Rooman lempiosoitteita - Via dei Coronari

Harhautusyrityksistä ja tuntemattomille kujille kääntymisistä huolimatta ajaudun Roomassa aina tietyille vakiopoluille, sillä niiltä poluilta tiedän harhailuretkillä mukaan tarttuvan juuri sopivan rautaisannoksen sitä ikuista kaupunkia, jonka puutostilasta olen akuutisti kärsinyt.

Yksi näistä vakioväylistä kulkee suurinpiirten Castel Sant'Angelon sillan paikkeilta aina Piazza Navonan pohjoispäätyyn asti ja kantaa nimeä Via dei Coronari.



Kuten baanan nimi (coronari eli rukousnauhakauppiaat) antaa osviittaa, tämä Vatikaaniin johdattava pyhiinvaeltajien muinoin kansoittama valtatie lienee aikoinaan ollut varsinainen uskonnollisen tavaran ostosparatiisi.

Mutta vaikka Coronarilla ollaankin niin muinaisen kuin nykyisenkin Rooman turistivirtojen ydinalueilla, kadulla vallitsee viehättävän rauhallinen ja viipyilevä tunnelma. Ja näin myöhempinä aikoina antiikkiliikkeistään tunnettu katu tarjoaa edelleenkin mielenkiintoista tutkailtavaa noin puolen kilometrin mitallaan. Sen lisäksi, että sen autottomalla maalla on vain kerrassaan viehättävä ajelehtia ihan hiljakseen, puolelta toiselle poukkoillen.

Ihan ensimmäistä kertaa tajusin Coronarin hurmaavuuden toden teolla kun etsin pakotietä läheisen Piazza Navonan joulumarkkinahulluudesta.

Tällä kadulla ei (vielä) soi posetiivarien urkuharmoonit ja antiikin lisäksi liikkeissä on edustettuna mm. käsityöläistaidot, sisustustavarat, design ja luksukseksi luokiteltavat tuotteet.

Paljon ikkunaostoksia suurempia hankintoja Coronarilla ei siis ole tullut tehtyä, mutta palanpainiketta ja suunkostuketta on tullut kokeiltua sitten senkin edestä.

Mutta makeaakaan ei pitäisi olla tarjolla ihan mahan täydeltä. Kadun tulevaisuudesta huolestuneet kansalaiset ovatkin perustaneet katua kiinalaistumiselta, pikaruoalta sekä ylenmääräiseltä ravintoloitumiselta suojelemaan pyrkivän SOS Coronari -komitean.

Eikä se ole lainkaan huonompi aloite.

Kauppojen ja ruokapaikkojen lisäksi joulunaikaan iltahämärässä ihastuttaa erityisesti Coronarin kupeessa sijaitsevan San Salvatore in Lauro -kirkon ulkovalaistus ja pieni rauhoittumishetki kirkon suojissa.





Ja toisaalta, pieni pala Rooman vähemmän pyhää historiaa löytyy sekin Coronarin kulmilta. Pieni jälki renesanssinajan kurtisaanien keskittymisestä alueelle kielii Coronarin välittömässä läheisyydessä sijaitseva Casa di Fiammetta (Fiammettan talo), jossa mm. Cesare Borgian rakastajattarena historiaan jäänyt Fiammetta Michaelis asusti. Talo on edelleen pystyssä ja sitä voi käydä tiirailemassa emäntänsä nimeä kantavalla aukiolla (Piazza Fiammettan ja Via degli Acquaspartan kulmassa).

Aion myös istahtaa vanhan ajan parturin Luigi Sasson (Via dei Coronari 209), tuoliin sinä päivänä kun partani alkaa kasvaa.

Sitä odotellessa yritän saada mieheni suostuteltua samaan, jotta pääsisin kuulemaan Luigin tarinoita parturiliikkeen 50-luvulla käynnistyneen historian varrelta.

 Parranleikkuu tällä tuolilla ja Luigin käsissä maksaa n. 15€.

Kadun alkuperäisen hengen suojelijoiden silmissä suurin häpeäpilkku lienee Carrefour Express -ruokakauppa, jonka rantautumisen kadulle on pelätty olevan esimakua siitä, miten globaalit markkinavoimat ovat alkaneet suunnata katseensa Coronarin suuntaan.

Made Bakery on söötti kuin karkki.

Vielä toistaiseksi pääosassa näyttävät kuitenkin olevan paikalliset kuuluisuudet, ja kadun varrella voi piipahtaa välipalalle vaikkapa pizzan supertähti Gabriele Boncin palapizzeriaan (Pizzeria del Teatro, Via di San Simone 70, yhdessä kadun sievimmistä kulmista Teatro dei Coronarin juurella).

Maininnan arvoinen lienee myös yksi kalleimmista roomalaiscappucinoista, jonka nautiskelin viehättävässä Casa & Bottega -kahvilassa kadun varrella.

Sangallo ai Coronari -ravintolan kahvilassa.

Tässä Freudia syyttelevässä elokuvassa seikkailee psykologi, jonka vastaanotto sijaitsee Via dei Coronarilla.

Teksti löytyy täältä.

Innon ja kyynelten välimailla

Perjantaina pyyhin pölyt työpöydältä, latasin lahjaglögit laukkuun ja astuin hetkeksi ulos syys-talven horroksesta.

Ja yhtäkkiä löysin itseni joulusta.

Olin kyllä tajunnut, että jossain matkan varrella oli eletty sekin viikonloppu, kun perheen italialainen kaivoi esiin joulukoristeet, latasi dvd-soittimeen jokajouluisen kärsimysnäytelmän ja kävi minimittaisen muovikuusen kimppuun kolmemetrisen koristearsenaalein.

Jollain tasolla olin kai käsittänyt senkin, että jalat (ja ihan kaikki muukin jäsenet) alkoivat olla jo aikamoisilla maitohapoilla päättymättömästä kiipeämisestä talvipäivänseisauksen huipulle.

Ja jossain välissä olin ehkä huomannut lentoyhtiönkin laittaneen postia jokajouluisen matkan lähestymisestä.


Mutta silti. Suhteellisen roteva siivu loppusyksyä oli mennyt, todellakin, horroksessa.

Kävin tutkimaan menneitä viikkoja kameran muistikortilta. Sato oli melkein yhtä pelottava kuin Hangover -elokuvissa.

Kodinhengettärenä toimiva mieheni oli suurella vaivalla pilkkonut sen seitsemää sorttia vihanneksia risottoon.

Risottoa syödessä en päässyt pakoon kouluajan herne-maissi-paprika -muistoilta.

Ja voin kertoa, että ne eivät olleet muistoista kauneimpia.

Mies oli pitkään muistellut mummonsa lämmöllä laittamaa hieman kumimaista mannaryynitorttua.

Tein parhaani, mutta pinnasta ei tullut rapsakan karamellisoitunutta ja koostumus oli, noh, makeaa ja jämäkkää mannapuuroa.

Kumimaisuutta sen sijaan löytyi senkin edestä tämän päärynöille räätälöidyn piirakan pohjasta.

Pthyi!

Vuoden pimein aika edesauttoi mahtavien juonien punomista.

Kehitin pirullisen toimivan systeemin, jolla miehen on helpompi lukea ajatuksiani liittyen kotitöihin ja niiden jakamiseen.

Ja samalla voi sujuvasti treenata myös suomen kieltä (ja toisaalta, myös siistin suomen kielen kirjoittamista ihan käsin.).

Win win. I'm telling you..

Oli taas jokavuotisen "yritetäänpäs laittaa metsästäjän kanaa (pollo alla cacciatora)" -herätyksen vuoro.

Tänäkään vuonna ei ollut paljon kotona kerrottavaa.

Ensi vuonna ehkä taas uusi yritys.

Kreikasta tuotu hohkakivi (pomice) osoittautui olevansa enemmän kuin painonsa arvosta kultaa uuninpeltien siivoamisessa pizzanpaiston jäljiltä.

Jos jotain, niin näitä kiviä kannattaa matkoilla poimia rannoilta mukaan siivousvälineeksi. Eivätkä ne edes paina. Nehän vain kelluu.

Loppusyksyn mahtavain valopilkku oli visiitti Pjazzassa.

Tämän käynnin perusteella Helsingissä on vihdoin ravintola ja pizzapaikka, jossa erittäin mielellään tilaa (ja syö) italialaista ruokaa.

Kaikki oli vain ihan älyttömän hyvää ja paikkakin kerrassaan tunnelmallinen.

Eikä tässä vielä kaikki. Sillä ihan erikoiskunniamaininnan vaatii se, että Pjazzassa pizzan sai viimein ihan oikealla salsiccialla, listalta löytyi jotain niinkin uskomatonta kuin cicoriaa ja jälkiruoka-pannacotta oli ihan parasta. IKINÄ.

Muun muassa.

Kumpa tänne vain pääsisi aina kun mieli tekee. Joten, jotta pettymyksiltä välttyisi ja osaat arvoita etukäteen milloin pizzaa tekee mieli, kannattaa varata pöytä etukäteen.

Teksti löytyy täältä.

Simpukkapasta ilman simpukoita

Tämänvuotisen Mordorin yön ylväin ritari ponnistaa Napolin köyhistä keittiöistä.


Se on vaeltanut läpi pimeyden ja tuhansien kilometrien tärkeälle tehtävälleen väsymyksen valloittamaan olohuoneeseen.

Se on raivannut tiensä läpi horroksen ja nostanut sohvaan juurtuneen jaloilleen ja touhuamaan jännitystä väreillen hellan ääressä.


Sen kantamassa lahjassa soivat Välimeren turkoosit aallot ja helkkyy kekseliäisyyden kutittelema ilo.

Sen tehtävänä ei ole ollut lannistaa mahdottomilla vaatimuksillaan, vaan taikoa ihmeellisen täyttä siellä, missä muuten olisi tyhjyyttä.


Kun sen antaa viedä mukanaan, ilmassa tuoksuu hetken kesän lämmin suola ja lautasella kilisevät meren aarteet.

Ja suussa. Siellä on juhlat!

Spaghetti “A’ vongole fuiùte”* - Simpukkapasta ilman simpukoita (2 hengelle)
* a vongole fuiùte (napol.) / a vongole fuggite (ital.) / paenneilla simpukoilla (suom.)


4 rkl oliiviöljyä
1 iso valkosipulinkynsi
1/2 ruukullinen lehtipersiljaa (olettaen että ruukussa kasvaa asiallisen tuuhea persilja)

170 g spaghettia
kunnon kourallinen suolaa pastan keitinveteen (n. 3,5 l)

Voit myös rikastaa pastaa ripauksella peperoncino -chiliä ja/tai parilla kirsikkatomaatilla. Laita murennettu peperoncino muhimaan öljyyn valkosipulin kanssa ja lisää lohkotut tomaatit vasta persiljan jälkeen. Kun lisäät tomaatit, öljy saisi olla sen verran kuuma, että se sihahtaa. Pyöräytä tomaatteja öljyssä ihan vain muutama minuutti.

1. Laita pastavesi kiehumaan.

2. Leikkaa valkosipulinkynsi puoliksi (jos iso) ja puolikkaat sitten ohuiksi ja mahdollisimman samankokoisiksi siivuiksi.

3. Lisää pieneen kattilaan öljy ja valkosipuli, ja kuullota valkosipuleita kunnes väri alkaa taittaa kohti kultaa.

4. Huuhtele persilja ja ravistele enimmät vedet pois lehdistä. Hienonna persilja.

Vielä aika vaaleannäköistä porukkaa pannulla.

5. Tämän yksinkertaisen pastan haastavin hetki koittaa tässä. Öljyn tulisi olla niin kuumaa, että kun on aika lisätä persilja pannulle, öljy sihahtaa. Valkosipulit eivät kuitenkaan saisi kärähtää, vaikka niiden värin tulisi tässä kohtaa ollakin täydellisen herkullisen kullanruskea.

Challenge accepted!

6. Lisää siis hienonnettu persilja pannulle ja pyöräyttele kuumassa öljyssä muutaman minuutin ajan. (Ja mikäli lisäät tomaatin, sen aika pannulla on siis näiden muutaman minuutin jälkeen.)

Ota pannu sitten pois levyltä odottamaan että pasta on kypsää.

Ihan parhaat spaghetin sekoitusvälineet ovat - tadaa! -
puulusikoiden varret.
Toimivat mainiosti myös nuudeleiden kesytykseen.

7. Spaghetit ovat jossain välissä siis siirtyneet kattilaan. Kun pastan keittoaika tulee täyteen, kaada spaghetit lävikköön ja läviköstä tarjoiluastiaan.

Kaada spaghetin päälle persiljaöljy ja sekoita huolellisesti. Tarkista lopuksi suola.

Tästä ei pasta ehkä enää nerokkaammaksi taivu.

Buon appetito!

Och samma på finska.

Italian- ja napolinkieliset tekstit löytyvät täältä.

Hammaslääkäriliitto suosittelee - Mantelikrokantti

Mieheni lapsuuteen ovat kuulemani mukaan kuuluneet oleellisesti pitkät päivät meren rannalla, nukketeatteriesitykset Gianicolo-kukkulalla sekä vierailut nyt jo edesmenneessä huvipuistossa, Rooman LunEurissa. Tai jossain Rooman lähiseutujen kyläjuhlilla, joilla pääsi karusellikyytiin.

Itse taas pääsin hätinä kerran kesässä Lintsille. Muuten leikin kiltisti käpylehmillä. (No en ihan. Mutta melkein.) Tai seikkailin metsissä ja kallioilla.

Näihin kovin erilaisiin lapsuuksiin Euroopan laidoilla liittyi kuitenkin myös yksi ilahduttavan yhteneväinen muisto. 

Ihmeellinen, maaginen ja huumaava tuoksumuisto, joka merkitsi aina jotain erityistä. Niin sille pienelle polvihousuiselle pojalle Roomassa kuin tälle takkutukkaiselle tytölle suomalaisessa pikkukaupungissa. 

Hattara. Zucchero filato. 

Siihen kiteytyi lapsen onni. Yli kulttuurirajojen.

Kun taannoin kokkailin Sisiliassa, sain oppia, että erään onnekkaan lapsuuden huvipuistoherkkuihin  oli kuulunut muutakin kuin hattara. 

Aika epistä.

Mutta ehkä tämän takkutukan piti vain tulla tiettyyn ikään osatakseen nautiskella näitä huvipuistoherkkuja itseään satuttamatta.

Croccantini di mandorle - Mantelikrokantit

200 g sokeria (tai 75 g hunajaa ja 125 g sokeria)
200 g manteleita
kasviöljyä
(sitruunan- tai appelsiininpuolikas)

(0. Jos haluat kuoria mantelit, keitä niitä ensin muutaman minuutin ajan. Kaada sitten keitinvesi pois ja anna mantelien hetken jäähtyä, ennen kuin puristelet mantelit yksitellen ulos kuoristaan. Kuivaa mantelit lopuksi talouspaperilla.

Halutessasi voit myös paahtaa manteleita - kuorittuja tahi ei - n. 5 min. ajan 200 -asteisessa uunissa.)

1. Lisää mantelit ja sokeri paistinpannulle. Lämmitä seosta keskilämmöllä välillä hämmennellen, kunnes sokeri alkaa pikku hiljaa sulaa. Sokerin sulaessa huolehdi, ettei joukkoon jää isoja sulamattomia sokeripaakkuja ja ettei sokeri pääse palamaan kitkeräksi.

Kun sokeri on sulanut, poista pannu välittömästi levyltä.

2. Kun vielä odottelet, että pannulla alkaa tapahtua jotain, leikkaa pala leivinpaperia ja laita se sellaiselle pinnalle, jota kuuma sokeri ei tärvele. Voitele leivinpaperi kevyesti öljyllä (krokantti tulee olemaan n. 30cmx30cm).

Ota esiin myös muotoiluväline; muovilasta tai iso veitsi (tätä käytettiin Sisiliassa) ja voitele työvälineenkin terä kauttaaltaan öljyllä.

Muotoiluun voi käyttää myös sitruunan tai appelsiinin puolikkaan (muistahan pestä hedelmän ennen käyttöä). Sanovat, että krokanttiin jää tässä metodissa häivähdys herkullista sitruksen makua!

3. Kun krokantti on valmis eli sokeri sulanut, seuraa valmistuksen haastavin vaihe. Kaada kuuma sokerimassa leivinpaperille ja muotoile se kompaktiksi neliöksi nakutellen levyä kasaan niin reunoilta kuin pinnaltakin.

Varsin vääjäämättömästi sokeri tuppaa tarttumaan kiinni työvälineen öljyämisestä huolimatta. Voit pitää käsillä myös toista veistä varmuuden vuosi. Pääasia on, että et koske sormin sokeriin (tai veitsen terään).

Minä koskin.

Se oli enemmän kuin kuumaa.


3. Kun krokantti on ihan pikkuriikkisen jäähtynyt, muttei vielä kokonaan kovettunut, leikkaa krokantti sopivankokoisiksi suupaloiksi.

Tarjoile jälkiruokakahvin kanssa. Tai anna kaverille lahjaksi.

Jos säilytät krokanttiaarretta tulevaisuuden herkkuhetkiin, siirrä krokantit säilytyspurkkiin vasta niiden täysin jäähdyttyä. Säilytä aarre pimeässä ja viileässä.

LunEurista ei ole jäänyt historiaan mainittavia filminpätkiä (jostain syystä rapistumaan päässyt puisto on tuntunut roomalaisia lähes nolostuttavan), mutta tämä kyllä korvasi sen puutteen:

Circus Maximus huvin ytimessä. 

Iiiiik!

Aarianarvoinen Pasta alla Norma

Ensimmäisellä Sisilianmatkallani muistikirjani mittavalla to-do -listalla oli seuraava merkintä:

- syö 

Ja siinäpä se lista sitten olikin.

Onneksi joskus sitä osaa keskittyä olennaiseen.

Pasta alla Norma - Sisilialainen munakoisopasta (2 hengelle)

1 munakoiso (mieluusti mahdollisimman kapea)
1 valkosipulin kynsi
1 pieni (salotti)sipuli
runsaasti oliiviöljyä
suolaa (1 tl kastikkeeseen ja n. 1 rkl munakoisojen itkettämiseen)
(ripaus sokeria pastakastikkeeseen)
400g (1 tölkki) kuorittuja tomaatteja
muutama basilikan lehti
suolattua ricottaa eli ricotta salataa (jota ei ihan helposti kaupasta löydy. Joten Pecorino tai Parmesan kelpaavat myös. Mainiosti.)

160 g lyhyttä pastaa (esim. penne rigate tai rigatoni)
kourallinen karkeaa merisuolaa pastan keitinveteen

Italiantuomiset, Graziella (ja Cirio) tomaattisäilykkeet,
pääsevät pannulle vain erityistapauksissa.

1. Pese ja leikkaa munakoiso noin 1cm paksuiksi siivuiksi. Lado munakoisosiivuista kerros siivilään ja ripottele päälle tasaisesti suolaa. Toista tarvittaessa kunnes kaikki munakoisot ovat saaneet suolasateen päälleen. Laita päälle painoksi esim. lautanen ja anna koisojen itkeä pois kaikki katkeruudet 30 min. ajan. Lopuksi huuhtele ja kuivaa munakoisot.

* HUOM! Jos itkettämiseen ei ole aikaa (tai haluaa jostain kohtaa muuten vain nipistää), moni jättää friteerattavissa munakoisoruoissa itketysvaiheen kokonaan väliin. Olen ollut huomaavinani, että samaltahan ne kyllä maistuvat.. (Ripaus suolaa kannattaa tosin siinä tapauksessa laittaa koisojen pintaan friteerauksen jälkeen).

2. Kaada paistinpannulle ujostelematon plörays oliiviöljyä ja lisää pilkottu sipuli ja valkosipuli siihen kuullottumaan hiljalleen ja hiljaisella lämmöllä.

3. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää pannulle tomaatit ja mausta suolalla sekä ripauksella sokeria. Anna kastikkeen kuumeta niin, että se hetken ajan pulpahtelee ja laske lämpö sitten ihan minimiin - ja käy friteerausshown pariin.

4. Munakoisojen friteerausta varten käsillä kannattaa olla pulska rulla talouspaperia. Öljynä ei kannata käyttää kodin parasta neitsytoliiviöljyä, vaan tavallinen oliiviöljy käy mainiosti. Tai jopa auringonkukkaöljy. Tai rypsi.

Koisosiivut voi pilkkoa ennen friteerausta myös kuutioiksi, 1/4 lohkoiksi tai tikuiksi. Muoto on vapaa. Jos annoksen haluaa kuitenkin koristella, jätä muutama siivu kokonaisiksi annoksen viimeistelyä varten.

Friteeraus sujuu näppärästi paistinpannulla. Kaada pannulle öljyä sen verran, että koko pohja peittyy kunnolla, mutta mitään uppopaistomäärää ei tarvita.

Lämmitä öljy niin lämpimäksi, että se alkaa poreilla, kun siihen lisätään munakoisosiivu (omalla 1-9 -asteikkoisella hellalla 6 on sopiva), mutta ei polta koisoa saman tien.
HUOM! Saamieni tietojen mukaan puukauha/haarukka/lasta on tässä kohtaa oiva mittari. Mikäli öljyyn upotetut kauhan varren ympärille alkaa muodostua pieniä kuplia, öljy on friteerausvalmista!

Lisää sitten huuhdellut ja talouspaperilla tarkasti kuivatut munakoisot pannulle.

Munakoisoille maistuu öljy, joten lisää pannulle öljyä, jos joku koisonreppana ei ole kauttaaltaan kylvyssä.

Kypsennä koisoja molemmin puolin kunnes pinta saa kauniin värin.

Siirrä valmiit koisot vähintään kaksinkertaiselle talouspaperipedille. Lisää myös päälle muutama kerros paperia ja painele koisoja kunnes pahimmat öljyt on saatu imaistua pois. Vaihda uusi paperisetti tarvittaessa.

Tähän operaatioon menee hyvinkin semmoiset puoli tuntia.

5. Laita pastavesi kiehumaan jossain koisoshown puolivälissä. Kun munakoisojen friteeraussessio on päätöksessään, lisää kiehuvaan veteen suola ja pasta. 

* Jos pastakastike ei ole tähän mennessä vetäytynyt riittävästi kasaan, nosta lämpöä nyt ja anna kastikkeen hieman tiivistyä.

Kun pastan keittoaika on ihan loppusuoralla, lisää kastikkeeseen munakoisot ja revityt basilikanlehdet.

HUOM! Muista jättää muutama munakoisosiivu syrjään, jos haluat koristella annoksen niillä.

6. Kun pasta on kypsynyt pakkaukseen merkityn ajan (tai parikymmentä sekuntia sen alle), kaada pasta lävikön kautta tomaattikastikkeen sekaan. Nosta pannun lämpö tiriseväksi ja pyöräytä pastaa niin, että se on kauttaaltaan tomaattikastikkeen peitossa. Poista pannu sitten kuumalta levyltä ja annostele pasta lautasille.

Muutaman munakoisosiivun lisäksi annos on ehdottomasti kruunattava ISOLLA terällä raastetulla juustolla. Ja jos kotoa löytyy pikku ciuffetto (töyhtö) basilikaa, niin ei huono!

Pastan nimi tulee muuten sisilialaissäveltäjä Vincenzo Bellinin menestysopperasta Norma.

Kun catanialaissyntyinen sanaseppo Nino Martoglio aikoinaan sai eteensä tähän tapaan valmistetun pastan, onnesta ymmyrkäinen mies huudahti “Chista è ‘na vera Norma!“ "Tämähän on Normanvertainen mestariteos!"

Olen samaa mieltä.

Teksti löytyy täältä.