Kun koko Suomi (tämä bloggaaja mukaanlukien!) on ainakin ajatuksissaan jossain järven rannalla, en voi vastustaa kiusausta kerätä viikonlopun kunniaksi kokoon muutamia lukuisista levyarkistojen herkkupaloista, joita Italia on suomalaiselle käännösiskelmälle lahjoittanut.
Ja niitähän riittää, sen on taas kesä ja perinteisille radion kesätaajuuksille hakeutuminen osoittanut!
Appivanhempien vierailun lähetessä on myös TAVALLAAN lohdullista tietää, että kun omat tulkkausvoimat hupenevat, voi aina käydä laulamaan. Materiaali ei lopu kesken.
Sillä voimat siinä touhussa toden totta hupenevat. Niin pahasti, ettei edes tilanteen nolous saa enää pistämään stoppia koko lauluhommalle.
Ja mitäpä sitä oikeastaan vastaan rimpuilla. Kun tulkkaajan skarppi sattui pettämään sen pienen kohtalokkaan hetken verran heti ensimmäisellä kerralla etelän ja pohjoisen kohdatessa illallispöydässä, niin peli oli joka tapauksessa menetetty. Tottahan se hiljaisuus ja sanojen puute piti tukkia hakemalla edes yhteisiä säveliä - mistäpä muualtakaan - kuin vanhoista (siis Todella Wanhoista) lauluista.
Ja perinne oli syntynyt.
Nyt appiukon suurimpana huolena onkin se, miten matkalaukkuun saisi lähiruokakauppojen koko valikoiman lisäksi mahtumaan kitaran. Ne Suomen kesään tuikitärkeät toppavaatteet kun voi hyvin hankkia täältä paikan päältä. First things first.
Apua!
Jotta ruokahalut eivät näitä lähitulevaisuuden kauhukuvia (ja ääniä) ajatellessa pakenisi koko viikonlopuksi, olkoon tämä tila pyhitetty kesäradiossa törmäämilleni lauluille, jotka muistuttavat ajasta, jolloin ainoa ja oikea kesä ja koko maailma oli jossain siellä maaseudulla, suomalaisen järven rannalla.
Ihan ensimmäisillä - tai korkeintaan toisilla - treffeillämme piti tietysti tiedustella mieheni lempiruokia. Mikäpä muukaan olisi mukavampi tapa oppia toisesta kuin alati turvallinen ruokakeskustelu.
Se mitä sain vastaukseksi herätti kuitenkin hieman epäilyjä. Nimittäin, mikäs se semmoinen mies oikein on, jonka lempiruoka on pesto??
No ei ainakaan sellainen, joka ymmärtäisi jotain kunnon ruosta - ajattelin minä suuri pihvinrakastaja silloin.
Vaikka myöhemmin selvisi, että tämä epäilyksiä herättänyt pestovastaus olikin vedetty enemmän tai vähemmän hatusta, niin tuosta hetkestä lähtien aloin suhtautua pestoon ihan uudella kunnioituksella ja kiinnostuksella.
Ja nyttemmin pesto on yksi lempiruoistani.. Ja tuo mieskin on osoittautunut ihan mukiinmeneväksi tapaukseksi!
Pesto alla genovese - Genovalainen pestokastike
n. 3 kourallista basilikanlehtiä (50g)
2 valkosipulinkynttä
karkeaa merisuolaa
40g Parmesania
20g Pecorinoa (eikä hätää jos ei molempia löydy - erinomaisesti onnistuu silti!)
kourallinen (tai kukkurallinen 1 rkl) pinjansiemeniä
(nokare voita)
n. 1/2 dl oliiviöljyä
Sana pesto tulee kastikkeen valmistustapaa erinomaisesti kuvaavasta verbistä pestare (murskata, jauhaa, nuijia, survoa..), ja erilaisia tällä tyylillä valmistettuja kastikkeita onkin olemassa lukematon määrä. Pestoista kuuluisin on kuitenkin tämä basilikalla ja juustoilla maustettu genovalainen pestokastike, joka on saanut kunnian olla The Pesto, eli Se Kastike, jota kaikki tarkoittavat kun pestosta puhuvat.
Perinteisimmillään pesto syntyy morttelissa, ja mortteliversiona kirjaan tämän reseptinkin. Jos kuitenkin käytät tehosekoitinta, ei hätiä mitiä. Italiassa kuitenkin suositellaan viilentämään sekoittimen astia ja leikkuuterä pakastimessa ennen kuin kastikkeentekoon ryhdytään vähän modernimmin, sillä basilikan maku kärsii jonkun perimätiedon mukaan sekoittimen kuumentuvasta terästä..
1. Kuori valkosipulinkynnet ja laita ne mortteliin. Lisää joukkoon muutama isompi merisuolarae, ja hiero aineksista tasainen vaahto.
Näitä lähdetään mylläämään..
..kunnes morttelissa näyttää tältä!
2. Lisää valkosipulivaahdon joukkoon sitten taas muutama suolarae ja ala jauhaa morttelissa vähän kerrassaan basilikanlehtiä. Jauha lehdet mahdollisimman tasaiseksi ja pienijakoiseksi massaksi ja lisää lehtiä jauhaessasi silloin tällöin joukkoon suolarae jos toinenkin.
3. Lisää pinjansiemenet (sekä nokare voita) ja jauha ne tasaisesti basilikan joukkoon.
4. Raasta parmesan ja pecorinojuustot ja sekoita raasteet sitten morttelissa tasaisesti basilikan sekaan.
5. Siirrä tahna morttelista hieman isompaan astiaan, ja sekoita sitten haarukalla tahnan joukkoon vähän kerrassaan oliiviöljyä. Öljyä ei tarvitse lisätä niin, että kastikkeesta tulee juoksevaa, vaan notkistaminen viimeistellään pastan keitinvedellä.
PESTON SÄILYTYS
Pestoa kannattaa tehdä kesän basilikasadosta isompikin satsi kerralla. Pesto säilyy jääkaapissa parhaiten, kun sen laittaa mahdollisimman isosuiseen ja suoraseinäiseen kannelliseen purkkiin. Painele pestomassa purkissa tasaiseksi, siivoa sisäseinät talouspaperilla ja kaada massan päälle ohut kerros oliiviöljyä suojaamaan pestoa. Toista operaatio aina kun käytät kastiketta.
Monet myös tallettavat kesän basilikasadon pestona pakastimeen. Käytä pakastetussa pestossa vähemmän juustoa ja oliiviöljyä, ja lisää niitä vasta kun käytät peston. Oivallinen tapa on pakastaa pestoannokset jääpalamuoteissa, ja siirtää jäätyneet palat sitten esim. MiniGrip -pussiin. Yksi kuutio vastaa yhden hengen pestoannosta.
Suureksi hämmennyksekseni tätä juurikin peston kanssa parhaimmillaan olevaa
Trofie -pastaa löytyy ihan omista Prismoistamme!
6. Keitä pasta pakkaukseen merkityn keittoajan verran runsaassa karkealla suolalla maustetussa vedessä (100g pastaa/syöjä). Kun keittoaika on täynnä, ota juomalasillisen verran keitinvettä talteen ja kaada loput vedet pois. Kaada pasta erilliseen sekoitteluastiaan (jottei pesto ja pasta kypsene liikaa - mutta jos haluat säästää tiskeissä, kattilassasekoittelu on ihan ok sekin..) ja sekoita pastan sekaan pestoa makusi mukaan. Lisää keitinvettä tarpeen tullen sen verran, että pesto sekoittuu tasaisesti koko pastaan.
Hatarat Genovatietoni olivat vuosia rajoittuneet lähinnä siihen, että Genova on basilikapeston kotikaupunki.
Ja että Genova oli ensimmäisten Italian vuosieni aikoihin otsikoissa traagiseksi kääntyneen G8 -kokouksen isännöitsijänä.
Ja että italialaisten suuresti rakastama trubaduurimainen laulaja-lauluntekijä Fabrizio de Andrè oli kotoisin Genovasta.
Ja että de Andrè ..hmm.. kehtaako tätä edes sanoa.. -INHONI sai vuosia Genovankin kuulostamaan yhtä tylsältä kuin de Andrèn pillipiiparimaiset luritukset.
Että niin. Onneksi ne pöljimmätkin särmät vuosien mittaan hioutuvat..
Genovan vanha satama, Porto Antico.
Mutta olin minä kuullut Genovasta erään toisenkin asian.
Nimittäin sen, että Genova on törkeällä tavalla pilattu kaupunkia halkovalla kehätiellä.
Kuka nyt sitten sellaiseen paikkaan haluaisi matkustaa.
En ainakaan minä.
Onneksi kuitenkin koitti kesä 2013, ja himo päästä Piemonten viinimaille kuljetti vääjäämättömästi myös Genovaan.
Ihastuttavaan Genovaan.
Mutta jotta kykenin kunnolla katsomaan ja ymmärtämän Genovaa, piti minun päästä rikospaikalle, eli sinne mistä tuo genovalaisten häpeäpilkku, eli moottoritie Sopraelevata saa alkunsa.
Sillä onhan se järisyttävää, että Italiassakin oltiin voitu mennä uhraamaan kauneus käytännön tieltä. Vähän niin kuin meillä täällä Suomessa.
Genovalaisten häpeäpilkku, autotie Sopraelevata.
Ja siinä se sitten oli. Genovan messukeskukselta alkava rantaviivan tuntumassa kulkeva korkeiden pilarien kannattelema väylä.
Eihän se tietenkään kaunis ollut. Mutta ehkä genovalaiset olivat erityisen mukavia siksi, että tien ansiosta kaupungissa oli helpompi elää. Onhan Genova Italian tärkein satama, ja Välimeren alueellakin se jää toiseksi vain Marseillelle. Miten muutenkaan maailma saisi Ferrarinsa, Fiatinsa, marmorinsa, risottoriisinsä..
Joten niin kuin kaikki, mistä jo etukäteen kamalan hirveänä puhutaan, Sopraelevata teki vähemmän pahaa sielulle, kuin olisin odottanut.
Oikeastaan se teki Genovasta vielä vähän kiinnostavamman.
Lienen ollut liian pitkään Suomessa.
Näiden kotien merinäköalaa kaunistaa Sopraelevata.
Sopraelevataa pitkin tallustellessa (se ei ollut kylläkään kaikkein viehättävin kävelykatu, romantiikka kannattaa viedä vanhan kaupungin pikkukujille) sai mukavan käsityksen kaupungista, jossa tehdään töitä, ja joka osaltaan tekee tärkeää työtä Italian vaurauden (kyllä siellä sitäkin riittää) ylläpidossa.
Jos ihan rehellisiä ollaan meinasi se tie ainoana jalankulkijankin kulkuväylänä ensin vähän ärsyttää. Olisin heti halunnut rantaviivalle katselemaan kauniita asioita, mutta sieltä oli raivattu tilaa tärkeämmille asioille kuin minun aperitiivolle.
Hah, siitäs sain.
Kehätien palkit ja vanha Genova kohtaavat.
Kun kehätieltä pääsi lopulta poistumaan, levittäytyi eteen vanhan merimahdin sydän, Porto Antico, vanha satama.
Ja se paikka näytti edelleen olevan lauantai-iltaisen kaupungin sydän. Ja olohuone.
Senkin uhalla että saattoi saada pallosta, oli tulevaisuuden balotellien peliä ilo katsella.
Taustalla kohoaa sataman tärkein nähtävyys, Genovan akvaario
sekä yksi sen osista, trooppinen biosfääri.
Taustalla vuorille kohoileva kaupunki kehystää sataman, ah niin ihanasti.
Satamaan hakeutuu kaupunkilaisten lisäksi vuosittain mukava määrä myös turisteja, sillä satama-alueella on ehkäpä Genovan tärkein nähtävyys, Euroopan toiseksi suurin yleisölle avoin akvaario.
Mutta tälle ruuminkulttuurinharrastajalle oli akvaariota tärkeämpi päästä istahtamaan ihan jonnekin toisaalle..
Satama-alueen vanhoihin puuvillavarastoihin on nimittäin rakennettu monipuolinen viihdekeskus elokuvateattereineen. Rantaviivaa seuraamalla varastorakennuksista (Magazzini del cotone) löytyi myös ulkoilmakahviloita, jossa oli hyvä hetki hengähtää.
Ja nauttia vihdoin niitä aperitiivejä.
La Golettan Mojito oli maustettu mansikalla ja balsamicolla. Spritz taas oli vanha kunnon Spritz. Palanpainikkeista pikku huikonälkään purivat parhaiten basilikalla maustetut friteeratut taikinapallot.
Mikäpä tässä on ollessa ja möllötellessä!
Vaatimattomat venheet näillä italialaisilla.
Pienen tankkaustauon jälkeen jaksoi taas ihastella arkkitehti Renzo Pianon vuoden 1992 (varjo)maailmannäyttelyyn suunnittelemaa satama-aluetta, jota hallitsee laivojen nostokurkia mukaileva "Bigo".
Tuonne huipulle 40 metrin korkeuteen voi myös nousta ihailemaan maisemia.
Tähän viritellään kuulemma telttakankaita silloin
kun sataman tapahtumat halutaan suojata sateelta (ja kovalta paisteelta).
Satamasta pääsee myös mukavasti venekyytiin katselemaan kaupunkia mereltä, retkelle läheisiin silmiähivelevän kauniisiin rantakaupunkeihin - tai vaikka bongailemaan valaita!
Satama-alueelta poistuessa olisi ollut vielä tarjolla niitä kadunvarsien laukkuja, joihin Italiassa ei voi olla törmäämättä.
Ja ihan oikea merirosvolaiva "Galeone Neptune", jonka Roman Polanski oli rakennuttanut Pirates -elokuvaansa varten.
Aperitiivien rohkaisemana olisi melkein tehnyt mieli hypätä
laivan kannelle miekkailemaan ja mastoihin kiipeilemään.
Tämä hurja mies, muinaisten roomalaisten merenjumala
Neptunus vartioi nimikkoalustaan.
Satamassa olisi riittänyt tekemistä hyvinkin päiväksi. Ja pienellekin risteilylle olisi ollut kiva suunnistaa ellei eräillä olisi ollut hoppu kiiruhtaa katselemaan kaupunkia vähän ylempää..
..Ja vaikka se de Andrè ei vieläkään kamalasti maistu, niin täytyyhän sitä nyt Genovan kunniaksi vähän edes kuunnella..
Genovasta kertova Crêuza de mä, Polku merelle on kirjoitettu Genovan murteella, josta on italian yleiskieli kaukana. Teksi italian kielen käännöksellä löytyy täältä.
Viimeistään koulun maantiedontunneilla kävi tietysti selväksi, että Italia on se maa, joka on saappaanmuotoinen. Eikä millään epämääräisellä Suomineitomaisella tavalla, vaan ihan oikeasti. Italian paikalla karttaa toden totta koristaa sellainen vanha kunnon varsisaapas, joilla Saapasjalkakissa ja ensirakkauteni Errol Flynnkin tanssahtelivat miekkaillessaan.
Aika monta vuotta piti kuitenkin kuluman ennen kuin mielikuvitus taas toi italianmallisiin saappaisiin pukeutuneen kissan mieleen. Mutta Genovan lähestyessä aloin kuulla muskettisotureiden miekkojen kalinan ja nähdä, miten isoon lierihattuun kiinnitetty sulka villisti heittelehtii miekkailijan askelten tahtiin kaupungin keskiaikaisilla kujilla.
Noin viiden tunnin junamatkan jälkeen aloin kai olla jo vähän sekaisin.
Mutta kun kuulin junassa niin hauskoja tarinoita.
Kuten sen, että jos Italia on Saapasjalkakissan saapas, sijaitsee juurikin siinä polven kohdalla tämä määränpäämme Genovan kaupunki. Ja Genovan nimen on sanottu tulevan ranskankielisestä sanasta geneu, joka on italiaksi - tadaa! - ginocchio, eli polvi.
Ihanan kekseliästä!
Tai että meille kaikille tutun vaatekappaleen jeans (farkut) nimi tulee juurikin tästä Italian polvella istuvasta kaupungista, jossa alun perin kalastajat pukeutuivat tuosta erityisen kestävästä kankaasta tehtyihin housuihin.
(Ja huom huom! Jos tiedät, millä sointuvalla äänteellä tuo jeans käynnistyy englanniksi äännettynä, osaat takuulla lausua GEnovan kaupungin nimen niin kuin se Italiaksi lausutaan. Samoin kuin kaikki muutkin pientä mietintää vaativat italiankieliset sanat, joissa tuo ge -tavu sijaitsee, kuten GElato (jäätelö), diGEstivo (pieni tujaus tiukempaa viinaa - esim. grappaa, sambucaa tai limoncelloa - ruokailun päätteeksi auttamaan ruoansulatusta) ja DoGE (kunnianimi, joka muinoin annettiin niin Genovaa kuin Venetsian kaupunkivaltioita hallitsemaan äänestetyille miehille).)
Ja vielä tämäkin. Itse Amerikan löytänyt tutkimusretkeilijä Kristoffer Kolumbus (haaah, miten tämä suomalainen nimi nyttemmin niin hihityttää....? Cristoforo Colombo siis oli hänen nimensä.) oli muinaisen merimahti Genovan poikia hänkin.
Näissä aatoksissa siis painoin jalkani ensimmäistä kertaa Genovan maaperään Piazza Principen rautatieasemalla. Ylläni erittäin harmaa ja matala taivas ja edessäni tyypillisen ankea rautatieasema. Vailla aavistustakaan siitä missä se Genova nyt oikein sijaitsee.
Ja silti iiihan innoissani, sillä Colombon tapaan navigointi tuntemattomilla teillä ja löytöretki uuteen kaupunkiin oli alkamassa.
Ja Genovassa oli jotain ihmeellisen kiehtovaa. Oliko se sitten meren läsnäolo ja voimakkaina tarinoitaan havisevat historian siivet. Tai sitten vain yksinkertaisesti käynnistynyt loma.
Joka tapauksessa, tällainen oli löytöretki Genovaan kesällä 2013.
(jaoin Genova -"kuvakirjan" pienempiin osiin. Tuona pilvisenä päivänä tuli kaupunkia sen verran ahkerasti navigoitua ja kuvattua..).
Chi guarda Genova sappia che Genova
si vede solo dal mare
quindi non stia lì ad aspettare
di vedere qualcosa di meglio, qualcosa di più.
di quei gerani che la gioventù
fa ancora crescere nelle strade.
Genovaa katselevan on syytä tietää
että Genovan näkee vain mereltä.
Joten älä suotta jää odottamaan
näkeväsi jotain enemmän ja parempaa,
kuin pelargoniat,
joita nuoriso kasvattaa kadunvarsilla.
Ja pelargonioiden suhteen Fossati oli ihan oikeassa.
Tosin oli siellä kamalasti pyykkejäkin kuivumassa.
Ihan joka paikassa.
Näitä ihmetellessä askel vei pienille sivupoluille, vaikka matalahintainen majamme sijaitsi kaupungin suurimmalla ostoskadulla XX Settembrellä aivan aseman tuntumassa. Lyhyestä huoltomatkasta huolimatta navigointitaidot olivat hotellille suunnistaessa tarpeen, sillä ainakin tällä kotikadullamme oli käytössä tuplanumerointi, ja osoitetta seuraten löysimme itsemme alusvaateliikkeestä. Sainkin opia, että Genovassa liiketilojen kadunnumerot on painettu siniselle pohjalle, ja samalla numerolla, mutta valkoiselle pohjalle painettuna löytyvät asuinrakennukset. Ja löytyi sieltä tällä logiikalla lopulta myös majapaikkamme.
Sitten olikin aika istahtaa alas tutkimaan Genovan karttaa.
Ja katsella taas vähän ympärilleen. Mihin sitä oli oikein tultu.
Paikallista naiskauneutta.
Pylväskäytäviä eli porticoita.
Hämmästyttävän koristeellisia rakennuksia.
Kaupungin tunnus Porta Soprana, joka oli aikoinaan pääkulkuväylä sisälle Genovan kaupunkiin.
Sekä sen vierellä suloisesti oliivipuiden keskelle piirtyvä Pyhän Andrean luostarin raunio (Chiostro di Sant'Andrea), jonka vierellä sijaitsee myös museona toimiva Kolumbuksen muinainen kotitalo.
Tästä vanhan Genovan sydämestä oli hyvä aloittaa tutustuminen kaupunkiin, joka Rooman rinnalla tuntui suorastaan virkistävän tuoreelta!
Tämän Genovalle omistetun laulun teksti löytyy täältä.
Ajatukset ovat vielä toisaalla, vaikka jalat ovatkin tukevasti takaisin Suomen maaperällä.
Tätä se on, elämä pahimmillaan ja parhaimmillaan kahden kotimaan välimaastossa.
Pieni kaipuu kutittelee aina.
Joskus se raavituttaa niin, että iho on vereslihalla.
Toisinaan taas kietoo pehmeästi onnellisiin ja kauniisiin muistoihin. Kuin kevyt viltti päiväunilla lounaan jälkeen.
Italia. Minkä menit tekemään.
Kesäkotikatu. Aurinko laskee, on aika kerääntyä pöydän ääreen.
Italialaisen petankin eli Boccen mestaruussarja saa jatkoa taas kesäkaudella 2014.
Heinä-elokuussa lomailijat saattavat tarvita lomaa lomasta. Ainakin jos lomapyrkimyksenä olisi osallistua aktiivisesti kaikkeen tarjolla olevaan ohjelmaan.
Kirsikansukulainen kauniine marjoineen.
Portinpielet kukkii.
Laventelipoukama lainehtii. Kukkameri on valloillaan.
Paratiisinkin uumenissa luikertelee käärme. Koskaan aiemmin ei yhtä moni loma-asunto ole ollut myynnissä.
Paikka auringolta suojassa.
Puutarhureilla riittää töitä.
Punainen tiilitie johdattaa aperitiiveille.
Täällä vain eräälle suomalaiselle tulee mieleen ostaa kaupasta rosmariinia..
Viimeinen ilta kesäpaikassa.
Dentro di me non muori più
azzurra celeste nostalgia
Tulet aina olemaan sisälläni
Taivaansininen kaipuuni
