Italialaisessa joulupöydässä

Kun aikoinani debytoin italialaisperheeni joulupöydässä, olin onnesta (ja ujoudesta) varsin sanaton.

Onnenhuokaisten ohella pöytäkeskustelu sisälsi muutaman helpon maininnan Suomen säästä (kylmä, tietysti) ja jouluruoista (noh, kalaa ja asioita joille ei löytynyt sanoja).

Ja tulipa siinä sivistyneesti lausuttua myös muutama sana suomen kieltä.

Kuten "katso sukkia".

Joka on italialaisille yhtä kuin miehen varustukset + verbi imeä.

Ensimmäinen italialainen jouluillallinen oli siis oikein tyylikäs ja onnistunut esittäytyminen äideille, iseille, mummoille, enoille, tädeille ja muulle vielä varsin vieraalle lähipiirille.

Mutta jos joku olisi loukkaantunutkin kauniin kielemme lausumisesta joulupöydässä, sain kyllä kaiken anteeksi.

Olin nimittäin aidosti niin onnellinen, kun pääsin kerrankin häpeilemättä ahtamaan italialaista jouluruokaa niin paljon kuin napaan vain mahtui.

Ja kyllä sitä sitten mahtuikin. Edelleenkin on tekemistä tuon syömärimaineen ylläpitämisessä, huh sentään.

Koska italialaisen joulupöydän antimet ovat suurimmalle osalle suomalaisista todennäköisesti yhtä tuntemattomat kuin Suomen kinkku & laatikkoperinteet italialaisille, tässä pieni kokoelma oman italialaisperheemme joulupöydän tyypillisistä näkymistä.

Jouluaatto (la vigilia di natale)

Joulupyhien ruokien valmistelu alkaa jo hyvissä ajoin parhaiden mahdollisten raaka-aineiden hankinnalla kala-, liha-, pasta-, vihannes-, hedelmä- , leipä- jne. kauppiailta.

Mieluiten siis näin täsmäiskuina, eikä kerralla kaikkea supermarketista hakemalla.

Ja vaikka jouluaatto onkin Italiassa vielä ihan suht normi työpäivä, alkaa (tai pikemminkin jatkuu) jouluillallisen valmistelut italialaismammojen keittiöissä heti aattoaamusta lähtien.

Kaiken tulee nimittäin olla valmista viimeistään klo 21 mennessä, jolloin perheet kokoontuvat nauttimaan jouluisista ruoista.

Mikä Italiassa tarkoittaa varsin kalaisaa ja merenelävistä koostuvaa menua.

Sen lisäksi, että italialainen joulupöytä on periaatteessa varsin kevyt kaloineen (HAH!), on tarjottavien lisäksi tarjoilutyyli monesti varsin suomalaisesta poikkeava.

Nimittäin, jotta jälkipyykit sekä annosten väliset lautasten ja ruokailuvälineiden vaihdot (käsite, joka oli aikoinaan täysin vieras tällaiselle buffet-ahtaajalle) sujuisivat mahdollisimman sutjakkaasti, pöytä katetaan usein kertakäyttöastioilla. Uskokaa tai älkää.

Varsin viisasta. Ja hieman sydäntä riipivää. Mutta kaikkeen tottuu ja kaiken hyväksyy, jotta mamma pysyy kokkausvoimissaan..

Ruokaa myös joutuu - tai pikemminkin - saa odottaa kierrosten välissä.

Se tarkoittaa sitä, että koko ruokailu automaattisesti kestää pitempään kuin esimerkiksi omassa lapsuudenkodissani, jossa äiti aina muisti ennen joulupöytään käymistä muistuttaa, että nyt nautitaan kaikessa rauhassa.

..Mistä meni max. 40 min., kun kaikki syöjät olivat jo makuuasennossa kuka missäkin ateriaa sulattelemassa.

Italian joulupöydässä ilta sen sijaan sujuu ruokailun parissa hyvinkin aina keskiyölle, jolloin aterian päätteeksi toivotetaan pikku poskipusuin ja kouhujuomin hyvät joulut.

Alkuun vähän kylmiä suupaloja, kuten polipo con patate (mustekalaa&perunoita).

Tietysti myös kylmäsavustettua lohta ja Insalata russaa, eli venäläistä salaattia,
joka muuten erehdyttävästi muistuttaa Suomessa Italiansalaattina tunnettua ruokaa.
Miinus makaronit ja kinkku.

Sekä erilaisin majoneesinterästämin suolaisin täyttein rakenneltu Pan Briochea.

Alkupalojen jälkeen on aika ottaa ensimmäinen pieni breikki, jota seuraa primo, eli joko merellinen risotto tai pasta.

Omassa joulupöydässämme joulupöytään kuuluu lähes poikkeuksetta simpukkapasta, spaghetti alle vongole.

Niin tänäkin jouluna.

Ja sitten taas hetki hengitellään ja odotetaan seuraavaa lautasellista.

Tavallisesti se pitää sisällään isoja katkarapuja eli gamberoni, jotka on hyppyytelty pannulla oliiviöljyn, valkosipulin ja konjakin kanssa. Ja lopuksi maustettu persiljalla.

Sitten siirrytään fritteihin, eli uppopaistettuihin suupaloihin.

Frittikokoelmaan täytyy kuulua vähintään friteerattu baccala (turska), ricotta ja artisokka.

Friteeratut artisokanlatvat.
Voi kumpa näitä jaksaisi vielä tässä vaiheessa vetää niin kuin mieli tekisi..

Frittejä scarolalla, eli endiivillä raikastettuna.
Tätä joulupöydän endiivilisuketta on tuunattu rusinoilla ja pinjansiemenillä

Ja jos jollain on vielä pikkaisen jäänyt suolaisennälkä, napolilaisjuuria kunnioitetaan vielä kaiken päätteeksi voimaannuttavalla salaatilla, insalata di rinforzolla.

Insalata di rinforzo, eli kukkakaalia, paprikaa, artisokanlatvoja, sardelleja sekä oliiveja.

Pähkinälajitelma kuuluu olennaisesti italialaiseen joulupöytään. Maistiaisiksi tarjolla oli myös Ternin alueelle tyypillisitä makeaa ja sitkeää kuivakakkua panpepatoa (pippurista leipää) sekä pangialloa (keltaista leipää).

Illallisen päättää jälkiruoka, joka joululle tyypillisesti on paksu valko-mantelinen (bianco) tai suklaa-nougat -tyylinen (al cioccolato) torrone sekä jälkiruokakakut, herkullisen voinen pandoro (kultainen leipä) ja rusinainen panettone.

Itse kuulun ehdottomasti pandoron rakastajiin.

Mutta jouluaterialla en voi tässä vaiheessa enää edes katsoa makeiden herkkujen suuntaan.

Kahvi sen sijaan uppoaa.

Ja ehkä pieni digestiivi.

Kuohujuomasta nyt puhumattakaan.

Ja sitten ollaankin jo aamuyössä.

Lahjatkin on jossain välissä avattu ja uni kutsuu..


Joulupäivä (Natale)

Joulupäivänä italialaisperheet kokoontuvat lounaalle alkuiltapäivästä, kello yhden-kahden tienoilla.

Ja taas syödään, mutta ei edellisillan jämiä, vaan joulupäivän aterialla on jälleen omat tyypilliset antimensa.

Omassa pöydässämme on tavallisesti alkuun lasagnea.

Jota seuraa sitten arrosto di vitello, eli vasikanpaisti.

Paisti on peitelty uunikasviksista (porkkana-sipuli-selleri) tehdyllä pureella.

Contornona (lisukkeena) on tavallisesti uunissa paahdettuja uusia perunoita (patate novelle al forno) sekä pannulla hyppyytettyä cicoriaa (sikuria).

Ja lopuksi taas vähän makeaa.

Taustalla häämöttää panettone ja etualalla pieni pohjoinen ulottuvuus.

Pikkudrinksu kuohuvaa.

Sekä tietysti maailman kauneimpia mandariineja.

Ja sitten taas nukutaan vähän kauniita päiväunia..


Tapaninpäivä (Santo Stefano)

Joulusyöminkien viimeisenä päivänä perheet kokoontuvat jälleen lounaalle.

Tapaninpäivän aterialla pöytään kannetaan yleensä liemiruoka, ajan kanssa maukkaaksi keitelty brodo (lihaliemi), joka nautitaan tortellinien, tai kuten Roomassa sanotaan cappellettien kanssa.

Tänä Tapaninpäivänä tosin cappellettien sijaan liemestä löytyi pikkasen keveämpiä quadrucceja.

Lihaliemen keitetyt lihat syötiin secondoksi frutta mostardatan, eli terhakkaan sinappiseen liemeen säilöttyjen hedelmien kanssa.

Pohjois-Italian sinappihuntu frutta mostardata.

Ja sitten.

Sitten taas joulumakiaa mahan täydeltä.

Pandoro.

Rapsakoiksi friteeratut ja hunajalla makeutetut napolilaispallerot i struffoli. 

Valkoista ja suklaista torronea.

Ruokakimaran lopuksi lupasin esitellä appiukkoni pieteetillä rakentaman seimen.

Kas tässä pieni kurkistus Massimon silmäterään.

Musisoivat paimenet, i zampognari.

Ja tietysti pizzapoika, niin kuin napolilaisseimeen kuuluu.

Kiitos näistä antimistasi, joulu.

Ja kiitos vatsalleni ettet haljennut. Tälläkään kertaa.

Teksti löytyy täältä.