Mystinen Fiumicinon pikkukaupunki

Fiumicino on takuulla tuttu paikka jokaiselle, joka on koskaan Roomaan lennähtänyt. Sillä siellä, Italian Helsinki-Vantaalla, sijaitsee Rooman lentokenttä Leonardo da Vincin koti.

Mutta paljon enempää Fiumicinosta ei oikeastaan tiedetäkään. Tavallisesti sieltä on vain kiire päästä mahdollisimman kovaa kyytiä ikuiseen kaupunkiin.

Vaikka 170 km tunnissa pitkin moottoritien hätäkaistaa.

Kuten pikkaisen järkyttyneet vanhempani erään paikallisen taksikuskien Keke Rosbergin kyydissä.

Mutta koska Fiumicinossa on viime aikoina kirjaimellisesti kuohunut, ajattelin hieman raottaa tuota mystiseksi jääneen pikkukaupungin esirippua.

Ja jakaa sen, mitä sain tuosta pienestä satamakaupungista irti eräänä tasaisen harmaana iltapäivänä viime keväänä.

Rooman maakuntaan (Provincia di Roma) kuuluva Fiumicinon kunta on saanut nimensä Tiber -joen yhden sivuhaaran mukaan. Tuo Fiumicinon läpi virtaava haarahan on viralliselta nimeltään kuvaavasti Flumen Micinum (eli fiumicino eli pikkujoki).

Läheisen lentokentän lisäksi Fiumicinon väkeä työllistää siis läsnäoleva vesistö. Fiumicinon satama onkin yksi Lazion maakunnan tärkeimmistä kalasatamista, ruokitaanhan sen välityksellä kalannälkäiset roomalaiset.

Fiumicinon rantaviivaa taas värittävät kesäkuukausina maksulliset uimarannat (stabilimenti balneari) ja kalaravintolat, joihin roomalaiset tulevat syömään lähiseutujen tuoreinta (ja edullisinta ja parasta, sanovat) kalaa.

Noin 30 kilometrin päässä Roomasta sijaitseva Fiumicino on koti lähes 70 000 asukkaalle ja yksi Rooman alueen monikulttuurisimmista kolkista.

Fiumicinon asujaimistolla on myös kyseenalainen kunnia olla kuuluisa lukuisista luvatta rakennetuista asutuksistaan.

Toisaalta. Fiumicinossa on hurjasti rakennuspuuhiin houkuttelevaa joutomaata.

Houkutteleva on tosin aika iso sana.

Fiumicinossa oli harvinaisen vähän mitään houkuttelevaa. Tai ainakaan sellaista matkaoppaisiin sopivaa.

Vaikka yritin minä jotain nättiäkin sieltä löytää.

Vaikkapa paikkakunnan vanhalta majakalta (Il vecchio faro), jolta oletin näkeväni majesteetillisen merinäköalan.

Mutta se jäi näkemättä, jos se siellä oli. Sen verran äkkiä sieltä hoodeilta teki nimittäin mieli palata ihmisten ilmoille.

Paikka olisi nimittäin täydellinen lavaste johonkin mieltä järkyttävään elokuvaan.

Samoin sen ihmiset.

Heppanäkymästä puhumattakaan.

Joskus on kerrassaan kihelmöivää antaa mielikuvituksen lentää ja elää veitsen terällä.

Sillä olihan siellä toisaalta tämä symppis vahtikoira, joka ei olisi varmasti tehnyt pahaa kärpäsellekään.

Kun tuolta suurten tunnevyöryjen tutkimusmatkalta oli selvitty, tuli nälkä.

Ja kuten mainittu, Fiumicino on roomalaisille yksi suuri kalaravintola. Ja kalaa mekin olimme sinne tulleet ensisijaisesti syömään.

Emmekä pettyneet.

Vielä lähes kuolleelta rantaviivalta löytyi lounasaikaan avoinna oleva ravintola La Bussola, joka oli juuri sopivasti rähjäinen ja pullollaan paikallisia ruokailijoita ollakseen houkutteleva.

Spaghetti alle vongole

Calamari & gamberi fritti

Ihanasti tarjoilijan putsaama sogliola (kampela). 

Kerrassaan nautinnollisen ruokahetken jälkeen oli syytä tuulettaa hetki lounasviinihuuruja meri-ilmassa.

Vielä täysin autiolla rantaviivalla katselimme merelle, jonka antimia appiukkoni äiti oli tullut vuosikaudet noutamaan Roomasta aamuviideltä. Heti kalastajaveneiden palattua takaisin rantaan, saadakseen parhaat saaliit päältä. 

Niitä herkkuja oli sitten kiikutettu valmistettavaksi Rooman Via Venetolle, joka oli niihin aikoihin jet-setin ja la Dolce Vitan kotisatama.

Ajatella! Olen melkein sukua Fellinille!

Nyt kesäkauden päätyttyä on Fiumicinon rantaviiva taas yhtä rauhallinen kuin kuvien keväisenä arki-iltapäivänä.

Tosin yksi asia on toisin. Fiumicinon pinnan alla toden totta kuplii. Jossain näillä main saattaa yks kaks kohota jopa tulivuori, jos viimeiset merkit paikkansa pitää..

Ja se lienee aidosti pelottavinta koko Fiumicinossa. Siis tällaiselle kaltaiselleni vellipöksylle.

Roomasta paikan päälle päässee helpoiten lentokenttäjunilla ja lentokentältä Fiumicinon rantaviivalle taas taksilla. Alueen ravintolatarjontaan voi tutustua vaikkapa täällä.

Pieneksi tunnelmaan sopivaksi loppumusiikiksi pyöräytettäköön tälle syyskuun 29. päivälle omistettu laulunen.

Samaan syssyyn lienee syytä mainita sekin, että tämä laulun arvoinen päivämäärä on antanut maailmalle myös Silvio Berlusconin, joka puhaltaa kakustaan tänään jo 77 kynttilää.

Jep jep.

Teksti löytyy täältä.