lauantai 9. helmikuuta 2013

Toiveikkaan kastanjat uunissa

Kauniin jouluinen sää ulkosalla inspiroi poimimaan kaupasta jälleen pussillisen kastanjoita.

Sen lisäksi, että kastanjat saavat aina päänsisäisen Nat King Colen laulamaan joululauluja, ne myös muistuttavat ihmeellisellä tavalla lapsuuden kesistä. Pikku voinokare kastanjan päälle ja palaan muistoissa lapsuuteen ja papan valkoisiksi pestyihin voilla höystettyihin uusiin perunoihin, joita salaa söimme masut täyteen aina ennen ruoka-aikaa. Näissä mauissa on suloisesti jotain samaa.

Täydellisten kastanjoiden valmistus kotioloissa ei vaan ole koskaan ollut yhtä helppoa kuin uusien perunoiden keitto. Välillä kovan työn jälkeen kuoren alta löytyy kivi, välillä taas pelkkää ilmaa. Jos taas sisusta on ollut sopivan pehmeä tai ylipäänsä olemassa, sitä peittävä karvainen kuori on ollut niin tiukassa, ettei syömisestä ole tullut yhtään mitään.

Parhaimmillaan kastanjat olisivat tietysti paahdettuina pikku iltakävelyllä Via del Corsolla tai itsepoimittuina ja takassa hiillostettuina piilopaikassa Toscanan vuorilla.. Mutta kyllä niistä saa seuraavilla ohjeilla syömäkelpoisia myös ihan kotioloissa.


Kastanjat uunissa

Tärkeimmät tykötarpeet ovat itse kastanjat ja omaan käteen sopivin teräase. Itselleni paras apuväline on pieni sahalaitainen veitsi.

Kastanjaostoksilla on hyvä tarkasti valikoida laarista kauniin pulleat ja mahdollisimman painavat yksilöt. Kevyt kastanja joutaa suoraan roskakoriin viimeistään silloin, kun kuoren saa auki, sillä sisältä tuskin löytyy muuta kuin ilmaa. Jos kastanjat eivät ole menossa suuhun heti ostoskeikan päätteeksi, ne kannattaa säilyttää jääkaapissa eikä koristeena, jos niitä haluaa joskus vielä syödä.

Kastanjoiden kotikypsennys etenee näin.

1. Huuhtele kastanjat pölyistä ja muista epäpuhtauksista, ja heitä pois (madon)reikäiset tai muuten huonoksi menneet kastanjat.

2. Jätä kastanjat likoamaan kädenlämpöiseen veteen noin tunnin ajaksi. Sekoittele välillä. Priimakuntoiset kastanjat eivät jää veteen kellumaan.

No nämä taitavat kyllä olla ihan paskoja.
3. Viillä kastanjan pintaan pulleamalle puolelle leveä viilto. Varo, ettei veitsi kovasti raatele kuoren alle piiloutuvaa kastanjan "lihaa", muuten kastanjat todennäköisesti halkeavat uunissa kahtia.


Selkäänpuukotettu, mutta muuten aika täydellinen kastanja.

4. Lämmitä uuni 230 asteeseen. Levitä kastanjat tasaisesti uunipellille ja anna niiden kypsyä noin 20 min., jolloin kuoren pitäisi alkaa mukavasti aueta leikkauskohdasta. Sekoita kastanjoita kypsennyksen puolivälin paikkeilla.

+ 5. Ota kastanjat uunista ja laita ne noin viideksi minuutiksi paperiseen leipäpussiin höyrystymään. Tämän pitäisi auttaa erityisesti sisällä olevan ohuen ja karvaisen kuoren poistamisessa.


Taistelutanner.

Erityisen kivaa kastanjoissa on pehmeänmakean maun lisäksi tietysti se, että vaikka kypsennyksessä menisi jotain pieleen tai sisusta on tyhjää täynnä, ei kokki jää silti ihan tyhjin käsin. Kuumat kastanjathan toimivat tarpeen tullen myös oivallisina pikku lämpöpattereina taskunpohjalla!

1 kommentti:

  1. Ah, samoin, lapsuuden muistot tulevat mieleen. Meillä vanhemmat toivat matkoiltaan paikallisia ruokia, todella monta kertaa kastanjoita, joita herkuteltiin yhdessä pimeinä syysiltoina (ja suuri satsi jopa pakastettiin). Silloin 70-luvulla kauppojen valikoimat olivat aivan erilaiset kuin nyt, itse piti kantaa kaikki herkut maailmalta.

    Ja ihan sama muisto lapsena uusista perunoista; niitä saattoi syödä niin että lopulta päätä särki.

    Kiitos perusteellisista ohjeista. Liotusta en olisi keksinyt tehdä, mutta on varmasti hyvä idea. Meillä on ollut tapana syödä kuumat kastanjat sitruunavoin kanssa. (sitruunamehu vatkataan pehmeään voihin)

    Mieheni tuli eilen Comosta pussi kastanjoita cabin bagissa, joten tänään syödään muhkeita paahdettuja kastanjoita, ja luodaan ehkä ruokamuistoja meidän lapsillemme...

    VastaaPoista