Genova kaunoinen (osa 2)

Hatarat Genovatietoni olivat vuosia rajoittuneet lähinnä siihen, että Genova on basilikapeston kotikaupunki.

Ja että Genova oli ensimmäisten Italian vuosieni aikoihin otsikoissa traagiseksi kääntyneen G8 -kokouksen isännöitsijänä.

Ja että italialaisten suuresti rakastama trubaduurimainen laulaja-lauluntekijä Fabrizio de Andrè oli kotoisin Genovasta.

Ja että de Andrè ..hmm.. kehtaako tätä edes sanoa.. -INHONI sai vuosia Genovankin kuulostamaan yhtä tylsältä kuin de Andrèn pillipiiparimaiset luritukset.

Että niin. Onneksi ne pöljimmätkin särmät vuosien mittaan hioutuvat..

Genovan vanha satama, Porto Antico.

Mutta olin minä kuullut Genovasta erään toisenkin asian.

Nimittäin sen, että Genova on törkeällä tavalla pilattu kaupunkia halkovalla kehätiellä.

Kuka nyt sitten sellaiseen paikkaan haluaisi matkustaa.

En ainakaan minä.

Onneksi kuitenkin koitti kesä 2013, ja himo päästä Piemonten viinimaille kuljetti vääjäämättömästi myös Genovaan.

Ihastuttavaan Genovaan.

Mutta jotta kykenin kunnolla katsomaan ja ymmärtämän Genovaa, piti minun päästä rikospaikalle, eli sinne mistä tuo genovalaisten häpeäpilkku, eli moottoritie Sopraelevata saa alkunsa.

Sillä onhan se järisyttävää, että Italiassakin oltiin voitu mennä uhraamaan kauneus käytännön tieltä. Vähän niin kuin meillä täällä Suomessa.

Genovalaisten häpeäpilkku, autotie Sopraelevata.

Ja siinä se sitten oli. Genovan messukeskukselta alkava rantaviivan tuntumassa kulkeva korkeiden pilarien kannattelema väylä.

Eihän se tietenkään kaunis ollut. Mutta ehkä genovalaiset olivat erityisen mukavia siksi, että tien ansiosta kaupungissa oli helpompi elää. Onhan Genova Italian tärkein satama, ja Välimeren alueellakin se jää toiseksi vain Marseillelle. Miten muutenkaan maailma saisi Ferrarinsa, Fiatinsa, marmorinsa, risottoriisinsä..

Joten niin kuin kaikki, mistä jo etukäteen kamalan hirveänä puhutaan, Sopraelevata teki vähemmän pahaa sielulle, kuin olisin odottanut.

Oikeastaan se teki Genovasta vielä vähän kiinnostavamman.

Lienen ollut liian pitkään Suomessa.

Näiden kotien merinäköalaa kaunistaa Sopraelevata.

Sopraelevataa pitkin tallustellessa (se ei ollut kylläkään kaikkein viehättävin kävelykatu, romantiikka kannattaa viedä vanhan kaupungin pikkukujille) sai mukavan käsityksen kaupungista, jossa tehdään töitä, ja joka osaltaan tekee tärkeää työtä Italian vaurauden (kyllä siellä sitäkin riittää) ylläpidossa.

Jos ihan rehellisiä ollaan meinasi se tie ainoana jalankulkijankin kulkuväylänä ensin vähän ärsyttää. Olisin heti halunnut rantaviivalle katselemaan kauniita asioita, mutta sieltä oli raivattu tilaa tärkeämmille asioille kuin minun aperitiivolle.

Hah, siitäs sain.

Kehätien palkit ja vanha Genova kohtaavat.

Kun kehätieltä pääsi lopulta poistumaan, levittäytyi eteen vanhan merimahdin sydän, Porto Antico, vanha satama.

Ja se paikka näytti edelleen olevan lauantai-iltaisen kaupungin sydän. Ja olohuone.

Senkin uhalla että saattoi saada pallosta, oli tulevaisuuden balotellien peliä ilo katsella.

Taustalla kohoaa sataman tärkein nähtävyys, Genovan akvaario
sekä yksi sen osista, trooppinen biosfääri.
Taustalla vuorille kohoileva kaupunki kehystää sataman, ah niin ihanasti.

Satamaan hakeutuu kaupunkilaisten lisäksi vuosittain mukava määrä myös turisteja, sillä satama-alueella on ehkäpä Genovan tärkein nähtävyys, Euroopan toiseksi suurin yleisölle avoin akvaario.

Mutta tälle ruuminkulttuurinharrastajalle oli akvaariota tärkeämpi päästä istahtamaan ihan jonnekin toisaalle..

Satama-alueen vanhoihin puuvillavarastoihin on nimittäin rakennettu monipuolinen viihdekeskus elokuvateattereineen. Rantaviivaa seuraamalla varastorakennuksista (Magazzini del cotone) löytyi myös ulkoilmakahviloita, jossa oli hyvä hetki hengähtää.

Ja nauttia vihdoin niitä aperitiivejä.

La Golettan Mojito oli maustettu mansikalla ja balsamicolla. Spritz taas oli vanha kunnon Spritz. Palanpainikkeista pikku huikonälkään purivat parhaiten basilikalla maustetut friteeratut taikinapallot.

Mikäpä tässä on ollessa ja möllötellessä!

Vaatimattomat venheet näillä italialaisilla.

Pienen tankkaustauon jälkeen jaksoi taas ihastella arkkitehti Renzo Pianon vuoden 1992 (varjo)maailmannäyttelyyn suunnittelemaa satama-aluetta, jota hallitsee laivojen nostokurkia mukaileva "Bigo".

Tuonne huipulle 40 metrin korkeuteen voi myös nousta ihailemaan maisemia.

Tähän viritellään kuulemma telttakankaita silloin
kun sataman tapahtumat halutaan suojata sateelta (ja kovalta paisteelta).

Satamasta pääsee myös mukavasti venekyytiin katselemaan kaupunkia mereltä, retkelle läheisiin silmiähivelevän kauniisiin rantakaupunkeihin - tai vaikka bongailemaan valaita!

Matkanjärjestäjiä löytyy täältä ja täältä.

Satama-alueen tapahtumia voi tutkailla täällä.

Satama-alueelta poistuessa olisi ollut vielä tarjolla niitä kadunvarsien laukkuja, joihin Italiassa ei voi olla törmäämättä.

Ja ihan oikea merirosvolaiva "Galeone Neptune", jonka Roman Polanski oli rakennuttanut Pirates -elokuvaansa varten.

Aperitiivien rohkaisemana olisi melkein tehnyt mieli hypätä
laivan kannelle miekkailemaan ja mastoihin kiipeilemään.

Tämä hurja mies, muinaisten roomalaisten merenjumala
Neptunus vartioi nimikkoalustaan. 

Satamassa olisi riittänyt tekemistä hyvinkin päiväksi. Ja pienellekin risteilylle olisi ollut kiva suunnistaa ellei eräillä olisi ollut hoppu kiiruhtaa katselemaan kaupunkia vähän ylempää..

..Ja vaikka se de Andrè ei vieläkään kamalasti maistu, niin täytyyhän sitä nyt Genovan kunniaksi vähän edes kuunnella..

Varmaankin oikeinkin hieno teksti löytyy täältä.