivat voittokulkunsa "Ti lascio una canzone" (Jätän sinulle laulun) -ohjelmasta vuonna 2009. Tuossa ohjelmassa pienet laulajanalut hurmaavat ja tietysti myös kisaavat laulamalla italialaisia musiikkiklassikoita. Ohjelman YouTube klippejä kannattaa ehdottomasti siis kurkistaa, jos olet suuri italialaisen musiikin ystävä!

Kotirosticcerian kananpoika uunissa

Jep jep. Tervehdykset ennätystehtaalta.

Italialaisten maineeseen nähden ihmeen punktuaalisesti toteutettu iltaruokailu on viime aikoina asettunut tässä talossa uusiin sfääreihin.

Tyypillisesti uutisten tai muun tv-viihteen äärellä klo 20-21 vietetyn perheen yhteisen ateriointihetken manipulointi on nimittäin ollut keskeinen työväline, kun on pyritty luomaan illuusiota mittavammasta vapaa-ajasta ja eritoten viikonlopun loputtomuudesta.

Viimeaikaisten kenttätutkimusten valossa seuraavat tekijät onkin todettu tehokkaimmiksi keinoiksi venyttää vajaaksi jäänyttä iltaa ja liian lyhyttä viikonloppua:


1. Päätä kokata ruokaa, jonka kypsyminen vie aikaa. Puhutaan tunneista.

2. Valitse raaka-aine, joka pakastettuna vaatii pitkän (n. 10-12h) sulatuksen.

3. Huolehdi, että et missään nimessä käynnistä sulatusprosessia ruoanlaittoa edeltävänä iltana. Äläkä varsinkaan pilaa arvokasta aamu-unta heräämällä herätyskelloon vain siksi, että jotain pitäisi ottaa ajoissa sulamaan.

4. Kun ruoanlaittoaika alkaa raaka-aineiden puolesta lopulta olla käsillä, kerää viimein voimasi ja siivoa keittiö, pese pyykit, hinkkaa vessat, imuroi, pyyhi pölyt ja kastele vielä kukatkin. SITTEN voit kunnolla rauhoittua hellan ääreen.


Tämä keskiyön kananpoika on kuitenkin kaiken odotuksen arvoinen.

Eikä sen myöhäinen murkinoitsijakaan herännyt yöllä painajaisiin.

(Ne tosin vaanivat ihan siinä kulman takana, kun herätyskello heti unen tultua viritteli jo ensinuottejaan. Mutta se onkin jo ihan eri tarina se.)


PS. Yösyöpöttelylle on italialaisilla muuten ihan oma käsitteensäkin, spaghettata di mezzanotte, keskiyön spaghetit. Se on hätävarana silloin kun vieraita alkaa illan edetessä uudelleen huikoa ja jotain suolaista pitäisi loihtia nopeasti, isosti ja helposti. Tuon kategorian eittämätön kuningas on tietysti Spaghetti aglio olio e peperoncino.

Pollo arrosto con patate - Uunissa paahdettu kananpoika & perunat (kahdelle nälkäiselle & rintafileet seuraavan päivän lounassalaattiin)

n. 1,5 kg kananpoika/broileri/tms.
1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä + loraus öljyä uunivuoan pohjalle
1 rkl rosmariinia
1 tl oreganoa
1 tl salviaa
(* tuoreilla yrteillä aina kaunihimpi, mutta kuivatutkin käyvät mainiosti!)
1 valkosipulinkynsi
1 vajaa rkl karkeaa merisuolaa
pikkuraapaisu mustaa pippuria

Täyte
1/2 luomusitruuna
1 rosmariininvarsi ja/tai muutama salvianlehti
1 valkosipulinkynsi

Uuniperunat
6 keskikokoista perunaa
(ruokalusikallinen valkoviinietikkaa)
1 tl karkeaa merisuolaa
rosmariinia


Kananpojan valmistelu

1. Sulata lintu ohjeiden mukaan (ajoissa, jos haluat syödä ihmisten aikoihin).

2. Huuhtele sulanut siivekäs kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla.

3. Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen ja valmista maustevoi tehosekoittamalla tai mortteloimalla kaikki mausteet tasaisesti sekaisin.

4. Pese sitruuna ja pilko puolikas muutamaan pienempään lohkoon.

5. Pirskauta uunivuoalle hieman öljyä ja voitele vuoka tasaisesti. Siirrä kananpoika sitten vuoalle ja hiero maustevoi kanaan kauttaaltaan. Myös kanan sisuksiin. Lopuksi lisää kanan massuun vielä sitruunalohkot, puoliksi pilkottu valkosipulinkynsi ja yritit. Jos kotoa löytyy (ja taidat solmimisen), voit vielä viimeistellä paistinlangalla tipusen jalat siveästi suppuun.

6. Paista kanasta 2 tuntia 200 asteisessa uunissa. Paistoajan puolivälistä lähtien ota kana n. 10 minuutin välein uunista rapeuttavaan öljykylpyyn (= nostele lusikalla vuoan pohjalta paistonestettä tipun ylle).

7. Paistoajan tultua päätökseensä, anna kananpojan asettua vielä 10 min. ajan ennen kuin käytte kisaamaan koipipaloista.

Perunat, uunikanan parhaista parhaat kaverit

1. Kun kananpoika on laitettu uuniin, aloita perunahommat. Pese, tarvittaessa kuori ja lopuksi pilko perunat pienehköiksi paloiksi. Huuhtele tärkkelykset pois kylmällä vedellä.

2. Laita perunat kattilaan kiehumaan. Mausta keitinvesi suolalla ja halutessasi myös etikalla (italialaisen perimätiedon mukaan etikka auttaa kypsentämään perunat pehmeiksi sisältä ja rapeiksi pinnalta). Kypsennä perunoita kunnes vesi alkaa kiehumaan ja kaada ne sitten lävikön kautta hieman kuivahtamaan.

3. Jos uuniin vain kanan rinnalle mahtuu, ota peliin toinen uunivuoka perunoita varten. Laita perunat vuokaan, pölli kanavuoasta viisi lusikallista paistinlientä perunoiden sekaan ja nypi joukkoon vielä vähän rosmariinia. Tyrkkää perunat uuniin kanan rinnalle kun kanan paistoaikaa on kulunut noin 45 min. (vähemmällä paistoajalla väri saattaa jäädä hieman aneemiseksi, ks. havainnekuva) ja sekoittele välillä samoihin aikoihin kun kana käy öljykylvyillä.

4. Kanan valmistuttua kaada kanan paistovuoasta enimmät nesteet jemmaan (niillä tai luista & muista roippeista keitetyllä liemellä kanan elämä jatkuu vaikkapa keitoissa tai risotoissa!) ja ripottele perunat kanan kaveriksi.

Buon appetito.. e buona notte!

Teksti napoliksi ja englanniksi löytyy täältä.