Zucchine alla Parmigiana

Ilokseni huomasin, että ruoka-aiheisissa blogeissa järjestetään kuukausittain vaihtuvilla teemoilla ruokahaasteita. Helmikuun haasteessa, jonka järjesti edellinen voittaja Andalusian auringossa -blogi, annettiin tehtäväksi valmistaa jotakin hyvää kesäkurpitsasta. Kuulostaa kivalle!

Heti alas istuttuani kuitenkin iski pieni tenkkapoo. Italiassahan kesäkurpitsat ovat tavallisesti noin kolmanneksen omista jättiläisistämme, ja ainoat (ainakin näin talviaikaan) löytämäni oikeankokoiset zucchinit ovat olleet kultaakin kalliimpia. Ja ihan niitä oikeita ihanuuksia, joihin parhaassa tapauksessa kasvaa vielä kukatkin, en ole tainnut näillä leveyksillä koskaan edes nähdä. Tai jos olen nähnyt, en ole uskaltanut katsoa (ainakaan hintalappua).

No, isoilla kesäkurpitsapanoksilla mennään, ja päätikin ottaa selvää miten kesäkurpitsa taipuu yhdeksi lempiruoistani ja onko koolla oikeastaan edes väliä?

Zucchine alla Parmigiana (3-4 hengelle)

500g tomaattimurskaa, kuorittuja tomaatteja tms.
2 valkosipulin kynttä
(basilikaa)
1 kg kesäkurpitsaa (n. 3 kpl)
3 mozzarellaa (kunkin pakkauksen paino 125g) - tästä määrästä riittää vähän kokinkin suuhun..
Parmesan -juustoa
suolaa&mustapippuria
ripaus sokeria
oliiviöljyä

Parmigianahan tehdään perinteisimmin munakoisosta, mutta erilaisia variaatioita löytyy tästäkin reseptistä varmasti niin monia kuin kokkejakin. Parmigianaa voi tehdä punaisella kastikkeella tai valkoisena besciamella -versiona. Tavallisesti Parmigianaan käytetyt kasvikset uppopaistetaan öljyssä, mutta itse yleensä kevennän tässä kohtaa niin työmäärän kuin käytetyn öljynkin osalta paahtamalla kasviksia hetken uunissa.

Parmigianan paikka aterialla on edelleen pieni mysteeri. Tavallisesti annos löytyy ruokalistoilta pääruokien (secondi) alta, mutta voisi olla yhtä hyvin varsinaisen aterian aloittava annos (primo, tavallisesti risotto tai pasta - en ole tälle löytänyt tyydyttävää suomenkielistä nimeä) tai pienenä annoksena alkupala (antipasto). Tai jotain jostain näiden väliltä.

Aglio in camicia - valkosipuli paita päällä.

1. Valmista tomaattikastike, eli laita valkosipulit kokonaisina öljyyn kuullottumaan. Kun valkosipulit ovat kullanvärisiä, poista kynnet ja kaada tomaatit pannulle (ja valmistaudu henkisesti siihen, että hella on hetken päästä kuin verilöylyn jäljiltä..). Lisää suola (n. 1 tl), hyppysellinen sokeria, hieman mustapippuria sekä basilikaa (pärjää ilmankin, jos ei tähän hätään löydy). Anna kiehahtaa nopeasti ja sammuta levy. Kastiketta ei tule keittää kokoon.

2. Pese kesäkurpitsat ja leikkaa ne poikittaissuunnassa renkaiksi. Laita kurpitsat 250c uuniin (tästä määrästä tulee kaksi varsin tiiviisti täytettyä pellillistä) 15-20 min. esikypsymään ja hieman kuivumaan.

3. Halkaise mozzarellat kahtia, viipaloi ohuiksi siivuiksi ja laita lävikköön valumaan ylimääräiset nesteet pois. Tavallisesti tämä ei pelkästään tahdo riittää, ja olisi hyvä saada puristettua juustoista mahdollisimman paljon nestettä ihan käsin ennen vuokaan laittoa.

4. Kun kesäkurpitsat alkavat valmistua uunista, aloita Parmigianan kokoaminen (sopivankokoinen vuoka voisi olla n. 15cmx25cm, omani 24cmx34cm on vähän turhan iso).

Levitä uunivuoan pohjalle ohut kerros tomaattikastiketta. Lado sen päälle kerros kesäkurpitsaa ja suolaa kevyesti. Lado kurpitsoiden päälle kerros mozzarellaa, tomaattikastiketta sekä raastettua parmesania. Toista niin pitkään samassa järjestyksessä kunnes tavaraa riittää. Viimeiseen kerrokseen tomaattikastikkeen päälle raastetaan vielä kunnolla parmesaania.

Vuoka ihan Italian väreissä.

5. Laita vuoka uuniin 200 asteeseen n. 35 minuutiksi. Anna vetäytyä kevyesti foliolla peitettynä vartin verran ennen ruokailua.

Summa summarum. Hyvää tuli, leveäharteiset suomen kesäkurpitsat pärjäsivät ainakin tässä haasteessa moitteettomasti hennommille eteläisille lajitovereilleen. Mica male!